Uusimmat

Ace Combat X: Skies of Deception (PSP)

22.02.2007 16:13 Jukka O. Kauppinen

Ace Combat -ilmataistelupelien siirtymistä PSP-käsikonsolille ei ole tarvinnut epäillä, vain odottaa. Pelin lopulta saavuttua suureksi kysymykseksi muodostui kuitenkin pelin toimivuus. Miten ilmataistelupeli voidaan ahtaa taskukonsolille?

Yllättävän hyvin, kaikeksi onneksi. Ace Combatien lentoräime toimii myös pikkumuodossa, vaikka kontrollien siirtäminen onkin ollut haaste.

PlayStation 2:lla suosittu lentoräiskintöjen sarja on hyödyntänyt tehokkaasti konsolin ohjainta. Lentokonetta ja sen näkymiä hallitaan molemmilla tateilla, ristiohjaimessa on siipimieskomentoja ja myös kaikki neljä päätynappia ovat käytössä. Nappaisepa puolet kontrolleista pois ja yritä pelata, miten sujuu?

Käännöksessä ei ole onneksi tarvinnut karsia pelin sisällöstä, vaan se on sovitettu uuteen konseptiin mallikkaasti. Prosessissa on karsittu jotain pois, toisaalta saatu vähän lisää korvikkeeksi.  Esimerkiksi siipimiesten komentaminen puuttuu nyt kokonaan. Kaverit lentävät skriptiensä mukaan omaan tahtiinsa, toimien itse asiassa aika hyvin. Pelaaja on se ikuinen, yksinäinen taivaiden sankari mutta saavat kaverit joskus jotain tuhottuakin.

Mainio lisäpiirre on strategiaosuuden lisääminen. Pelaaja voi muokata tapahtumia valitsemalla minne kukin tehtävä suuntautuu. Alueita valtaamalla peli muodostuu pelkkää lineaarista tarinaa monimuotoisemmaksi. Seassa on toki myös sarjan tavaramerkkimäistä uusien koneiden ostelua ja varusteiden hankintaa.

Kontrollit eivät ole PSP:llä yhtä tarkkoja kuin PS2:lla. Tämä on kuitenkin huomioitu vaikeustason lieventämisellä ja aseiden avomielisemmässä lukittumisessa. Paukut osuvat vaikka ei aivan headshotteja paukkuisikaan. Tosin maakohteita kiusatessa rojauttaa helposti tonttiin, jos ei ole tarpeeksi varovainen.

Ace Combat X:n tekijät ovat selvästi käsittäneet laitteen rajoitukset – ja mahdollisuudet. Niinpä tunnettu lentoräiskintä, kiivaat ilmataistelut ja tarinankerronta maistuvat myös taskumuodossa, eikä peli jää paljoakaan jälkeen isommista serkuistaan.

X:n lentotoiminta ja tarinankerronta ovat tuttua tavaraa, eivätkä jää jälkeen suuremman ruudun serkuistaan. Toteutus on kauttaaltaan tyylikäs ja juonessa on riittämiin dramatiikkaa. Myös interaktiivisuus ja pelin kulkuun vaikuttaminen miellyttävät. Tehtävien aloittaminen aina aivan alusta saakka vain tuppaa rassaamaan, jos henki lähtee aivan pitkän tehtävän loppumetreillä.

 

Tekijä: Namco Bandai
Julkaisija: Sony
Testattu: PSP
Saatavilla: PSP
Pelaajia: 1-4 (WiFi-lähiverkko)
Pelin kotisivu: http://www.namcobandaigames.com/games/acecombatx/

Lue lisää eDomesta:

Ace Combat: Squadron Leader (PS2)

Ace Combat: The Belkan War (PS2)

Listietoja Ace Combat –sarjasta:

Ace Combatit Mobygamesissa

Ace Combat X Wikipediassa

Ace Combatit Wikipediassa