A Game of Dwarves (PC)

13.11.2012 17:35 Miikka Lehtonen

Tekijä: Zeal Games
Julkaisija: Paradox
Testattu: Windows 7, Intel Core i5-750, GeForce GTX 570, 8 Gt keskusmuistia
Saatavilla: PC
Tulossa: Mac, PlayStation 3
Laitevaatimukset: Windows Vista / 7, 4 Gt muistia, Dual Code 2,4 GHz, DirectX 10, 3 Gt levytilaa
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: A Game of Dwarves
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Otetaan lauma kääpiöitä ja pieni maanalainen luola. Pistetään partaveikot taistelemaan elämästään maanalaisia kauhuja vastaan samalla syvyyksistä löytyvät aarteet silmissään kiiltäen. Kuulostaa hyvältä… Ja tutulta!

Mutta ei, vaikka kuvauksesta voisi niin kuvitella, nyt arvosteluun ei ole osunut Dwarf Fortress, vaan ruotsalainen A Game of Dwarves. Harmi.

Minulla oli ennakkoon suuret toiveet A Game of Dwarvesin suhteen. Vaikka olen innokas Dwarf Fortressin ystävä, siihen rinnalle sopisi hieman yksinkertaisempi, mutta samaa kutinaa rapsutteleva peli. Vaikka vähän ASCII-grafiikkaa rempseämmällä ulkoasulla varustettuna. Ja tätä kuvittelin myös A Game of Dwarvesilta saavani. Väärin kuvittelin!

A Game of Dwarves ei nimittäin ole varsinaisesti kuin etäistä sukua sille kääpiöpeleistä legendaarisimmalle. Tavoitteiden ohella yhteistä on lähinnä se, että pelaaja ei suoranaisesti ohjaa ainuttakaan kääpiötä, vaan antaa näille määräyksiä: louhikaa tuolta, rakentakaa tähän, viljelkää tuolla. Kääpiöt sitten yrittävät parhaansa mukaan toteuttaa näitä määräyksiä.

Merkittävin ja harmittavin ero on se, miten masentavan yksinkertainen peli A Game of Dwarves on. Niin mahdollisuuksiltaan kuin tavoitteiltaan.

Kuningas käskee, minä tottelen

Siinä missä Dwarf Fortress hengenheimolaisineen on niin avointa hiekkalaatikkoa kuin olla voi, A Game of Dwarves nojaa ennalta asetettuihin tavoitteisiin ja tuntuu enemmänkin Dungeon Keeperin ja Dwarf Fortressin risteytykseltä kuin jälkimmäisen jälkeläiseltä.

Pelin pääosassa on tarinatila, jossa nuori prinssi lähtee seuraamaan isänsä jalanjälkiä pitkin maita ja mantuja, tavoitteenaan etsiä kääpiöiden muinaiset aarteet ja palauttaa kuningaskunta entiseen loistoonsa. Ja tämä tietenkin tapahtuu sarjalla ennaltamääriteltyjä tehtäviä, jotka kaikki tiivistyvät yhden perusidean ympärille.

Alussa on vain pieni kotiluola, jossa on sisäänkäynnin ohella ruokapöytä ja pari kämäistä sänkyä, sekä tietenkin muutama erilaisiin ammatteihin jaettu kääpiö. Ammatteja ei ole monta: duunari, kaivosmies, soturi, tutkija ja käsityöläinen. Soturit voivat myöhemmin erikoistua, mutta valikoima on silti aika ankea.

Ankea on myös kunkin tarinatehtävän kulku, sillä maan alle on kätketty luolia, jotka pitäisi löytää. Yksi niistä kun sisältää sen kentän tavoitteena olevan aarteen, muut taas tunkkaista ilmaa tai vihollisia. Ikävänä käänteenä kaikki luolat on merkitty valmiiksi pelialueelle kysymysmerkein, joten ainoa tavoite on vain louhia niitä kohti.

Ihan suoraan ei kuitenkaan kannata lähteä liikkeelle, sillä matkalle mahtuu vähän vaaroja. Niitä varten pitää kouluttaa sotureita, tutkia tiedemiehillä uusia teknologioita ja hyödykkeitä sekä kerätä raaka-aineita koko operaation pyörittämiseksi.

Ymmärrän, että A Game of Dwarves –tiimin on täytynyt hieman ottaa takapakkia Dwarf Fortressin pöyristyttävän monimutkaisten mekaniikkojen luota, mutta nyt on tullut otettua pari askelta liikaa. A Game of Dwarves kun on peli, joka kentästä toiseen tiivistyy siihen, että rakennetaan pari takuuvarmaa juttua ja sitten odotellaan, että kääpiöarmeija duunaa itsestään voittamattoman.

Ja ikävästi sitä tekemistä ei ole edes kamalasti, sillä A Game of Dwarves on todellakin masentavan yksinkertainen peli. Ruokaa esimerkiksi kasvatetaan niin, että lyödään luolaston nurkkaan maaginen kasvukivi, jonka ympärille voi sitten istuttaa loputtomiin farmattavia puita. Erilaisia ruoka-aineita kyllä on tarjolla, mutta eipä niillä käytännön eroja sitten tuntunut olevan.

Tämä masentava yksinkertaisuus latistaa myös vapaan hiekkalaatikkopelitilan, jossa saa itse määritellä muutamilla parametreillä pelimaailman ja sitten kaivella siellä mielensä mukaan.

Toisesta perspektiivistä?

A Game of Dwarves on siis surkea Dwarf Fortress –korvike, mutta mitä jos asiaa ajattelisi toisesta perspektiivistä? Jos Dwarf Fortressin sijaan ajattelisi, että kyse on vaikka Dungeon Keeperin hengenheimolaisesta. Hyvin ei mene silloinkaan.

Masentava yksinkertaisuus ja ennakoitavuus haittaavat tätäkin puolta pelistä, mutta vielä ikävämpää on se, että se Dungeon Keeperin paras puoli, eli persoonallisuus, puuttuu kokonaan. Jäätävän rumat kääpiöt tökkivine tekoälyineen eivät nimittäin ole sitä parasta mahdollista seuraa.

Yleinen kämäisyys ja tönkköys vaivaavat muutenkin peliä. Niinkin yksinkertaiset asiat kuin luolaston navigointi ja esineiden asettelu ovat tuskaisia, kun seinät satunnaisesti blokkaavat klikkauksia. Joskus saa taistella minuutin verran saadakseen asetettua tikkaat pystysuoraan putkeen. Ei hauskaa.

Tai se tekoäly. Mainitsinkin jo ohimennen sen kehnouden, mutta ei sitä näin helpolla ohiteta. Se kun on luokaton. Voi sitä intoa kun luolaston syvyyksistä paljastuu vaikka pari goblinia, jotka lähtevät suhaamaan raketin lailla kohti kääpiökaupunkia. No ei hätää, onhan meillä armeija! Mutta… Armeija ottaa määränpääkseen sen ruudun, jossa goblinit ensin havaittiin ja juoksee parta täristen goblinien läpi päästäkseen sinne, samalla kun viherpiiperöt pistävät ranttaliksi puolustuskyvyttömien ei-soturien keskellä.

Yritin parhaani. Pelasin A Game of Dwarvesia vielä kauan sen jälkeen, kun olin jo totaalisen kyllästynyt siihen. Toivoin, että olin missannut jotain. Sen jonkin pienen palasen, jonka löytämällä homma lähtisi toimimaan. Mutta eihän se lähde. Tarkastelipa peliä kummalta tahansa perspektiiviltä tai vaikka ihan puhtaalta pöydältä, kyseessä on mitäänsanomattoman keskinkertainen ja innoton tekele.