Uusimmat

Arvostelu: Kingdom Hearts 3:ssa riittää epäkohtia – silti Disney-peli palkitsee lähes 10 vuoden odotuksen

31.01.2019 20:09 Aleksi Pakkala

Kingdom Hearts -pelisarjan kolmatta osaa on odotettu vuosikausia. Ensimmäiset varmat merkit pelin olemassaolosta saatiin jo vuonna 2010, kun ohjaaja Tetsuya Nomura kertoi sen olevan aktiivisessa kehityksessä. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Kingdom Hearts 3 on nyt vihdoinkin julkaistu ja fanien odotus palkittu.


Julkaistu / Tekijä ja julkaisija: Square Enix / Saatavilla: Playstation 4 & Xbox One / Testattu: Xbox One X / Pelaajia: 1 / Ikäraja: 12 / Peliä pelattu arvostelua varten: 28 tuntia


Disneyn ja Square Enixin alkuperäinen idea yhdistää Hessu Hopon ja Aku Ankan pariksi piikkitukkaisia Final Fantasy -sankareita herätti hämmästystä lähes kaksi vuosikymmentä sitten, eikä efekti tunnu vanhentuneen. Edelleen räikeästi erilaisten maailmojen törmääminen tuntuu piristävältä, vaikka Kingdom Hearts 3 tekeekin aiempaa selvemmin pesäeroa Disneyn tarinoiden ja taustalla rullaavan tarinan välille.

Aiemmista Kingdom Hearts -peleistä tutut sankarit Sora, Riku ja Kairi ovat nyt kaikki kokeneita keyblade-sotureita. Riku on jo suorittanut onnistuneesti mestarin kokeensa, Soran ja Kairin koulutus on yhä kesken. Muut kaverukset ovat varttuneet hieman aiemmista osista, mutta ei Sora. Hänet kuvataan yhä raivostuttavan naiivina ja yltiöpositiivisena rakkauden lähettiläänä, joka jaksaa virnuilla ja lässyttää pimeyden kukistavasta ystävyyden voimasta korniusmittarin hakatessa samalla punarajaa vasten.

Kingdom Hearts -sarja on tullut surullisen kuuluisaksi monimutkaisesta ja vaikeasti seurattavasta tarinastaan. Kingdom Hearts 3 tutustuttaa uudet pelaajat melko onnistuneesti pelin maailmaan ja yksinkertaisimpiin juonikuvioihin. Pelisarjaan vihkiytymättömälle tarinassa on kuitenkin liian paljon kohtia, joista on vaikea ottaa mitään selkoa. Jopa sarjan fanin oli välillä pakko painaa paussia ja googlailla, mistä kukin vihulainen on aiemmin tuttu.

Suurin osa tarinasta kerrotaan välivideoiden kautta. Ne ovat Kingdom Hearts 3:n yksi suurimmista kompastuskivistä. Välivideoita käytetään järkyttävällä tahdilla, ja niillä esitetään täysin tyhjänpäiväisiä asioita, jotka voisi viestiä riistämättä ohjattavuutta pelaajalta. Pahimmillaan välivideoita syötetään muutaman askeleen välein, mikä tekee pelikokemuksesta äärimmäisen katkonaista ja rikkoo pelin rytmitystä. Videoiden pituus vaihtelee kymmenestä sekunnista lähes kymmeneen minuuttiin. Kuunneltuani Frozen-maailmassa Let it Go -kappaleen kokonaisuudessaan osana välivideota, en saanut karistettua mielestäni ajatusta ”mutta miksi?”.

Yksittäiset Disney-maailmat ovat myös hieman liian pitkiä ja maailman loppuvastuksen kaatuessa fiilis on poikkeuksetta ollut helpottunut, että kyseisestä maailmasta pääsee lopultakin eteenpäin. Kingdom Hearts 3 saattaa päätökseen kymmenen pelin mittaisen tarinan, mutta pääjuoni etenee kivuliaan hitaasti. Aiemmista peleistä tuttujen hahmojen kanssa käytetään harmillisen vähän aikaa, ja valtava osa pelitunneista kuluu Akun ja Hessun parissa. Pelin parhaat hetket on säästetty viimeisille tunneille, kun tarina saatetaan tyydyttävään, joskin melko yllätyksettömään päätökseen.

Mikäli on pelannut aiempia Kingdom Hearts -pelejä, ovat pelimekaniikat välittömästi tutut. Animaatiot ovat aikaisempia osia sulavampia ja toiminta on varsinkin ensimmäistä osaa huomattavasti nopeatempoisempaa, mutta seikkailun ja taistelun perusmekaniikat ovat äärimmäisen uskollisia sarjan aiemmille osille. Toisaalta toivoisi, että kymmenessä vuodessa pelimekaniikkoja olisi saatu hiottua huomattavasti eteenpäin, mutta mitäpä toimivaa mekaniikkaa väkisin muuttamaan… Pelasin Kingdom Hearts 3:n läpi Normal-vaikeusasteella, mutta sarjan pidempiaikaisille faneille voin varauksetta suositella korkeampaa vaikeustasoa jo ensimmäiselle pelikerralle.

Kingdom Hearts 3:n taisteluihin pyritään tuomaan vaihtelua lukuisilla erikoishyökkäyksillä, jotka ovat näyttäviä ja virkistävät taistelua ensi alkuun. Kuitenkin jo noin kymmenen pelitunnin jälkeen erikoisliikkeet alkavat toistaa itseään ja liikkeiden toistuvuus rikkoo kamppailun sulavuutta. Jokainen erikoisliike käynnistää muutaman sekunnin välivideon, ja näitä mahtuu parin minuutin mittaiseen taisteluun helposti kymmenkunta. Uudet erikoishyökkäykset tuntuvat päälle liimatuilta pakollisilta uudistuksilta melko vanhentuneiden taistelumekaniikkojen jatkeeksi.

Tervetullut uudistus taisteluihin ovat muuntautuvat avainmiekat. Jokaisella miekalla on omat erikoismuotonsa, jotka saa aktivoitua mättämällä tarpeeksi nopeasti vihulaisia tuhannen päreiksi. Miekka voi muuttua esimerkiksi kahdeksi jouseksi tai hunajaa sylkeväksi raketinheittimeksi, ja epistola päättyy villiin lopetushyökkäykseen. Avainmiekkoja voi aiemmista osista poiketen nyt myös päivittää. Tämän ansiosta se rakas Nalle Puhin lahjoittama kuoleman ja kauhun levittäjä ei ole heti seuraavan maailman jälkeen käyttökelvoton, vaan päivitettynä miekkaa voi käyttää myös myöhemmissä koitoksissa.

Maailmojen välillä liikutaan sarjan faneille tutulla Gummi-aluksella, mutta lentäminen on kokenut paljon kaivattua uudistamista. Aiemmissa osissa Gummi-aluksella lentäminen on ollut suurimmalle osalle faneista raivostuttavaa pakkopullaa. Onneksi Kingdom Hearts 3 suhtautuu lentämiseen huomattavasti rennommin. Mikäli lentäminen tai aluksen kustomointi ei maistu, ei hommaan tarvitse tuhlata lähes lainkaan aikaa. Liki kaikki taistelut ovat vältettävissä tai niin helppoja, että niistä selviää alkuperäisellä aluksella. Touhua toki huomattavasti helpottaa aluksen aseistuksen päivittäminen tai omien alusten rakentaminen, mikä osoittautui yllättävän koukuttavaksi.

Gummi-aluksesta voi erilaisten palikoiden avulla rakentaa lähes millaisen vain, ja myöhemmin aluksen kaveriksi voi rakentaa kaksi pienempää alusta. Alukseen voi käyttää rajallisen määrän osia, mutta rajaa saa nostettua aluksen kokemustasoilla. Kokemuspisteitä voi keräillä vapaasti tutkittavasta, joskin melko pienestä, avaruudesta, tai tienata käymällä läpi arcade-tyylisiä taisteluita vihulaisten kanssa.

Liki kymmenen vuoden kehityssykli näkyy Kingdom Hearts 3:ssa. Osa 3D-malleista on rakennettu hämmentävän alhaisella polygonimäärällä, joidenkin tekstuurien resoluutiosta on helposti nähtävissä, ettei niitä ole suunniteltu 4K-resoluutiolle, eikä maailman dynaamisuudessa ole juuri kehumista. Pelikuva on Xbox One X- ja Playstation 4 Pro -konsoleilla erittäin terävä 4K resoluution ja erittäin kevyen kuvan jälkikäsittelyn ansiosta. Kuvaan ei ole lisätty juuri mitään moderneille peleille tyypillisiä filttereitä kuten rakeisuutta, kromaattisia poikkeamia tai vinjettiä.

Kingdom Hearts 3:n asetuksissa on mahdollisuus lukita ruudunpäivitysnopeus 30 fps -nopeuteen, tai avata ruudunpäivitysnopeuden lukitus, jolloin ruudunpäivitysnopeus pysyy yllättävän lähellä 60 fps:n rajaa. Lukitsemattomana ruudunpäivitysnopeus vaihtelee kuitenkin villisti myös Xbox One X:lla, ja pahimmillaan tippuu jopa alle 30 fps -nopeuteen. Tätä tapahtuu kuitenkin vain todella harvoin. Yleisesti ero lukitun ja lukitsemattoman ruudunpäivitysnopeuden välillä on kuin yöllä ja päivällä. Lukitsemattomalla ruudunpäivitysnopeudella pelikuva on huomattavasti sulavampaa ja kontrollit realisoituvat pelimaailmassa nopeammin.

3D-animaatioihin, kuten Toy Storyyn tai Frozeniin, perustuvat maailmat toimivat graafisesti huomattavasti paremmin kuin näyteltyyn Pirates of the Caribean -elokuvaan perustuva maailma, jossa hahmomallit jättävät toivomisen varaa. Kehitys on huimaa aiempiin osiin verrattuna, mutta ihmisiä kuvaavat hahmomallit eivät silti kestä vertailua modernien suuren budjetin pelien kanssa. Tähän suurimpana syynä on nykypäivän standardeilla kankeahkot kasvoanimaatiot ja kehityksen kärjestä jäänyt valaistus. Osana kokonaisuutta nämä ovat kuitenkin hyvin pieniä ryppyjä muuten puhtaassa ulkoasussa. Pelin graafinen suunnittelu paikkaa hyvin teknisiä aukkoja, sillä tapahtumapaikat ovat hyvin suunniteltuja ja näyttäviä. Ja vaikka teknisesti pelin ulkoasu ei yllä muiden suurien pelijulkaisujen tasolle, on se uskollinen Kingdom Heartsin tyylille.

Kingdom Hearts 3 tukee Xbox Onella Dolby Atmos -tekniikkaa, mikä oli positiivinen yllätys. Objektipohjainen audioratkaisu toimii pelissä erinomaisesti, ja äänilähteet on helppo paikantaa pelimaailmassa. Varsinkin vedenalaisissa kohtauksissa Dolby Atmos paransi tilantuntua huomattavasti verrattuna tavalliseen 7.1-miksaukseen. Testiolkkarissa käytössä oli LG SK9Y Soundbar SPK8-S takakaiuttimien kanssa.

Ääninäyttely on varsinkin Akun ja Hessun kohdalla… omalaatuista, mutta läpi pelin kaikki näyttelysuoritukset ovat vähintäänkin hyvää tasoa. Osa dialogista on valitettavasti kirjoitettu aivoja syövyttäväksi lässyttämiseksi, mitä ei hyvällä ääninäyttelyllä pelasteta, ja osa Disney-maailmojen alkuperäisistä ääninäyttelijöistä on täytynyt korvata hätävaroilla. Dialogista paistaa läpi tietynlainen animesarjoista tuttu suuruudenhulluus, mutta suurimman osan välivideoista pystyi kuitenkin katsomaan vakavalla naamalla.

Kaikesta edellä esitetystä kritiikistä huolimatta: Kingdom Hearts 3 on pelisarjalle erittäin uskollinen ja onnistunut teos. Silti jäin vielä kaipaamaan suurempia mullistuksia pelin taisteluihin ja tarinankerrontaan. Taistelut toimivat hyvin, ovat näyttäviä ja ennen kaikkea hauskoja pelata. Toimintaroolipelit ovat kuitenkin kehittyneet viimeisen vuosikymmenen aikana rutkasti, ja Kingdom Heartsilla oli aito mahdollisuus kehittää koko genreä eteenpäin, mutta tuotantotiimi on päättänyt olla muuttamatta pelimekaanikoita merkittävällä tavalla. Tarina puolestaan oli mielenkiintoinen koko pelin läpi, mutta olisin toivonut sen olevan hieman suuremmassa roolissa.

KINGDOM HEARTS 3

”Kingdom Hearts 3 ei ole genreä uudistava mestariteos, mutta epäkohtineenkin se on hyvää viihdettä pelisarjan faneille.”

Aleksi Pakkala

”Liityin Muropaketin kirjoittajien riveihin syksyllä 2017 ja otin kontolleni tietokonekomponenttien puolen - näytönohjaimet, prosessorit, emolevyt ja muistit. Olen kirjoitellut muustakin tietotekniikasta, ja hairahtanut jopa peliarvostelujen puolelle - mutta sydämeni sykkii lopulta benchmarkkaamiselle ja suorituskykylukujen pyörittelylle. Niin elokuvien kuin pelien kanssa huomaan ajautuvani toistuvasti scifin pariin ja nauttivani siitä. Vielä en ole kokenut pelien saralla mitään yhtä vakuuttavaa kuin alkuperäisen Mass Effect -trilogian, ja tulevista elokuvista eniten odotan jatkoa vuoden 2021 Dyynille.”

Muropaketin uusimmat