Uusimmat

Ape Quest (PSP)

10.07.2010 15:00 Muropaketin toimitus

Silloin tällöin törmää peleihin, joissa sekoitetaan yhteen sellaisia peligenrejä, joiden sekoitusta ei normaali ihminen tulisi koskaan ajatelleeksi. Yleensä tällaisissa teoksissa on edes jonkinlaista kieroutunutta järkeä, mutta Ape Questin minipelejä ja roolipeliä yhdistävä paketti ei varmastikaan tulisi kovinkaan monen pelinkehittäjän mieleen.  

Idea on tuore, mutta kehitysprosessin aikana ollaan suosittu matalia aitoja. Niinpä lopputulos ei ole kovinkaan kummoinen.  

Mistä Ape Questissa on kyse? Sen selvittämiseen menee hetki jos toinenkin, kun pelaamisen aloittaa, sillä Ape Quest on melkoinen sekamelska. Pääasiassa se on hieman yllättäen roolipeli, mutta samalla siinä on piirteitä lautapeleistä. Onpa soppaan on heitetty myös runsaasti minipelien tahkoamista. 

Pelaaja pistetään Toqsican valtakunnan vajaaälyisen apinaprinssin saappaisiin. Hän vapauttaa vahingossa valtakuntaa menneisyydessä vaivanneet apetronit, jotka oli suljettu kultaisen patsaaseen taikavoimia sisältävällä banaanilla. Prinssin tehtäväksi jää tietenkin pelastaa maailma pahalta, jolle hän on sen altistanut. Pelin rakenne on episodimainen. Ensimmäinen jakso on ilmainen, joten lompakko ei köyhdy ollenkaan pelin kokeilemisesta. 

Ape Quest muistuttaa roolipelejä periaatteiltaan. Pelaaja ohjaa prinssiä ympäri maiden ja mantujen taistellen vastaan sattuvia vihollisia vastaan, vierailee kaupungeissa ja kerää kokemuspisteitä sekä rahaa. Liikkuminen on toteutettu lautapelimäisellä tavalla, jossa pelaaja voi vain valita seuraavan pisteen, jonne apina liikkuu automaattisesti määrättyä polkua pitkin. Liikkuessaan paikasta toiseen voi törmätä muutamaan erilaiseen tilanteeseen, joiden aikana pelataan erilaisia minipelejä, autetaan apinakavereita eri tavoin ja taistellaan roolipeleille tyypillisissä taisteluissa. 

Taistelut tuntuvat lopulta enemmän minipeliltä kuin minkäänlaiseen täysiveriseen roolipeliin kuuluvilta koitoksilta. Ne ovat yksinkertaisia, helppoja ja tylsiä kohtaamisia, joissa ei ole juurikaan sijaa taktikoinnille tai taidolle. Tylsyyteen ei auta se, että normaalien yhteenottojen aikana tapellaan koko pelin ajan vain muutamaa erilaista vihollista vastaan. Erikoisempia vastuksia tulee vastaan lähinnä loppareina tehtävien päätteeksi. 

Ape Quest on lopulta ala-arvoinen kaikilta osa-alueiltaan. Sen roolipelielementit ovat pinnallisia, minipelit liian yksinkertaisia ja niitä on liian vähän. Pelissä ei ole oikeastaan mitään kehuttavaa. Hassua apinahuumoria lukuun ottamatta se on hajuton ja mauton. Olkoonkin vain ladattava pikkuroolipeli, pelin odottaisi täyttävän edes tietyt laatuvaatimukset, etenkin kun kolmelle maksulliselle episodille kertyy lopulta aika paljon hintaa. 
 

Tekijä: SCE Studios Japan
Julkaisija: Sony
Testattu: PSP
Saatavilla: PSP
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://fi.playstation.com/psn/games/detail/item96512/Ape-Quest%E2%84%A2/

Petteri Kaakinen 

 

Lue myös

Small World

Fallout: New Vegas – ensikosketuksessa apokalyptinen uhkapeli

Cataclysm-matkapäiväkirja – osa 5: Hyjal ja yleistä säätöä

Muropaketin uusimmat