Arvostelu: Final Fantasy XV on ristiriitaisia tunteita ruokkiva seikkailu

Tekijä: Square Enix
Julkaisija: Square Enix
Testattu: PlayStation 4
Saatavilla: PlayStation 4 & Xbox One
Pelaajia: 1
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Final Fantasy XV on erikoinen pakkaus. Se sai alkunsa yhtenä Final Fantasy XIII:n lukemattomista sivuprojekteista. Kun projekti sitten paisui ja venyi, muuttui sivuprojekti pääsarjan numeroiduksi peliksi. Erikoiseksi pakkaukseksi voi kutsua myös valmista peliä.

Ensisilmäyksellä Final Fantasy XV:n ei helposti uskoisi olleen seitsemän vuoden kehittelyn tulos, sillä se tuntuu ja näyttää hyvinkin modernilta toimintaroolipeliltä. Tarinan edetessä vastaan tulee kuitenkin useita outouksia, rosoisuuksia ja töksähdyksiä, joista muodostuu kuva pelistä, joka ei itsekään aina tiedä, mitä sen pitäisi olla.

Tarinaltaan Final Fantasy XV on kuin roolipeliversio mainiosta Stand By Me -elokuvasta (1986). Fantasiamaailman kruununprinssi Noctiksen olisi määrä solmia poliittisesti merkittävä liitto naapurivaltakunnan prinsessan kanssa, ja ottaa näin askel kohti isänsä valtaistuinta. Poika ei kuitenkaan ole valmis kantamaan kruunua, sillä hän on vielä keskenkasvuinen kakara. Niinpä isäpappa lähettää Noctis-prinssin yhdessä tämän kolmen henkivartijan – ja parhaan ystävän – kanssa automatkalle morsianta hakemaan. Toiveena olisi, että matkan aikana poika saisi hieman selkärankaa ja oppisi mitä tarkoittaa olla mies.

Matka ajautuu kuitenkin sivuraiteille jo alkumetreillään, kun koko maailmaa mullistavat tapahtumat pakottavat Noctiksen ystävineen kasvamaan aikuisiksi vähän karummissa olosuhteissa kuin tarkoitus oli.

Final Fantasy XV on siis tarina aikuistumisesta ja miesten välisestä ystävyydestä hämärän JRPG-linssin läpi tarkasteltuna. Pelin maailma on hyvin erikoinen, sillä vaikka Noctis kumppaneineen taistelee miekoin ja keihäin, maailmasta löytyy myös autoja, videopelejä, moderneita matkapuhelimia ja ties mitä muuta. Vähän väliä taustalla ja tarinassa vilahtelee oikeasta maailmasta tuttuja tavaramerkkejä, käsitteitä ja viittauksia.

Siinä missä moni japanilainen roolipeli tuntuu sijoittuvan jonkinlaiseen vaihtoehtoiseen versioon vanhasta Euroopasta, Final Fantasy XV:n tapahtumapaikka on kuin vinksahtanut versio Pohjois-Amerikan eteläisistä osavaltioista. Tämä on hyvä juttu, sillä vaikka maailma tuntuukin jatkuvasti oudolta usean erilaisen maailman yhteentörmäykseltä, ainakin se on erilainen ja piristävä.

Tarina taas on selvin merkki siitä, että Final Fantasy XV:n kehitysjakso ei ollut helppo. Jos astuu pelin pariin kylmiltään, monet sen keskeiset tapahtumat jäävät todennäköisesti hyvin hämäriksi. Monen hahmon motivaatioissa ei ole mitään järkeä, eikä avainkäsitteitä viitsitä selittää. Usein tuntuu kuin tarina hyppisi pisteestä A pisteeseen F – viitsimättä mitenkään mainita, että välissäkin olisi pari pistettä.

Final Fantasy XV:sta on selvästi jäänyt jotain pois, koska se on ollut pakko saada valmiiksi tiettyyn päivämäärään mennessä. Square Enix on kyllä luvannut lisätä peliin päivitysten myötä kokonaan uusia välianimaatioita ja keskusteluja, jotka toivottavasti paikkaavat aukkoja. Mutta tuskin kokonaan, sillä Square on tunkenut suuren osan tärkeästä tiedosta muihin mediamuotoihin, kuten esimerkiksi Kingsglaive: Final Fantasy XV -elokuvaan.

Repaleisesta tarinankerronnasta huolimatta Final Fantasy XV:ssa on kyllä toimiviakin juonellisia juttuja.

Itse pidin Noctiksesta ja tämän kavereista, sekä siitä miten hieman hahmojen taustat alkavat avautua sitä mukaa, kun Noctis tekee asioita kunkin kaverinsa kanssa. Toisaalta nettikeskustelujen perusteella aika monelta useat näistä tärkeistä keskusteluista ovat menneet ohi, jolloin hahmot todennäköisesti vaikuttavat paperinohuilta. Harmi, jos näin käy, sillä kun vähän viitsii nähdä vaivaa, pelissä on tarjolla ihan sympaattinen hahmokatras.

Kuin MMO:ta pelaisi

Final Fantasy XV on pelattavuudeltaan hyvin erilainen kuin sarjan aikaisemmat osat. Se on avoimen maailman road trip, jossa ajellaan, juostaan ja ratsastetaan etsimässä aarteita, putsaamassa luolastoja sekä tietenkin suorittamassa lukemattomia tehtäviä. Vajaat 20 tuntia kestävän päätarinan ohella tehtävänä on hirmuinen määrä sivutehtäviä, joista suurin osa on hyvin pliisua kamaa. Dragon’s Age: Inquisitionin hengessä kannustaisinkin sivuuttamaan niistä suuren osan, sillä muuten peli alkaa maistua nopeasti puulta.

Jos kuitenkin haluaa kalastaa, pelata flipperiä, ratsastaa kilpaa chocobolla, metsästää hirviöitä tai grindata uusia reseptejä, tekemistä on tarjolla runsaasti. Pääasiallinen sisältö monessa aktiviteetissa on tietenkin taistelu, onhan kyse JRPG:stä. Taistelun määrän huomioiden on onni, että se on niinkin hauskaa puuhaa. Final Fantasy XV:ssa on MMO-henkinen taistelusysteemi, joka on oletusarvoisesti tosiaikainen. Mitään erillisiä taistelutiloja ei tunneta, vaan aseet vain vedetään esiin, kun viholliset ovat lähellä.

Taistelu on pintapuolisesti hyvin simppeliä. Noctis kumppaneineen juoksentelee vapaasti vihollisten keskellä, ja vastuksia voi ottaa olkapäänappia painamalla lukitukseen, jolloin kamera osoittaa koko ajan niitä kohti. Yhtä nappia pohjassa pitämällä tehdään automaattisesti kombottuvia hyökkäyksiä. Toista nappia pohjassa pitämällä väistellään tai oikea-aikaisilla painalluksilla torjutaan vihollishyökkäyksiä. Noctis osaa teleporttailla viholliselta toiselle (tai vaikka roikkumaan läheiseen lyhtypylvääseen, jos täytyy hetki vetää henkeä). Sijoittumisella on väliä, sillä takaapäin tehdyt iskut ovat paljon voimakkaampia. Vihollisilla on myös heikkoutensa ja vastustuskykynsä, joten usein täytyy vaihdella kesken taistelun käteensä erilaisia aseita, heitellä erilaisia buffeja tai tehdä kavereiden kanssa kombohyökkäyksiä.

Final Fantasy XV:ssa taisteleminen on nopeatempoista, näyttävää ja viihdyttävää. Tuntuu todella hyvältä kun onnistuu teleportti-iskulla murtamaan jättikokoisen vihollisen jalan, kierähtää tämän taakse ja sitten tekee kaverin kanssa kombo-iskun, jolla vihun kestopalkista häviää kerralla suuri lohko.

Toisaalta kun taistelusysteemi ei toimi, se on aivan helvetin ärsyttävä.

Jos ympärillä on puita tai muuta rekvisiittaa, kamera hukkuu usein esteiden joukkoon, jolloin ei näe lainkaan, mitä pitäisi tehdä. Tasapaino on myös vahvasti hakusessa, sillä vaikka pelaajalla olisi vihollisiin nähden massiivinen tasoero, monet rääpäleetkin voivat murhata pelaajan tai tämän kumppanit sekunnissa tai parissa. Kuolema ei toki ole välitön, sillä kestopisteiden loppuessa vain jää maahan vetämään henkeä ja odottamaan, että kaverit ehtivät paikalle taputtamaan olalle ennen kuoleman korjausta. Tekoälyn kaverit eivät tosin aina tajua tehdä näin, joten parannusesineitä joutuu usein napsimaan kuin liukuhihnalta.

Ylä- ja alamäkeä

Itse pelasin PlayStation 4:lla, jolla peli näyttää enimmäkseen oikein hyvältä. Ruudunpäivitysnopeus on tosin suuremmissa ympäristöissä hieman rosoinen. Tarkkailin myös Xbox One -versiota, joka näyttää ehkä vähän matalaresoluutioisemmalta, mutta toisaalta pyörii hieman paremmin. Kumpikin kärsii eeppisen pitkistä lataustauoista, joiden ansiosta en halunnut esimerkiksi käyttää pikamatkustusmahdollisuutta kuin harvoin.

Final Fantasy XV tulee varmasti jakamaan vahvasti mielipiteitä. Hitto, se jakoi minunkin mielipiteeni, vaikka en tiettävästi kärsi jakomielitaudista!

Välillä pidin siitä suunnattomasti, ja ensimmäiset 15 tuntia olin jo ”neljä tähteä ja peukku” -linjalla. Sitten eteen tuli tarinan tökkimisiä, turhauttavia pelijaksoja tai teknisiä ongelmia ja mielipide oli lähempänä kolmea tähteä. Näin rosoinen ja poukkoileva pelikokemus kielii siitä, että Final Fantasy XV:tä ei ole ollut helppo kehittää. Kehitystiimi on varmasti joutunut kokeilemaan monenlaisia ideoita ja heittelemään niitä pelistä pois vielä verrattain myöhään yrittäessään etsiä niitä osasia, joilla pelistä tulisi riittävän hyvä.

Enimmäkseen Final Fantasy XV on viihdyttävä, toimiva ja kiinnostava roolipeli, jossa on paljon omaperäisiä, erikoisia ja virkistäviä ideoita. Näistä osasista olisi voinut saada aikaan myös todellisen huippupelin. Nyt sille tasolle ei ylletä, mutta sentään Final Fantasy XV viihdytti satunnaisia itkupotkuraivareita lukuun ottamatta tasaisesti noin 30 tunnin ajan. Lopputulokseen voi olla siis ihan tyytyväinen.