UUSIMMAT

Arvostelu | Reaaliaikastrategiapeli Iron Harvest tarjoaa näyttävää dieselpunkia, mutta hukkaa tilaisuuden päivittää genreään

19.09.2020 21:11 | Joonas Pikkarainen

Reaaliaikastrategian ystäviä hemmotellaan harvemmin hyödynnetyn dieselpunkin merkeissä lietsottavalla sodankäynnillä.


Julkaisupäivä: 1.9.2020
Studio: King Art Games
Julkaisija: Deep Silver
Saatavilla: PC (Windows, testattu)
Pelaajia: 1-6
Ikäraja: 16
Peliä pelattu arvostelua varten: 19 tuntia


Puolalainen taiteilija Jakub Różalski on noussut viime vuosina mukavasti esille myös pelimaailman puolella. Hänen 1800- ja 1900-lukujen vaihteen maalaustaidetta ja modernia fantasiaa sekä scifiä yhdistävät teokset ovat toimineet inspiraation lähteinä monille, mutta eritoten hänen 1920+-universumi on päätynyt jo kahden eri pelin lähteeksi. Vuonna 2016 julkaistu kehuttu lautapeli Scythe loihdittiin täysin Różalskin huikeiden maalausten innoittamana, ja nyt neljä vuotta myöhemmin sama maailma sovitetaan viralliseksi peliksi King Art Gamesin Iron Harvestissa.

1920+ ja siten Iron Harvest sijoittuvat vaihtoehtoiseen historiaan Puolan–Neuvosto-Venäjän sodan väliseen aikaan. Meidän aikajanasta universumi poikkeaa dieselpunk-vaikutteillaan, joiden myötä jo ensimmäinen maailmansota käytiin osin valtavien mechojen säestämänä. Saksalaiskehittäjien pelissä suursodan jäljiltä riutuva Eurooppa on palautumassa hiljalleen takaisin auvoisempaan eloon, mutta varjoissa operoiva salaperäinen organisaatio pyrkii horjuttamaan valtioiden välistä huteraa aselepoa entisestään sytyttääkseen maailman jälleen liekkeihin.

Tapahtumaketjua seurataan kampanjassa Puolan, Venäjän ja Saksan fiktiivisten vastineitten kautta, ja reaaliaikastrategiaksi Iron Harvestissa on poikkeuksellisen kiinnostava juoni. Historiallisia hahmoja ja epätodennäköisiä sankareita yhdistävä kerronta on yllättävän inhimillinen ja jossain määrin jopa sodanvastainen, keskittyen monesti enemmän sodan sivullisiin uhreihin ja raakuuteen kuin sen glorifioimiseen. Osapuolten minikampanjat eivät ole myöskään kerronnallisesti irrallisia, vaan osa laajempaa tarinakaarta, jota avataan kunkin valtion kautta aina hieman eri näkökulmasta.

Mielenkiintoinen kerronta on samalla koukuttavin syy pelata kampanjaa ylipäätään eteenpäin.

Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että Iron Harvest olisi pelattavuudeltaan mitäänsanomaton, mutta se ei tee genressään myöskään oikeastaan mitään uutta tai innovatiivista. Lähin sisarteos on Relic Entertainmentin kehuttu Company of Heroes, joskin tankit on korvattu huomattavasti mielenkiintoisemmilla mutta yhtä tuhoisilla mecheillä. Muutoin rajallinen tukikohdan rakentelu ja fokus taktiseen sodankäyntiin ovat kuin suoraan komppanian sankareiden selviytymismanuaalista repäistyjä.

Parhaimmillaan sotiminen myös maittaa, kun osapuolet vastaavat toisilleen vallihautojensa suojasta ja yksinäinen kevytmechi koukkaa samaan aikaan sivustaan ampumaan vihollisten suojaamatonta selkää – mechoilla on vastaavasti heikompi panssari selässä. Kartoille ripotellut lukuisat rakennukset tarjoavat paremman suojan vastatulelta, minkä lisäksi barrikaadeja voi itse rakentaa joukkojen turvaksi. Kaikki on myös ihailtavan tuhottavissa, jolloin pommituksen kohteeksi tai valtavien mechojen jyräämiksi joutuneet tantereet muuttuvat yhteenottojen jälkeen kraatereiden, palaneiden metalliruhojen ja pirstaleiksi ammuttujen rakennusten sävyttämäksi joutomaaksi. Tämä tietää myöhempiä kahakoita ajatellen entistä vähemmän suojaa joukoille.

Valitettavasti taktinen into koskee ainoastaan kenttien ja kilpailullisten matsien alkupuolta, sillä perusyksiköt muuttuvat nopeasti hyödyttömiksi metallisten isosiskojen saapuessa kuvioihin. Iron Harvestin ensimmäinen strateginen lapsus syntyy juurikin yksikköjen epätasapainosta, jolloin paras tie voittoon on usein taktisen neuvokkuuden sijaan suurin armeija parhaita mechoja. Näitä vastaan ei vaan yksinkertaisesti ole juuri muuta vastausta kuin vihollisen vastaavat yksiköt tai sankarit, mikä tekee valtaosan muusta valikoimasta turhan.

Onneksi kampanja lievittää edellä mainittua epäkohtaa jossain määrin tehtävien mukavalla vaihtelevuudella, jotka poikkeavat suurimmaksi osaksi genren kaikkein perinteisimmästä rakenna ja hyökkää -kaavasta. Monet kentistä pelataankin esimerkiksi ilman minkäänlaista tukikohtaa tai niiden tavoitteet ovat vaikkapa siviilien pelastamisessa vihollisten tuhoamisen sijaan. Myös ympäri karttaa ripoteltujen öljy- ja metallipisteiden ympärille nojaava resurssinhallinta luo matseihin sopivasti dynamiikkaa. Iron Harvest ei silti esittele mitään, mitä genren peleissä ei oltaisi jo nähty moneen kertaan tehtävätyyppien osalta.

Toisekseen pelin kolme osapuolta eivät poikkea toisistaan liiaksi, vaikka jokaisella on periaatteessa oma fokuksensa. Polania luottaa nopeisiin ja kevyesti panssaroituihin yksiköihin, kun taas Saxonyn erikoisuutena ovat pitkän kantaman kalusto ja Rusviet tahtoo päästä nopeasti iholle. Nämä koskevat silti vain muutamia erikoisyksiköitä muiden ollessa periaatteessa samasta pellistä väännettyjä toisten kanssa. Soltut ovat sen sijaan jokaisella osapuolella identtisiä ja alun jälkeen turhia, jolloin muun muassa muuten nerokas aseiden keräys kaatuneilta jää hyödyntämättä.

Silti sodankäynti on visuaalisesti upeaa katsottavaa, kun tykistö laulaa taustalla, joukko-osastot makaavat turpeissa ja valtavat mechat hyökkäävät valtavien tehtaiden läpi rintamalle. Ja vaikka peli ei tee mitään uutta, sen perusteet toimivat moitteetta. Osa mainituista ongelmista on myös ihan tekoälyriippuvaisia, joten ihmispelaajaa vastaan tilanne ja taktikointi on hivenen toisenlainen.

Iron Harvest on näyttävä ja upeaan universumiin sijoittuva reaaliaikastrategia, joka ei kuitenkaan tarjoa genren ystäville juuri mitään uutta. Keskenään liian samankaltaiset osapuolet, epäsuhtaiset yksiköt ja strategisuuden katoaminen alkuvaiheen jälkeen rokottavat kokemusta eniten, mutta akuutista joukko-osastojen komennuksen puutteesta kärsiville sekä oivaa kampanjaa kaipaaville raudankorjuu on oiva vaihtoehto.

IRON HARVEST

”Vaihtoehtoisen historian näyttävä sodankäynti ei tuo genreen mitään uutta, mutta on muutoin varsin viihdyttävä naksuttelu.”

Muropaketin uusimmat