Uusimmat

Arvostelu: Dead Cells on Early Access -peliksi aivan hillittömän hyvä

Dead Cells

21.06.2017 20:56 Miikka Lehtonen

Dead CellsTekijä: Motion Twin
Julkaisija: Motion Twin
Testattu: Windows 10, Intel Core i5-4670k, 16 Gt muistia & GeForce GTX 1080
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: PC Windows 7 tai uudempi, Intel Core-i5, 2 Gt muistia & Nvidia 450 GTS
Pelaajia: 1
Muuta: Ladattava peli, Early access -peli, hinta 16,99 euroa
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Kuten jokainen pelaaja tietää, on kiva yllättyä iloisesti ja löytää jokin erinomainen peli, jota ei osannut ennakkoon edes odottaa. Kesän 2017 suurin iloinen yllätys on selvästi Dead Cells.

Monen pelaajan mielestä koko Early Accessin käsite on kuin kirosana, enkä ole tippaakaan yllättynyt. Kehittäjät dumppaavat puolivillaiset pelinsä Steamiin ja aivan turhan usein keskittyvät vain kiskomaan niillä rahaa varsinaisen kehityksen sijaan. Varoittavia esimerkkejä keskeneräisinä haudatuista tai muuten vain vaisuiksi jääneistä Early Access -peleistä riittää enemmän kuin tarpeeksi.

Niinpä onkin kiva myös törmätä vaihteeksi peleihin, jotka tekevät Early Accessin oikein. Dead Cells on selvästi sitä osastoa, sillä se olisi ostopäätöksen arvoinen jo nyt, vaikka valmis peli on vielä kuukausien päässä.

Dead Cellsin taustatarina on vähintään halluinen. Pelaaja on jonkinlainen tietoisuuden saavuttanut limaklöntti, joka putoaa jättimäisen linnan viemäreistä sen alimpiin vankityrmiin. Tämä on kuitenkin vasta matkan alku, sillä limaklöntillä on hämmentävä kyky ottaa haltuunsa vankityrmästä löytyviä ruumiita. Jos ruumis sattuu kuolemaan, se on vain tilapäinen takaisku. Lima itse palaa takaisin tyrmään etsimään uutta ruumista. Tavoitteena olisi tietenkin päästä pakoon.

Se ei olekaan sitten aivan helppo juttu, sillä Dead Cells on todella vaikea peli.

Dead Cells on ammentanut vaikutteita niin sanotuista roguelike-peleistä, eli koko ideana on yrittää pelata sitä kerran toisensa jälkeen. Kuolemat ovat pysyviä, eikä mitään tallennuksia tai muita helpotuksia tunneta. Kun kuoleman koura rouhaisee, edessä on armottomasti paluu pelin alkuun. Ei kuitenkaan tyhjän pöydän ääreen, sillä pelatessaan pelaaja kerää vihollisiltaan näiden sieluja, joita voi sijoitella silloin tällöin kohti erilaisten esineiden avaamista.

Näin pelaajan arsenaali kasvaa yritys yritykseltä, ja tiettyjä etappeja tarinassa saavuttaessaan tämä myös avaa uusia kykyjä, joiden avulla voi ottaa aina vain suurempia oikopolkuja, pitää kuolemien välissä enemmän rahaa mukanaan ja niin edelleen. Täten teoriassa jokainen pelikerta on myös edellistä helpompi, tosin mitä syvemmälle luolan syvyyksiin tunkeutuu, sitä vaikeammaksi vastuksetkin muuttuvat.

Tämä yhtälö on tietenkin nähty jo miljoonassa pelissä, sillä roguelike on pelimaailman vastike syysmetsän sienille. Niitä on kaikkialla ja lisää tulee nopeammin kuin ehtii pelata ja siinä missä muutamia vuosia sitten roguelike-ideoiden lainaaminen oli kiva tapa erottua massasta, nyt se päinvastoin tuomitsee pelin eräänlaiseen limboon.

”Ei helvetti, taasko pikseligrafiikalla tehty mukaretro roguelike”, moni tuhahtaa. Aiheesta, mutta ei tällä kertaa. Dead Cells ei nimittäin ole mikään tusinapeli.

Dead Cells

Dead Cellsin pelattavuutta voisi luonnehtia yhdistelmäksi metroidvania-pelejä ja Dark Soulsia. Pelaaminen tapahtuu sivuperspektiivistä kauniissa ja monimutkaisissa luolastoissa. Pelaaja tasohyppelee tietään läpi alati tiukempien ja haastavampien osuuksien tietenkään myöskään taistelua unohtamatta.

Kun on aika taistella, pelin Dark Souls -vaikutteet nousevat pintaan.

Paperilla kaikki viholliset ovat äärimmäisen tappavia. Heikoimmatkin tusinamosat murhaavat pelaajan parilla osumalla, eivätkä ne yleensä liiku yksin. Kaikilla vihollisilla on kuitenkin omat selkeät ja kaavamaiset hyökkäyskuvionsa, jotka pitäisi opetella ja painaa mieleensä. Alussa ne ovat vielä helppoja: kun vihreä luuranko pysähtyy hetkeksi tärisemään paikalleen, se aikoo syöksyä eteenpäin. Väistä pyörähtäen. Myöhemmin vastaan tulee monimutkaisia iskusarjoja käyttäviä vihollisia, sekä erikoisempia vastuksia, kuten vaikka kaikki lähialueen viholliset magialla suojaavia harjoittelumaaleja.

Jokainen taistelu tuntuu haastavalta, mutta hyvällä tavalla.

Pelihahmo on salaa myös erinomaisen tehokas tappokone, kunhan pelaaja vain oppii hyödyntämään tämän eri kykyjä. Kontrollit toimivat erinomaisen hyvin, eikä peli tule varmasti kaatumaan siihen, ettei ohjain tottele pelaajan liikkeitä. Korostan tosin, että pelivälineen on syytä olla ohjain. Vaikka näppäimistölläkin voi pelata, peli itse varoittaa jo alkuruudussaan, että se on suunniteltu nimenomaan ohjaimella pelattavaksi.

Dead Cells

Aseitakaan ei ole unohdettu. Alun rupuinen ja ruosteinen miekka vaihtuu pelin edetessä toinen toistaan ihmeellisempiin aseisiin, kykyihin ja esineisiin, joissa on valtavaa kombottelun mahdollisuutta.

Miltä kuulostaisi vaikka normaalisti ihan kiva miekka, joka tekee automaattisesti tuplavahinkoa verta vuotaviin vihollisiin?

Ihan kivalta, varmaankin, varsinkin jos kerron, että ennen taistelua voi heittää maahan rattaita, jotka saavat kaikki päälle astuvat viholliset vuotamaan verta. Mahdollisuuksia on suunnattomasti ja koska sattuma aina määrittää, mitä esineitä ajonsa aikana kohtaa, on pakko kokeilla uusia vaihtoehtoja ja täten löytää hauskoja yhdistelmiä, joita ei olisi muuten välttämättä koskaan kokeillut.

Itse jäin totaalisesti koukkuun jo alkumetreillä, eikä peli ole sittemmin otteestaan päästänyt.

Dead Cells

Dead Cells keräsi välittömästi paljon huomiota kehittäjien julkaisemilla GIFeillä ja videoilla, eikä suotta. Peli näyttää sikamaisen hyvältä. Isot spritet on animoitu todella kauniisti. Loitsuissa ja hyökkäyksissä on ämpärikaupalla munaa ja peli suorastaan huokuu tunnelmaa. Kullakin kentällä on aivan omat fiiliksensä, joista pystyy heti aistimaan, millaiseen kauhujen luolastoon sitä onkaan nenäänsä tunkemassa.

Myös erinomaisen hyvä musiikki auttaa luomaan tunnelmaa, ja ainakin itse kuuntelisin pelin soundtrackia oikein mielelläni myös sen ulkopuolella.

Ei kannata antaa Dead Cellsin Early Access -nimikkeen hämätä, sillä pelissä riittää jo nyt valtavasti tekemistä. Kehitystiimi arvioi itse, että pelistä irtoaa tekemistä noin 20 tunniksi, mikä on ainakin omassa tapauksessani ronskisti alakanttiin. Pelitunnit ovat jo lähempänä 40 tuntia, enkä ole vielä päässyt peliä kertaakaan läpi.

Kehitystiimi on myös päivittänyt Dead Cellsia jo nyt useasti. Siihen on heitelty uusia aseita, vihollisia ja kenttiä kunnon tasapainotusta unohtamatta. Koska esimerkiksi tuliefektejä hyödyntävät aseet eivät olleet tarpeeksi hauskoja, päivitys muutti pienimmätkin polttopullot todellisiksi liekehtiviksi infernoiksi, joilla käristää ruudullisen paskiaisia komeiden efektien saattelemana. Näin sitä hauskaa peliä tehdään!

Dead Cells on jo nyt aivan hillittömän hyvä, addiktiivinen ja viimeistelty pelikokemus, jonka ei millään uskoisi olevan Early Access -peli. Se onkin täten jo nyt aivan turvallisen ostoksen arvoinen, sillä rahoillaan saa jo nyt erinomaisen pelikokemuksen, joka tulee ajan myötä muuttumaan vain paremmaksi.

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat