Arvostelu: Dragon Ball Z: Kakarot on sarjan faneille toimiva nostalgiatrippi, mutta pelinä se kompuroi vähän liikaa

Ikonisen Dragon Ball -tarinan vielä kertaalleen läpikäyvä roolipeli kompuroi omissa ratkaisuissaan.

Julkaisupäivä: 17. 1.2020
Studio: CyberConnect2
Julkaisija: Bandai Namco
Saatavilla: PlayStation 4 (testattu), Xbox One & PC (Windows)
Pelaajia: 1
Ikäraja: K12
Peliä pelattu arvostelua varten: Yli 30 tuntia

Akira Toriyaman luoma, kultaisella 80-luvulla alkunsa saanut Dragon Ball on eittämättä yksi tunnetuimmista manga- ja animesarjoista. Vuosien varrella Gokun ja kumppanien seikkailuja on päästy kokemaan myös pelirintamalla, joskin melko puhtaasti taistelusta seuraavaan etenevien tappelupelien muodossa. Naruto: Ultimate Ninja -pelejä ja niiden välissä myös Asura’s Wrathin tehtailleen CyberConnect 2 -studion kehittämä Dragon Ball Z: Kakarot kertoo Dragon Ball Z -sarjan jo pariin otteeseen käsitellyt tapahtumat roolipelimuottiin soviteltuna.

Lopputulos on toimiva, muttei lähimainkaan täydellinen.

Nimensä mukaisesti Dragon Ball Z: Kakarot päästää kokemaan aikuiseksi varttuneen Son Gokun – saiyalaisittain Kakarotin – tutut seikkailut aina Vegetan ensikohtaamisesta Friezan, Cellin ja Majin Buun kanssa käytäviin mittelöihin. Juoni itsessään on siis varsin tuttua huttua, ja tarinaa eteenpäin kuljettavilla päätehtävillä riittääkin tarjota sarjan faneille monta nostalgiaa herättävää hetkeä.

Kaikki alkuperäisestä sarjasta tutut taistelut on saatu mahdutettua peliin joko prikulleen tai lähestulkoon sellaisenaan. Taisteluiden välissä päästään myös ajoittain hengähtämään näyttävien, monilta osin kamerakulman tarkkuudella animen linjaa noudattavien välivideoiden parissa. Naruto-peleissä nähdyt, viimeisen päälle huolitellut välianimaatiot ovatkin yksi studion vahvuuksista, mikä oli iloa silmille myös Dragon Ball Z: Kakarotin tarinaa seuratessa.

Pelin maailma on jaettu erillisiin, avoimiin alueisiin, joiden välillä lentely tapahtuu useimmiten World Map -kartan kautta. Alueiden tutkiminen ja muu taisteluiden ulkopuolinen puuhailu tasapainottavat toki omalla tavallaan noin muuten hyvin toimintapitoista kokemusta. Samaan aikaan paljastuu myös kauniin pelimaailman takaa ammottava tyhjyys, mikä näkyy erityisesti paitsi sivutehtävien tarjonnan laadussa, myös niiden osittaisena puutteena. Näistä valtaosa koostuu pitkälti esimerkiksi jonkin pyydetyn raaka-aineen keräilystä, tekoälyhahmoille rupattelusta tai näiden pelastamisesta satunnaisten rivipahisten kynsistä. Paria virkistävää poikkeusta lukuunottamatta moni pelin ylimääräisestä tekemisestä osoittautui pidemmän päälle itseään toistavaksi.

Edes hahmonkehitys ei juurikaan kannusta sivutehtävien pariin, sillä vaikka roolipelistä puhutaankin, voi pelin tarinan läpikahlata melkolailla suoralta juoksulta.

Gokun lisäksi pelaaja saa ohjattavaksi myös muita tuttuja hahmoja, mikä pitää homman pelattavuuden osalta sopivalla rytmillä vaihtelevana ja kiinnostavana. Omaa Z-soturia ei siis pääse valitsemaan läheskään omin päin, sillä pelattavaksi valikoituva hahmo määräytyy tarinan ja sen eri tapahtumien ehdoilla.

Kuten Dragon Ball -peleissä noin yleensä, on Dragon Ball Z: Kakarotin vahvuus yhtälailla ääntä nopeammissa, voimatasot- ja rajat ylittävissä taisteluissa, jotka näyttelevät myös uuden pelin avainasemassa. Naruto: Ultimate Ninja Storm– ja Dragon Ball: Xenoverse -peleistä etäisesti muistuttava taistelujärjestelmä on pienen totuttelun jälkeen helposti omaksuttavissa. Haastetta pelissä kuitenkin piisaa erityisesti isompien vihollislaumojen sekä pomovastusten kanssa painiessa, jotka ovat myös samalla yksi pelin suurimmista tähtihetkistä. Peruslyönti- ja potkusarjat hoituvat kätevästi yhden napin painalluksella. Vasen takaliipaisin pohjaan painettuna avaa puolestaan käyttöön energiamittaria kuluttavat erikoishyökkäykset.

Pelin edetessä hahmojen liikkeitä päästään myös kehittämään jokaiselle käytössä oman kykypuun avulla. Joskin tietyin rajoituksin, sillä osa päivitetyistä liikkeistä ovat käytössä vain tietyssä pisteessä tarinaa.

Eri puolilta peliä pilkistävät roolipelielementit pyrkivät alusta alkaen näyttelemään hyvinkin keskeistä roolia. Vahvasti tarinankulkuun sidottu eteneminen ja sen säännöillä tapahtuva hahmonkehitys saavat kuitenkin pääpelin ulkopuolisen näpräilyn tuntumaan enemmän tai vähemmän pintapuoleiselta, vailla etenemisen tai saatika pelaamisen kannalta merkittävää tarkoitusta.

Teknisesti pelin meno pysytteli valtaosan ajastaan sulavana, joskin paikoitellen yskivänä. Varsinkin lataustauoilta poistuttua peliruudulla oli ikävä tapa jumittua, vaikkakin vain hetkellisesti. Noin muuten ruudunpäivitys on saatu pidettyä hyvin vakaana tiheämmissäkin, usean hahmon välisissä tuoksinnoissa.

Dragon Ball Z: Kakarot on alkuperäisen tarinan autenttisesti välittävä seikkailu, jonka pidemmän päälle itseääntoistavat sivutehtävät sekä helposti taka-alalle unohtuva irrallinen roolipelikikkailu eivät houkuta poikkeamaan juonikuvioiden ääreltä – ainakaan liiaksi. Itse pääpelin suhteen Dragon Ball Z: Kakarotin puitteet ovat kuitenkin sitäkin paremmassa, ellei jopa erinomaisessa kunnossa, sillä jo yksistään pelin tarinapuolella on tarjota viihdykettä useamman illan edestä.

DRAGON BALL Z: KAKAROT

”Nostalgiaryöpyillään faneja hellivä Dragon Ball Z: Kakarot jättää kaipaamaan lisää.”