Arvostelu: Metro Exodus on yksi parhaista tarinavetoisista räiskintäpeleistä pitkään aikaan

15.02.2019 10:00 | Ilari Hauhia

Metro-sarjan aiemmat osat 2033 ja Last Light tunnetaan klaustrofobisesta kauhusta ja epätoivon täyttämästä seikkailusta. Trilogian päätösosa Exoduksessa Moskovan ahtaat metrotunnelit jäävät viimein taakse, ja vaikka osa aiempien pelien parhaista elementeistä unohtuu pimeisiin tunneleihin, on kyseessä silti upea seikkailu ydinsodan runtelemalla Venäjällä. 


Julkaistu / Tekijä: 4A Games /  Julkaisija: Deep Silver / Saatavilla: PC (testattu), PlayStation 4, Xbox One / Pelaajia: 1 / Ikäraja: 18 / Peliä pelattu arvostelua varten: noin 21 tuntia


Metro 2033 ja Last Light olivat upeita kokonaisuuksia, jotka yhdistelivät metrotunnelien pimeyteen kauhua, tiivistunnelmaista räiskintää sekä ennen kaikkea tarinan jota joutui oikeasti pureksimaan. Artyom joutui selvittelemään metrotunneleissa asuvien eri ryhmien, kuten Hansan, Spartan ja uusnatsien välisiä erimilisyyksiä, jotka kaikki pohjautuivat epätoivoon ja maan alla asumisen kurjuuteen.

Ihmisten välisten kahakoiden lisäksi esiin astuivat kysymykset siitä, ovatko ydinsodan tuhoamassa maassa elävät Dark Ones -oliot pelkkiä paholaisia, vai olisiko ihmisten ja mutanttien välinen yhteistyö mahdollista. Tulisiko kaikki tuntematon tuhota, vai pitäisikö näille antaa mahdollisuus?

Kaiken takana seisoi kysymys siitä, olivatko Moskovan metron tunneleihin jääneet ihmiset todellakin maapallon viimeisiä eloonjääneitä ihmisiä.

Metro Exoduksessa Last Lightin tapahtumista on ehtinyt kulua muutama vuosi. Artyom ja tämän vaimo Anna saavat alun sattumusten myötä tietää, että Moskovassa vallinnut radiohiljaisuus on vain radiotaajuuksia häiritsemällä saavutettu salaliitto, eikä sota koskaan loppunut. Radiohiljaisuudella Moskovan selviytyjät on pyritty pitämään piilossa Venäjän valtaajilta. Artyom ja toverit löytävät myös Aurora-nimisen junan, jolla nämä päättävät lähteä tutkimaan, mitä maailmasta on jäljellä.

Metro Exodus viekin sarjan ensimmäistä kertaa pääosin metrotunneleiden ulkopuolelle. Aivan ilman ongelmia muutto avaraan luontoon ei kuitenkaan suju.

Peli on jaettu vuodenaikojen mukaan eteneviin alueisiin, joissa jokaisella viihdytään useampi tunti. Avointen alueiden välillä nähdään kuitenkin muutamia välitehtäviä, joissa pelialue on tiiviimpi.

Alueet ovat Metrojen mittakaavalla suuria, mutta eivät loppuviimeksi massiivisia. Yksi suurimmista kompastuskivistä on, että Metrojen aiemmin kirjaimellisesti hyvin tiukassa putkessa kulkenut tarina on tarjonnut loistavan kehyksen kuljettaa tarinaa eteenpäin. Exoduksen tapauksessa tehtävät ovat kuitenkin harmillisen usein mallia ”mene tuonne, tapa nuo, hanki käsiisi se ja tule takaisin”. Samalla varsinainen tarinan kertominen seikkailun ohella jää ikävästi puhdetehtävien jalkoihin.

Kuvio käy ikävän tutuksi jo ensimmäisellä talvisen Volgan alueella, kun samoja polkuja juostaan edestakaisin useaan otteeseen. Metrojen tarjoama räiskintä ja liikkuminen ovat aina tuntuneet jokseenkin karkeilta, aivan kuin jokainen askel olisi hidasjalkaiselle Artyomille tuskaa.

Ydinsodan jälkeiset aseet ovat puolestaan varsin huonokuntoisia, ja niillä osuminen vaatii taidon lisäksi kohtuullisen paljon tuuria. Artyomin ohjauksessa on edelleen sama hieman vanhalla Ladalla ajamista muistuttava tuntuma, joka ei tee avoimessa maailmassa patikoimisesta aina kovin miellyttävää.

Varsinkin korkeammilla vaikeusasteilla pelattuina Metrot ovat perinteisesti olleet räiskintöjen sijaan enemmänkin hiippailupelejä. Ammuksia on tarjolla kohtuullisen harvoin, joten yleensä vihollisia kannattaa vältellä suoran hyökkäyksen sijaan.

Hiippailun tunnelmaa latistaa Metro Exoduksen kehno ja arvaamaton tekoäly. Välillä Artyom voi seisoa metrin päässä vihollisesta, mutta kunhan tämä pysyy varjoissa, ei häntä todennäköisesti huomata. Toisaalta jos Artyom erehtyy kävelemään vähänkään valokeilaan, alkavat ihmis- ja mutanttivastustajat käydä päälle jo epärealistisenkin kaukaa. Artyomin rannekellossa onkin pieni lamppu, joka kertoo onko tämä piilossa vai ei, mikä toki auttaa hiippailussa mutta vähentää pelin realismia.

Räiskinnän ohessa Metro Exodus sisältää moraalisia vaihtoehtoja. Mutantteja saa kaataa vapaasti, mutta mikäli Artyom lahtaa ihmisvastustajia, menettää tämä muiden ryhmän jäsenten arvostusta, sekä tekee tulevista kohtaamisista ihmisten kanssa vihamielisempiä. Ihmisiä on kuitenkin mahdollista tainnuttaa ilman negatiivisiä vaikutuksia tulevaisuuteen. Jotkin viholliset jopa antautuvat Artyomin edessä, ja anelevat tältä armoa kädet pystyssä. Jää pelaajan päätettäväksi, miten pyyntöön reagoi.

Aseiden puolesta Metro Exodus tarjoaa uuden crafting-systeemin, jolla omia aseita voi muokata pelityyliin sopivaksi. Sen anti jää kuitenkin kohtuullisen vaisuksi, sillä yleensä yksi päivitysosa on selvästi muita parempi, eikä pelaaja pääse miettimään eri vaihtoehtoja. Aiemmista Metroista tuttu ammusten käyttö valuuttana on jäänyt Exoduksessa pois.

Teknisiä haasteita löytyy silloin tällöin vastaan tulevien bugien muodossa. Testin aikana pahimmaksi vastoinkäymiseksi jäi Artyomin jumittuminen erääseen nurkkaan, joka pakotti palaamisen edelliseen latauspisteeseen. Internetissä kiertää kuitenkin useita raportteja bugeista, jotka ovat johtaneet pahimmillaan pelin kaatuiluun.

Mikäli Metro Exoduksen rosoisia reunoja pystyy katsomaan läpi sormien läpi, löytyy niiden alta kuitenkin upea ja tunnelmallinen seikkailu post-apokalyptisessä maailmassa. Vaikka tarinankerronta ei ole yhtä tiivistä kuin ennen, tarjoaa Metro Exoduksen noin 15-20 tuntia kestävä päätarina siitä huolimatta mietittävää, ja hienon päätöksen Artyomin ja muiden Moskovan metrotunneleiden asukkaiden tarinoille. Lisäksi tarjolla on muutama sivutehtävä, joihin voi halutessaan upottaa tunnin jos toisenkin ylimääräistä.

Aiemmista Metroista tuttu tunnelmallinen kauhu on edelleen paikallaan, ja varsinkin ahtaissa paikoissa liikkuminen nostaa sykettä. Tällöin naamalle hyppäävä mutantti aiheuttaa todellista pakokauhua, kun pakotietä ei ole näkyvissä.

Graafisesti Metro Exodus on uskomattoman kaunis peli, ja ydinsodan jälkeistä maisemaa tekee mieli jäädä tuijottamaan pidemmäksikin aikaa. Mikäli korkeimmista grafiikka-asetuksista ja RTX-säteenseurannasta haluaa nauttia, on pelikoneesta kuitenkin löydyttävä markkinoiden tehokkainta rautaa. AMD Ryzen 5 2600X ja Nvidia RTX 2070 pyörittivät peliä 1440p-resoluutiolla tasaisella yli 60fps ruudunpäivitysnopeudella muuten parhailla grafiikka-asetuksilla, mutta RTX-säteenseurantaan yhdistelmän tehot eivät tällöin riittäneet.

Testattaessa säteenseuranta lisäsi pelikuvaan outoa sumeutta, eikä sen vaikutus valaistukseen tuntunut muutenkaan niin merkittävältä, että RTX:ää olisi halunnut pitää päällä muiden asetusten kustannuksella.

Onnistumisia löytyy myös äänisuunnittelun puolelta. Soundtrack alleviivaa Metron tunnelmaa, ja kun hahmojen puhutun kielen vaihtaa venäjäksi, on pelimaailmaan helppo uppoutua, ja unohtaa asuvansa turvallisessa ja ainakin toistaiseksi ydinsodattomassa Suomessa.

Metro Exoduksen löytöretki tuntemattomaan ei ole virheetön, mutta kyseessä on silti yksi parhaista tarinavetoisista räiskintäpeleistä pitkään aikaan. Kilpailu maailmanlopun jälkeisten pelien maailmassa on tiukkaa, mutta Metro Exodus seisoo rivissä arvokkaana kokemuksena, jota ei kannata jättää välistä.

METRO EXODUS

4

”Metro Exoduksen reunoja olisi voinut vielä hioa, mutta rosoisuuden alta löytyy silti hieno seikkailu.”