Arvostelu Elden Ring on vahva peli, vaikka ”Dark Souls 4” ei kaikkia odotuksia lunastakaan

Alkuvuoden odotetuin peli on viimein täällä. FromSoftwaren fanit voivatkin ulvoa onnestaan, vaikka täysosumasta jäädäänkin. Pelisarjan vanhoja vihaajia ei sen sijaan käännytetä vieläkään.

Julkaisupäivä: 25.2.2022
Studio: FromSoftware
Julkaisija: Bandai Namco Entertainment
Saatavilla: PC (Windows, testattu), PlayStation 4 & 5, Xbox Series X/S & Xbox One
Pelaajia: 1
Ikäraja: 16
Peliä pelattu arvostelua varten: 32 tuntia

Kuolema kutsuu taas tahriintuneita, jotka ovat odottaneet FromSoftwaren uutta Elden Ringiä kuin punaista kuuta konsanaan. Pirullisen haastavista ja salaperäisyyttä uhkuvista maailmoista tunnetun studion uutukainen jatkaa hyväksi havaitun konseptin parissa tarjoten faneille jälleen kerran täsmälleen sitä samaa, mutta tällä kertaa entistä avoimemmassa maailmassa.

Täysin uutta maailmaa on ollut luomassa pelin markkinoinnissakin kovasti esiin nostettu Tulen ja jään laulu -kirjasarjan luoja George R. R. Martin, jonka kädenjäljet näkyvät (todennäköisesti) sen anglosaksisissa juurissa. Pelissä nähtäville pyöreän pöydän tahriintuneille on helppo löytää inspiraation lähde suoraan Englannin myyttisestä kuninkaasta, mutta FromSoftwaren fanien ei tarvitse silti vaipua epätoivoon: Elden Ringin maailma on edelleen äärimmäisen hämärä ja mysteerinen.

Pelaaja matkaa Lands Betweeniin yhtenä tahriintuneista, jotka etsivät sirpaloituneen Elden Ringin palasia, suurriimukiviä, yhdistääkseen ne jälleen kokonaiseksi ja noustakseen valtakunnan uudeksi ruhtinaaksi. Kyseiset suurriimukivet ovat tosin paikallisten hulluiksi ajettujen puolijumalten hallussa, joten pelaaja joutuu matkaamaan ympäri valtakuntaa haastaakseen mielipuolet hallitsijat.

Valtavat pomot eivät ole kuitenkaan Lands Betweenin ainoat kohdattavat, vaan studiolle ominaiseen tapaan maailma on kansoitettu täyteen niin vihamielisiä kuin tuttavallisia tapauksia. Jälkimmäiset on ripoteltu eri puolille valtakuntaa, jolloin pelaaja saattaa törmätä näihin matkallaan ja saada pieniä tiedonmurusia maailman aiemmasta tai nykyisestä tilasta.

Hahmot toimivat samalla omina tehtäväketjuinaan, joiden suorittaminen edistää maailmantilaa suuntaan tai toiseen. Souls-sarjoille tyypillisesti näitä ei kuitenkaan kirjata ylös mihinkään, joten etsivätyöskentelyn joutuu hoitamaan täysin itse. Unohditko, kuka kaipasi mysteeristä kivenpalasta itselleen ja missä häneen ylipäätään törmäsit? Se on voi voi. Elden Ringin maailma on muutoinkin asiaankuuluvan synkkä, eikä hahmojen tarkoitusperiä voi tietää etukäteen – muutamia Souls-sarjan ikonisia tuttavuuksia lukuun ottamatta – joten ystävälliseltä kuulostava ele voikin päättyä toisen hahmon kuolemaan.

Jälleen: se on voi voi.

Elden Ring ei pidä pelaajaa kädestä tutustuttaessaan omaan maailmaansa ja sen monisyisiin tapahtumaketjuihin, mikä on kuulunut olennaisesti Souls-sarjan mystiikkaan. Valtaosa kerronnasta tapahtuu edelleen pelaajan oman pään sisällä, kun tämä katsoo valtavia raunioita ja miettii, kuka ne on jälkeensä jättänyt. Tai näin ainakin siihen saakka, kunnes netin wikipediat täyttyvät innokkaiden fanien kaivamasta loresta ja näiden liitoksista toisiinsa. Avoin maailma auttaa kuitenkin mysteerisyyden ylläpitämisessä entisestään, sillä nyt ihmeteltävää on entistä enemmän ja suurellisemmassa muodossa. FromSoftwaren velhot ovatkin yksiä alan parhaimpia maailmanluonnin osalta, ja siirtyminen avoimeen maailmaan on vapauttanut tekijöiden kädet loihtimaan paikoin entistä mykistävämpiä ja hämmästyttävämpiä luomuksia, joita en halua spoilata etukäteen.

Valitettavasti avoin maailma ei tarkoita Elden Ringin osalta pelkkää hyvää.

Viime vuosien suurin trendi on ollut viedä tunnetut pelisarjat avoimeen maailmaan, eikä Elden Ring ole suinkaan poikkeus. Kuten mainitsin jo pelin ennakossa, kyseessä on käytännössä avoimeen maailmaan siirtynyt Dark Souls 4. Ja tämä itsessään ei ole ongelma. Avoimen maailman muihin sudenkuoppiin putoaminen sen sijaan on.

Jokaista hämmästyttävää kohtaamista tai upeaa arkkitehtuuria kohtaan Elden Ringissä on reilu kourallinen keskenään identtisiä paikkoja koluttavaksi. Jokainen kultalehvustoinen erdtree, maan syvyyksiin katoava katakombi, raunio tai hautausmaa ovat keskenään aina lähes täysin samanlaisia. Katakombit näyttävät aina samalta, niissä on usein täsmälleen samat viholliset ja niiden päätteeksi kohdataan – yllätys, yllätys – samanlainen pomovastus. Edes saatu palkinto ei juurikaan poikkea. Pelimaailma alkaakin täyttyä tuskallisen nopeasti paikoista, joihin ei vain yksinkertaisesti jaksa enää mennä, kun sen on nähnyt jo kymmenen kertaa aiemmin.

Eikä avoin maailma itsessään tarjoa lopulta mitään kummoisempaa pelille. Ihastelen toki maisemia ja yllätyn, kun löydän salaperäisen hissikuilun syvälle maan alle. Mutta silti 98 % ajasta ratsastan hevosella lähes täysin autioita mantuja eteenpäin etsien seuraavaa pikamatkustuspaikkaa, katakombia tai muuta mielenkiintoista kohdetta. Metsiin ja raunioihin on ripoteltu toki kasveja, kiviä ja sieniä kerättäväksi, joilla voi kyhätä erinäisiä apuvälineitä taisteluun, mutta vielä toistaiseksi en ole kokenut näille riittävää tarvetta. Pelimaailma on valtava, mutta se tuntuu samalla suurimmaksi osaksi turhalta täytteeltä.

Avoimuus vaikuttaa myös pelinkulkuun merkittävällä tavalla. Aiemmissa Souls-peleissä pelaajalle on aina ollut selkeää, mihin seuraavaksi täytyy mennä. Elden Ringissä opastetaan toki aina merkittäviin etappeihin, mutta muutoin avoin maailma on käytännössä heti alusta alkaen mahdollista tutkia läpikotaisin hevosen avulla, mikä antaa toki pelaajalle uskomattoman valinnanvapauden. Samalla silti huomaan missanneeni useita sivuhahmoja ja mahdollisia muita salaisuuksia, kun olen voinut ohittaa kokonaisia taisteluita ratsastamalla vain näiden ohi.

Avoimen maailman vaisu kenttäsuunnittelu korostuu erityisesti silloin, kun peli pysäyttää pelaajan etenemästä vapaasti. Pelin pääpomoja edeltää perinteisempi Souls-kokemus, josta studio on tullut parhaiten tunnetuksi. Valtavat sokkeloiset linnakkeet, akatemiat ja vuoret ovat upeasti suunniteltuja itsenäisiä kokemuksia, jossa pelaaja joutuu etenemään varpaisillaan alati vaarallisempia vihollisia kukistaen ja pirullisia ansoja vältellen. Aina toisinaan löytyy oikotie alkuun, jolloin seuraavan kuoleman jälkeen eteneminen tapahtuu taas aavistuksen vaivihkaampaan.

Kenttäsuunnittelun nerous oikeastaan vain korostuu peliin tuodun laajemman ohjattavuuden myötä. Pelaaja pystyy tällä erää myös hyppimään kunnolla, mikä näkyy entistä enemmän kehittäjien hulluissa visioissa ja vertikaalisuuden hyödyntämisessä. Linnakkeen reunalta toiselle hyppääminen saattaa johtaa täysin uuteen seikkailuun, mikä tekee alueiden tutkimisesta äärimmäisen antoisaa ja palkitsevaa. Erinäisiä lähestymistapoja löytyykin useita, ja ne ovat useimmiten varsin kekseliäitä.

Elden Ring onkin parhaimmillaan juuri näissä osuuksissa, mikä vain korostaa avoimen maailman heikkouksia entisestään. Toki myönnän tässä vaiheessa väsähtäneeni jo avoimiin maailmoihin, mikä varmasti painaa vaakakupissa myös tämän pelin kohdalla. Eikä se suoranaisesti estä minua silti koluamasta katakombeja yhä uudestaan ja uudestaan, mutta useimmissa tapauksissa palaan näihin vasta paljon myöhemmin niiden löytymisen jälkeen, kun joudun kehittämään hahmoa vahvemmaksi läpäistääkseen seuraavan pääpomon. Löytymisen ilo on kuitenkin sammunut jo hyvän aikaa sitten.

Onneksi Elden Ring on myös muilta osin puhdasta FromSoftware-laatua. Pelattavuuden osalta lähin vertailukohde on tosiaan Dark Souls -sarjan pelit, jonka suora jälkeläinen studion uutukainen voisi aivan hyvin olla. Valtava varusteiden kirjo, lukuisat eri pelityylit ja entistä monipuolisempi taistelumekaniikka tekevät jo entuudestaan loistavasta ja haastavasta taistelusta entistä nautinnollisempaa. Suurin uudistus aiempaan on hevosen selässä käytävä taistelu, joka tekee joistain kohtaamisista naurettavan helppoa ja toisissa se on välttämättömyys selviämiselle.

Muutamat uudistukset ovat tehneet myös hahmon- ja varusteiden kehityksestä entistä suoraviivaisempaa ja lähestyttävämpää. Aseita voi edelleen takoa tehokkaammiksi, mutta lopullisten elementtisuuntien sijaan niiden ominaisuuksia voi vaihtaa nyt lennosta. Lempiasettaan ei siten tarvitse muokata lopullisesti tulivahinkoa tekeväksi, vaan tulen voi vaihtaa milloin vain taika- tai myrkkyvahinkoon, tai keskittyä esimerkiksi ketteryyspohjaiseen buildiin. Muutos poistaa aiempien Souls-pelien stressin ja lopullisuuden, ja antaa pelaajalle entistä enemmän tilaa kokeilla ja nauttia kaikesta, mitä pelillä on antaa.

Pelisarjan faneilla ei siis ole syytä huoleen, sillä Elden Ring tarjoaa täsmälleen sitä samaa kuin aina ennenkin, mutta entistä suurempana ja avoimempana. Avoin maailma ei ole niin laadukkaasti toteutettu kuin olisi kaivannut, mutta se ei kuitenkaan pilaa peliä. Parhaimmillaan Elden Ring onkin parasta laatuaan FromSoftwarelta, mutta valitettavasti vastapainoksi siitä löytyy myös runsaasti studion antia heikoimmillaan.

Silti se päihittää valtaosan genren muista yrittäjistä, joten järin suuresta moitteesta ei onneksi kuitenkaan puhua.

ELDEN RING

”Elden Ring ei ole aivan kaivattu täysosuma FromSoftwarelta, mutta erityisesti sarjan faneille luvassa on silti taivaallisen nautinnollista pelattavaa.”