UUSIMMAT

Arvostelu: Edes seksi ja verinen väkivalta eivät estä tylsistymistä kohupeli Agonyn bugisessa Helvetissä

06.06.2018 06:00 | Tuukka Hämäläinen

Madmind Studion ennakkoon kohua herättänyt Agony on kömpelö ja buginen kauhupeli, ja ennen kaikkea infernaalisen tylsä. Se ei myöskään tarjoa oikein mitään uusia ideoita tai onnistu sanomaan aiheestaan yhtään mitään. Jotta peli pelottaisi, pitäisi ilmeisesti pelätä myös tissejä.


Julkaisupäivä: julkaistu / Tekijä: Madmind Studio / Julkaisija: PlayWay / Saatavilla: PlayStation 4, Xbox One & PC / Testattu: PlayStation 4 Pro / Pelaajia: 1 / Ikäraja: 18 / Peliä pelattu arvostelua varten: 8 tuntia


Kickstarterissa rahoitettu Agony herätti kohua jo ennen kuin valmiista pelistä oli vielä tietoakaan. Helvettiin sijoittuvasta selviytymiskauhupelistä julkaistiin hurmeisia ja pahaentisiä trailereita, jotka saivat odottamaan pelihistorian karmivinta peliä ja todellista haastetta pelaajien sietokyvylle.

Toisin kävi. Agony on nimittäin lopulta koettelemus vain bugien ja tylsyytensä vuoksi.

Heti kättelyssä on todettava, ettei testimmekään sujunut ongelmitta. Parin tunnin kihnuttamisen jälkeen törmäsin nimittäin ”bugiin”, joka esti pelaamisen täysin, eikä sitä voinut kiertää mitenkään: kokonainen oviaukko nimittäin hävisi pelimaailmasta, enkä löytänyt toista tapaa edetä pelissä. Lopulta, kun olin jo pelannut pelin ja kirjoittanut valtaosan tästä arvostelustakin, sain kehittäjiltä tiedon, että kyseessä ei ollut bugi. Oven pitikin hävitä, en tosin tiedä miksi, ja jostakin olisi pitänyt tajuta toinen reitti edetä.

Voisi sanoa, että kun peliin tarkoituksella tehtyä elementtiä luulee pelin rikkovaksi bugiksi, on jokin suunnittelussa mennyt päin seiniä. Tällä ei tosin ole lopulta kokonaisuuden kannalta paljon väliä, sillä Agony paljastui joka tapauksessa paljon lupailtua lyhyemmäksi peliksi, joka ei onnistu järkyttämään, puhuttelemaan tai edes pitämään mielenkiintoa yllä.

Pimeääkin pimeämpi Helvetti

Agonyn pääkehittäjä kuvaili Muropaketin haastattelussa, että peli perustuu kattavaan lähdetutkimukseen ja yrittää luoda jotakin uutta, eikä vain toistaa vanhaa. Siksi onkin hämmästyttävää, että kehittäjät ovat päätyneet luomaan näin kliseisen ja stereotyyppisen Helvetin.

Ensivaikutelma pelistä on ristiriitainen. Introvideo on näyttävä, mutta kun itse peliin päästään, ei erotu paljon mitään. Agonyssa on nimittäin todella pimeää. En ole koskaan pelannut peliä, joka pistää näkökyvyn näin koetukselle. Koska en tänä vuodenaikana pysty pelaamaan säkkipimeässä, jouduin nostamaan pelin Gamma-asetusta, joka taas vääristää pelin värimaailmaa ja tekee siitä astetta rumemman. Mutta näin sentään näkee eteensä.

Agonyn Helvetti koostuu alkumetreillä orgaanisten kudosten peittämistä seinistä ja soihtujen valaisemista tunneleista, joissa langanlaihat, hulluuden partaalle höpisevät ihmisraukat harhailevat. Heidän lisäkseen siellä pyörii demoneita, jotka on toteutettu juuri niin tylsästi kuin voisi kuvitella.

Myöhemmin pelissä pääsee näkemään vähän mielenkiintoisempiakin maastoja, ja etenkin etäällä siintävät maisemat ovat hetkittäin aika kauniita. Pääasiassa graafinen ulkoasu jättää kuitenkin toivomisen varaa, ja monilla pinnoilla myös kohtuuttomasti kiiltoa.

Ja bugeja riittää joka lähtöön.

On tekstuurien huonoa päivittymistä, hidasta ruudunpäivitystä, pelihahmon juuttumista näkymättömiin esteisiin, äänien katoamista, selittämättömiä kuolemia, kameraongelmia – ja luoja ties mitä muuta. Peli on saanut PlayStation 4:llä jo muutaman päivityksen, mutta bugit vaikuttavat olevan enimmäkseen ennallaan. Erityisen häiritsevä on ruudun poikki kulkeva häiriö, joka toistuu käytännössä aina kun kameraa kääntää sivusuunnassa.

Tylsää piiloleikkiä ja alkeellisia puzzleja

Agonyn rujon ja hurmeisen imagon takaa paljastuu hyvin tavanomaista hiiviskelykauhua, jonka kaavamaisuutta on yritetty piilottaa armottoman vaikeusasteen ja erikoisten mekaniikkojen alle.

Pelin checkpointit on ripoteltu välillä turhan kauas toisistaan, ja perusasetuksilla jokaista checkpointia voi myös käyttää vain kolmesti, kunnes palaa edelliseen. Rajoituksen saa onneksi halutessaan pois päältä, kuin myös oikeaan suuntaan opastavien ”destiny line” -viivojen rajoituksen.

(Jälkimmäiset myös bugailevat jatkuvasti, joten jo siksi rajoitus kannattaa poistaa.)

Pelimekaniikkojen joukossa on sentään ainakin yksi hyvä idea. Agonyssa kuolema ei ole välittömästi kaiken loppu, vaan pelaajalla on sen jälkeen rajatusti liikkumavaraa löytää uusi ruumis, joka ottaa haltuunsa. Tähän kelpaavat aluksi muut ihmiset, mutta myöhemmin myös alhaisemmat demonit. Tämä muuttaa suhtautumista kuolemiseen ja tarjoaisi hyvin suunnitellussa pelissä kokonaan uuden ulottuvuuden pelikokemukseen.

Sekin on hyvä ajatus, että pelimaailmassa tehdyt muutokset säilyvät seuraavalle pelikerralle. En tosin tiedä, haluaako moni tätä läpäistä edes yhtä kertaa…

Käytännössä Agonyn pelaaminen koostuu hiiviskelyosuuksista, puzzle-tehtävistä ja välivideoista, jotka vievät aina seuraavaan osioon. Peli on lähes lineaarinen ja vain muutamalta alueelta löytyy reilummin ylimääräistä tutkittavaa, vaikka keräiltäviä härpäkkeitä ja pieniä piilokammioita onkin ripoteltu pitkin maailmaa.

Puzzle-tehtävät ovat alkeellisia, ja niitä on käytännössä vain kahta tyyppiä: etsi sydämiä ja aseta ne maljoihin, tai etsi oikea symboli ja maalaa se tauluun. Jälkimmäinen on ihan hauska idea, mutta peli ei läheskään aina hyväksy vapaalla kädellä maalattua symbolia, eikä pelaajalle helposti selviä, oliko vika merkissä vai pelaajassa.

Hiiviskelyosuudet taas ovat pahimmillaan tympäisevää nurkassa kyykkimistä, jossa tuntuu liian usein olevan vain yksi mahdollinen tapa edetä. Viholliset on varustettu kankealla tekoälyllä, ja perusdemonit tappavat pelihahmon automaattisesti saadessaan tämän kiinni. Hiiviskelymekaniikat eivät siis tarjoa paljon mitään liikkumavaraa.

Välillä päädytään sitten skriptattuun osuuteen, kuten pakenemaan jotain mörköä ennalta määrättyä reittiä. Näissä muutenkin vanhanaikaisissa kohtauksissa pienikin virhe riittää viemään hengen, ja kun tähän lisätään joukko ratkiriemukkaita pelibugeja, on lopputulos melkoinen katastrofi.

Agony

Helvetti on ankea paikka

Agonyn Helvetti on tylsä ja ennalta-arvattava. Se on kärsimyksen maailma, jossa hahmot hortoilevat kidutettavina. Peli pyrkii niin kovasti järkyttämään, ettei se edes ensimmäisen tunnin jälkeen enää siinä onnistu. Kekseliäitä juttuja (kuten valtavista, yhteen kasvaneista sormista tehty rakennelma) on liian vähän, ja geneeriset irtonaiset ruumiinosat ja poltetut marttyyrit nyt eivät aiheuta pian mitään reaktiota.

Varsinaisia kohukohtauksia, kuten sikiöiden tappamista, on myös lopulta vain muutama.

Agonyn näkemys Helvetin kurimuksesta on myös täysin ruumiillinen, eli kaikki rangaistukset ovat ilmeisesti lihallista kidutusta. Ankea ja mielikuvitukseton ratkaisu, sillä Manalassa koettavat rangaistukset voisivat yhtä hyvin olla henkisiä ja paljon kekseliäämpi. Sellaisia on toki kuviteltu jo mytologioissa, kuten nyt vaikka Sisyfoksen rangaistus.

Kaiken pöhinän jälkeen peli ei siis onnistu karmimaan tai pelottamaan. Säikähdin Agonya pelatessa vain kerran, kun vieressäni makaillut kissa yhtäkkiä upotti kyntensä jalkaani. Alkumetrien jälkeen myös pelimaailma äityy geneerisemmäksi. Monet rauniot tai jääluolat voisivat olla mistä tahansa fantasiapelistä, ja visuaalisesti vaikuttavimmat hetket nähdään lähinnä välivideoissa.

Agony on myös käsikirjoitettu todella kankeasti.

Helvetistä löytyvät viestit ja pelin vähäiset keskustelut ovat hirveää tuubaa, ja ääninäyttely kautta linjan yliampuvaa. Tekstiä voisi kuvailla ”helvettijargoniksi”, jossa voi sanoa mitä tahansa, kunhan se kuulostaa epämääräisen uhkaavaa. Kuvaava esimerkki on kohtaus, jossa muuan hahmo sanoo ”You’ll disappear in the fire”, mutta teksteissä lukee ”You’ll disappear in the shadow”, eikä kumpikaan ole selvästi enemmän tai vähemmän oikein.

Olen sanonut toistaiseksi hyvin vähän pelin tarinasta. Se johtuu siitä, että tarinaa on erittäin niukasti. Päähenkilö syöksyy alussa Helvettiin ja tiedostaa, että The Red Goddess, eli Punainen jumalatar, on ainoa, joka voi palauttaa hänet elävien kirjoihin. Koko peli on käytännössä eri alueiden läpi tarpomista jumalattaren jalanjäljissä, eikä siinä voi sanoa olevan oikeastaan henkilöhahmoja sen paremmin kuin juonenkäänteitäkään.

Apua, demonilla on tissit!

Väkivallan ohella Agony yrittää shokeerata seksillä. Tässä kohtaa näkyy myös se, kuinka auttamattoman seksistinen tekele on kyseessä.

Tässä esimerkkejä:

Kaikkein yleisimmillä pahiksilla on koko ajan näkyvissä hyllyvät tissit. Kun välivideoissa näkyy seksiä, on se naispuolisten, alastomien succubus-demonien välistä. Punainen jumalatar nähdään tietysti koko ajan enemmän tai vähemmän alasti, ja hänet kuvataan vahvasti seksuaalisena hahmona. Jopa pelihahmon kehitykseen käytettävillä hedelmillä on vagina, ja kun hedelmän käyttäessä puristaa kädessään, kuuluu kuvottava lurts!

Alastomuus ja seksi liittyy pelissä siis lähinnä naisiin ja naisvartaloihin. Peniksiäkin löytyy jos erikseen lähtee tiirailemaan, mutta niihin ei tosiaan kiinnitetä huomiota, ja videoissa nähdään käytännössä vain naisten paljasta pintaa. Ilmeisesti pelintekijöiden mielestä naisten alastomuus on pelottavaa ja irvokasta?

(Kaikki koetaan tietysti miehen näkökulmasta, ja hahmo muuttuu videoissa aina selvästi mieheksi, olipa mikä tahansa ruumis käytössä.)

Seksuaalisen kuvaston runsaus ja sen vahva sukupuolittuneisuus ovat tänä päivänä tökerö ratkaisu, josta kehittäjät joko ovat tai eivät ole tietoisia. Tarinaa spoilimatta voin myös todeta, etteivät pelin seitsemän eri loppuratkaisua ainakaan paranna asiaa. Pikemminkin päin vastoin.

Agonyn Helvetti onkin selvästi suunnattu henkisesti keskenkasvuisille miespelaajille, joille pelkkä naisten alastomuus ja seksuaalisuus ovat yksi kauhun elementti muiden joukossa. Peli voi myös tietoisesti pyrkiä kosiskelemaan miespelaajia pornografisuudellaan. Molemmat vaihtoehdot ovat aika iljettäviä, ja kertovat paitsi kehittäjien ajatusmaailmasta, myös heidän pelaajiin kohdistamistaan oletuksista.

Agonyssa piti muuten olla myös kohtaus, jossa pelihahmo raiskaa demonina naishahmoa luikertelevalle jättielimellään, veren lentäessä. Tämä (ja pari muuta kohtausta) poistettiin, jotta Agony saatiin ylipäätään julkaistua. Tällaista kuvastoa on vaikea hyväksyä tai edes ymmärtää, etenkin kun pelissä ei ole mitään, mikä yltiögraafisen tavaran jotenkin oikeuttaisi.

Helvetillistä potaskaa

Myönnän auliisti, että mytologiat, tuonpuoleisen kuvitelmat ja jopa demonologia ovat itseäni kiinnostavia aiheita.

Tästä huolimatta Agonysta on vaikea löytää mitään positiivista sanottavaa. Projekti kuulosti ennakkoon kunnianhimoiselta, mutta lopputulos ei täytä kehittäjien lupauksia. Peli ei edes kestä läheskään niin pitkään kuin Muropaketin haastattelussa lupailtiin – mikä tosin paljastui jonkinmoiseksi siunaukseksi.

Pari ideatasolla toimivaa pelimekaniikkaa, muutama kekseliäs pelimaailman elementti ja kaunis maisema eivät riitä korvaukseksi siitä, että Agony on väärällä tavalla inhottava, pelinä kömpelö ja laiskasti kirjoitettu sekasotku, jota ei voi suositella oikein kenellekään. Masokisteille tai demonitissien tirkistelystä kiinnostuneille tarjolla on myös kaksi ylimääräistä moodia, jotka avautuvat tarinaa pelaamalla, sekä galleria, josta voi lunastaa auki kuvitusta.

Jos aivan ehdottomasti haluat peliä vilkaista, suosittelen katsomaan jonkun YouTuben monista läpipeluuvideoista. Älä nyt ainakaan rahojasi tähän tuhlaa.

AGONY

”Helvettiin sijoittuva kauhistelu on nimensä mukaisesti pelkkää tuskaa.”

Keskustelu

Taitaa tämä muron pelitoimittaja olla feministi paskianen, kun jatkuvasti itkee näitten naisten puolesta ja dissaa miehiä.

Muropaketin uusimmat