Arvostelu: Neo Cab on erilainen cyberpunk-peli, jossa on vähän pelattavaa, mutta paljon pureskeltavaa

 Chance Agencyn visuaalinen novelli Neo Cab pureutuu ajankohtaisiin ja lähitulevaisuudessa odottaviin haasteisiin, kysymyksiin ja dilemmoihin kutkuttavin ottein.

Julkaisupäivä: 3.10.2019
Studio: Chance Agency
Julkaisija: Fellow Agency
Saatavilla: PC (Windows, testattu), Switch & Apple Arcade/iOS
Pelaajia: 1
Ikäraja: –
Peliä pelattu arvostelua varten: 6 tuntia

San Franciscossa sijaitseva indie-studio Chance Agency tuo markkinoille vuoden toisen taksi- ja Uber-kuskien rekrytointiin tarkoitetun pelin, joskin niin MonkeyMoonin kehittämä Night Call kuin tuore Neo Cab ovat äärimmäisen huonoja värvääjiä. Ensiksi mainittu käynnistyy nimittäin päällekarkauksen uhrina, kun taas Neo Cabissa pelätään oman duunin jatkuvuuden puolesta.

Tällä alalla molempiin on helppo samaistua Suomessa – varsinkin jos eksyy lukemaan kommentteja.

Neo Cab on Night Callin tapaan likellä visuaalista novellia. Pelaaja on Los Ojosin kaupunkiin saapuva Neo Cab -kuski (lue: Uber-kuski) Lina, joka on korjannut välinsä vuosien hiljaiselon jälkeen lapsuudenystävänsä Savyn kanssa ja on aikeissa muuttaa tämän luokseen. Uusi elämä uudessa kaupungissa muuttuu tosin nopeasti painajaiseksi, kun Savy katoaa saapumisiltana mysteerisesti jättäen Linan tyhjän päälle ilman majapaikkaa tai kontakteja.

Paniikkia ei myöskään helpota, että Los Ojos on automatisoinnin eturintamalla majaileva kaupunki, jossa ihmiskuskit on korvattu jo aikapäiviä sitten tekoälyn ohjaamilla autoilla ja Lina on käytännössä reliikki muinaisajalta. Tai että kyseessä on hänen vihaaman Capra-korporaation päämaja, mistä muistuttavat kaikkialla olevat yhtiön logot sähköautoissa, latausasemilla, motelleissa ja poliisien virkapuvuissa.

Puhumattakaan siitä, että leipääkin pitäisi saada.

Tässä vaiheessa pelaaja astuu kunnolla mukaan peliin, jossa tarkoitus on yllättäen kuskata ihmisiä ympäri kaupunkia. Ajelu hoituu tosin asiaankuuluvasti automaatiolla, jolloin pelaajalle jää aikaa mielistellä takapenkille istuvia asiakkaita. Ja paino nimenomaan sanalla mielistely, sillä Neo Cab tarttuu keikkatyöläisyyteen lähes Black Mirrorin tasoisella terävänäköisyydellä, joka ei onneksi yllä aivan samalle kuvottavuuden tasolle kuin Charlie Brookerin televisiosarja parhaimmillaan. Mutta ainoastaan tunnetasolla.

Neo Cab ottaa haltuunsa nimittäin laajan kirjon nykyisiä ja lähitulevaisuudessa nähtäviä trendejä, joista se kutoo oman mielenkiintoisen maailmansa. Esimerkiksi juuri keikkataloudesta nostetaan keskustelujen tiimoilta esiin monia kutkuttavia näkökulmia, minkä lisäksi sitä hyödynnetään myös pelimekaanisesti. Jokainen asiakas antaa matkan päätteeksi arvosanan, eikä työnantaja katso hyvällä, jos kuljettajan keskiarvo tippuu alle neljän tähden (viidestä). Aspassa työskennelleet tietävätkin vanhan sanonnan siitä, että asiakkaat ovat aina oikeassa, yrittivät he sitten huijata sinulta rahaa, teeskennellä tietämätöntä oksennettuaan autoosi tai arvostella ihmisyyttäsi.

Tämä sidotaan suoraan pelin toiseen mekaaniseen ratkaisuun, Feelgrid-rannekkeeseen, joka mittaa ja kertoo kaikille reaaliajassa käyttäjän senhetkisen tunnetilan. Harvinaisen ärsyttävä asiakas takapenkillä saattaa siis saada Linan näkemään kirjaimellisesti punaista, jolloin tilannetta liennyttävät vastausvaihtoehdot lukkiutuvat pois käytöstä. Tämä johtaa puolestaan helposti spiraaliin, jossa ainoat vaihtoehdot johtavat entistä huonompaan arvosanaan ja ennen pitkään potkuihin. Toisaalta tämä myös rajoittaa pelaajan roolipelimäisiä vaihtoehtoja, sillä Lina on selkeästi rakennettu valmiiksi ja on arvolatautunut tiettyjen aiheiden suhteen.

Feelgrid palauttaa samalla kerronnan jälleen Neo Cabin teräviin temaattisiin kysymyksiin teknologiasta, valvonnasta ja näihin liittyvästä moraalista. Oman emotionaalisen tilan seuranta on vain jatkumoa nykyisille unenlaadun tai aktiivisuuden seurannoille, minkä lisäksi se nostaa konkreettisesti mielenkiintoisen ajatuksen ilmoille: entä jos ihmiset eivät pystyisi piilottamaan tunteitaan keskustellessa? Johtaisiko se lopulta läpinäkyvämpään ja avoimempaan maailmaan, vai entistä sulkeutuneempaan, jossa kukaan ei uskaltaisi enää puhua?

Tämä ja monet muut mielenkiintoiset kysymykset jäävät pyörimään mieleen Neo Cabin maailmaan sukeltaessa, sillä sen cyberpunk-henkinen dystopia tuntuu samanaikaisesti liian läheiseltä että (onneksi) vielä tarpeeksi kaukaiselta. Pelissä kohdataankin niin teknologiaa vastustavia kuin nämä iloiten omaksuvia henkilöitä ja ajatusmaailmoja, sekä aiheesta tyystin välinpitämättömiä, suuren maanalaisen ja kaiken ahmaisevan matojumalan nimeen vannovia friikkejä – aivan kuten oikeassa elämässä.

Neo Cabin monet tarinat ovat lisäksi erinomaisesti kirjoitettu, eivätkä ne Night Callin tapaan poukkoile sinne tänne, vaan keskittyy tiukasti tiettyjen ydinajatuksien ja Linan punaisena lankana toimivan juonen, Savyn etsimisen, ympärille. Siten niistä muodostuu paljon koherentimpi ja yhtenäisempi kokemus, joka imaisee helposti mukaansa sen kuutisen tuntia kestävälle matkalle. Kerronnan vetovoimaisuudesta kertookin se, että pelin pariin mielii palata toistamiseen vain nähdäkseen jäljelle jääneiden hahmojen persoonalliset tarinat ja miten ne nivoutuvat osaksi kokonaisuutta.

Ja vaikka nykypäivänä on niin turhaa puhua siitä, mikä lasketaan ja ei lasketa peliksi – koska formaatti itsessään antaa mahdollisuuksia ylittää, rikastuttaa ja laajentaa määritettä lähes rajattomasti – lienee pakko silti tähdentää, että Neo Cab on ensisijaisesti vähäisillä interaktioilla varustettu visuaalinen novelli ja tarjoaa siten hyvin vähän ”pelattavaa”. Sen pelilliset ominaisuudet rajoittuvat käytännössä dialogivalintoihin sekä rahanhallintaan, josta ei oikeastaan tarvitse edes välittää. Juoni ohjautuu puolestaan itsestään yhteen muutamista loppuvaihtoehdoista, joiden eteen ei tarvitse suorittaa tai saavuttaa mitään etukäteen.

Laadukkaasta kerronnasta, upeasti toteutetusta maailmasta sekä mieleenpainuvista hahmoista kiinnostuneet saavat sen sijaan Neo Cabin ympärillä vellovista ajatuksista paljon pureskeltavaa. Kutkuttavat aiheet jäävät kuitenkin elämään nimenomaan pelin ulkopuolelle ja edellyttävät pitkälti pelaajan omaa kiinnostusta samoista aihepiireistä. Jos kehittäjät olisivat onnistuneet tämän lisäksi menemään vielä juonen osalta paljon henkilökohtaisemmalle ja tunteellisemmalle tasolle, uskaltaisi Neo Cabia suositella paljon varauksettomammin.

NEO CAB

”Neo Cabin maailma loistaa ajatuksia herättävillä teemoillaan ja upealla kerronnalla.”