Arvostelu: Outcast: Second Contact on kamala peli, jonka 35 euron hintalappu on rikos

20.12.2017 08:58 | Heimo Tilkkanen

Loputtoman tuntuiset uusintaversiot vanhoista peleistä ovat aikamme ilmiö. Firma toisensa jälkeen kaivaa historiastaan pelejä, joita sitten modernisoida uusia yleisöjä ja myyntejä varten. Joskus nämä uusintaversiot onnistuvat erinomaisesti, joskus koko operaation olisi voinut mieluummin jättää väliin. Tähän kategoriaan kuuluu selkeästi myös Outcast: Second Contact.


Julkaisupäivä: Julkaistu / Tekijä: Appeal  / Julkaisija: BigBen Interactive  / Saatavilla: PC, PlayStation 4, Xbox One  / Testattu: PlayStation 4 Pro  / Laitevaatimukset: PC Windows 7 tai uudempi, Intel Core i5, 6 Gt muistia, DirectX 11 -yhteensopiva näytönohjain) / Pelaajia: 1 / Ikäraja: 12


Outcast on uusintaversio vuonna 1999 julkaistusta pelistä, joka oli lajityyppinsä pioneeri. Uusilla ideoillaan se nappasi historiankirjoista kulttipelin aseman, mutta kaupallinen menestys oli kehno. Valitettavasti se, mikä oli uusinta uutta vuonna 1999, on muinaismuisto vuonna 2017. Eikä muuta tällä kertaa ole tarjolla.

Outcast: Second Contactissa ryhmä amerikkalaisia tiedemiehiä hyppää ulottuvuuksienvälisen portin kautta toiseen maailmaan, jossa heitä pitäisi odottaa kevyt ja helppo tutkimusmatka. Toisin käy, sillä koko porukka varusteineen leviää pitkin Adelpha-planeetan maita ja mantuja.

Planeetalla sattuu vielä olemaan käynnissä sisällissota, kun kansaansa sortavan kenraalin valtakausi lähestyy loppuaan. Tässä kenraalia avustaa pelaaja, joka ohjastaa elämäänsä kyllästynyttä merijalkaväen jermua, Cutter Sladea. Sladea ei paljon tieteishömppä kiinnosta, vaikka mies sattuukin olemaan muukalaisten myyttien lupaama pelastaja, jonka on ennustettu vapauttavan orjat kahleistaan.

Slade tekee diilin vastarintaliikkeen komentajan kanssa: jos hän etsii käsiinsä myyttien mainitsemat reliikit ja vapauttaa muukalaiset, nämä vastavuoroisesti kertovat hänelle, missä kollegat ja kadonneet varusteet ovat.

Tästä alkaa eeppinen seikkailu, joka olisi voinut olla ihan toimiva paremmalla modernisoinnilla. Dialogi on yllättävän viihdyttävää, kun kaikkeen ”haista paska ja lopeta lätinä” -asenteella suhtautuva Slade kohtaa muukalaisia, jotka yrittävät puhua tälle pitkät pätkät historiastaan ja maailmastaan.

Ongelmat alkavat siitä, että näillä hyvillä tarinaelementeillä ei tehdä oikeastaan mitään, vaan ne jäävät vain värittämään keskusteluja. Vuonna 1999 ei vielä osattu vaatia avoimen maailman peleiltä mitään laadukkaita sivutehtäviä tai muutakaan puuhaa, joten Outcastissakin ne ovat suoraan sanoen täyttä paskaa. Tylsät saattokeikat ja muut tympeydet seuraavat toisiaan, enkä itse jaksanut alkuhetkien jälkeen tuhlata aikaani sivutehtäviin.

Maailma on muutenkin selvästi vuoden 1999 materiaalia. Se on kyllä suuri ja uusien grafiikoiden myötä kohtalaisen kaunis, mutta niin kovin tyhjä. Mitään järkevää etsittävää tai löydettävää ei tunnu olevan tarjolla, mikä ei ehkä haitannut pelaajia silloin kun puisevinkin palkinto oli vielä jotain ihan uutta ja ihmeellistä. Nythän näin ei ole, vaan esimerkiksi Assassin’s Creedit ja Witcherit ovat näyttäneet, että suurikin maailma voi olla täynnä kiehtovaa sisältöä ja kerättävää, jos tiimillä riittää taitoa.

Nyt ei kuitenkaan ole riittänyt.

Vuoden kenties erikoisimpana ratkaisuna Outcastin kehitystiimi ei ole toteuttanut 18 vuotta vanhaa peliään uusiksi millään modernilla pelimoottorilla, vaan sen sijaan on pusertanut vanhan moottorinsa toimimaan moderneilla koneilla. Ratkaisulle on varmasti ollut syynsä, mutta ne tuskin olivat tarpeeksi hyvät, koska lopputulos on melkoista tuubaa.

Ohjaukset ovat todella ilmavat ja epätarkat. Jo liikkuminen ja tasohyppely ovat ärsyttäviä aktiviteetteja, kun Slade ei tunnu koskaan liikkuvan sinne, minne pitäisi. 45 asteen betonirinteet ovat miehelle liikaa ja hypyt johtavat usein katastrofiin, koska niiden vähänkään tarkempi tähtääminen on miltei mahdotonta.

Taistelut ovat vielä kamalampia, koska myös tähtäys on hyvin kiikkerää. Pelin ruudunpäivitysnopeus pätkii todella pahasti, ja PlayStation 4 Prollakin pelattuna vähänkään ruuhkaisemmilla alueilla lähestyttiin yksinumeroisia FPS:iä. Tarkka tähtääminen on siis täysin mahdotonta, joten pelaajan ainoana toivona on hyvin huonosti toimiva automaattitähtäys. Se kyllä teoriassa lukitsee pelaajan tähtäimen kohteeseen, mutta Sladen käsi seuraa kohdetta viiveellä, joten näinkään ei meinaa liikkuviin kohteisiin osua.

Näin muodostuu pelikokemus, joka onnistuu jatkuvasti ärsyttämään. Kaikki tuntuu niin kehnolta ja huonosti suunnitellulta, että olo on kuin pelaisi jotain Steamin alelaarista löytynyttä Unity-rahastusta, jonka joku tyyppi väkersi kasaan viikonlopussa. Teoriassa pelissä kyllä on ominaisuuksia joka lähtöön, mutta se ei selitä niistä juuri mitään, eikä mikään osa-alue toimi tarpeeksi hyvin. Tutoriaalit ovat huonoja ja monia ominaisuuksia saa tietoonsa vasta kun lähtee selvittelemään asioita Googleen.

On todella harmi, että Outcastin uusintaversio on näin luokatonta roskaa, sillä legendaarinen ja monen pelaajan intohimoisesti rakastama underground-klassikko olisi ansainnut parempaa. Kunnon modernisoinnilla Outcast: Second Contact olisi voinut olla todellinen merkkitapaus, joka olisi tuonut aikanaan huomioitta jääneen pelin ihan uuden yleisön ulottuville ja ehkä vihdoin antanut pelille sen ansaitseman huomion.

Pienoisena esimerkkinä yleisestä toteutuksen tasosta kaikki pelin äänet ja puheet on ilmeisesti nostettu sellaisinaan vuoden 1999 arkistoista, joten ne kuulostavat siltä kuin ne olisi nauhoitettu käsimikrofonilla jossain kaikukammiossa. Perustason pelijamipeleissäkin kuulee parempaa!

Eiköhän Outcast nytkin tule yleisönsä löytämään, sillä pelin hyvät puolet ovat juuri sellaisia, joista paljon vaivaa kestävät pelaajat voivat saada paljonkin irti, mutta kokonaisuutena uusintaversio olisi kyllä näillä eväillä voinut jäädä tekemättäkin. 35 euron hintalappu tällaiselle teokselle on rikos.

 

OUTCAST: SECOND CONTACT

”1999 julkaistusta kulttipelistä tuskin tulee hittiä nytkään – kamala remasterointi ei houkuttele.”