Arvostelu: Lupaava alku, kehno loppu – Space Hulk: Deathwing on hukattu tilaisuus

Tekijä: Streum On Studio / Cyanide
Julkaisija: Focus Home Interactive
Testattu: Windows 10, Intel Core i5-4670K, 16 Gt muistia, GeForce GTX 1080
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Windows 7, Intel Core i5-2400, 8 Gt muistia, DirectX 11 -yhteensopiva näytönohjain
Pelaajia: 1, 2-4 (internetissä)
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Space Hulk on täällä taas. Melko kehnona, ikävä kyllä.

Games Workshopin Space Hulk on nauttinut kulttipelin maineesta jo useamman vuosikymmenen ajan. Alkujaan lautapelinä julkaistu Space Hulk kuvaa avaruusmerijalkaväen eliittijoukkojen taistelua loputonta muukalaislaumaa vastaan avaruushylkyjen syövereissä. Peli on taktisesti syvällinen sekä aivan järkyttävän haastava. Vaaditaan todellisia kevätjuhlaliikkeitä, jotta merijalkaväen jermut selviävät elossa ulos hylystä, saati sitten suorittavat tehtäviään.

Space Hulkista on tehty myös mainioita videopeliversioita, joista monet pyrkivät mallintamaan lautapelin mekaniikat sellaisenaan. Osa kuitenkin ottaa perusidean ja tekee siitä videopelimäisemmän. Tämän koulukunnan edustajista onkin sitten aikaa, sillä niitä himoitsevien täytyy kääntää katseensa 486-tietokoneiden ja alkuperäisen PlayStationin aikoihin.

Vermintide ja Left 4 Dead ovat nostaneet ”muutama co-op-kaveri vastaan helvetin legioonat” -idean taas tapetille ja Warhammer 40 000:n universumihan on tunnetusti pelimaailman munakkain. Niinpä nyt olisi ollut kultainen hetki paukauttaa markkinoille se laadukas ja varmasti monelle kelpaava Space Hulk -räiskintäpeli.

Harmi vain, että siinä ei onnistuttu.

Hylky on kotimme

Warhammer 40K:n universumissa avaruushylyt ovat valtavia romun ja asteroidien muodostamia sekasotkuja, jotka ajelehtivat pitkin avaruutta, lipsahtaen välillä demoneiden täyttämään rinnakkaisulottuvuuteen. Suurimman osan ajasta hylyt ajelehtivat ketään häiritsemättä avaruuden pimeydessä, mutta joskus ne sattuvat lipumaan liian lähelle ihmisten imperiumin asuttamia alueita. Koska avaruushylyt väistämättä keräävät kyytiinsä jos jonkinlaista roskasakkia, tätä ei tietenkään katsella suopeasti. Hylyt täytyy putsata ja vastuu siitä kuuluu avaruusmerijalkaväen eliittijoukkojen eliitille, taktiseen Dreadnought-haarniskaan pukeutuneille Terminator-joukoille, joista jokainen on kuin kävelevä tankki.

Space Hulk: Deathwingissä Dark Angel -jaoksen ensimmäisen komppanian eliittijoukot tunkeutuvat mystiseen hylkyyn, joka pitää sisällään paitsi muinaisia salaisuuksia, myös verenhimoisten muukalaisten armeijan. Genestealerit ovat moniraajaisia hirmuja, joiden kynnet leikkaavat läpi paksuimmastakin panssarista ja hylky on tietenkin niitä täynnä. Edessä on kymmenkunta toinen toistaan vaikeampaa tehtävää, joissa Deathwing-komppanian miehet joutuvat tutkimaan mysteereitä, sinetöimään oviaukkoja ja kostamaan muinaisia vääryyksiä. Niin, ja tietenkin ampumaan jauhelihaksi tuhansia vihollisia.

Space Hulk: Deathwing tekee erittäin positiivisen alkuvaikutelman. Se ei ehkä käsikirjoitukseltaan aivan saavuta Warhammer 40K -fiktion tyyliä, vaan pelin kehittäjien ranskalaisuus paistaa läpi oudossa kielessä ja hieman lennokkaassa tarinankerronnassa. Mutta kun astuu sisään hylkyyn ensimmäistä kertaa, on vaikea olla vaikuttumatta.

Deathwing hyödyntää Unreal Engine 4.0 -moottoria ja ottaa siitä paljon irti. Suunnattomien goottilaistyylisten koristeiden ja romuraudan täyttämä pimeä hylky on uhkaava ja pelottava paikka. Pelaajan komentamat Terminatorit tuntuvat myös käveleviltä panssarivaunuilta. Askeleet jymisevät hienosti ja raskaan, mutta kömpelön puvun reunukset heiluvat koko ajan näkökentän laidoilla. Tunnelma on klaustrofobinen ja kohoaa entisestään, kun pimeydestä alkaa kuulua sihinää ja liikkuvien olentojen ääniä.

Hyökkäys on lähellä, mutta koska? Mistä päin?

Space Hulk: Deathwing lainailee alkuperäisestä lautapelistä ideoita, kuten ruudun alakulmassa näkyvän liikesensorin. Se näyttää kartalla paitsi Genestealereiden syntymäpaikkoja (lauma on loputon ja sitä puskee niskaan tietyistä paikoista tasaista vauhtia), myös pelaajan näkökentän ulkopuolella liikkuvia kohteita uhkaavina läikkinä.

Onko kulman takana liikkuva läiskä 50-päinen vihollisten joukko vai jokin harmiton juttu? Miksi näyttää kovasti siltä, kuin läikät kiertelisivät käytäviä pitkin selustaan ja piirittäisivät?

Ja sitten se kirkuva ja karjuva lauma tuleekin jo kohti, jolloin konetykit huutavat, liekinheittimet syöksevät ilmaan 20-metrisiä kaariaan ja kuolevien huudot täyttävät ilman. Parhaimmillaan Space Hulk: Deathwing onkin upea kokemus. Sellainen, joka saa vanhan Warhammer 40K -fanin sydämen kehräämään ja kutittelee juuri oikeista paikoista. Jos projekti oltaisiin viety loppuun tällä tasolla, olisin myyty. Mutta näin ei suinkaan ole. Ongelmia riittää.

Voi Cyanide sentään

Monet Games Workshop -lisenssipelejä pelanneet todennäköisesti pelkäsivät pahinta, kun Deathwing-projektiin liittyi surullisen kuuluisa ranskalainen Cyanide. Firma on jo vuosien ajan tehnyt pelejä, joissa aina jokin tökkii sen verran fataalisti, että koko homma lähinnä ärsyttää. Näin on myös Deathwingin tapauksessa.

Deathwingiä voi pelata joko yksin tai kavereiden kanssa, mutta molemmissa riittää ongelmia. Molemmissa tiloissa suoritetaan samoja tehtäviä joko muutaman botin tai kolmen ihmiskaverin kanssa. Kumpikin pelitila kärsii siitä, että tehtäväsuunnittelu on sangen kehnoa. Oli tehtävänä mikä tahansa, käytännön pelaaminen koostuu siitä, että juostaan valtavia karttoja kirjaimellisesti laidasta laitaan. Ensimmäinen tavoite on vaikka vasemmassa yläkulmassa, toinen oikeassa alakulmassa ja sitten mennäänkin taas vasempaan yläkulmaan.

Tehtävät ovat pitkiä kuin nälkävuosi ja niiden varrelle mahtuu vain muutamia checkpointeja. Kun vaikeustaso on äärimmäisen haastava, kuolemia tulee usein ja tällöin myös takapakkia otetaan reippaasti. Yksinpeli on turhauttava kokemus, sillä avustajina olevat botit ovat täysiä idiootteja. Oletusarvoisesti toinen käyttää raskasta asetta ja toinen on lääkintämies, joka osaa parantaa tiimin jäseniä kahdeksan kertaa tehtävässä – mutta vain, jos pelaaja spesifisesti niin käskee. Vaikka joku olisi aivan kuoleman porteilla, lääkintämies ei ota elettäkään auttaakseen, ellei pelaaja avaa käskypyörää ja sohi sieltä oikeaa käskyä ja sen kohdetta.

Käskypyörä on kamala tapa yrittää komentaa tiimikavereita, sillä sen pikavalintanäppäimet eivät toimi lainkaan, ja se on äärimmäisen kontekstipohjainen. Jos haluaa vaikka komentaa kaveria sinetöimään oven selän takaa ja estämään laumaa kiertämästä selustaan, täytyy taistelun tiimellyksessä sohia hiirellä kohti juuri sitä oikeaa kohtaa, avata käskypyörä ja jälleen samalla vihollisilta turpaansa ottaen antaa käskyt.

Muitakin samanlaisia ärsytyksen aiheita löytyy. Hylkyyn on sijoiteltu automaattisia puolustustykkejä, jotka ampuvat vain pelaajaa ja tämän ryhmää, ellei avaa erillistä karttanäkymää (peli pyörii koko ajan kun kartta on auki), skannaa lähiympäristön konetykkejä ja sitten joko hakkeroi niitä tai aktivoi niiden itsetuhoa. Jos tämän operaation aikana ottaa yhdenkin osuman, koko homma leviää käsiin.

Moninpeli taas kärsii muutamista suunnitteluongelmista ja koko muun pelin tavoin teknisestä tökkimisestä. Deathwing vaatisi pelaajilta kivikovaa kommunikaatiota, joten on hyvin outoa, että pelistä ei löydy mitään äänichattiominaisuutta. Moninpelissä ei ole myöskään minkäänlaista progressiota, eli on turha haaveilla keräävänsä tehtävien aikana uusia varusteita ja kehittävänsä hahmoaan. Tarjolla on kaksi vaihtoehtoa: vain perustason kakka-aseet, tai pelaajien whinetykseen vastauksena julkaistu ”kaikki varusteet ovat auki, ottakaa mitä haluatte” -pelitila.

Moninpeli on myös hyvin herkkä lagille ja kaatumisille. Useita kertoja peli vain loppui. Katkesiko yhteys? Kyllästyikö isäntä? Mene ja tiedä.

Space Hulk: Deathwingistä löytyy myös ämpärikaupalla bugeja. Pelaajan tehtävän alussa valitsemat aseet saattavat yllättäen vaihtua aivan muihin tai pelaajat voivat jumittua erilaisiin animaatioihin, jolloin ei voi käytännössä enää pelata. Heitetään mukaan vielä kaatumisia, käsittämättömän paljon tökkivää ruudunpäivitystä, lagaavat ohjaukset ja monia muita helmiä ja käsillä on aikamoinen raakile. Kehitystiimi on julkaissut peliin jo ensimmäisen hätäpäivityksen ja lisää on tulossa, mutta on aika selkeää, että Deathwing julkaistiin totaalisen keskeneräisenä.

Hukattujen tilaisuuksien laulu

Space Hulk: Deathwing olisi voinut olla upea peli. Audiovisuaalisesti ja tunnelmaltaan se on sitä jo nyt, mutta vähän kaikki muu repsottaa harmittavasti. Olisi ollut niin upeaa pelata jotain Vermintide-henkistä moninpelitilaa muiden ihmisten kanssa omaa Terminatoriaan kehittäen ja varusteita hankkien. Nyt tarjolla oleva moninpelitila tuntuisi ilman tökkimisiäkin auttamattoman yksinkertaiselta ja nihkeältä.

Yksinpeli turhauttaa myös todella paljon, koska tekoälyn kaverit ovat aivottomia ja kaiken joutuu käytännössä tekemään yksin. Vieläpä todennäköisesti useaan kertaan, koska peli on selvästi säädetty olemaan haastava taitavien pelaajien pelaamana – ja tekoälyn botit eivät sitä todellakaan ole. Kehitystiimi on vannonut jatkavansa pelin kehittelyä, ja on ihan todennäköistä, että näin todella tapahtuu.

Päävastuussa olleen Streum On Studion edellinen peli, E.Y.E.: Divine Cybermancy, sai vuosien ajan todella suuria päivityksiä ja lisäyksiä, joten ehkä Deathwingille käy samoin. Jos näin tapahtuu, pelistä voi vielä tulla hyväkin paketti. Juuri nyt se kuitenkin on hienoa tunnelmaansa ja näyttävää ulkoasuaan lukuunottamatta pettymys.