Arvostelu | Kosminen seikkailu Genesis Noir on ehdottomasti oudoimpia pelaamiamme pelejä ja melkein viiden tähden teos

05.04.2021 20:00 | Tuukka Hämäläinen

Genesis Noir on uskomaton seikkailu- ja pulmapeli, joka vie huuruisista jazz-kapakoista aina universumin alkuräjähdykseen ja mustan aukon syövereihin. Harvoin jos koskaan on peli jättänyt näin hämmentyneen olon.


Julkaisupäivä: 26.3.2021
Studio: Feral Cat Den
Julkaisija: Fellow Traveller
Saatavilla: PC, Xbox One (testattu), Nintendo Switch, Mac
Pelaajia: 1
Ikäraja: 12
Peliä pelattu arvostelua varten: 4 tuntia


Komediaklassikossa This is Spinal Tap (1984) elokuvan nimikkoyhtye turvautuu keikalla soittamaan kokeellista free jazz -teosta nimeltä Jazz Odyssey. Tämä nimi tuli elävästi mieleen pelatessa uutuspeliä Genesis Noir – se on nimittäin hyvin kirjaimellisesti jatsiodysseia.

Feral Cat Den -studion esikoisteos on visuaalisesti omaperäinen ja taiteellisesti erittäin kunnianhimoinen peli, joka yhdistää vahvan tarinan, pulmanratkonnan ja jatkuvasti vaihtuvat pelimekaniikat. Kertomus käynnistyy, kun pelaajan ohjastama kellokauppias kohtaa naisen, viehättävän jazz-laulajan, mutta samassa tämä tulee saksofonistin surmaamaksi.

Ratkaisevan laukauksen hetkellä aika pysähtyy, ja kellokauppias sukeltaa aika-avaruuden syövereihin pelastaakseen rakastettunsa. Hämmästyttävä matka vie pelaajan läpi universumin historian alkuräjähdyksestä aina loppurysäykseen ja sen tuolle puolen.

Pelillisesti Genesis Noir on samaan aikaan simppeli ja kekseliäs. Xboxilla ei oikeastaan tarvitsee käyttää kuin vasenta tattia ja A-painiketta, mutta mekaniikat vaihtuvat kohtauksesta toiseen. Välillä kellokauppiasta ohjastetaan läpi rikkinäisten maisemien ja välillä ratkaistaan erilaisia pulmia, jotka vaihtelevat yksinkertaisista palapeleistä vähän kimurantimpiin älytehtäviin.

Usein pitää vain liikutella kursoria oikealla tavalla tai vaikka veivata taivaankappaleiden kiertoradat käyntiin. Tai soittaa jazzia tai romahduttaa koko todellisuus mustiin aukkoihin.

Visuaalisesti peli on omailmeinen, melkein monokromaattinen ja usein sarjakuvallinen teos, jossa kaksi- ja kolmiulotteisuus sekoittuu hauskalla tavalla. Välillä se muistuttaa animaatioelokuvaa, välillä nykytaidetta, mutta harvemmin mitään tuttua peliä.

Tällä kuvauksella on varmaan jo selvää, että Genesis Noir on syvästi outo peli.

Se on ehdottomasti oudoimpia ja surrealistisimpia pelejä, mihin olen koskaan törmännyt. Jopa sen pelilliset elementit, kuten pulmatehtävät, ovat usein hämmentävän abstrakteja. Ja koska peli ei turhia opastuksia tarjoile, on pelaajan kussakin tilanteessa pääteltävä itse mitä pitäisi tehdä.

Soundtrack ansaitsee myös hehkutusta. Genesis Noir on pitkälti jazzahtava peli, mutta sen ilmaisu taipuu mihin tahansa tupakankäryisestä kapakkajazzista aina totaaliseen avantgardeen ja lopulta jopa tarttuvaan elektropoppiin. Pelin loppupuolella nähdään myös musiikillisesti ja visuaalisesti yksi psykedeelisimmistä kohtauksista, mitä pelimaailmassa on ehkä koskaan todistettu.

Genesis Noirissa on kyse ajasta, olemassaolosta ja rakkaudesta. Se ei kuitenkaan ole turhan selväsanainen, vaan jättää tarinansa tapahtumat, loppuratkaisun ja sanoman täysin pelaajan tulkinnan varaan.

Ei ole liioiteltua sanoa, että tämä peli saa Interstellarin (2014) ja 2001: Avaruusseikkailun (1968) hämärät lopetukset tuntumaan aivan selkeiltä. Pelikerronta on vielä usein niin kaavamaista ja suorasanaista, että Genesis Noirin läpeensä surrealistinen ote on virkistävä poikkeus. En muista toista peliä, jonka lopussa olisin jäänyt näin ymmälleni siitä, miten itseasiassa tapahtui.

Toteutuksessa on pieniä säröjä. Muutama kohtaus tuntui jäävän hieman jumiin, ja grafiikat eivät olleet aina niin skarpit kuin toivoisi. Sulavasti kohtauksesta toiseen liukuva kerronta ei myöskään aina tee tarpeeksi selväksi, milloin pelattava osa alkaa ja päättyy.

Yksittäisenä kompastuskivenä on mainittava välikohtaus, johon on mitä ilmeisimmin upotettu pelin Kickstarter-tukijoiden viestejä. Nämä eivät oikein asetu osaksi pelin kokonaisuutta ja rikkovat tunnelman. Tällaisen pelin keskellä tuntuu läpeensä typerältä lukea jonkun kirjoittama viesti, kuinka ”Star Wars 8 oli virhe”. En tajua miksi tällaisella turhalla roskalla on pitänyt rikkoa pelin eheää tyyliä.

Pienet tekniset nikottelut ja toteutuksen särmät hieman laskevat arvosanaa, joka voisi muuten nousta vaikka viiteen tähteen. Genesis Noiria on tosin vaikea arvioida suhteessa valtaosaan peleistä. Se kutsuu lähestymään itseään taideteoksena, ja sellaisena siitä voisi kirjoittaa kokonaisen esseen.

On myös selvää, että tällainen peli herättää monissa allergisen reaktion, ja tuskinpa se suurta yleisöä kosiskeleekaan. Rohkeammille pelaajille tarjolla kuitenkin säväyttävä taidepläjäys, monta mieleenpainuvaa hetkeä ja tarina, jossa on pohdiskeltavaa pitkäksi aikaa.

GENESIS NOIR

”Aito jatsiodysseia universumin mysteerien keskelle, eikä todellakaan mikään koko kansan peli.”