Arvostelu Forspoken on mainettaan parempi peli, mutta ei siitä mitään hurrattavaa löydy

Forspoken ei ole niin kurja peli kuin monet ovat antaneet ymmärtää, mutta ei se kyllä mikään hyväkään ole.

Studio: Luminous Productions
Julkaisija: Square Enix
Julkaisupäivä: 24.1.2023
Saatavilla: PC (Windows) & PlayStation 5 (testattu)
Pelaajia: 1
Ikäraja: K18
Peliä pelattu arviota varten: 14 tuntia

Luminous Productionsin debyyttipeli Forspoken kulki ennen julkaisua pitkän tien PlayStation 5:n odotetuimmista peleistä sen parjatuimpiin. Useaan otteeseen myöhästynyt avoimen maailman toimintapeli herätti ensin ihastusta visuaalisella annilla ja sen jälkeen myötähäpeää dialogillaan, kun peliä esittelevät trailerit joutuivat ilkkujien kouriin. Julkaisuun saatu tuotos ei ole kuitenkaan kaiken sen pilkan arvoinen, mutta valitettavasti se on hyvin tavanomainen.

Entisten Final Fantasy 15:n kehittäjien uutukainen seuraa newyorkilaista katulasta Frey, jonka pikkurikosten täytteinen elo muuttuu täysin tämän tempautuessa vahingossa kokonaan toiseen maailmaan. Manhattanin korkeuksiin nousevat pilvenpiirtäjät muuttuvat silmänräpäyksessä taianomaiseksi valtakunnaksi, jonka vallannut mysteerinen usva on piinannut sen asukkaita jo vuosikymmeniä. Heille Frey on ainoa toivo paremmasta huomisesta, mutta nuorukaiselle itselle koko sankarikuvio aiheuttaa lähinnä allergisen reaktion, eikä hän tahtoisi muuta kuin päästä takaisin kotiin kissansa Homerin luokse.

Eikä pelaajallakaan mene montaa tuntia ennen kuin tahto palata arkeen alkaa tuntua paremmalta kuin Forspokenin pelaaminen.

Forspoken on nykyisten avoimen maailman pelien tyylipuhdas edustaja, jossa valtaosa ajasta olisi tarkoitus kuluttaa itseään toistavissa ja täysin tarpeettomissa sivuaktiviteeteissa. Pelin maailma on valtava, ja kukin tarinatehtävä usuttaa pelaajan matkaamaan saaren ääripäihin. Matkalla eteen heitellään kymmenittäin oheishärpäkettä ja kerättävää, joihin voi upottaa halutessaan kymmeniä ja taas kymmeniä tunteja. Näistä saatavat palkinnot jäävät vain niin tarpeettomiksi, ettei niiden nuohoaminen palkitse. Eikä maailma itsessään ole niin mielenkiintoinen, että sitä kiinnostaisi tutkia omasta tahdosta.

Onneksi taikavoimin varustettu päähahmo osaa taittaa mannut ja ennen pitkään myös vuoret sekä järvet joutuisasti. Pelin parkour-liikehdintää on jaksettu ylistää maailmalla ihan ansiosta, joskin Marvel’s Spider-Manin tyydyttävään flengaukseen on silti matkaa. Freyn vikkeliin jalkoihin jää kaipaamaan tarkkuutta, eikä ohjaustuntumakaan ole aina parhaasta päästä. Toisinaan pelkkä polvenkorkuinen nyppylä saattaa aiheuttaa enemmän harmaita hiuksia kuin pilviin kohoava vuori, ja spurttivetoinen liikehdintä on silkkaa tuskaa tasoloikkiessa tai kaupungeissa.

Silti Freyn alati kasvava kykyvalikoima on Forspokenin parasta antia jo ihan siitäkin syystä, että päätehtävästä toiseen matkaamiseen ei tuhraudu liiaksi aikaa. Itse päätehtävät edustavat sitten täyttä ääripäätä, sillä ne on rytmitetty jatkuvilla katkoksilla ja välivideoilla, jotka saavat pelin tuntumaan PS3:n aikaiselta tuotokselta.

Liikehdinnän ohella päähenkilön taikavalikoimaa päästään hyödyntämään myös taisteluissa. Freyn näppeihin tarttuu reissun aikana reilu sata erilaista loitsua, jotka vaihtelevat liekehtivistä miekoista valtaviin tulimyrskyihin ja jäisiin nuoliin. Lisäksi taiat on jaettu vielä hyökkääviin ja tukeviin, joista jälkimmäiset muun muassa lamaannuttavat viholliset, parantavat tai loihtivat erillisiä tykkitorneja avuksi.

Eri viholliset ovat niin ikään joko alttiita tai vastustuskykyisiä tietyille elementeille, joten taikojen pyörittäminen on valtti voittoon. Tätä tukee myös taisteluista saatava arvosana, joka suosii variaatiota ja taidokasta liikehdintää. Parempi suositus suo enemmän kokemusta ja resursseja, joilla päivitellä varusteita ja kyhätä uusia.

Vaikka taistelumekaniikka tukee pohjimmiltaan monipuolista mättöä, etenkään helpoimmilla tasoilla siihen ei ole juuri tarvetta. Freyn ensimmäisenä saatavat voimat riittävät pitkälti kulkemaan läpi pelin ongelmitta, mutta haastetta ja sävyä kaipaaville tarpeet ovat kieltämättä kattavat. Kykyjen vaihtaminen lennosta on niin ikään tehty suhteellisen kivuttomaksi ohjaimellakin pelatessa, mutta pelkkä sadan yksilöllisen taian valikoima johtaa useimmiten vain näiden silmittömään spammaamiseen.

Jatkuvaa spammia saa kuulla myös taisteluiden lomassa, sillä Forspokenin laajalti parjattua dialogia riittää. Frey ja tämän käteen tarrautuva Cuff heittävät huulta vähän väliä, mutta rehellisyyden nimissä tämä ei poikkea millään tapaa God of Warista, The Last of Usista tai vaikkapa Unchartedista – jälkimmäisen luonut Amy Hennig sattuu olemaan yksi Forspokenin käsikirjoittajista. Avoimen maailman heitot voi onneksi minimoida valikoista. Tämä on jopa suotavaa, sillä ne alkavat toistaa varsin nopeasti.

Näyttelijäsuoritukset ja hahmot noin muutoin eivät kuitenkaan aiheuta irvistyksiä, vaan trailereissa kummastuttaneet kohtaukset toimivat huomattavasti paremmin osana kontekstia. Freyta näyttelevän Ella Balinskan ja Cuffille äänensä lainaavan Jonathan Caken keskinäinen sanailu on itse asiassa toisinaan jopa viihdyttävää. Juoni itsessään ei sen sijaan nouse kovinkaan ihmeelliseksi, vaan pelaaja lähetetään käytännössä neljän hulluksi ajautuneen hallitsijan perään vuorotellen. Yllätyksiä on turha odottaa.

Kokonaisuus jää siten tavattoman keskinkertaiseksi, joka ei onnistu yllättämään millään osa-alueella ja jaksaa ärsyttää toisilla. Jälkimmäiset nousevat esiin lähinnä genretarjonnan saturaation vuoksi. Joka toinen peli on nykypäivänä avoimen maailman seikkailu, ja miltei jokainen näistä tekee konseptin huomattavasti paremmin kuin Forspoken. On siis vaikea keksiä syitä hypätä Forspokenin maailmaan, kun kilpailijoista löytyy tusinoittain laadukkaampia nimikkeitä.

Toki jos avoimen maailman nälkä on akuutti ja kaikki tuhat muuta saman genren peliä viime vuosilta on koluttu läpikotaisin, voisi kiksinsä saada varmaan huonommistakin tekeleistä kuin Forspoken.

FORSPOKEN

”Forspoken on tavattoman geneerinen avoimen maailman toimintapeli, joka ei yllätä saati säväytä millään osa-alueella.”