UUSIMMAT

Arvostelu: Call of Duty: Modern Warfaressa parasta on yksinpeli, yllättävää kyllä

06.11.2019 09:00 | Antti Voutilainen

Järjestyksessään kuudestoista Call of Duty palaa moderniin sodankäyntiin ja nykyaikaan, missä rintamalinjat ovat häilyviä ja sodan ensimmäiset uhrit ovat aina siviilejä. Luvassa on varsin väkevä yksinpelikampanja ja tuttua moninpeliä niin hyvässä kuin pahassa.


Julkaisupäivä: 25.10.2019
Studio: Infinity Ward
Julkaisija: Activision
Saatavilla: PC (Windows, testattu), PlayStation 4 & Xbox One
Pelaajia: 1-64
Ikäraja: K18
Peliä pelattu arvostelua varten: 15 tuntia


Infinity Wardin Call of Duty: Modern Warfare palauttaa Modern Warfare -pelisarjan takaisin henkiin useamman hiljaisen vuoden jälkeen. Uutuutta voikin sanoa paluuksi juurilleen, sillä mukana on tällä kertaa myös täysipainoinen yksinpelikampanja, kun viime vuonna se pudotettiin tietoisesti pois. Juurille paluuta on myös pelin sijoittuminen nykyaikaan. Poissa ovat seinillä juoksemiset, rakettireput ja toisen maailmansodan rähinät. Nykyaikaa edustaa myös crossplay-tuki, joka niputtaa konsolipelaajat ja PC-pelaajat samoille taisteluareenoille.

Ehkä hieman odottamattomasti Modern Warfaren parasta antia on tällä kertaa juuri yksinpelikampanja.

Kampanjassa muistutetaan varsin tuntuvasti, miten kammottavaksi nykyaikainen epäsymmetrinen sodankäynti voi pahimmillaan venyä. Mitä teemme heille, jotka eivät noudata Geneven sopimuksia omissa toimissaan? Ja miten pitkälle olemme valmiita menemään, että voimme välttää suuremman pahan? Lohdutukseksi voidaan paljastaa, että No Russian -tehtävän kaltaista menoa ei ole kuitenkaan luvassa.

Pelin tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun CIA:n erikoisjoukot iskevät kemiallisen aseen toimituksen kimppuun. Operaatio menee vihkoon ja kloorikaasu päätyy vääriin käsiin. Kaasun kohtaloa ei kuitenkaan keritä murehtia kauaa, kun Lontoossa Al-qatala -terroristijärjestö jo iskee suoraan kaupungin sydämeen. Käynnistyy intensiivinen terroristijahti, ettei kemiallista asetta päästä hyödyntämään ja terroristi-iskun mobilisoineet tahot saadaan vastuuseen. Unohtamatta tietenkään tahoa, joka on vastuussa kloorikaasusta…

Call of Duty: Modern Warfaressa seurataan kolmen eri hahmon näkökulmasta. Alex on CIA:n leivissä toimiva agentti, joka tukee kapinallisjohtaja Farah Karimia Urzikistanissa. Kapinallisjohtajan taustoja syvennetään takaumien kautta, joissa paljastuu se, miksi hänellä on omat kaunansa venäläistä kenraali Barkovia kohtaan. Kolmantena pelattavana hahmona on SAS:n joukoissa toimiva Kyle Garrick, jonka aiemmista Modern Warfare -osista tuttu kapteeni Price nappaa taisteluparikseen.

Ajatuksia herättävä kampanja on onnistuttu rytmittämään varsin hyvin. Toiminnallisempia tehtäviä seuraa osuuksia, joissa tahti on huomattavasti rauhallisempi. Erityisen immersiivisiä olivat tehtävät, joissa pimeänäkölaitteita hyödyntäen edettiin pimeyden turvassa. Yksi tehtävistä tuntui suorastaan hiilikopiolta Zero Dark Thirty -elokuvasta, mikä ei ole lainkaan huono asia. Virkistävää vaihtelua tarjosi myös tehtävä, jossa hyökkäyksen kohteena olevassa suurlähetystössä siviili ohjastetaan turvakameroiden avulla turvaan terroristien ohi.

Heikoimpia hetkiä Call of Duty: Modern Warfaren kampanjassa olivat ne tehtävät, joissa taisteluun lähdetään suurella joukolla avoimella taistelukentällä. Ne muistuttivat vahvimmin elämysjunan matkustajuudesta. Vihollisreservit olivat loppumattomia, jos pelaaja ei edennyt seuraavaan pisteeseen, joka sitten nytkäyttää pelitapahtumia eteenpäin. Lisää turhautumista aiheutti se, että kun sotatantereella yritti edetä parhaansa mukaan edistääkseen tapahtumia, vihollisia ilmestyi selustaan. Siitäkin huolimatta, että reitti oli katsottu selväksi ennen etenemistä.

Yksinpelin korkealle nostetut odotukset kärsivät raskaan inflaation siirtyessä moninpeliin.

Moninpelin toinen ”päätila” on co-op, jossa lyöttäydytään neljän ihmispelaajan porukkaan ja lähdetään suorittamaan tehtäviä. Special Ops -tehtävät ovat tavoitteellisia tehtäviä, joissa käydään mm. pelastamassa panttivanki vihollisen huostasta. Tavoitteellisuus ei ole ongelma, mutta tekoälyviholliset ovat. Viholliset hyökyvät päälle tasaiseen tahtiin loppumattomasti, kunnes tehtävä on suoritettu tai kaikki pelaajat ovat hengettömiä. Ei riitä, että kimpussa on loppumattomat reservit jalkaväkeä – joissakin tehtävissä hankaluuksia ovat aiheuttamassa juggernaut-viholliset, jotka ovat viimeisen päälle panssaroituja ihmistankkeja. Niiden nitistäminen käsiasein osoittautui miltei mahdottomaksi.

Perinteisessä co-op -tilassa vihollisaallot hyökkäävät aaltoina, joiden välissä pelaajat ehtivät hengähtää ja nuolla haavojaan. Co-op -tiloista ei käytännössä ole yhtään positiivista sanottavaa. Spec Ops on erittäin turhauttavaa loppumattomine vihollisineen ja tavallinen co-op ei jaksa viihdyttää kuin erän tai pari. Ainoa positiivinen seikka on se, että kerrytetyt kokemuspisteet saa pitää.

Normaalissa moninpelissä ongelmat eivät onneksi ole yhtä suuria.

Uudessa Ground War -pelimuodossa taistellaan kartalla olevien kontrollipisteiden hallinnasta. Poikkeavan pelimuodosta tekee se, että siinä on mukana korkeimmillaan 64 pelaajaa ja käytössä on myös ajoneuvoja. Asetelma on varsin tuttu Battlefieldin Conquest-pelimuodosta. Sillä erotuksella, että karttojen koon ja ajoneuvokirjon puolesta Battlefield vie CoDia kuin litran mittaa. Ground War on erittäin tervetullutta vaihtelua Call of Dutyn moninpelikattaukseen, joskaan se ei ole aivan ongelmaton.

Julkaisussa Ground Wariin tuli tarjolle ainoastaan kaksi karttaa. Toinen, Karst River Quarry, keskittyy nahisteluun kaivosympäristöön. Tavorsk District puolestaan edustaa urbaania kaupunkisotaa.

Kummankin kartan kohdalla rakennusten katot vetävät puoleensa liialti tarkka-ampujia, jotka rakastavat rakentaa leirinuotion kytemään katoille. Kaivoskartassa tämä ei ole niin suuri ongelma, sillä rakennukset ovat verrattain matalia ja katolla telttailevien röllipukuisten tuleen pystyy vastaamaan tulella. Tavorskin kaupunkimaisemassa tilanne on paljon pahempi, sillä kaupunkimiljöö on täynnä korkeita kerrostaloja, joiden katoilta leirinjohtajien havaitseminen on miltei mahdotonta – paitsi toki silloin, kun luotisade alkaa ja ensimmäinen osuma ei tulekaan päähän. Nokareen suolaa haavoihin ripottelee se, ettei huonompaa Tavorsk-karttaa pysty välttelemään. Peliin liitytään match makingin kautta, jolloin on tuurista kiinni, pääseekö mieluisampaan Karst River Quarry -karttaan.

Call of Duty: Modern Warfare tarvitsee kipeästi ainakin pari lisäkarttaa Ground War -pelimuotoon. Muutoin vetovoima sammuu jo ennen kuin uusi pelimuoto on päässyt täyteen kukoistukseensa. Korjattavaa on myös Ground War -pelimuodon ryhmien muodostuksessa. Jos peliin liittyy useamman hengen kaveriporukalla, ei ole takeita siitä, että kaikki pääsisivät pelissä samaan ryhmään. Tämä on omiaan taas syömään yhteistyön voimaa, kun oma porukka on pirstoutunut.

Pelimuotovalikoimaan kuuluu myös vanhoja tuttuja pelimuotoja kuten Domination, Search and Destroy, Head Quarters ja Team Death Match. Niissä pelaajamäärät ovat selvästi pienemmät, mutta tempo sitäkin suurempi. Hieman rauhallisempi ote löytyy edellä mainittujen pelimuotojen HC-tilasta, jossa ruudulta poistetaan kaikki avut ja pelihahmojen nahka ohenee aavistuksen realistisempaan suuntaan.

Kilpailullisempaa otetta edustavat Gunfight- ja Cyber Attack -pelimuodot.

Gunfightissa muodostetaan kaksi kahden hengen tiimiä, jotka mittelevät keskenään. Cyber Attack -pelimuoto on käytännössä viritetty versio Search and Destroy -pelimuodosta. Cyber Attackissa eliminoidut pelaajat pystyy ”herättämään henkiin” ja palauttamaan mukaan taisteluun. Tavoite on joko eliminoida vihollistiimi tai tuhota vihollisen datakeskus EMP-laitteella.

Call of Duty: Modern Warfaren teknisessä toteutuksessa oli havaittavissa pieniä kupruja. Peli kaatuili useampaan otteeseen työpöydälle ja ongelma tuntui toistuvan erityisesti Ground War -peliin liittyessä. Kampanjaa suorittaessa välivideoiden toistossa ilmeni toistuvasti jäätyilyä ja yhdessä tehtävässä grafiikkabugi esti etenemisen kokonaan.

(Grafiikkabugi onneksi korjattiin pelin julkaisupäivänä jakeluun laitetussa päivityksessä.)

Modern Warfaren nettikoodissa tuntuu myöskin olevan bittiä vinossa. Moninpelissä toistui muutaman kerran tilanne, jossa olin edennyt tulen alta turvaan kulman taakse, mutta nahkuri tuli silti perimään saataviaan. Hämmennys oli suuri, kun kill camin mukaan vihollinen kylvi koko luotikuuronsa ollessani vielä näkyvillä. Onneksi tätä ei esiintynyt kuitenkaan niin paljoa, että se olisi käynyt liian häiritseväksi.

Kun kuprut eivät vaivanneet, niin parhaillaan yksinpelikampanjassa grafiikkojen yksityiskohtaisuus oli suorastaan häikäisevän hienoa. Näyttävyys korostui erityisesti niissä tehtävissä, joissa operoitiin pimeydessä. Hämmentävää kyllä, säteenseuranta ei romahduttanut ruudunpäivitystä. Tekniikkaa tosin hyödynnettiin vain realistisempien varjojen luontiin. Räiskintäpelissä aseäänet näyttelevät keskeistä roolia äänimaailmassa ja uusin CoD on nostanut reilusti tasoa. Aseäänet kuulostavat hyvältä, eivätkä niin tunkkaisilta tussahduksilta, kuin monissa aiemmissa CoD-sarjan peleissä.

Kokonaisuuden arvioiminen on Call of Duty: Modern Warfaren osalta hankalaa.

Yksinpelikampanja oli hetkittäin suorastaan loistava ja se onnistui olemaan muutakin kuin putkeen survottu kertakäyttöinen elämysjuna. Moninpeli, jolla pelisarja on tottunut ratsastamaan vuodesta toiseen, onkin tällä kertaa varsin ontuva tapaus. Epäilemättä pelisarjan ystävät ovat kotonaan myös Modern Warfaren äärellä. Unlockattavaa riittää varmasti seuraavan osan julkaisuun saakka.

CoD-jumalista vieraantuneille peliä ei uskalla suositella pelkän yksinpelin perusteella, sillä siitä riittää elämyksiä reilusti alle kymmeneksi tunniksi.

CALL OF DUTY: MODERN WARFARE

”Uudessa Call of Dutyssa parasta on selvästi yksinpeli.”