UUSIMMAT

Xbox Live Arcade -pelit testissä (osa 11)

10.08.2010 14:00 Miikka Lehtonen

Xbox Livessä on parhaillaan käynnissä Summer of Arcade, jonka myötä palvelussa on julkaistu vino pino vähän suurempiakin pelejä. Ne käsittelemme erikseen, mutta emme toki halua unohtaa niitä lukemattomia muita pelejä, joita Xbox Livessä nähdään joka viikko.

Testiryhmämme pureutui taas reippaaseen annokseen erilaisia Xbox Live -pelejä. Tinasotilaita, lautapelejä ja tiukkaa räiskintää. Jokaiselle jotain vai sekavaa sillisalaattia?

Testissä pelit Banjo-Tooie, Greed Corp, Madden NFL Arcade, Neo Geo Battle Coliseum, Raystorm HD, Risk Factions, Rocket Knight, Sorry Sliders, Toy Soldiers ja Watchmen Part 2.

Testiryhmä: Juho Anttila, Eric Hartin, Miikka Lehtonen

Mitä maksaa?

Xbox Live Arcade -pelit julkaistaan Xbox 360 -konsolin Xbox Live -palvelussa. Ne tunnetaan myös termillä XBLA. Jokaisesta pelistä voi ladata maksuttoman demoversion, jonka voi päivittää ostamalla täyspeliksi. Demoversioita voi ladata ja täysversioita ostaa myös Xbox Liven ilmaisella Silver-tilillä.

Xbox Live Arcade -pelien hinnat ilmoitetaan Microsoft-pisteissä. Ne on helppo muuntaa euroiksi oheisen taulukon mukaan:

  • 400 pistettä = noin 5 euroa
  • 800 pistettä = noin  10 euroa
  • 1200 pistettä = noin  15 euroa
Lisää aiheesta

Banjo-Tooie

4J Studios/Rare

Eric Hartin 

Joskus vanhat klassikot ovat aina yhtä käypiä pelejä kuin uudemmatkin. Raren parhaista Nintendo 64 -konsolille julkaisemista toinen on julkaistu myös Xboxille ja uutiset ovat loistavia: Banjo-Tooieta pelaa ihan yhtä mielellään kuin vuonna 2000. Se ei ole pelinä tippaakaan vanhentunut. Iättömyys todistaa, että peli oli alkujaankin pitkälle mietitty ja suunniteltu kokonaisuus.

Banjo-Tooie jatkaa ensimmäisen pelin tarinaa: pari vuotta Banjo-Kazooien jälkeen Gruntilda on jälleen vapaana ja janoaa kostoa. Luvassa on lisää hassua seikkailua ja vieläkin hassumpaa jutustelua. Kentät ovat kaikki täynnä pieniä salaisuuksia ja niiden koluamisessa kestää jokaisessa oma aikansa.

Suurin muistutus vanhoista ajoista ovat pelin grafiikat, joihin ei olla koskettu. Sen kuitenkin ymmärtää, sillä kyseessä on täysimittainen peli. Näin ison luomuksen täydellinen uudelleenmasterointi olisi ollut valtava projekti.

Ei sillä, etteikö uusi versio sisältäisi vanhoillekin pelaajille uusia juttuja. Xbox 360:lle sovitettu Banjo-Tooie sisältää muun muassa vapaasti pyöritettävän kameran, sekä alkujaan peliin suunniteltuja salaisuuksia, joita lopullisessa N64-versiossa ei nähty.

Jos pelistä pitäisi jaella joitain miinuksia, niin kyseessä on turhankin selvä jatko-osa. Samalla se on liiankin perinteistä tasoloikintaa vuosien takaa. Peli toi aikoinaan suhteellisen vähän mitään uutta, joten pelaaminen on lähinnä tavaran keräilyä. Aivan kaiken näkeminen vaatii vielä vähän lisää keräilyä.

Toisaalta Banjo-Tooie on täysin hintansa arvoinen peli. Yksi Nintendo 64:n parhaista tasoloikista on samalla myös Xbox 360:n parhaimmista tasoloikista. Jos tasoloikinta kiinnostaa, ei 1200 pistettä tai suomalaisittain 15 euroa ole hirveästi täysimittaisesta laadukkaasta pelistä. 

Demo: Yksi kenttä, 20 minuutin aikaraja, ei tallennusta.

Täysversio: 2-4 pelaajan moninpeli, online-pistetilastot.

Live-extrat: ?

Hinta/laatu-suhde: 1200 pisteen hinnalla erinomainen peli. 

 

Greed Corp.

Juho Anttila 

Nimikin sen kertoo. Greed Corp. on tarina ahneudesta. Julmat megayritykset riistävät resursseja pullistelevaa maailmaa yrittäen kääriä taskuihinsa suurimmat mahdolliset voitot ennen kuin itse maan pinta antaa myöten. Kilpailijat ovat vain esteitä, jotka on raivattava pois tieltä.

Lautapelimäinen vuoropohjainen heksastrategia yllättää. Yksikkömäärällä ei juhlita, mutta mekaniikassa piilee koukku. Kaverin kampittamiseen tarvitaan rahaa, jota saadaan maata louhimalla. Mutta voi, kaivostoiminta satuttaa itse planeetan ydintä ja saa maaston lopulta murtumaan ja romahtamaan syvyyksiin.

Kyse ei ole kuitenkaan pelkästä tuotannon tasapainottamisesta. Ominaisuutta voi ja pitääkin käyttää myös aseena. Vihollisen maiden vierelle rakennettu kaivos on myös hyökkäystyökalu, jolla maata voidaan kaivaa kirjaimellisesti ilkiöiden tukikohdan alta.

Oikean pelitavan löytäminen erilaisilla kartoilla vaatii aikansa. Kaikki on kuitenkin riippuvaista omista siirroista, sattumalla ei ole lopputuloksen kanssa mitään tekemistä. Tekoäly haastaa aluksi, mutta pian sen metkut oppii tuntemaan. Ihmiset ovat onneksi toista maata.

Greed Corp. on suunniteltu selvästi moninpeliksi. Se sujuu niin paikallisesti, verkossa kuin näiden kahden yhdistelmänäkin. Pelaajia soisi vain löytyvän enemmän. Nyt satunnaisia matseja on melko turha etsiä. Jos tiedossa ei ole pelihaluisia kavereita, edes nettisellaisia, on käytännössä pakko tyytyä sinällään pitkäkestoiseen yksinpeliin.

Harmi, jos Greed Corp. ei kerää suosiota, sillä kyse on huolella toteutetusta ja omaperäisestä pienimuotoisesta strategiapelistä. Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti kokeilla ainakin demoa. Jos kotoa tai lähipiiristä löytyy pelikavereita, on Greed Corp. oiva lisä ”oikeiden” lautapeliversiointien rinnalle. 

Demo: Yksinpelikenttiä, paikallinen moninpeli.

Täysversio: 4 kampanjaa, 24 yksinpelitehtävää, 36 moninpelikenttää.

Live-extrat: Traileri

Hinta ja hinta/laatu-suhde: 800 pistettä. Edullinen hinta omaperäisestä strategiapelistä. 
 

 

Madden NFL Arcade

EA

Miikka Lehtonen 

Meitä jenkkifutiksen ystäviä ei Suomesta kauheasti löydy, eivätkä Madden NFL Arcaden tapaiset pelit ainakaan auta asiaa. Periaatteessa idea on hyvä: riisutaan jenkkifutiksesta satunnaiskatsojia pelottavat pelikuviot, nopeutetaan koko touhua reippaasti ja keskitytään hienoihin syöttöihin, taitaviin harhautuksiin ja luita ravisuttaviin taklauksiin.

On myös myönnettävä, että jos NFL Arcadea pelaa kaverin kanssa, peli on ihan jees. Kuvioita pitää yhä valita, mutta nyt akselilla ”juokse tai syötä” ja pelin tempo on nopea. Niitä kovia niittejäkin löytyy ja peli on tarkoituksella tuunattu sellaiseksi, että miltei jokainen syöttö on hirvittävää highlight-materiaalia. Arcade-pelistä kun on kyse.

Ongelmat alkavat kuitenkin siitä, että NHL Arcaden tavoin pelattavaa ei ole paljoakaan. Kun jenkkifutiksesta tempaisee pois taktiikat ja kuviot, jäljelle ei jää hirveästi sisältöä. Asiaa ei myöskään auta se, että pelitilat ovat todella rajoittuneet.

Yksinpelaajien arki tulee olemaan vielä ankeampi, sillä pelistä löytyy se klassinen Madden-kumilankatekoäly, joka päättää yllättäen kestäneensä tarpeeksi ja ryhtyy aivan selkeästi huijaamaan. Saa sitä haastetta näinkin aikaan, mutta samalla myös ohjaimensa hajalle puhtaasta raivostuksesta.

Rehellinen suositus: jos yksinkertainen jenkkifutis kiinnostaa, sijoita mielummin pari euroa enemmän ja osta Blitz: The League tai joku vanhemmista NFL Blitz -peleistä. Hupia irtoaa reilusti enemmän, pelasit sitten miten tahansa. 

Demo: Lyhyt maistiainen.

Täysversio: Neljän pelaajan moninpeli samalla ruudulla.

Live-extrat: –

Hinta ja hinta / laatu-suhde: 800 Microsoft-pistettä on liikaa näin lyhyestä suupalasta. Jos pelin sattuu bongaamaan 50% alennuksessa ja jenkkifutis kiinnostaa, huonomminkin rahansa voisi sijoittaa. 

 

Neo Geo Battle Coliseum

SNK Playmore

Eric Hartin 

Jos jotain SNK rakastaa, se on erilaisten universumien kohtaamista. SNK:n päätaistelupelisarja, King of Fighters, oli jo itsessään eräänlainen universumien yhdistelmä. Neo Geo Battle Coliseum oli aikanaan eräänlainen Neo Geon tribuutti: se yhdisteli monesta laitteen sarjasta tuttuja hahmoja ja  ymppäsi ne yhteen peliin.

Tuloksena on tiimipohjainen taistelupeli, jossa tiimiinsä saa hahmoja Metal Slugista ja Athenasta saakka. Valittavia tiimiläisiä on lähes 40 kappaleen verran, joten valinnanvaraa löytyy: on marsilaista lonkerohirviötä, Tetris-palikoita heittelevää pikkutyttöä ja SNK:n maskottia Terry Bogardia.

Valitettavasti Neo Geo Battle Coliseum kärsii vioista, jotka ovat yleisiä peleissä, joissa on hirveästi täysin erilaisia hahmoja. Jotkut hahmot ovat selkeästi parempia kuin toiset, jopa pisteeseen, joissa joillain hahmoilla ei yksinkertaisesti pärjää. Toisaalta tällaisissa peleissä se on joskus vaihtokauppa, joka täytyy tehdä.

Mitä jää käteen? Kympillä ostettava pikkukiva mätkintä, joka ei luultavasti kiinnosta kuin äärimmäisiä tosifaneja. Tarinaa ei ole nimeksikään, pomo huijaa surutta ja yksinpeli rajoittuu pitkälti harjoitusmoodiin tai huijaavaa konetta vastaan pelaamiseen. Nettikoodi on käypää, jos vain pelikaverit löytyvät Suomesta. Jopa SNK itse on julkaissut XBLA:han parempia pelejä. 

Demo: Pieni pyrähdys arcade-moodissa, versus-moodissa 4 hahmoa.

Täysversio: Online-pelitilastot, achievementit.

Hinta ja hinta/laatusuhde: 800 pistettä, ei välttämättä ole hinnan väärti ellei ole SNK:n superfani. 
 

 

Raystorm HD

Taito / Square-Enix

Eric Hartin 

On olemassa pelejä, jotka vanhenevat arvokkaasti ja sitten pelejä, jotka ovat auttamattoman vanhentuneita. Raystorm HD valitettavasti kuuluu siihen jälkimmäiseen kategoriaan.

Raystormin kikka on mahdollisuus lukita vastustajia tähtäimeen ja ampua erikoisaseella lukittuja vastustajia päin. Muuten peli vetää niin mielikuvituksettomilla urilla kuin vaan voi: ammuskellaan kaupunkimaisemissa, sitten veden yllä ja sitten vähän avaruudessa. Pisteytysjärjestelmä on järjettömän yksinkertainen – pelaajaa palkitaan periaatteessa vain siitä, kuinka monta vastustajaa sai lukittua tähtäimeensä. Mitään lisäkikkoja ei ole.

Koska puhumme PS1-ajan uusinnasta, grafiikat ovat laatikkoa laatikon perään. HD pelin nimessä tarkoittaa vain sitä, että laatikot piirretään ruudulle vain vähän isommassa resoluutiolla. Tarkempia taustojakin löytyy, mutta muuten puhutaan suhteellisen laiskasta remppauksesta. Jopa lataustauot tuntuvat olevan suoraan PS1-ajoilta.

Loppupeleissä Raystorm HD on yksinkertaisesti vanhentunut. Sitä parempia räiskintöjä löytyy boksilta isot läjät, joten Taiton vaatima 15 euroa on siinä mielessä hieman liikaa. 

Demo: Pieni pyrähdys arcade-moodissa.

Täysversio: Achievementit, kaikki moodit, mahdollisuus pelata kokonaisia pelejä.

Live-ekstrat: Pelaajakuvat.

Hinta ja hinta/laatusuhde:  1200 pistettä. Erittäin tyyristä, kun samalla hinnalla saa parempaa. 
 

 

Risk Factions

Hasbro / EA

Miikka Lehtonen 

RISK, kukapa ei olisi pelannut tätä lautapelien klassikkoa ainakin joskus? Pelaajat kisaavat maailman herruudesta yksinkertaisen mekaniikan avulla. Australian valloittanut pystyy yleensä ainakin pitkittämään peliä useilla tunneilla, ihan vain kaveriensa kiusaksi.

Enpä olisi ihan nopeasti kuvitellut, että joku ottaisi ja tehtailisi RISKistä version, jossa vanhaa pelattavuutta on tuettu juonellisella tarinatilalla, sarjakuvamaisella grafiikalla ja Advance Wars -henkisillä taisteluanimaatioilla. Niin, ja oikeiden valtioiden sijaan nyt maailman herruudesta kisaavat kissat, zombiet, lumimiehet, robotit ja tietenkin amerikkalaiset.

Vielä suurempi yllätys on se, että nämä uudistukset jopa parantavat vanhaa RISK-klassikkoa, vieläpä tuntuvasti. Peruspelattavuus on yhä sama kuin ennenkin: vihollisen alueita lähetetään heittämällä niskaan pino yksiköitä. Sitten heitellään noppia, vertaillaan lukupareja ja korkeamman heittänyt tuhoaa viholliselta aina yksikön kerrallaan.

Juonitila tuo kuitenkin peliin uusia, aiempaa pienempiä karttoja, joissa on omat jujunsa. Yhdessä kolmen parakkialueen hallitsija saa käyttöönsä ydinohjuksen, jolla saa heittää ylimääräistä noppaa taistelussa. Toisessa voi valloittaa kaksi padon kontrollikeskusta ja sillä pistää puolet kartasta tulvimaan. Välianimaatioissa on yllättävän paljon huumoria ja Penny Arcade -tyylinen sarjakuvataide tekee peliin todella persoonallisen tunnelman.

Mukana on myös se perinteisempi koko laudan RISK, jota voi pelata joko vanhoilla klassikkosäännöillä tai uusilla RISK Factions -sääntömuokkauksilla, jotka tuovat peliin lisää pieniä jippoja.

Olen itse suuri lautapelien ystävä ja RISK on iästään huolimatta hauska, joskin oikeassa elämässä tautisen pitkä peli. Nopeatempoisempi ja sujuvampi Xbox-versio ei vaadi tuhannen napin mikromanagerointia, vaan sen myötä pääsee keskittymään itse asiaan, eli roikkumaan Australian rannikolla kynsin ja hampain.

Lämpimät suositukset. 

Demo: Lyhyet maistiaiset.

Täysversio: Juonitila, perinteinen koko laudan RISK, moninpeli samalla koneella tai Xbox Livessä, 200 achievement-pistettä.

Live-extrat: Ei vielä mitään.

Hinta ja hinta / laatu -suhde: 800 pistettä on pilkkahinta klassisen lautapelin sujuvasta ja hauskasta versiosta. 

 

Rocket Knight

Climax / Konami

Eric Hartin 

90-luvun alun maskotit ovat tekevät paluutaan! Ensin Sonic ja nyt Konamin Rocket Knight Adventuresista tuttu Sparkster on löytänyt uuden kehittäjän ja alustan, joten viime kierroksella ylenkatsotulle tasohyppelylle löytynee aivan uudet markkinat.

Rocket Knight ei ole uudelleenjulkaisu mistään sarjan edellisestä pelistä vaan aivan uusi osansa. Peli on silti grafiikoitaan lukuun ottamatta täysin kaksiulotteinen. Piirretyllä 3D:llä saadaan aikaiseksi vanhan 2D:n tuntu.

Nimensä mukaisesti Rocket Knight ratsastaa rakettirepulla, jonka hallitseminen on suhteellisen tärkeä osa peliä. Sitä voi käyttää hyppyihin, hyökkäyksiin ja erilaisten pulmien ratkomiseen. Ennen kaikkea peli palkitsee omaperäisestä rakettirepun käyttämisestä, sillä kentät ovat pullollaan erilaisia tutkittavia paikkoja.

Peli sisältää myös jonkin verran vaihtelua. Silkan sivulle skrollaavan tasohyppelyn lisäksi se vaihtaa genreä Gradiuksen tyyliseen räiskintään. Mukana on monenlaisia Gradius-viittauksia, mikä ei ole yllätys, kun katsoo julkaisijaa.

Valitettavasti peli on verrattain lyhyt ja sisältää vain neljä kenttää, jotka on jaettu useampaan osaan. Toki peliä voi pelata korkeammilla vaikeustasoilla ja etsiä kaikki salapaikat, mutta sisältöä on siltikin verrattain vähän. Tuntuu kuin kaavan hiomisen jälkeen varsinaiselle sisällölle ei ollut antaa aikaa.

Se tekee Rocket Knightista kinkkisen suositeltavan. Sisältö on erinomaista, mutta sitä on oikeasti rikollisen vähän. 1200 pisteellä eli 15 eurolla suosittelen odottamaan aleja, sillä Rocket Knightin hintaan ja halvemmallakin irtoaa Shadow Complexin ja Symphony of the Nightin tyylisiä pitkäikäisempiä helmiä. 

Demo: Osa ensimmäistä kenttää.

Täysversio: Achievementit, kaikki moodit, mahdollisuus pelata kaikkia kenttiä.

Live-ekstrat: Pelaajakuvat.

Hinta ja hinta/laatusuhde:  1200 pistettä. Tyyristä, kun samalla hinnalla saa parempaa. 
 

 

Sorry! Sliders

Hasbro / EA

Eric Hartin 

Erilaisten lauta- ja korttipelien käännökset ovat Xbox Liven pelaajille tulleet aikojen saatossa erittäin tutuksi. Jotkut niistä ovat olleet suhteellisen onnistuneitakin. Esimerkiksi Carcassonne oli hyvä osoitus siitä, miten lautapelistä voi tehdä hyvän käännöksen Liven pelihalliin.

Peliä pelataan ikään kuin curlingia. Maksimissaan neljän pelaajan peli sisältää ristinmuotoisen pelilaudan, jossa jokaisella pelaajalla on oma ramppinsa. Pelaajat liu’uttavat shakkisotilaan muotoisia nappuloita keskelle kenttää. Mitä lähemmäksi keskustaa pääsee, sitä enemmän pelaaja saa pisteitä.

Sorry! Slidersin nimessä oleva anteeksipyyntö tulee jäynäelementistä. Kun pelikaverilla on mukavasti nappuloita keskellä kenttää, toinen pelaaja voi yrittää vähentää niitä liu’uttamalla omat nappulat törmäämään vastustajan nappuloihin.

Sorry! Sliders ei ehkä toimi käännöksenä niin hyvin kuin edellä mainittu, mutta se on silti pätevä virtualisaatio lautapelistä. Syynä ei välttämättä tarvitse olla kuin valittu lautapeli. 800 pisteellä eli 10 eurolla se on kuitenkin pätevä hankita, jos ei lautapeliä kotona satu olemaan.  

Demo: Ei testattu.

Täysversio: Achievementit, kaikki moodit, mahdollisuus pelata kokonaisia pelejä.

Live-ekstrat: Pelaajakuvat.

Hinta ja hinta/laatusuhde: 800 pistettä. Hyvä hinta toimivasta lautapelikäännöksestä. 
 

 

Toy Soldiers

Signal Studios / MGS

Miikka Lehtonen 

Niin sanotut tower defence -pelit ovat jo niin nähty ja väsynyt juttu että oksat pois. Jokainen aloitteleva kotikoodari ja pelifirma tuntuu pyöräyttävän yhden markkinoille, usein ilman mitään omaperäisiä ideoita. Toisin kävi nyt, sillä Toy Soldiers on ainakin meikäläisen mielestä genren parhaimmistoa.

Hauskana ideana peli sijoittuu ensimmäiseen maailmansotaan, mutta sen tinasotilas-versioon. Pelaajan tavoite on suojella lelulaatikkoaan hunnien kamalilta hyökkäyksiltä sijoittelemalla sodan runtelemaan lastenhuoneeseen tykkejä, konekivääreitä, kaasunheittimiä ja muita kauheita aseita, jotka kylvävät tuhoa sinapinkeltaisten hunnien riveissä.

A-luokan tekninen toteutus on juttu sinänsä, mutta se todellinen juju piilee siinä, että Toy Soldiersissa aseiden asettelu kentälle ja niiden virittely on vain puoli peliä: todellinen hauskuus alkaa kun hyppäät itse KK-pesäkkeen tähtäimiin lanaamaan vihollisia kumoon tai vaikka lentämään taivaalla Sopwith Camelilla ja pommittamaan vihollisiasi.

Mukavan mittaisesta ja haastavasta kampanjasta riittää viihdettä tuntikausiksi, mutta sen jälkeenkin riittää pelattavaa: kampanjan läpäisy avaa haastavamman survival-pelitilan, jossa vihollisia on loputon määrä. Myös moninpeli, joko jaetulla ruudulla tai Xbox Liven välityksellä, jaksaa viihdyttää.

Erinomaisen viihdyttävä peli, jonka pariin olen palannut säännöllisesti jo kuukausien ajan. Peli sai aivan äskettäin myös lisäsisältöä Kaiser’s Battle -paketin myötä, joka lisää peliin ranskalaisten minikampanjan sekä uutta moninpelisisältöä. Xbox Liven valiomateriaalia. 

Demo: Lyhyt yksinpelimaistiainen.

Täysversio: 24 tehtävän kampanja, moninpeli jaetulla ruudulla tai Xbox Livessä, achievementeja ja avatar-asusteita.

Live-extrat: Avatar-asusteita ja 400 pisteen DLC-paketti.

Hinta ja hinta/laatu-suhde: 800 pistettä näin viimeistellystä ja kiehtovasta pelistä on pilkkahinta. 
 

 

Watchmen Part 2

Deadline Games / Warner Bros Games

Eric Hartin 

Tietynlainen materiaalin sovittaminen sopii silloin, kun pelissä on oikeasti jotain ytyä. Watchmen XBLA-pelisarjan tapauksessa täytyy kuitenkin sanoa, että sillä ei lähdemateriaalinsa ole paljoa mitään tekemistä. Peli on kaiken lisäksi vielä on huono.

Watchmen 2 jatkaa siitä mihin edellinen osa, The End is Nigh, jäi. Rorschach ja Yöpöllö mättävät matkansa strippiklubeissa, huviloissa ja kadulla. Peli on teknisesti täysin pätevä: sitä kerrotaan sarjistyyliin, näyttelijät suoraan leffasta repäistyjä. Sääli, että sisältö ontuu pahasti.

Juonen päättömyyden vielä kestäisi, mutta peli on kökkö Double Dragonin puusta veistetty mättö. Tappelu on yksinkertaista mättämistä. On kaksi hyökkäysnappia: vahva ja heikko. Periaatteessa peli on suunniteltu niin, että vain yhtä nappia hakkaamalla ei pärjää. Valitettavasti sillä ei ole mitään väliä, sillä kahden napin mielivaltaisella painelulla pärjää sen verran hyvin vastuksia vastaan, että varsinaisen taustalla olevan järjestelmän opetteluun ei ole oikein kannustinta. Näiden lisäksi ohjauksessa tuntui olevan himpun viivettä, mikä teki pelaamisesta vielä vähän kivuliaampaa.

Näiden vikojen lisäksi Watchmen 2:sta ei riitä iloa kuin tunniksi, pariksi. Kyseessä ei ole pelihallityyliin monesti pelattava peli vaan selkeästi kerran rykäistäväksi tarkoitettu pikkupeli. 1200 pisteen eli 15 euron hintalapulla diili on suorastaan surullinen, kun katsoo kuinka paljon parempia pelejä sillä hinnalla saa. 

Demo: Ei testattu.

Täysversio: Achievementit, kaikki kentät.

Live-ekstrat: Pelaajakuvat.

Hinta ja hinta/laatusuhde: 1200 pisteellä lyhyt ja tönkkö peli. Ei maksa vaivaa. 


Lisää aiheesta