Arvostelu: Anthem ei ainakaan vielä pyyhi Destinyllä pöytää, mutta on pelillä puolensa

Destinyn tappajaksi uumoiltu Biowaren Anthem ei onnistu tehtävässään vielä julkaisussa. Grindikärpäsen purressa peli voi kuitenkin viedä mennessään.

Julkaistu / Kehittäjä: Bioware / Julkaisija: Electronic Arts / Saatavilla: PC,  PlayStation 4 & Xbox One / Testattu: Intel Core i7-7700K (5,0 GHz), 16 Gb RAM, Geforce GTX 1080 Ti, Win10 / Peliä pelattu arvostelua varten: 19 tuntia

Anthemin universumissa ihmiskunta majailee kaupungeissa, joita ympäröi massiiviset muurit pitämässä luonnon vääristymät ja mullistukset ulkopuolella. Ympäröivä maailma on julma ja armoton. Siksi sinne ei ole asiaa muutoin kuin Javelin-puvussa, tai muilla väkevästi panssaroiduilla vermeillä.

Universumia taustoitetaan pelissä sen verran, että muinaiset jumalat ovat käyttäneet Anthemia (Anthem of Creation) maailman luomiseen. Työ on jäänyt kesken, mikä selittää universumin epävakauden. Luonnonoikkuja voi ilmestyä mihin tahansa, ja Javelinilla varustettujen freelancereiden tehtävä on koettaa taltuttaa niitä. Anthem of Creation soveltuu myös tuhoamiseen – sekös se kelpaa Dominionille ja erityisesti sen sirkuksen tirehtöörille, The Monitorille.

Raivosydän sykkii

Anthemin tapahtumat pyörähtävät käyntiin, kun massiivinen Heart of Rage -vääristymä tuhoaa yhden ihmisten asuttamista kaupungeista. Pelin juoni ei itsessään ole mitenkään häikäisevä, mutta kiinnostaa kuitenkin sen verran, että lopputeksteihin saakka sitä seuraa mielellään. Kampanja onnistuu itsessään herättämään mielenkiinnon Anthemin universumia kohtaan.

Anthemin mehukkaimpana pihvinä toimivat Javelinit jakautuvat neljään eri luokkaan. Ranger on yleiskäyttöinen versio, joka kestää vihollisten tulitusta kohtalaisesti. Colossus on ymmärrettävästi ”paksunahkaisin” Javelin, joka kestää eniten kuritusta. Storm on taas herkkänahkaisin, ja siksi se soveltuukin pitkän kantaman mittelöihin. Interceptor on voimistelijaluokka, joka tykkää mennä iholle ja liikkua liukkaasti.

Prologin jälkeen pelaaja valitsee itselleen mieluisimman puvun, jolla operoida. Lisää pukuja saa avattua käyttöönsä tiettyjen tasonousujen jälkeen. Oma valintani oli Colossus, koska löylykestävyys selkäsaunassa on aina vahvuus.

Javelin-puku ei ole pelkkä aseiden kantoteline. Kaikkiin pukuihin sisältyy yksi puolustuksellinen erikoisuus, ja kaksi hyökkäykseen painottuvaa erikoisuutta. Erikoisuudet eivät ole kiveenkirjoitettuja, sillä erilaisia ja parempia versioita tippuu loottina maailmalta. Puvuista löytyy myös viisi paikkaa modikomponenteille, jotka parantavat puvun suorituskykyä passiivisesti. Modeja on laidasta laitaan. Ne parantavat esimerkiksi tietyn aseen tekemää vahinkoa, tai puvun suojakerrointa.

Pukuja voi kustomoida tietenkin myös ulkonäön osalta. Löytyvillä materiaaleilla pystyy rakentamaan eri näköisiä ja värisiä panssareita. Mikäli grindaaminen ei maita, voi komeampaa panssaria ostaa shardeilla, joita saa vinguttamalla Visaa. Oikean rahan käyttö rajautuu Anthemissa pelkästään kosmeettisiin esineisiin.

Pelin selvästi vahvinta antia on Javelinilla operointi. Taistelu ja liikkuminen toimivat erinomaisesti. Oman taktisen lisämausteen taisteluihin tarjoaa tietenkin puvun lentokyky: asemien vaihtaminen ei ole koskaan ollut näin helppoa. Lentely yleensäkin oli varsin nautinnollista ja samalla sai ihailla pelimaailman kauniita maisemia. Kahden mukana kulkevan aseen lisäksi käytössä ovat erikoistaidot ja ääritehokas ultimate, joka antaa kyytiä niin pienille kuin isoillekin vihulaisille.

Riitasointuja hymnissä

Yksi Anthemin ongelmista on siinä, että viholliset ovat yllätyksettömiä ja uskomattomia luotisieniä. Elite-luokan vihollisiin joutuu syytämään rautaa järisyttäviä määriä. Puhumattakaan Titaneista, jotka ovat huippupanssaroituja kivimöllyköitä, joiden hyökkäyksiltä on erittäin vaikea puolustautua.

Grindauksen periaatteet ovat toki selvillä, mutta sen jauhamisen pitää olla viihdyttävää, eikä raivokasta puurtamista. Turhautumista aiheutui myös siitä, että yhteen kampanjan tehtävään pelimaailmaa piti grindata oikein urakalla. Ongelmaa oli siinä, että osa tehtävistä vaati todella paljon vääntöä ja toisekseen se, että vapaan seikkailun aikana karttaan ei pystynyt laittamaan omia merkintöjä suuntimiseksi. Lentely piti keskeyttää toistuvasti ihan vain kartan tarkastamiseksi.

Ongelmalistaan joudutaan kirjaamaan myös se, että pelaajan ohjastama freelancer on melkoisen persoonaton. Anthem ei tietenkään ole roolipeli, mutta persoonaa olisi toivonut tuotavan esille paremmin esimerkiksi dialogivaihtoehtojen kautta. Keskusteluissa höpötykset valitaan kahden, vaikkakaan ei täysin mustavalkoisen vaihtoehdon välillä. Nyt persoonallisuus sitoutuu enemmänkin Javelin-pukuun kuin itse hahmoon.

Yksi pahimmista häiriötekijöistä ovat latausruudut, joita peli viljelee turhautumiseen saakka. Latausajat eivät ole sietämättömiä, ainakaan PC:llä, mutta toistuvasti silmille hyppivät latausruudut syövät pelikokemusta raskaasti. Yhden kampanjatehtävän aikana latausruutu loikki silmille yli viisi kertaa, eikä mukaan ole laskettu tehtävää aloittavaa ja lopettavaa latausruutua.

Lorvikatarsis

Ongelmaton ei ole myöskään Anthemin hubina toimiva Fort Tarsis -kaupunki. Kaupunki on sekava, enkä oppinut navigoimaan siellä vajaan 20 pelitunnin aikana. Eikä tilannetta helpottanut yhtään se, että pelihahmo kävelee ja juoksee kuin etana. Nopeutta toki parannettiin betan ajoilta, mutta matelu on yhä ärsyttävää.

Pelin teknisessä toteutuksessa ei ole juurikaan moitteen sijaa. Muurin ulkopuolella maailma näyttää erittäin kauniilta ja piirtoetäisyydet miellyttävät. Optimoinnissakaan ei ole moitittavaa, sillä peli pyöri sulavasti ultra-asetuksilla, eikä ruudunpäivitys laskenut missään vaiheessa alle 60 FPS:n tasolle.

Äänimaailma jatkaa samalla linjalla visuaalisen toteutuksen kanssa. Äänet antavat Anthemille vahvan kaikupohjan. Ääninäyttelyn suhteen ei myöskään herää kritiikkiä, vaikka joissain kohdin dialogi saattoi äityä vaivaannuttavaksi.

Suuren ylistyksen ansaitsee Anthemin musiikkiraita. Musiikki ei ole ylilyövää, vaan juuri sopivaa luomaan tunnelmaa. Loppuun viedyn tehtävän päätteeksi soiva hymni oikein viestii siitä, että nyt on taas saavutettu jotain. Teknisten ongelmien saralla pelistä lähti äänet kokonaan pariin kertaan. Vika korjautui käynnistämällä pelin uudelleen. Beta-testin aikana lopetin pelin pelaamisen kolmannen Blue Screenin jälkeen. Nyt siniruudut loistivat poissaolollaan.

Anthem jätti jälkeensä varsin ristiriitaiset tunteet. Sen pelimaailma on erittäin kiehtova ja Javelin ohjattavuuksineen rautaa. Toisaalta pelikokemusta moukaroidaan latausruuduilla, turhan ylikellotetuilla vihollisilla ja epäsosiaalisella sosiaalisella hubilla. Pelattava ei ole loppumassa kesken, sillä kampanjan jälkeen käteen lyötiin pitkä lista tekemistä, jolla itsensä saa pidettyä kiireisenä. Eikä uusi ilmi tullut uhka ainakaan ole jarruttamassa pelimaailman laajentumista.

Nykyisellään Anthem ei ole vielä Destinyn tappaja. Vaikka peleissä on hirmuinen määrä samoja elementtejä, ei Anthem pysty kääntämään vahvuuksiaan täysillä edukseen. Mieluummin katson pelin latautumisen aikana oman avaruuslennokin lentoa poimunopeudessa, kuin tympeää pelivinkeillä täydennettyä latausruutua. Lisäsisällöillä Anthem pystyy vielä kääntämään suuntansa.

ANTHEM 

”Anthemissa on hyviä juttuja, mutta kokonaisuudessaan peli ei räjäytä tajuntaa.”