Arvostelu: Nintendo Switchille julkaistut Bayonetta-pelit ovat täydellistä Hack And Slash -viihdettä

08.03.2018 20:30 | Aleksi Pakkala

Bayonetta – Enkeliä turpaan ja päätä patteriin.


Julkaisupäivä: julkaistu / Tekijä: Team Little Angels – Platinum Games / Julkaisija: Nintendo / Saatavilla: Nintendo Switch / Testattu: Nintendo Switch / Pelaajia: 1 (Bayonetta 2 sisältää verkossa pelattavan co-op tilan) / Ikäraja: 18 / Peliä pelattu arvostelua varten: 17 tuntia


Hack and Slash -peligenre nautti Bayonetan alkuperäisen julkaisun aikoihin vuonna 2009 huomattavasti suurempaa suosiota kuin kirjoitushetkellä. Tuolloin julkaistiin sellaisia pelejä kuten Devil May Cry 4, God of War 3, Darksiders ja Castlevania: Lords of Shadow, joten kilpailu tyylilajin edustajien kesken oli kovaa. Bayonetta sai osakseen ylistystä niin kriitikoilta kuin kuluttajiltakin. Kehuihin on syytä edelleen, sillä sarjan ensimmäinen osa on kestänyt aikaa todella hyvin.

Bayonetan kehittänyt japanilainen pelistudio Platinum Games on luonut aikamme parhaita toimintapelejä, viimeisimpänä esimerkkinä viime vuoden erinomainen Nier: Automata. Platinum Games on myös luonut hämmentävän huonoja toimintapelejä, kuten vuoden 2016 erittäin keskinkertaisen TMNT: Mutants of Manhanttan lisenssipelin. Ensimmäisen Bayonetan kehitys kustannettiin SEGA:n kukkarosta lapioidulla massilla, mutta yhteistyö päättyi muutama vuosi Bayonetan julkaisun jälkeen. SEGA:n lippujen alla julkaistiin vielä vuonna 2013 melko heikko mätkintäpeli Anarchy Reigns, ja kun Platinum Gamesin pelit eivät yltäneet taloudelliseen menestykseen, yhteistyö kariutui Anarchy Reignsin julkaisun jälkeen.

Bayonetta 2 kehitettiin yksinoikeuspeliksi Nintendon WiiU:lle, ja osaksi heikon laitekannan takia peli ei menestynyt taloudellisesti, vaikka kriitikot ylistivät sitä taas maasta taivaisiin. Kun alkuvuodesta 2017 Platinum Gamesin kehittämä Xbox One -yksinoikeuspeli Scalebound peruttiin, näytti studion tulevaisuus todella epävarmalta. Yhtiön johto onkin todennut, että helmikuussa 2017 julkaistu Nier: Automata pelasti studion taloudellisella menestyksellään. Nyt tarina jatkuu: Bayonetta 2 on julkaistu Nintendo Switchilla, ja samasta paketista löytyy myös alkuperäinen peli yhdeksän vuoden takaa.

Bayonetta on Devil May Cryn hengessä kehitetty nopeatempoinen kolmannen persoonan tappelupeli, jossa pelataan saatanallisilla voimilla varustetulla noidalla ja vedetään enkeleitä lättyyn käsittämättömällä tahdilla. Pelin päähenkilö, Bayonetta niminen umbra-noita, on uinunut arkussaan 500 vuotta ja luonnollisesti menettänyt muistinsa, joten ensimmäisen osan tarina keskittyy itsetutkiskelun teemoihin, edeten tarpeettoman hitaasti. Tarina saa huomattavasti enemmän tuulta alleen toisessa osassa, mutta tarina ei silti ole peleissä keskeisessä osassa, vaan show’n varastaa timanttinen toiminta.

Bayonetta-pelit on jaettu lukuihin, joissa seikkaillaan melko rajatuissa kentissä. Aika ajoin pelaajan eteneminen pysäytetään ja edetäkseen  täytyy laittaa paloiksi vastaan asettuvat enkelit. Jokaisesta taistelusta annetaan arvosana mitalin muodossa nopeuden, kombojen ja menetetyn elinvoiman perusteella. Luvun lopussa pelaajalle ojennetaan virtuaalipokaali suoriutumisen perusteella. Platinapokaali edustaa erinomaista suoriutumista ja kivipokaali kehnoa suoritusta. Pelin pisteytysmekaniikka kannustaa uudelleenpeluuseen, ja pelaajaa palkitaan menestyksestä uusilla aseilla, asusteilla ja ylimääräisillä pomotaisteluilla.

Pelin valuuttana toimivat ”halot”, kultaiset rinkelit joita enkelit jättävät jälkeensä räjähtäessään kilon kimpaleiksi. Valuuttaa kertyy myöskin suoriutumisen mukaan, mitä paremmin pelaa, sitä enemmän massia kertyy mittariin. Varsinkin ensimmäisen pelin ongelmaksi muodostuu se, ettei ensimmäisellä läpipeluulla valuuttaa kerry läheskään tarpeeksi, ja kaupan tarjonnasta saa koettua vain murto-osan.

Bayonetta-pelien suurin onnistuminen on niiden pelattavuudessa. Taistelumekaniikat toimivat ällistyttävän tiukasti ja enkelien turpaan mättäminen tuntuu erittäin hyvältä. Pelit ovat normaalilla vaikeustasolla sopivan haastavia, jotta pelaaja pysyy hereillä eikä homma mene yhden napin rämpyttämiseksi. Vihollisten iskujen väistely ja torjuminen on elinehto, ja pelien loppupuolen taistelut vaativat tehokkaiden kombojen opettelua eikä kuolemiltakaan tahdo välttyä. Jokaisella kerralla kun ”noitavainot päättyvät”, eli kuolema korjaa, syy löytyy pelaajasta eikä pelistä. Bayonetat osaavat olla haastavia, muttei koskaan epäreiluja.

Pelien graafista ilmettä ei ole juurikaan päivitetty Nintendo Switchiä varten alkuperäisestä. Telakkaan kytkettynä pelit toimivat 720p resoluutiolla tasaisella 60fps ruudunpäivitysnopeudella. Kannettavassa tilassa pelattuna peli toimii samalla 720p resoluutiolla, mutta ruudunpäivitys ottaa hieman osumaa raskaissa vaiheissa. Mutta vaikkei kannettavassa tilassa ruudunpäivitys pysy täysin lukittuna 60fps nopeudessa, on ruudunpäivitysnopeus silti parempi kuin alkuperäisissä konsolijulkaisuissa.

Alkuperäisten pelien juurten ollessa todella vahvasti kotikonsolipelaamisessa hieman hirvitti kuinka hyvin pelit kääntyvät kannettavaan muotoon. Arvostelua varten pelejä pelattiin kutakuinkin yhtä paljon kannettavassa tilassa ja televisioon kytkettynä. Isolla ruudulla alhainen 720p resoluutio häiritsi huomattavasti enemmän kuin pieneltä näytöltä nautittuna. Mukaan on ympätty myös täysin turhat kosketuskontrollit, joilla peliä voi pelata kosketusnäyttöä hipsuttamalla. Tämä on kuitenkin täysin valinnaista, ja kosketusominaisuudet saa kytkettyä kokonaan pois päältä.

Ensimmäinen Bayonetta-peli on aikansa mukaisesti visuaalisesti melko harmaa, mutta toinen osa tuntuu huomattavasti raikkaammalta, ja miljöiden graafinen ilme on vaihtelevaa. Myös animaatiot ja erikoishyökkäykset ovat saaneet kasvojenkohotusta, ja toinen osa on yleisesti viimeistellympi kokonaisuus. Molempien pelien tekstuurien yksityiskohdat ovat riittäviä 720p resoluutiolle, ja varjoissa on nähtävissä selkeää porrastusta, mikäli sitä alkaa erikseen etsimään, mutta kaiken toiminnan keskellä pieniin kauneusvirheisiin on vaikea kiinnittää huomiota.

Molemmat Bayonetat ovat mestariteoksia, joita voi pitää pakkohankintoina genren ystäville.

Toiminta hipoo täydellisyyttä, hahmot ovat kiinnostavia, eikä ajan hammas ole purrut pahasti varsinkaan Bayonetta 2: n graafiseen ilmeeseen.  Erityiskiitosta saa myös pelin erinomainen äänimaailma. Pelin tyyliin sopivaksi sovitettu jazzklassikko ”Fly Me to the Moon” jää soimaan vielä kuukausiksi päähän lopputekstien rullattua. Pelejä voi melko varauksetta suositella myös kaikille niille Switchin omistajille, joille genre ei ole entuudestaan tuttu.

BAYONETTA & BAYONETTA 2

”Bayonetat toimivat oikein hyvin myös Nintendo Switchillä.”