Arvostelu: Mass Effect: Andromeda on paikoin upea, mutta liian usein huttua

Tekijä: Bioware
Julkaisija: EA
Testattu: PlayStation 4
Saatavilla: PC, PlayStation 4, Xbox One
Laitevaatimukset: PC Windows 7, Core i5-3570, 8 Gt muistia, DirectX 11 -yhteensopiva näytönohjain
Pelaajia: 1 (tarinatila), 2-4 (internetissä)
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Bioware on vuosien varrella tehnyt paljon hyviä ja erinomaisia roolipelejä. Huonoja pelejä heidän valikoimistaan ei kamalasti löydy. Tuskin monikaan odotti, että Mass Effect: Andromedan myötä tämä trendi muuttuisi, mutta jos nettipuheisiin on uskominen, juuri näin on käynyt. Vaan miten on?

Jos minulta oltaisiin ennakkoon kysytty ajatuksiani Mass Effectin suhteen, olisin todennäköisesti kaivanut esiin klassisen seksi ja pizza -pohdinnan. Legendaarisen aforismin mukaan ne ovat molemmat asioita, jotka ovat kivoja ja viihdyttäviä silloinkin kun ne eivät ehkä ole tasoltaan aivan huikeita.

Nyt, pelattuani useamman kymmenen tuntia Mass Effect: Andromedaa, en ole enää ollenkaan varma asiasta.

Pakolaismatkalla

Mass Effect: Andromeda on legendaarisen roolipelisarjan neljäs ja myös ajallisesti tuorein osa. Komentaja Shepardin tarinat eivät kuitenkaan enää siinä jatku, vaan peli sijoittuu aivan uusiin tapahtumiin ja galakseihin. Reapereiden uhatessa galaksiamme alkuperäisessä trilogiassa sivistyneiden rotujen päättäjät tekivät yllättävän päätöksen: jotta vastaava koko galaksia uhkaava vaara ei voisi tuhota kaikkea elämää, olisi ihan hyvä idea laajentua muihinkin galakseihin.

Tätä tavoitetta varten perustettiin Andromeda-aloite, joka nimensä mukaisesti ryhtyi valmistelemaan matkaa kaukaiseen Andromedan galaksiin. Kokeelliset luotaimet ja kaukoputket selvittelivät galaksista uusia kotimaita ihmisille, turianeille, asareille, kroganeille ja salarianeille. Kaikki näytti hyvältä, kun rohkeat uudisraivaajat astuivat eeppisen kokoisiin avaruusarkkeihinsa ja kävivät nukkumaan 600-vuotista matkaansa varten.

Andromedassa heitä ei kuitenkaan odota luvattu paratiisi, sillä matkan aikana jotain on selvästi mennyt mönkään. Avaruus on täynnä outoa sumua, joka raastaa siihen lentäviä aluksia kappaleiksi. Luvatut kotiplaneetatkin ovat asumiskelvottomia helvettejä. Toivo kuitenkin kytee vielä, sillä jokaisella arkilla oli mukana myös Tienraivaaja, rotunsa valioedustaja, jonka vastuulla olisi ratkoa tämän tapaisia pieniä ongelmia. Ihmisten Tienraivaaja on pelaajan valinnan perusteella toinen Ryderin kaksosista, mies tai nainen.

Andromeda-aloitteen raunioista olisi noustava, ympärille pitäisi kasata lauma uskollisia liittolaisia ja sitten pistää uusi kotigalaksi kuntoon. Pieni homma! Edessä on useamman kymmenen tunnin mittainen roolipelieepos, jossa Biowaren tyylin mukaisesti nähdään paljon taistelua, runsaasti erilaisia tehtäviä ja tietenkin tarinan kulkuun vaikuttavia päätöksiä.

Ristiriitaiset tunnelmat

Harvoin on mikään peli tarjoillut minulle yhtä paljon ristiriitaisia tunteita kuin Mass Effect: Andromeda. Parhaimmillaan se tuntuu kotiinpaluulta Mass Effect -fanille ja huippuhetket ovat samaa tasoa sarjan parhaimpien pelien huippukohtausten kanssa. Valitettavasti niiden vastapainona on hirmuiset määrät turhaa touhua, mitäänsanomatonta huttua ja ongelmia.

Ennakkoon moni spekuloi, että Mass Effect: Andromeda olisi kuin Dragon Age: Inquisition avaruudessa, eikä tämä vertaus mennyt paljonkaan ohi. Pelaajan edessä olisi viisi suurikokoista planeettaa, jotka ovat kaikki täynnä erilaisia tehtäviä. Osa niistä on toki sitä kamaa, mitä pelaajat Mass Effecteiltään haluavatkin. Ryderin kaveriksi liittyvät seikkailijat eivät ehkä pärjää alkuperäisen trilogian Wrexeille ja muille tuttavuuksille, mutta kun he pääsevät pääosaan, peli kiinnostaa. Kaikilla on taas omat tarinankaarensa, persoonallisuutensa ja kontribuutionsa pelin tunnelmaan.

Tarinalliset osiot ovat enimmäkseen hauskoja ja viihdyttäviä, vaikka käsikirjoitus onkin selvästi oudompi ja koomisempi kuin Shepard-trilogiassa. Käsikirjoituksessa vilahtelee viittauksia meemeihin, elokuviin ja muihin asioihin, joita ei ehkä ihan Mass Effectiltä odottaisi. Tämä vaatii totuttelua, mutta mielestäni pelin erikoinen tunnelma lopulta toimii ja korostaa fiilistä siitä, että tämä on Mass Effect -sivutarina.

Voisinkin antaa neuvona, että Mass Effectistä nauttiakseen kannattaa keskittyä mahdollisimman paljon päätehtäviin ja jättää suurin osa sivutehtävistä oman onnensa nojaan. Tein nimittäin melkein taas Dragon Age: Inquisitionit. Vietin kamalasti aikaa ensimmäisellä planeetalla etsien malminäytteitä, skannaillen eläimiä, etsien kadonneita lasteja ja jahdaten vihollisleirejä. Muutaman tunnin päästä tajusin, että minulla ei ollut tippaakaan kivaa. Jos niskassa ei olisi ollut arvostelunakki, siihen olisi pelaaminenkin jäänyt.

Siinä sivussa Ryderilla on taas totuttuun tapaan kamalasti muutakin tekemistä. Moninpeli on Mass Effect 3:n tapaista yhteistyötä ja ihan hauskaa. Uutta teknologiaa pitäisi tutkia ja lähettää tekoälyn ohjastamia ryhmiä mobiilipeliä muistuttaviin pikkutehtäviin ja niin edelleen. Miljoona mittaria kaipaa täyttäjäänsä, Ryder! Onko sinulla tarpeeksi kestävät istumalihakset?

Ongelmat eivät rajoitu tylsiin sivutehtäviin. Mass Effect: Andromeda on AAA-peliksi hämmentävän viimeistelemätön ja keskeneräisen oloinen. Peli on täpötäynnä bugeja, joista osa on pieniä ja koomisia (”hups, Peebee nojailee taas 180 astetta väärään suuntaan pöydän vieressä”), osa suurempia ja ärsyttävämpiä (tiimikaverit ja viholliset spawnaavat joskus parinkymmenen metrin korkeudelle taivaalle ja jäävät sinne, viholliset ovat joskus näkymättömiä tai niiden tekoäly sammuu ja niin edelleen), toisinaan pelin pysäyttäviä.

Skriptaus pätkii välillä niin totaalisesti, että tarinassa ei pääse enää etenemään, kun vaikka tarinan kannalta elintärkeä hahmo ei suostu puhumaan, ovi aukeamaan tai esine käyttymään.

Onneksi nämä viimeiseen kategoriaan kuuluvat bugit ovat sen verran vähissä, että minulle tuli noin 25 pelitunnin aikana niitä vastaan vain pari, mutta ne ovat osa suurempaa ongelmaa. Olen sangen varma, että Mass Effect: Andromeda on puskettu tarkoituksella keskeneräisenä ulos talousvuoden lähestyessä päätöstään, vaikka peli olisi kaivannut vielä pitkää kiillotusprosessia.

Itse pelasin pelini PlayStation 4:llä, eikä kokemusta voi kehua kovin ihmeelliseksi.

PlayStation 4 Prolla ruudunpäivitys on pääosin ainakin 30 FPS:n lähellä ja peli on täten ihan mukava pelata. Perusversiolla FPS tipahti välillä varmasti 10:n lähimaastoon tai peli pyöri kirjaimellisesti puolella nopeudella, jotta ruudunpäivitysnopeus pysyi pehmeänä.

Kun taistelu on puhdasta toimintaa, tämä oikeasti haittaa pelikokemusta.

Liikkuvaa taistelua

Mass Effect: Andromedan suurimmat pelilliset uudistukset liittyvät taisteluun. Pelaaja menettää hieman mahdollisuuksiaan komentaa tiimikavereitaan, sillä niiden varusteita ei pysty enää kustomoimaan. Kamuja ei voi taistelussakaan ohjastaa kohteen osoittamista enempää. Erikoiskykyjä ne käyttävät itse, kun muistavat. Usein ne tosin vain seisoivat seinän vieressä sitä tuijottamassa minun taistellessani yksin.

Vastapainona kehitystiimi on antanut Ryderille mahdollisuuden tehdä nopeita väistöjä, sekä hyppiä hirmuisiin korkeuksiin ja liidellä taivaalla. Näin taistelu onkin paljon toiminnallisempaa kuin aiemmin. Suojien takana ei kannata kykkiä, vaan aktiivinen liike ja koukkailu ovat päivän sanoja.

Pelaaja saa myös kehittää hahmoaan vapaammin kuin aiemmin. Alun hahmoluokka määrittää vain, miten ensimmäiset kykypisteet on jaettu. Tasojen noustessa saa itse ostella kykyjä taistelu-, tekki- ja telepaattipuista, kehittäen niitä tuttuun tapaan askel kerrallaan. Voimia voi sijoitella pikavalintaryhmiin, jolloin voi hetkessä vaikka vaihtaa lähitaisteluun tarkoitetusta kävelevästä liekinheitintankista biotic-sniputtajaan.

Vapautta tuetaan uusilla ammateilla, jotka ovat ikään kuin väliaikaisia hahmoluokkia. Kun sijoittaa tarpeeksi pisteitä tiettyihin kykypuihin, siihen liittyvät ammatit saavat myös kokemustasoja ja avaavat pieniä bonuksia. Insinööri esimerkiksi saa bonuksia tekkikykyihinsä ja osaa kutsua avukseen pienen robotin, joka boostailee suojia ja räjähtää, jos viholliset tulevat liian lähelle. Ammattejakin voi vaihtaa lennosta.

Taistelu toimii. Se on nopeatempoista, haastavaa ja viihdyttävää. Pomomatsit ovat oikeasti tiukkoja vääntöjä, joissa todennäköisesti kuolee useita kertoja ennen kuin saa taktiikat hiottua kuntoon… ja mahdollisesti vielä kerran tai pari sen jälkeenkin, kun tekoäly lopettaa yhteistyön ja saa taistella itse kett-armeijaa vastaan.

Mitähän tästäkin nyt sanoisi

Mielipiteeni vaihtelivat pelin aikana laidasta laitaan: välillä olin myyty ja ihan fiiliksissä, kun lentelin Tempest-aluksellani pitkin galaksia sanavalmiin kaveriporukkani kanssa, vokottelin hehkeitä muukalaisia ja kuuntelin ”en minä armeijaa tarvitse, minulla on krogan” -tason läppää, joka tulee varmasti elämään nettimeemeissä vielä pitkään.

Toisaalta yhtäläisesti välillä hatutti kuin pientä oravaa jäätyneen kävyn äärellä. Kun 15 minuuttia pitkä taistelu päättyi viime hetkillä kerrasta poikki -kuolemaan ja peli päätti tässä vaiheessa kertoa, että sitä automaattitallennusta ei muuten ole tehty viimeiseen 20 minuuttiin, se söi miestä. Kun putosin maailman läpi ja jäin jumiin tyhjiöön, sekään ei ollut kivaa.

Enkä oikeasti pidä siitäkään, että paras tapa pelata Mass Effect: Andromedaa on jättää suuri osa siitä pelaamatta. Tympeä grindaus ja selkeästi peliä pitkittämään suunnitellut ”etsi käsiskannerilla 16 kiveä pelin planeetoilta” -henkiset sivutehtävät tuntuvat huonolta MMO-sisällöltä, aivan kuten Dragon Age: Inquisitionissakin.

On toki muistettava, että minä en pelannut peliä kuten moni muu ehkä tekee. En saanut pelata sitä viikkojen aikana rauhassa, galaksia omaan tahtiini tutkien. Minä pusersin sen läpi alle viikossa, ajoittain hammasta purren, rumia sanoja syytäen ja ohjainta puristellen. Sen viikon ajalle mahtui monta oikeasti hyvääkin, ajoittain jopa huikeaa hetkeä, ja monta pelitilannetta, joissa toistelin avovaimolleni, että on tässä Mass Effect: Andromedassa paljon hyvääkin.

Pienillä tuunauksilla, kiillotuksilla ja muutoksilla se voisi olla hyvin jopa erinomainen peli.

Nyt se ei kuitenkaan ole sitä.