Arvostelu: Death Strandingin PC-versio pesee PlayStation 4 -version – piti Hideo Kojiman pelistä tai ei

29.07.2020 09:00 | Joonas Pikkarainen

Hideo Kojiman kiistelty patikkasimulaattori on PC:llä entistä kauniimpi, sulavampi ja edelleen aivan yhtä outo kokemus.


Julkaisupäivä: 14.7.2020
Studio: Kojima Productions
Julkaisija: 505 Games
Saatavilla: PlayStation 4 & PC (Wndows, testattu)
Pelaajia: 1
Ikäraja: 18
Peliä pelattu arvostelua varten: 6 tuntia


Hideo Kojiman odotettu Death Stranding julkaistiin PlayStation 4:lle viime vuoden lopulla. Luojansa ensimmäinen projekti kohutun Konami-eron jälkeen jakoi pelaajat Punaisenmeren lailla kahtia, mutta kaikki sen kokeneet liene olleet yhtä mieltä kuitenkin siitä, että jaettu kokemus on ollut jotain hyvin uniikkia. Nyt fiiliksen ja kriittisen kahtiajaon pariin päästään viimein myös PC:llä.

Muropaketin Tuukka Hämäläinen arvioi pelin jo julkaisussa, joten suosittelen perusteellisempaa arviota kaipaavien suuntaavan hänen hehkutusten pariin. Itse en tosin allekirjoita kollegani ylistyksiä nielemättä, vaan koen Death Strandingin olevan pelattavuudeltaan lähinnä itseään toistava kokemus, jolla on kuitenkin hetkensä. Palatessani PC:llä mystisen tuhon jälkeiseen kauniiseen maailmaan takaisin nämä hetket nousivat jopa ensikosketusta voimakkaammiksi, kunnes varsinainen rutiini alkoi käydä taas työstä.

Ilkeämielisimpien sanoin Death Stranding on postisimulaattori, jossa tarkoituksena on toimittaa paketteja pisteestä toiseen. Ja se on myös kaikki, mitä peli pelattavuuden osalta lopulta tarjoaa. Toki matkan edetessä käyttöön saa lisää työkaluja ja rakennuksia, mutta nämä eivät niinkään muokkaa pelattavuutta, vaan tekee toimituksesta ainoastaan vaivattomampaa. Äärimmilleen vietynä pelaaja kulkeekin käytännössä pisteestä toiselle kuin Amazonin automatisoitu drone, mikä imee nautinnon nopeammin pelistä kuin Bezos tyhjentää tilisi.

Toki myönnettäköön, että tämän automatisoidun sujuvuuden eri toimituspaikkojen välillä taanneen vuoristoradan rakentamisessa oli oma viehätyksensä, jonka pelin erinomaiset verkkotoiminnallisuudet toivat kaikkien yhteiseksi iloksi.

Pelaajalle tarjottavat työkalut jäävät silti miltei tarpeettomiksi, sillä mekaniikka ei ole tarpeeksi syvällinen toimiakseen postinjakelijoiden Snowrunnerina. Vaikka Death Strandingissa on teoriassa eritasoisia maastoja ja pakettien tasapainottelua, käytännössä näillä on hyvin vähän merkitystä. Tämä korostuu etenkin ajoneuvojen saapuessa mukaan kuvioihin. PC:llä mekaniikkaan tulee tosin pieni lisävaikeus hiiren ja näppäimistön myötä, sillä näillä ei voi hallita päähenkilön liikenopeutta esimerkiksi alamäessä samaan tapaan kuin ohjaimen tateilla. Pelaaminen onkin siten miltei suositeltavampaa padilla, vaikka ohjaus toimii ihan hyvin myös perinteisemmin keinoin.

Ylläolevasta huolimatta pelien ei toki tarvitse olla aina pelkkää haastetta ja hampaiden kiristelyä, mutta valitettavasti Death Strandingin hienot hetket ovat harvassa. Parhaimmillaan peli onkin juuri silloin, kun kamera loittonee taaemmaksi, Low Roar tai jokin muu indie-bändi alkaa soida taustalla ja pelaaja vain tallustelee Islantia mukailevan lumoavan kauniissa maisemissa meditatiivisessa mielentilassa. Vaan parhaiden mainosten lailla nämä hetket ovat vain taianomainen poikkeus todellisuudesta, joka koostuu lähinnä turruttavan tylsästä taaperruksesta laput silmillä.

Death Strandingin toinen puoli, tarina, ei ole valitettavasti paljoa sen parempi, joskin se saa näin Covid-19-aikakaudella hieman uudenlaisia piirteitä. Arvostan Tuukan lailla pelin pasifistista ideologiaa ja yhdistämisen tematiikkaa perinteisen tuhon sijaan, mikä on AAA-tasolla perin virkistävä lähestymistapa. Kojiman suuruudenhullussa visiossa on lisäksi oma vinksahtanut vetovoima, mutta sen kertomisessa keskitytään toistuvasti kaikkeen muuhun kuin itse asiaan. Kerronta ylipäätään on hyvin kömpelöä puhumattakaan Kojiman omalaatuisesta tyylistä, joka vaatii omanlaisen vastaanottimen myös pelaajalta.

Omalla kohdallani peli olisikin hyvin todennäköisesti jäänyt kesken, ellei kyseessä olisi ollut Kojiman kaltainen ikoni ja pelisivistyksen kannalta lähes pakollinen koettava. Vaan samalla nostan hänelle hattua siitä, että hän uskaltaa kokeilla rohkeasti uutta AAA-pelien parissa.

PC-käännös on onneksi kaikin puolin paras mahdollinen versio kokea Kojiman kiistelty uutukainen, joskin kyseessä on äärimmäisen upea peli myös PlayStation 4:llä.

Tietokoneella parannukset terävyyteen ja ruudunpäivitykseen tekevät kokemuksesta kuitenkin asteen mieleenpainuvamman, sillä kyseessä on ensisijaisesti visuaalinen peli. Sulava ruudunpäivitys takaa muun muassa nautinnollisemman pelattavuuden, minkä lisäksi Decima-moottorilla luodut maailmat ovat entistä kauniimpaa katseltavaa korkeammilla resoluutioilla ja paremmilla piirtoetäisyyksillä. Poikkeavuudet konsoliversioon tulevatkin lähinnä kattavammissa ja paremmissa grafiikka-asetuksissa, sillä itse peliin ei ole muutamia Half-Life-lisäyksiä lukuun ottamatta koskettu.

Täten alapuolelle lätkäisty tähtimäärä ei suinkaan viittaa epäonnistuneeseen PC-käännökseen, vaan kuvastaa ainoastaan omaa – ja Tuukan kanssa eriävää – mielipidettä Death Strandingista kokonaisuutena. Pelillisesti kokemus on yhtäläinen sekä konsolilla että tietokoneella, joten sen suhteen kannattaa valita itselleen sopivin vaihtoehto. Mutta kaikkein sulavinta, näyttävintä ja kauneinta versiota metsästävien kannattaa kääntyä suosiolla PC:n puoleen.

DEATH STRANDING (PC)

”Hideo Kojiman odotettu uutukainen sai entistä näyttävämmän version.”