Arvostelu: Amazonin sademetsään sijoittuva Green Hell on paras selviytymispeli juuri nyt (Early Access)

14.09.2018 20:47 | Antti Voutilainen

Green Hell on äärimmäinen Bear Grylls -simulaattori. Amazonin kesyttämätön luonto laittaa pelaajan koville tämän yrittäessä selvitä hengissä vähäisin apuvälinein. Kaikista virheistä sakotetaan – ja juuri se onkin pelin parhaita puolia.


Julkaisupäivä: Loppuvuodesta 2018 / Kehittäjä ja julkaisija: Creepy Jar / Saatavilla: PC (Early Access) / Testattu: Intel Core i7-7700K (5,0 GHz), 16 Gb RAM, Geforce GTX 1080 Ti, Win10 / Peliä pelattu arvostelua varten: 10 tuntia


Nimestään huolimatta Green Hellissä ei ole kyse vihreiden puolueohjelmasta vaan erittäin armottomasta survival-pelistä. Genre on ehkä kukoistuksensa ehtoopuolella, mutta se ei tarkoita, etteikö mukaan mahtuisi yhä hyviä pelejä.

Green Hell sijoittuu Amazonin tutkimattomiin sademetsiin. Kuten arvata saattaa, selviäminen siellä ei todellakaan ole itsestäänselvää. Green Hellin tarina alkaa siitä, kun kaksi tutkijaa saapuvat sademetsään varsin leppoisin tunnelmin. Toinen tutkijoista yrittää päästä kommunikoimaan vasta löydetyn alkuasukasheimon kanssa. Pelaajan hahmo jää lorvimaan leiriin. Jo pelin alkumetreillä selviää, että alkuasukasheimo on jakautunut kahtia. Toiset haluavat kommunikoida tulijoiden kanssa – toisia tulijat lähinnä jukratuttaa. Odotetusti homma menee vihkoon ja kamppailu voi alkaa.

Ensimmäisen kiitoksen Green Hell ansaitsee siitä, että pelin tutoriaali on piilotettu pelijuonen pohjustamiseen. Perinteisen holhoavat käskyttämiset ja tekemistä osoittavat nuolet loistavat poissaolollaan. Ensimmäisellä pelikerralla tutoriaalin läsnäolon tajusi vasta, kun peli sen itse paljasti. Betan ja vielä Early Accessin aikana juonen kuljetus päättyy tutoriaalin päättymiseen. Sen jälkeen kyseessä on puhtaasti selviytyminen. Lopullisessa versiossa tarina saa jatkonsa ja oletettavasti myös päätöksensä.

Itse juonen ja sen survival-tilan lisäksi Green Hellin jälleenpeluuarvoa nostattavat haastetehtävät. Niissä pelkän hengissä pysymisen lisäksi pelaajalle on asetettu tehtävä, joka pitää suorittaa aikarajan puitteissa. Sen verran voi paljastaa, että höveliltä kuulostava neljän vuorokauden aikaraja on todella haastava. Haasteita on tarjolla kaikkiaan kolme. Vaihtoehtoina on lautan etsiminen ja tuunaaminen merikelpoiseksi, jättimäisen kokon etsiminen ja sytyttäminen sekä järeän leirin rakentaminen.

Leirin rakentaminen oli itsessään palkitsevinta, koska edistymistään saattoi seurata. Lautan ja kokon etsiminen ilman karttaa osoittautui vielä mahdottomaksi.

Herkuttelua pelaajabuffetissa

Haastetehtävissä ja itse Green Hellin päätilassa pelaaja heitetään tyhjän repun kanssa keskelle sademetsää. Suuntia tai aarreaittoja ei paljasteta, eikä vaaroista varoiteta. Tässä vaiheessa on hyvä saada primitiiviset selviytymisvaistot pintaan, muuten hukka perii. Parilla ensimmäisellä yrittämällä ”pesän rakentaminen” lähimpään luolaan osoittautui varsin heikoksi valinnaksi. Ruokaa oli tarjolla verrattain niukalti, mutta luolasta löytyi sentään jonkun kyhäämä ”banaaninlehtisänky”. Sinne sai myös sytytettyä nuotion ilman pelkoa siitä, että sade sen sammuttaisi. Tietenkään Amazonin kiinteistövälittäjät eivät varoittaneet siitä, että vihamieliset alkuasukkaat tykkäävät suorittaa rituaalejaan kotiluolani lähistöllä – puhumattakaan jaguraarista, jonka reviirille olin ilmeisesti tunkeutunut luolineni.

Sanomattakin on selvää, että noutaja tuli pian. Ei pidä unohtaa, että käärmekin ehti kokeilla (hampaillaan) pelihahmon mureutta ja skorpioni soi pienen annoksen myrkkyä pistimestään. Tässäpä vain pari niistä monista uhkista, jotka saattoi silmin havaita, mutta tiheässä viidakossa skorpionin tai käärmeenkin havaitseminen on tuurista kiinni.

Green Hell olisi melkoista palmun lehdillä tanssimista, jos edellä mainitut olisivat ainoat uhat. Viidakosta löytyvät syötävät eivät aina ole sitä, miltä ne näyttävät. Tyhjällä vatsalla ei kuitenkaan tietenkään olla ronkeleita, vaan suuhun menee pitkälti se, mitä vastaan tulee. Varomattomasta À la cartesta voi seurata ruokamyrkytys tai vaikkapa loisia, jotka nakertavat pelaajaa sisältäpäin, kunnes ei ole nakerreltavaa. Helpoin konsti saada ruokamyrkytys on juoda likaista vettä.

Pelihahmon tilaa kuvastaa terveyspalkki, mutta myös vireyspalkki. Nälkä ja jano kuluttavat kumpaakin palkkia tasaisen tappavaan tahtiin. Vireyspalkkiin vaikuttaa ruokailu, mutta myös nukkuminen. Vireyttä tarvitaan kaikkeen tekemiseen. Esimerkiksi tulen tekeminen hankaamalla puita yhteen ei onnistu, jos pelihahmo on piipussa päivän muista touhuista. Eli väsyneenä nukutaan sitten ulkoruokinnassa ja vielä ilman nuotiota. Jos kummankaan palkin pituus käy pieneksi, yleensä siitä seuraa varma kuolema.

Sademetsä koettelee myös pelihahmon mielenterveyttä. Ei riitä, että pelihahmo joutuu somepaastolle. Henkistä kanttia koettelee mm. toukkien tai raa’an lihan syöminen, joista voi toki tulla fyysisiäkin vaivoja. Luonnossa ollessa käsite ”ihon alle” saa uusia merkityksiä, kun iilimadot pyrkivät pelaajabuffettiinsa. Ihon alle voi luikerrella myöskin mato, joka rokottaa tasaisen tappavasti mielenterveyttä. Kyseisen madon poistamiseen ei riitä pelkkä sorminäppäryys, vaan siihen tarvitaan työkaluja.

Riittävän pitkään jatkunut mentaalibalanssin moukarointi johtaa hallusinaatioihin. Pelaaja kuulee ja näkee omiaan. Ääni sisällä alkaa dissaamaan pelaajaa ja pelottelemaan kuolemalla. Hallusinaatiotripillä saattaa hyvinkin nähdä vihamielisiä alkuasukkaita. Mielikuvitusolennon erottaminen aidosta onkin jo vaikeampaa ja pakeneminen on erittäin vahva vaihtoehto.

If it bleeds, we can kill it

Kaikkea edellä mainittua vastaan käydään erittäin laajan craftaus-systeemin ja selviytymisvaiston avulla. Kaikki talteen poimittava on todennäköisesti jotenkin hyödynnettävissä.

Ilmaisena vinkkinä kerrottakoon, että yksi kivi ja puukeppi ovat avain onneen. Ne saa muovattua kivikirveeksi, jolla onnistuu puiden kaataminen, kookospähkinöiden eksokarpin (se ulommaisin kuori) ja paljon muuta. Kaksi kivenmurikkaa saa muovattua kiviteräksi, josta saa keihään pitkän kepin ja liaanipätkän avulla. Rakenneltavaa kyllä riittää, kunhan vain tietäisi kaikelle käyttökohteet.

Kaikkea ei tietenkään pysty kuljettamaan vaatimattoman kokoisessa repussa. Selviämisen kannalta oleellista on myös jonkin sortin makuualusta ja tietenkin nuotio. Nuotion läheisyydessä oleskelu parantaa henkistä hyvinvointia, joten valkea on jo siitäkin syystä perusteltu. Nuotio on keskiössä myös ruoanvalmistuksessa. Paistettu liha säilyy repussa syömäkelpoisena paljon kauemmin kuin raaka liha. Samalla vältytään myös mahdollisilta ruokamyrkytyksiltä ja loisilta.

Edistymisen pystyy tallentamaan omin kätösin rakennetun lehtimajan avulla. Tätäkään peli ei ennakkoon paljastanut ennakkoon. Oppiminen tapahtuu paljolti yrityksen ja erehdyksen kautta.

Hieman harmillista on, että pelihahmo keksii uutta rakennettavaa ahaa-elämyksinä. Aiemmassa pelissä rakennettu vedensuodatin on täysin tuntematon käsite seuraavassa pelissä. Ominaisuus harmittaa varsinkin siinä vaiheessa, kun ”tukikohdan” on perustanut vesistön lähelle ja pelihahmo ei ei oivalla, miten voisi rakentaa kalanpyydyksen. Onneksi suomukylkiä pystyy narraamaan myös keihäällä. Vedessäkin piilee vaara, sillä jokin otus aiheutti nopean kuoleman erään kerran, kun haparoin rantavesissä etsiessä ruokaa ja juomaa.

Lailla David Attenboroughin

Pelihahmo aloittaa tyhjältä pöydältä myös syötävien suhteen. Tuntemattomien ruoka-aineiden vaikutukset selviävät vain syömällä. Pelituntien kertyessä oppii tunnistamaan, mitä pelihahmon kitusiin kannattaa tunkea eliniänodotteen maksimoimiseksi.

Itse rakenneltuihin hyviin asetelmiin ei kannata liiaksi tukeutua, sillä uhka voi odottaa jo seuraavan palmun takana. Neljän selvityn vuorokauden jälkeen kaikki näytti hyvältä. Viereisessä laguunissa oli tarjolla kalaa, palmunlehtimaja suojasi sateelta, banaaneja oli tarjolla yllin kyllin. Vesivarastot täyttyivät (kookospähkinän kuoriin) jokaisen sateen myötä. Tilanne alkoi eskaloitumaa, kun käsivarteen oli nukkuessa ujuttautunut mato. Työkalut sen poistamiseksi oli repussa, mutta sidetarpeita haavan sitomiseksi ei ollut. Ikävä kyllä sitomiseen soveltuu vain tietty kasvi, joten sitä oli lähdettävä etsimään.

Matkalla tietenkin kohtasin alkuasukkaan niin, että se huomasi minut ensiksi. Konfliktin päättyessä säärtäni koristi ilkeä viiltohaava ja repussani oli alkuasukkaan kyljystä. Ilman sidontatarpeita viiltohaava tulehtui ja ennen pitkää tulehdus nosti sitten kuumeen. Aamuun mennessä pelihahmoni olikin jo vainaa. Green Hell on juuri näin armoton. Hyvin pohjustettu tilanne voi muuttua salamannopeasti katastrofiksi.

Kärsivällisyys on usein hyve, mutta Green Hellissä liiallinen kärsivällisyys vie hengen. Tuudittautua ei parane koskaan, sillä vaara vaanii kaikkialla.

Kaikesta armottomuudesta huokuu se, kuinka paljon peliin on panostettu. Kaikki tuntuu vaikuttavan kaikkeen. Vaikka välillä peli tuntuu suorastaan epäreilulta, ei se kuitenkaan aja pois ääreltään. Selviytymisvietti toimii erittäin väkevänä motivaattorina jatkaa pelaamista. Sekin kertonee jo pelin toimivuudesta, kun pääsin ensimmäistä kertaa isomman aavan rantaan, tunsin voittaneeni viidakon raivon. Tunne oli kuin pomomatsin voittaneella. Toki viidakko otti omansa sitten hieman myöhemmin.

Käärmeitä ja ötököitä paratiisissa

Green Hellin ollessa vielä vahvasti kehityksessä, bugeilta ei voinut välttyä. Harmeista pienimpiä olivat levitoivat puut ja kasvit. Bugiksi voitaneen laskea myös jotkin kajahtaneet papukaijat, joiden lentoradat menivät vastoin kaikkia fysiikan lakeja. Ehdottomasti ärsyttävin bugi liittyi hedelmäpuskiin. Bugin vuoksi juuri kerätyt hedelmät näyttivät olevan takaisin poimittavissa kauempaa tarkasteltuna. Tarpeeksi lähelle päästyä hedelmät katosivat.

Graafinen toteutus on Green Hellissä varsin mallikasta. Lähietäisyydeltä tarkastellessa polygonit puuroutuvat, mutta sen kanssa osasi kuitenkin elää. Parhaillaan peliin on onnistuttu taikomaan henkeäsalpaavan kauniita paratiisimaisemia. Äänien osalta toteutus on myös korkealla tasolla. Viidakko kuulostaa varsin elävältä sateineen, ukkosineen ja eläimineen. Jaguaarin kohdatessani kissapedon levy jäi tosin päälle ja samat murinat soi loopilla. Toivottavasti se oli bugi, joka on korjattavien listalla. Muutoin kissalan pojan kohtaaminen voi aiheuttaa enemmän tirskumista kuin pelonsekaista kauhua.

Kaiken kaikkiaan Green Hell on parasta selviytymisnannaa, mitä on aikoihin päässyt maistamaan.

Green Hell todistaa sen, että peliin ei tarvitse ympätä zombeja tai muita mulkeroita selviytymisvietin stimuloimiseksi. Voisi melkein väittää, että peli seisoisi tukevasti jaloillaan ilman vihamielistä heimoakin. Kiitoksensa ansaitsee myös pelin craftaus-systeemi. Valmistetut tuotokset näyttävät juuri siltä, mitä materiaalit antavat ymmärtää. Pelillä piisaa myös uudelleenpeluuarvoa, koska betassa ja Early Accessissa pelimaailmasta tutkittavissa on vain puolet suunnitellusta. Lopullisessa versiossa käyttöön saataneen myöskin kartta, joka tietenkin muuttaa pelin henkeä radikaalisti, kun päätön haahuilu loppuu. Toivottavasti Green Hell ei ala pitää pelaajaa kädestä liikaa.

GREEN HELL

”Green Helliä voi suositella jokaiselle survival-genren ystävälle.”