Arvostelu: Frostpunk on upealta näyttävä kaupunginrakennuspeli jäisessä helvetissä

08.05.2018 12:05 | Joonas Pikkarainen

Itäeurooppalaista indie-laatua tarjoava 11 bit Studios ei petä uusimman tuotoksensa suhteen. Kaupunginrakentelua ja selviytymistä yhdistävä Frostpunk on omintakeinen, joskaan ei täysin ongelmaton pelinautinto.


Julkaisupäivä: julkaistu / Tekijä: 11 bit Studios / Julkaisija: 11 bit Studios / Saatavilla (alustat): PC / Testattu: PC / Pelaajia: 1 / Ikäraja: 16 / Peliä pelattu arvostelua varten: 17 tuntia


Kevät on alkanut Suomessa, mutta pelijulkaisujen perusteella sitä ei uskoisi. Ensin hytistiin Impact Winterin armoilla, ja nyt vuorossa on Frostpunk.

Suomalaisille talvi on jokavuotinen pitkä tuttavuus, joka ahmaisee sisäänsä usein myös kesän. Takatalvetta ei jäädä tänäkään vuonna, kiitos 11 bit Studiosin uutuuspeli Frostpunkin. Hyytävää pakkasta vastaan lähdetään taistelemaan kaupunginrakennuspelien keinoin, joskin puolalaisstudio hyödyntää aiempia oppejaan erinomaisesta This War of Minesta lisäämällä yhtälöön kutkuttavan moraalisen pohjavireen.

Frostpunk sijoittuu vaihtoehtoiseen 1800-luvun lopun Maahan, jossa mysteerinen jääkausi on tappanut miljoonia ja peittänyt koko tunnetun maailman ikuiseen talveen. Armottoman luonnonmullistuksen jäljiltä eloon ovat jääneet vain ihmiskunnan rippeet, jotka pelaaja ottaa haltuunsa johtaessaan viimeistä kaupunkia kohti uutta huomista. Rankat ajat vaativat kuitenkin vielä rankempia keinoja selviytyä ikuisesta pakkasesta elossa.

Taannoisen Surviving Marsin tapaan Frostpunk tuo tuttuun kaupunginrakennusgenreen elementtejä selviytymispelien kirjosta. Rajalliset resurssit ovat jälleen pelaajan riesana, kun yhtäaikaisesti pitäisi pitää kansalaiset lämpiminä, terveinä ja kylläisinä sekä varautua alati kovenevaan pakkaseen uusin tuotantolaitoksin ja teknologioin. Yhteen tarpeeseen panostamalla muut kärsivät, joten selviytyminen on jatkuvaa tasapainottelua hupenevien resurssien hyödyntämisestä kaikkien etuja palvelevilla tavoilla.

Ja usein tämä tarkoittaa yksilön etujen polkemista maanrakoon.

Juuri moraaliset dilemmat tekevät pelistä omalaatuisen genressään. Kylmässä värjöttelevät kansalaiset saattavat vaatia pelaajalta lämpimämpiä asuinsijoja, mutta samalle puutavaralle olisi pian tarvetta myös nopeasti hupenevien ruokavarojen paikkaamiseen metsästysmajoilla. Suostuako siis kansalaistensa painostukseen paremmin eristetyistä kodeista ja luottaa siihen, että ratkaisu nälkäpulaan osuu kohdalle hieman myöhemmin?

Vastaavanlaisia pyyntöjä nousee pelin edetessä alituiseen. Osa näistä vaikuttaa esimerkiksi yksittäisen tuotantolaitoksen toimintakykyyn, kun hiilikaivokselle ylityöhön komennetut työntekijät vaativat itselleen lomapäivää. Toiset liittyvät taas kaupungin lakeihin, joita pelaaja pääsee halutessaan ratifioimaan. Haudatako kuolleet kunniallisesti hautausmaalla vai heittää ruhot yhteen kuoppaan? Antaa vakavasti sairastuneille vakituinen leposija sairaaloista vai amputoida potilaat ja lähettää takaisin koteihinsa? Hyväksyäkö lapsityövoima?

Jokaisella päätöksellä on plussat ja miinukset, joihin vaikuttaa vielä pelaajan silloinen pelitilanne. Lapsityövoiman kieltäminen saattaa tuntua moraalisesti ainoalta oikealta ratkaisulta, mutta jos kaupunki on kärsinyt jo päivien ajan vähäisistä käsipareista, ei päätös välttämättä olekaan niin yksioikoinen. Lakeja ei ole myöskään missään vaiheessa pakko pistää käytäntöön, jos peliinsä haluaa tuoda lisähaastetta. Osa rakennuksista ja keksinnöistä on tosin lukittu näiden taakse.

Pelaajan moraalista selkärankaa mitataan pelin edetessä kansalaisten tyytymättömyydellä ja toivolla. Jatkuvat ylityöt, kylmät elinolosuhteet ja lukuisat muut tapahtumat vaikuttavat mittareihin useimmiten negatiivisesti mutta toisinaan myös positiivisesti. Kaupunginlaajennusta joutuukin usein suhteuttamaan juuri näihin kahteen metriikkaan, sillä mikäli kumpikaan mittareista valahtaa missään vaiheessa väärään ääripäähän, potkitaan pelaaja kaupungista hyytävään erämaahan ja takaisin aloitusvalikkoon.

Mielenkiintoinen mekaniikka ei tosin saavuta täysin tekijöiden haluamaa tehoa, vaan muuttuu juuri metriikaksi. This War of Minessa selviytyjiä oli vain muutama, jolloin näiden yksilöllinen mielenterveys ja -liikkeet näkyivät alituiseen ruudulla. Frostpunkissa ihmisiä on parhaimmillaan satoja, joten heidät kaikki on typistetty näihin kahteen mittariin. Inhimillisten kohtaloiden sijaan pelaaja tapittaa punaista ja sinistä mittaria, joiden takaa ei näe, kuinka polvenkorkuiset piltit lapioivat hiiltä kaivoksissa tai lääkärit sahaavat paleltuneita raajoja irti teltassa.

Alun moraaliselta tuntuvat päätökset muuttuvatkin pelin edetessä nopeasti näkymättömäksi statistiikaksi, mikä latistaa näiden emotionaalista latausta.

Toisekseen Frostpunk kärsii jossain määrin uudelleenpeluuarvon puutteesta.

Vapaan temmellyskentän sijaan peli tarjoaa julkaisussa vain kolme skenaariota, joista kaksi on karsitumpia – mutta hyvin suunniteltuja – variaatioita pääkampanjasta. Tavoitepohjaiset skenaariot päättyvät näiden tarinoiden loputtua, eikä omaa kaupunkiaan pääse rakentamaan loputtomuuksiin enää vaaditut tehtävät suoritettuaan. Pääkampanjan suhteen uudelleenpeluuarvoa nostaa hieman eräs juonellinen lisämekaniikka, jonka toista vaihtoehtoa pääsee testaamaan ainoastaan uudella peluukerralla. Valitettavasti näiden erot keskenään eivät ole kuitenkaan mitenkään merkittävät.

Satunnaisuutta jää kaipaamaan myös kaupunginrakentelun ulkopuolelle rakennettuun tutkimiseen, jossa pelaaja voi lähettää partioita etsimään eloonjääneitä ja resursseja erämaahan. Ensimmäisellä pelikerralla kerronnalliset kohtaamiset toimivat erinomaisena jännitteenä, mutta harmillisesti vaihtoehdot ja paikat ovat jokaisella peluukerralla aina identtiset. Näihin olisi kaivannut myös enemmän vaaroja, sillä nykymuodossaan koko partiotoiminta on lähinnä vain lisäresurssien keräämistä.

Tässä vaiheessa on tosin hyvä muistaa, että Frostpunkia myydään myös normaalia edullisemmalla hintalapulla. Emopeli tarjoaa jo itsessään pelattavaa lähes pariksi kymmeneksi tunniksi, minkä lisäksi uusia skenaarioita lupaillaan jo alkuvalikossa. Lisähaastetta saa myös nostamalla vaikeustasoja korkeammalle, jolloin selviytymisestä saa oikeasti taistella kynsin ja hampain.

Yksi asia pelissä ei kuitenkaan lakkaa hämmästyttämästä useammankaan pelitunnin jälkeen ja se on ulkoasu.

Kaupunginrakennuspeliksi Frostpunk on suorastaan jumalaisen kaunista katsottavaa lukuisine mietittyine yksityiskohtineen, jotka herättävät steampunk-henkisen miljöön upeasti eloon. Kiristyvä pakkanen huurtaa näytön reunat hennoksi jääksi, joka sulaa lämpötilan taas noustessa. Asukkaat tarpovat parimetrisissä lumihangissa tarmokkaasti eteenpäin tehden samalla polkua perässä tuleville, mutta jatkuva lumisade peittää kulkureitit taas seuraavaan aamuun mennessä.

Kameran haluaisi toisinaan viedä aivan asukkaiden iholle saakka, mutta valitettavasti zoomaus on rajattu tiettyihin etappeihin. Näyttävän visuaalisuuden tukena on myös erinomainen äänimaailma sekä Piotr Musialin loistavat sävellykset, jotka onnistuvat nostattamaan tunnelmaa etenkin pelin intensiivisempien hetkien aikana. Ulkoasun tapaan pienet äänelliset yksityiskohdat, kuten kameran sijainnista riippuva tuulenulvonta, luovat yllättävän paljon immersiota jumalana leikkimiseen.

Frostpunk on näyttävä, armoton ja paikoin sisuskalut hyytävä kaupunginrakennus- ja selviytymispeli, joka ei täysin tavoita tekijöiden kaipaamaa emotionaalista latausta. Genreään uuteen suuntaan vievänä teoksena se on silti omalaatuinen ja kaivattu tuulahdus.

FROSTPUNK

”Kaupunginrakennuspelit saivat juuri uuden hyytävän tulokkaan.”