Arvostelu: Legend of Zelda: Breath of the Wild on ehkä vuoden 2017 paras peli

14.03.2017 13:31 | Miikka Lehtonen | 4998

Legend of Zelda: Breath of the WildTekijä: Nintendo
Julkaisija: Nintendo
Testattu: Switch & Wii U
Saatavilla: Switch & Wii U
Pelaajia: 1
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Vanha koirakin voi oppia uusia temppuja. Siitä on osoituksena Nintendon uuden Switch-konsolin myyntivaltiksi noussut Zelda-peli.

The Legend of Zelda: Breath of the Wild heittää sarjan perinteet romukoppaan ja lähtee aivan uusille lääneille. Tuloksena on puhdasta Nintendo-magiaa.

Nintendon Zelda-sarjalla riittää ystäviä, mutta myös kriitikoita. Peli peliltä yleinen mielipide on ollut negatiivisempi ihmisten kritisoidessa sitä, miten kaavoihinsa kangistunut sarja on ollut jo vuosien ajan. Kun Nintendo lupasi että Breath of the Wild tulisi olemaan jotain aivan uudenlaista, moni tuhahteli partaansa.

Ei olisi kannattanut, sillä lupaus pidettiin. Breath of the Wild on todellakin aivan erilainen Zelda-peli, ja siinä sivussa sarjan paras peli.

Legend of Zelda: Breath of the Wild

Maailman raunioissa

100 vuotta sitten maailma loppui.

Maailman kansat keräsivät kaiken osaamisensa ja mahtavimmat sankarinsa tukemaan Hyrulen prinsessa Zeldaa tämän taistelussa myyttien suurta pahaa, Calamity Ganonia vastaan. Kaikki mahdolliset resurssit eivät kuitenkaan riittäneet, vaan Ganon voitti.

Sankarit kuolivat, aseet käännettiin niiden omistajia vastaan ja myös prinsessa Zeldan oletettiin kuolleen.

Vähälukuiset selviytyjät ovat 100 vuoden ajan piileskelleet raunioissa ja yrittäneet järjestellä asioitaan kirjaimellisesti pahan varjossa, vaihtelevalla menestyksellä. Toivo elää kuitenkin edelleen, sillä muinaisen temppelin kellarissa outo kammio avautuu ja sieltä hoipertelee ulos nuori soturi.

Soturi, joka kuulee päässään naisäänen antamia ohjeita ja lupauksia suuresta toivosta. Voisiko tämä sankari olla se legendojen luvattu esitaistelija, joka vapauttaa maailman pahuuden ikeestä?

Kuten jokainen videopelejä pelannut arvaa, tietenkin on. En spoilaile tarinaa sen enempää, sillä se on Zelda-peliksi yllättävän monivivahteinen ja kiinnostava. Link parsii kasaan 100 vuoden takaisia tapahtumia ja elämänsä aiempia vaiheita etsimällä maailmasta muistoja ja korjaamalla niitä ongelmia, jotka 100 vuotta sitten jäivät korjaamatta.

Pahuuden voitto ei ole myöskään mikään pelkkä taustatarinan yksityiskohta, vaan asia, joka värittää koko maailmaa. Breath of the Wildin valtava pelimaailma on täynnä raunioita, jotka ovat palanneet vuosikymmenten aikana luonnolliseen tilaan. Kasvit peittävät maita ja mantuja sivilisaation rippeiden piileskellessä romusta kasatuissa hökkeleissään. Maailma on kiehtova ja kaunis, ja on hauskaa vain yksinkertaisesti valita suunta ja lähteä kävelemään tai ratsastamaan kohti horisonttia ilman sen suurempia tavoitteita.

Näin tekemällä todennäköisesti tosin löytää alta aikayksikön jotain kiinnostavaa tekemistä, sillä Breath of the Wild on erinomainen avoimen maailman peli.

Legend of Zelda: Breath of the Wild

Haltia hiekkalaatikolla

The Legend of Zelda: Breath of the Wild on avoimen maailman roolipeli, joten vertaukset Skyrimiin tai suunnilleen koko Ubisoftin tuotantoon viimeisen vuosikymmenen ajalta olisivat helppoja. Erityisen helpoksi ne tekisi se, että Zeldalla on kyllä yhteistä näiden perinteisten pelien kanssa. Otetaan vaikka maailmaa täplittävät mystiset tornit, joihin pitää kiipeillä. Moni voisi helposti kuvitella, että Ubisoftin pelien tavoin torniin kiipeäminen täyttäisi lähialueen kartan erilaisilla ikoneilla. Tuolla on kerättävää roipetta, täällä on sivutehtävä, tuolla hirviöiden pesä.

Näin ei kuitenkaan tapahdu. The Legend of Zelda: Breath of the Wild sisältää kyllä valtavasti sisältöä hirviöiden pesistä pieniin luolastoihin ja kätkettyihin aarteisiin saakka, mutta se ei tunge sisältöään alas pelaajan kurkusta. Kiipeäminen tornin huipulle paljastaa tornin lähialueen kartan, mutta ei tee muuta. Sen sijaan tornit – tai vuoren huiput, korkeat puut ja muut sellaiset jutut – ovat hyviä tähystyspaikkoja, joista voi itse omilla silmillään etsiä kiinnostavan näköisiä juttuja.

Ero voi tuntua hiusten halkomiselta, mutta se ei todellakaan ole sitä. The Legend of Zelda: Breath of the Wild luottaa siihen, että pelaajat haluavat itse tutkia sen valtavaa ja kiehtovaa maailmaa, löytää itse oman hupinsa ja selvittää sen salaisuudet. Antamalla pelaajalle tämän vastuun ja vapauden peli saa itsensä tuntumaan upealta seikkailulta. Moni muu avoimen maailman peli tuntuu tarkistuslistalta: rastitetaan tuosta 96 sivutehtävää yksi kerrallaan, sitten tehdään jotain muuta. Zeldassa kaikki tuntuu luonnollisemmalta.

Legend of Zelda: Breath of the Wild

Asiaa auttaa se, että pelin niin sanottu hiekkalaatikkosimulaatio on A-luokkaa. Se on ladattu aivan täpötäyteen hauskoja mahdollisuuksia, yksityiskohtia ja kikkoja. Pelin taustalla hyrrää modernin fysiikkamoottorin ohella niin sanottu ”kemiamoottori”, jonka avulla kaikki pelimaailman esineet ja olennot voivat reagoida sään vaihteluun, kuumuuteen, kylmyyteen ja muihin jänniin juttuihin. Tämä tarkoittaa sitä, että nuotion lähelle pudotettu omena kypsyy, salamat iskevät joskus metalliaseita käyttäviin vihollisiin (tuhoisin seurauksin) ja lumista rinnettä alas pyöritetty lumipallo kerää itseensä lunta ja massaa.

Huonommin suunnitellussa pelissä tämä kaikki olisi vain kikkailua, mutta The Legend of Zelda: Breath of the Wildissa se on oleellinen osa seikkailua. Jokaista ongelmaa voi lähestyä mielikuvitus aktiivisena ja valmiina kokeilemaan outoja ja ihmeellisiä ideoita, voiden luottaa siihen, että ihmeelliset ideat todennäköisesti toimivat – tai ainakin tuottavat hauskoja lopputuloksia.

Maailman tutkimista ja vapauden hyödyntämistä auttaa Linkin kyky kiipeillä suunnilleen mihin vain. Kaikkein liukkaimmilta pinnoilta hänkin liukuu alas, mutta muuten korkeinkaan vuori ei ole kuin hidaste: sormet turpeeseen ja ylöspäin. Jälleen, kuulostaa pikkujutulta, mutta käytännössä kiipeily avaa maailmaa hämmentävän hyvin. On todella hauska tutkia sen salaisuuksia kun tietää, ettei tarvitse Skyrimin tyyliin kikkailla fysiikkamoottorilla tai etsiä sitä ainoaa kehittäjien hyväksymää kinttupolkua päästäkseen kiinnostavan näköisen vuoren huipulle.

The Legend of Zelda: Breath of the Wild inupean vapauden voisi ehkä tiivistää näin: se tuntuu paluulta niihin lapsuuden taianomaisiin pelikokemuksiin, joissa kaikki tuntui olevan mahdollista ja koko maailma täynnä suuria salaisuuksia ja ihmeitä.

Legend of Zelda: Breath of the Wild

Tekemistä koko kevääksi

The Legend of Zelda: Breath of the Wild sisältää aivan valtavasti tekemistä ja sisältöä, mutta se ei tuputa juuri mitään siitä pelaajan kurkusta alas. Pelin alussa on lyhyt ja pakollinen tutoriaaliosio, jonka aikana Link kerää seikkailun aikana osaamansa kyvyt. Sen jälkeen kaikki on avointa. Jos haluaa, voi vaikka saman tien suunnata taistelemaan Ganonia vastaan. Todennäköisesti näin tekemällä häviää aivan törkeästi, mutta onpa mahdollista.

Perinteiset Zelda-pelit ovat olleet hyvin kaavamaisia. Etsitään luolasto, jonka voi tehdä. Kerätään luolastosta se sen sisältämä taikaesine, opetellaan käyttämään sitä ja voitetaan sen avulla loppupomo. Tämän jälkeen esinettä käyttämällä saa avattua tien seuraavalle luolastolle, joten toistetaan koko hommaa seuraavat 20 tuntia ja lopputekstit pyörivät.

The Legend of Zelda: Breath of the Wild ei voisi olla erilaisempi. Ensinnäkin Link todellakin saa kaikki osaamansa kyvyt jo aivan seikkailun alkumetreillä. Eteneminen tarkoittaa sitä, että oppii ja keksii itse uusia sovelluksia näille kyvyilleen. Link osaa jäädyttää vettä jääpilareiksi, pysäyttää ajan tietyn esineen kohdalta hetkeksi, siirrellä metallisia esineitä jättimäisen magneetin avulla, sekä heitellä kahdenlaisia pommeja. Näiden ohella tarjolla on muutamia liikkumiskykyjä, kuten liituri, jonka avulla voi liitää korkeuksista yllättävän pitkälle.

Maailmaa täplittää suunnaton määrä pieniä puzzleluolastoja, joista jokaisessa haastetaan käyttämään kykyjä ja niiden yhdistelmiä erikoisilla ja luovilla tavoilla. Puzzleluolastot ovat jo itsestään hauskoja pieniä aivopähkinöitä, mutta myös hyvä opettaja. Usein luolaston jälkeen huomaa tajunneensa aivan uusia tapoja käyttää jotain kyvyistään, mikä taas luonnostaan avaa uusia mahdollisuuksia.

Luolastojen ja tarinatehtävien ohella tarjolla on hirmuiset määrät sivutehtäviä, kerättäviä esineitä, valokuvattavia asioita, louhittavaa malmia, kokattavaa ruokaa ja ties mitä muuta. Läpipeluuseen kuluu todennäköisesti ensimmäisellä kerralla lähemmäs 100 tuntia, minkä jälkeen ei ole nähnyt tai tehnyt läheskään kaikkea, mitä Zeldalla on annettavaa.

Legend of Zelda: Breath of the Wild

Toimintaa ja outouksia

The Legend of Zelda: Breath of the Wild sisältää tietenkin myös paljon taistelua, ja tässä kohtaa ne pelin ongelmat sitten hieman alkavatkin. Taistelu itsessään toimii hyvin ja perinteisesti. Link voi lukita huomionsa vihollisiin, minkä jälkeen kaikki liikkuminen tapahtuu niiden ympärillä, väistely sujuu helposti ja niin edelleen. Taistelu on nopeatempoista ja viihdyttävää.

Taistelun kohdalla Zelda myös ottaa askeleen kohti perinteisempiä roolipelejä, sillä siinä missä Linkin aseena on aiemmin ollut miekka tai pari, joita on sitten tarinan edetessä paranneltu tai vaihdettu parempiin, nyt koko maailma on täpötäynnä erilaisia aseita ja varusteita. Eri aseet tekevät erilaisia määriä vahinkoa ja soveltuvat erilaisiin tilanteisiin. Guardian-aseet esimerkiksi tekevät ylimääräistä vahinkoa muinaisen sivilisaation jälkeensä jättämiin vartiorobotteihin, ja jousipyssyjä on tarjolla useita erilaisia. Jotkut ampuvat kauemmas, toiset virittyvät nopeammin, joku voi ampua vaikka kolme nuolta kerralla.

Jatkuva aseparaati ei ole pelkkää valinnanvapautta, vaan myös elinehto. Aseet kun kuluvat ja hajoavat käytössä, usein hämmentävän nopeasti. Varsinkin alkupäässä peliä on aivan rutiininomaista, että miekka ei kestä edes yhtä taistelua hajoamatta. Tämä tietenkin pakottaa pelaajan kokeilemaan erilaisia aseita sen sijaan että tyytyisi vain käyttämään sitä yhtä suosikkiaan, mutta on se myös hieman ärsyttävää.

Ärsytystä nostaa se, että Breath of the Wildin inventaariosysteemi on suorastaan huono. Peli on selvästi suunniteltu alkujaan Wii U:n kosketusnäytölliselle ohjaimelle, mutta sitten kaikki kosketusnäyttöominaisuudet on riisuttu pois Switch-version tultua mukaan kuvioihin. Jäljelle jää käyttis, jossa varusteiden hallinta on jatkuvasti ärsyttävää. Mukaan mahtuu vain tietty määrä eri tyypin varusteita ja jos inventaario on täynnä, uutta asetta kerätessään (vaikka sitten arkusta) saa ”et voi kantaa lisää meleeaseita” -henkisen varoituksen. Sitten mennään inventaarioon, etsitään sieltä haluttu roska, valitaan se, valitaan valikosta poisheitto ja yritetään uudelleen.

Sama kankeus värittää kaikkea muutakin. Kun haluaa kokata jotain, pitää poimia inventaariostaan ainekset käsiinsä yksi kerrallaan, kuljettaa ne itse keittoastian yläpuolelle ja pudottaa ne sisään. Mitään mahdollisuutta sanoa, että ”hei, kokataas uudelleen se kaksi omenaa ja kolme tammenterhoa vaativa ruoka, joka nostaa nopeutta hetkeksi” ei ole olemassa, vaan reseptit täytyy muistaa itse ja toistaa käsin joka kerta. Kun kokkailu ja ruuasta saatavat buffit ovat tärkeä juttu, tämä tietää paljon saman, joka kerta vähän ärsyttävän jutun toistamista.

Legend of Zelda: Breath of the Wild

Suunnittelu paikkaa teknologiaa

The Legend of Zelda: Breath of the Wild on hyvä esimerkki siitä, miten persoonallisuus on tärkeämpää kuin raaka pikselimäärä. Alkujaan Wii U:lle kehitetty ja myöhemmin Switchille käännetty Breath of the Wild näyttää kyllä todella hehkeältä. Sen maailma on täpötäynnä pieniä yksityiskohtia, hahmosuunnittelu on hauskaa ja värikästä, ja usein peli näyttää oikeasti hienolta. Kun seisoo vaikka valtavalla ruohokentällä katselemassa, miten vyötärön korkuiset heinät heiluvat tuulessa nousevan auringon säteiden helliessä niitä, kokemus on oikeasti vakuuttava.

Tästä kokemuksesta maksetaan kuitenkin kova hinta.

Ruudunpäivitysnopeus dippailee usein kovin matalalle. Kylät, metsät, ruohokentät ja muut paljon yksityiskohtia sisältävät kohtaukset saavat Switchin köhimään kunnolla. Wii U -versio toimii suunnilleen samalla tavalla, mutta sen sisäinen resoluutio on selvästi Switch-versiota pienempi. Hieman rosoisempia reunoja lukuunottamatta versioissa ei kuitenkaan ole kamalasti eroa.

Legend of Zelda: Breath of the Wild

Puhdasta huikeutta

The Legend of Zelda: Breath of the Wild on todennäköisesti vuoden 2017 paras peli. Se on ainakin siepannut minut tavalla, jota en osannut edes aavistella. Sain Horizon: Zero Dawnin ja pinon muita kiinnostavia pelejä aivan Zeldan kynnyksellä. ”Noinkohan jaksan edes innostua Zeldasta”, pohdin.

No, jaksoin.

Vaikka pelasin arvostelua varten The Legend of Zelda: Breath of the Wildia hirmuisen pitkissä pätkissä, kyllästyminen ei ollut edes lähellä. Päinvastoin. Kun en pelannut Zeldaa, halusin pelata Zeldaa. Ajattelin Zeldaa.

Tarjolla on pelikokemus, joka on samaan aikaan hyvin epänintendomainen ja puhdasta Nintendoa. Se uudistaa tavalla, jota japanilaisjätti ei ole uskaltanut tarpeeksi usein suurten sarjojensa kohdalla tehdä. Samaan aikaan juuri nämä harvinaiset, mutta rohkeat uudistukset —  Metroid Prime, Super Mario 3D, Ocarina of Time ja niin edelleen – ovat tuottaneet niitä kaikkien aikojen parhaita pelejä.

Aika näyttää, tuleeko The Legend of Zelda: Breath of the Wild nousemaan myös tuolle listalle, mutta en yllättyisi, jos näin kävisi. Peli on puhdasta Nintendo-magiaa koko rahan edestä