Arvostelu: Seksiä, lampaita ja pähkinöitä – Catherine: Full Body on viihdyttävä peli ennen lopun häränpyllyä
Catherinen remake-versio on monella tapaa omaperäinen ja kiehtova peli, jonka pulmatehtäviin jää kiusallisesti koukkuun. Lupaavasti alkava tarina heittää kuitenkin lopulta sellaista häränpyllyä, että lopputulos jättää väkisinkin kitkerän jälkimaun.
Julkaisupäivä: 3.9.2019
Studio: Atlus
Julkaisija: Atlus
Saatavilla: PlayStation 4
Pelaajia: 1–2
Ikäraja: 18
Peliä pelattu arvostelua varten: 12 tuntia
Vuonna 2011 ilmestynyt Catherine on erikoinen pelitapaus. Persona-roolipeleistä tunnetun Atlus-studion luomus on merkillinen yhdistelmä pulmanratkontaa, sosiaalista simulaatiota ja pikkutuhmasti kiusoittelevaa tarinapeliä. K18-luokituksella varustettu Catherine muodostui niin suosituksi, että ensin peli käännettiin HD-remasteroituna PC:lle, ja nyt siitä on tehty laajennettu remake-versio PlayStation 4:lle.
Catherine: Full Body on siis perusteiltaan samaa tavaraa, kuin PC:lle saapunut Catherine Classic, jonka kollegani arvosteli vuoden alussa. Itse kuulun niihin uusiin pelaajiin, jotka eivät ole pelanneet Catherinea aiemmin minään versiona, ja Full Bodyyn on myös lisätty yhtä ja toista uutta, joten lähestyn tuoretta PS4-julkaisua itsenäisenä pelinä.
Catherine: Full Bodyn keskiössä on 32-vuotias koodari Vincent, joka alkaa kärsiä todentuntuisia painajaisista. Samaan aikaan kaverin pitkäaikainen tyttöystävä Katherine painostaa häntä sitouumaan, ja eräänä aamuna Vincent herää vierellään arvoituksellinen Catherine, jonka antisankari kykenee hädin tuskin muistamaan edellisen baari-illan jälkeen.
Full Bodyssa mukaan keitokseen on heitetty vielä Rin – muistinsa menettänyt pianisti, jonka Vincent tulee vahingossa pelastaneeksi. Ihmissuhdesoppa on siis valmis, mutta painajaiset eivät olekaan mitä tahansa unia. Televisiossa nimittäin kerrotaan useiden nuorten, uskottomien miesten kuolleen selittämättömästi nukkuessaan.
Aikuisesta aihepiiristä huolimatta Catherine ei kuitenkaan ole mikään varsinainen seksipeli. Intiimejä kohtauksia tarjoillaan vain vähän ja silloinkin kriittisesti rajattuna. Tässä pelissä ei siis tisseillä mehustella, vaikka pikkutuhmaa kiusoittelua riittääkin.
Kuten lähtökohdistakin jo näkee, on Catherine tarinavetoinen peli, jossa hahmoja ja juonenlankoja riittää runsaasti. Välillä katsellaankin Metal Gear Solid -tyyliin jopa vartin välivideoita, mutta tarinan suunta on kuitenkin pelaajan valinnoista kiinni. Pelin edetessä itse pelaaminen alkaa myös viedä enemmän ja enemmän aikaa.
Pelillisesti Catherine koostuu yöllisistä painajaisista ja päivisin pelattavista baarikohtauksista. Painjaismaailmassa ratkotaan tehtäviä ja suunnitellaan tekniikoita lampailta näyttävien kanssakärsijöiden kanssa. Baarissa Vincent taas juttelee kavereiden kanssa, muokkaa tarinankulkua valinnoillaan ja pelaa minipelejä.
Catherinen pelillinen ydin ovat pulmatehtävät, joissa kivutaan tyhjyydessä leijuvaa palikkaseinämää ylöspäin. Tämä on myös pelin kiistatta onnistunein elementti. Alati haastavammiksi muuttuvat puzzle-tehtävät ovat monipuolisia ja intensiivisiä, eikä niihin ole vain yhtä oikeaa ratkaisua. Yhdessä seesteisempien tarinaosien kanssa ne muodostavat kokonaisuuden, joka tarjoaa sopivassa suhteessa hiostavaa pelaamista ja helpottavia suvantoja.
Välillä meno yltyykin todella haastavaksi, mutta onneksi Catherine: Full Bodyssa on tarjolla kolme vaikeusastetta, sekä Safety Mode, jolla tehtäviä ei voi varsinaisesti mokata. Jälkimmäinen sopii niille pelaajille, joita kiinnostaa enemmän tarina kuin pulmanratkonta.
Visuaalisesti Catherine: Full Body näyttää valtaosin oikein pätevältä, niin anime-tyylisissä välivideoissa kuin itse pelikuvassakin. Ääninäyttelijöinä on monia pelikonkareita Troy Bakerista (mm. The Last of Us) Laura Baileyhin (mm. Marvel’s Spider-Man), ja musiikkikin on perhanan tarttuvaa tavaraa. Loppupuolen puzzle-tasoilla äänimaailma äityy tosin liian täydeksi ja aiheuttaa lähinnä päänsärkyä.
Catherine on siis parhaimmillaan näyttävä, kiehtova ja tetrismäisen koukuttava. Valitettavasti koko teoksen sydämen muodostava tarina alkaa ontua pahasti jälkimmäisellä puoliskolla.
Tarinasta on vaikea puhua spoilimatta sen keskeisiä käänteitä ja eri loppuratkaisuja, joten joudun kirjoittamaan ympäripyöreästi. On kuitenkin turvallista sanoa, että loppupuolen käänteet ovat sen verran hönöjä ja mielettömiä, että peliltä katoaa kaikki kiinnostava sanottava.
Catherine on kyllä käsittelevinään monia todellisia ongelmia ja kiinnostavia kysymyksiä, mihin surrealistinen painajaiskertomus antaisi myös hyvän pohjan. Homma vain lyödään lopulta aivan liian läskiksi. Tuntuu siltä, että käsikirjoittajat ovat olleet niin innostuneita pelaajan yllättämisestä, että kaikki oikeasti kiehtovat ajatukset parisuhteesta, seksistä ja oman itsensä löytämisestä ovat kadonneet överiksi menevän hölmöilyn alle.
Huomio kiinnittyykin sitten kipukohtiin, joita Catherinella on koko joukko tarjolla – esimerkiksi vahvat sukupuolistereotypiat, naishahmojen kuvaus ja Vincentin huomiotta jäävä (mutta täysin ilmeinen) alkoholiongelma. En kuitenkaan spoilereiden vuoksi voi lähteä käsittelemään näitä aiheita syvemmin. Sanon vain, että muutamat käänteet ja pelin tapa käsitellä esiin nousevia teemoja saivat useammankin v-sanan lentämään pelisession aikana.
Catherine: Full Body jättääkin lopulta ristiriitaisen olon, mikä on todellinen harmi. Jossakin pelin keskivaiheilla uumoilin jo neljän-viiden tähden arviota, mutta lopputulos ei ole sitä ansainnut. Se on joiltakin osin äärimmäisen onnistunut peli, mutta toisaalta taas ärsyttävän tyhmä ja harkitsematon.
Uudelleenpeluuarvoa Catherinella on sentään runsaasti. Itse puzzle-tehtävien ystäville on tarinan lisäksi tarjolla parikin eri lisämoodia, joissa päästään ratkomaan palikkatorneja yksin ja yhdessä, sekä verkkopelinä että kaverin kanssa samalla konsolilla. Lisäksi tarinan voi tietysti läpäistä eri tavoin, jos sellainen vielä innostaa.
CATHERINE: FULL BODY
”Catherine: Full Body on turhauttava yhdistelmä loistavaa ongelmanratkontaa ja turhan typeräksi osoittautuvaa ihmissuhdepeliä.”
