UUSIMMAT

Arvostelu: Resident Evil 7 on viiden tähden mestariteos – ja helvetin pelottava sellainen

30.01.2017 11:01 | Miikka Lehtonen

Resident Evil 7 biohazardTekijä: Capcom
Julkaisija: Capcom
Testattu: PlayStation 4 Pro
Saatavilla: PC, PlayStation 4, Xbox One
Laitevaatimukset: PC Windows 7 64-bit tai uudempi, Intel Core i5-4460, 8 Gt keskusmuistia, GeForce GTX 760
Pelaajia: 1
Muuta: PlayStation 4 -versio sisältää myös PS VR -virtuaalitodellisuusversion
Arvostelija: Miikka Lehtonen


Capcom, minkä teit! Resident Evil 7: Biohazard on paitsi viime vuosien paras kauhupeli, myös ehkä paras Resident Evil -peli.

Eipä ole Ethanilla helppoa. Kolme vuotta sitten rakas vaimo katosi risteilyllä jälkiä jättämättä. Lastenvahtina työskennelleestä Miasta ei jäänyt jäljelle kuin muistoja ja videokasetti, jossa tämä vannoi palaavansa ihan kohta kotiin. Juuri kun mies on pitkän surutyön jälkeen onnistunut saamaan elämänsä takaisin raiteilleen, kuolleeksi luultu Mia lähettää hänelle uuden viestin: olen pulassa, tule pelastamaan minut.

Pelastusmatka vie Ethanin Pohjois-Amerikan etelävaltioiden rämeikköihin, jossa ränsistynyt Bakerin perheen farmi kätkee sisäänsä jos jonkinlaisia kauhuja, sekä toivottavasti myös vastauksia.

Tervetuloa helvettiin.

Resident Evil 7 biohazard

Uusi perspektiivi

Resident Evil 7: Biohazard heittää romukoppaan kaiken sen, mitä sarja on viime vuosina ollut. Saippuaooppera-tason tarina? Pois. Karmea 3PS-pelattavuus? Historiaa. Väsyneet, miljoonaan kertaan nähdyt hahmot? Moi, moi. Niiden tilalla nähdään immersiivinen, tunnelmallinen ja aidosti pelattava kauhukokemus, joka näyttää kilpailijoille kertalaakista närhen munat.

Biohazardia pelataan yksinomaan pelihahmon silmien takaa. Ei kannata kuitenkaan kuvitella, että kyseessä olisi jokin FPS-räime, vaikka pelistä aseita löytyykin. Tunnelma on seikkailullisempi. Tempo on hidas ja pelaaja kulkee pitkin kartanoa ja sitä ympäröiviä alueita etsien esineitä, ratkoen puzzleja ja keräten kanttia edetä seuraavan pilkkopimeän kulman ympäri.

Resident Evil 7: Biohazard on oikeasti todella pelottava. Mukana on jonkin verran ”hirviö putosi päähäsi katosta” -tason peläytyksiä, mutta valtaosan ajasta kauhu rakentuu hitaammin. Peli näyttää häikäisevän kauniilta ja pyörii PlayStation 4:llä 60 FPS:n nopeudella. Äänisuunnittelu on A-luokkaa. Näiden, sekä mainion pelisuunnittelun ansiosta, unohtaa helposti pelaavansa vain peliä ja tuntee oikeasti olevansa keskellä maailmaa, jossa kaikki on väärin ja kamalaa.

Pelin kauhu on siis moniuloitteista. Mukana on toki myös aimo annos body horroria. Jos irtoavat raajat, ruuvarilla seinään lyödyt kädet, suuhun työnnetyt rautaputket tai pään läpi isketty lumilapio kuulostavat pahoilta jutuilta, kannattaa mukaan varata läheistukea.

Resident Evil 7 biohazard

Näin siis jo television kautta koettuna, mutta jos kotoa löytyy PlayStation VR, kokemus nousee toiseen potenssiin. Kuten jokainen VR:ää kokeillut tietää, mittakaavan tuntu on lasien kautta aivan toista maata kuin televisiossa. Jo pelin alussa tapahtuva rauhallinen tutkimusmatkailu tuntuu intensiiviseltä ja ahdistavalta kokemukselta, kun aivot koko ajan viestivät, että hei, täällä ei pitäisi olla. Juokse karkuun ja piiloudu!

Resident Evil 7 välttää myös esimerkiksi Robinson: the Journeyn kampanneet suunnittelumokat ja tarjoaa monipuoliset säädöt ja tuunaukset, joilla VR-kokemuksen saa kustomoitua haluamalleen intensiteetille.

Mainiona ideana esimerkiksi siirtymät seisaalta kyykkyyn, hypyt kielekkeiltä ja monet muut perinteisesti pahaa oloa tuottavat kikat saa halutessaan tehtyä niin, että hahmo sulkee hetkeksi silmänsä. Näin välikorvan ja silmien saamat signaalit eivät mene ristiin ja laatta ei lennä. Ratkaisu toimii, sillä itsekin pystyin pelailemaan pitkiä pätkiä ilman huonoa oloa.

Tai olisin pystynyt, jos olisin uskaltanut.

Rehellisesti sanoen VR:n kautta koettuna Resident Evil 7: Biohazard on liian intensiivinen pelikokemus minulle, mutta rautaisemmilla hermoilla varustetut saanevat siitä viihdettä, sekä myös vihdoin hyvän, kunnollisen pelin VR-laseilleen.

Resident Evil 7 biohazard

Punaniska puree haulikkoa

Resident Evil 7 on ihka-aito selviytymiskauhupeli sarjan pitkien perinteiden mukaisesti. Tämä tuo mukanaan monia juttuja. Ensinnäkin kartano on täynnä hämmentäviä ja kannibaalipunaniskoille yllättävän hienostuneita puzzleja. Kuinkahan moni oikean farmin etuovi esimerkiksi avataan sijoittelemalla koiravaakunaan kolme irtopäätä? Tulisi ainakin töihin lähtöön ihan uutta vipinää, kun ulos päästäkseen täytyisi ensin uhmata muun muassa ”paloitteluhuoneen” ja ”krematorion” kaltaisia mukavuuksia sisältävää kellaria.

Aitoa Resident Eviliä on myös se, että pelaaja ei pysty kantamaan mukanaan kuin muutamia esineitä, joten kamoja on vähän väliä pakko käydä dumppailemassa tallennushuoneista löytyviin arkkuihin. Tallennushuoneet? Kyllä: tallentaa voi vain tietyissä huoneissa olevien kasettinauhureiden avulla. Onneksi tallennusten määrää ei kuitenkaan ole rajoitettu, ja mankkareitakin on ihan kohtalaisesti.

Selviytymiskauhu tarkoittaa myös sitä, että vaikka pelissä riittääkin vaaroja ja vihollisia, kyse ei todellakaan ole mistään FPS:stä. Luodit ja muut tarvikkeet ovat aina kortilla, eikä niiden saaminen ole mitenkään taattua. Tuntuu siltä kuin maailman runsaiden arkkujen, kaappien ja lipastojen sisällöt olisivat satunnaisia, joten on ihan mahdollista, että aseisiinsa ei löydä pitkään aikaan uusia ammuksia. Tämä on ihan tarkoituksenmukaista, sillä kuten jokainen Resident Evil -fani tietää, taistelu on vain yksi vaihtoehto.

Usein on fiksumpaa juosta karkuun ja piiloutua, kunnes vaara menee ohi. Useimmiten tämä on viihdyttävää ja jännittävää, mutta rehellisyyden nimissä välillä tulee tilanteita, joissa taistelu tuntuu ainoalta järkevältä vaihtoehdolta, mutta ammuksia ei silti ole kuin muutama. Silloin edessä voi olla turhautumista, varsinkin kun checkpointien sijoittelu on välillä hieman harvaa.

Peli lainailee vaikutteita myös Alien: Isolationista ja Resident Evil 3:sta. Jo alkumetreillä pelaajalle tehdään selväksi, että mikään paikka ei ole turvallinen. Itse yllätyin melkoisesti, kun rutiininomaisella tutkimusmatkalla alueella, jonka olin jo putsannut, takanani ollut ovi yllättäen aukesi ja kannibaaliperheen isä marssi sisään jumalaton leka kädessään. Sitten piilouduttiin, paettiin ja vaihdettiin nopeasti maisemia.

Resident Evil 7 biohazard

Kauhun mestariteos

Rehellisesti sanoen en ole perinteisesti ollut suunnaton Resident Evil -pelien ystävä. Sarjan ensimmäiset osat toki pelasin, ja Resident Evil 4 on loistava peli, mutta etenkin viime vuosina kiinnostukseni on vain hiipunut olemattomiin. Eikä ihme, sillä Resident Evil 5 oli jo aika puhdas räiskintäpeli (joskin mielestäni hyvä sellainen), ja sen jälkeen pelit ovat olleet kauniisti sanottuna perseestä.

Vaan eivätpä ole enää. Resident Evil 7 on nimittäin se ryhtiliike, jota sarja kaipasi. Se kunnioittaa juuriaan ja miellyttää varmasti wanhojen Resident Evilien ystäviä, mutta samalla myös on sen verran moderni ja tuore, että sitä kelpaa pelata, vaikka Jill-voileivät eivät muuten maistuisikaan.

En olisi suoraan sanoen uskonut, että Capcom pystyisi herran vuonna 2017 tarjoilemaan näin viimeistellyn, tyylikkään ja erinomaisen pelikokemuksen, mutta tässä sitä ollaan. Alkuvuoden ehdottomasti kovin pelipaketti, ja pakkohankinta jokaiselle kauhupelien ystävälle.

Keskustelu

Pc versiota pelaavilla on sekä rohkeus että kärsivällisyys testattavana.

Pieni kompilaatio yleisimmistä ongelmista: http://windowsreport.com/resident-evil-7-biohazard-bugs/

Hauskana yksityiskohtana olen foorumeilla nähnyt AMD Phenom – suoritinta käyttävien ilmoittaneen pelillä olevan huomattavia ongelmia kyseisen suoritinperheen kanssa, ja vastaukseksi on useimmiten ehdotettu itseoppineiden asiantuntijoiden toimesta Nvidiaan vaihtamista. :facepalm:

Suhteellisen ylistävä arvostelu. Hyvä että peli oli mieleen :)

Itseeni tuo ei purrut ihan noin voimakkaasti. Oman Resident Evil urani aloitin japanilais-aasialaisten hahmojen parissa.

RE7:ssa pelitapahtumat sijoittuvat pieniin sokkeloisiin tiloihin ja tapahtumat ovat ylipäätään hyvin voimakkaasti skriptattuja. Skriptauksen vuoksi tilanteet olivat ennalta-arvattavia, eikä peli alkupäässä tarjonnut kovinkaan suuria yllätyksiä. Pystyi jotenkin pelin edetessä näkemään ne kaikki näkymättömät triggerit joista tapahtuu jotain.

Voimakkaan skriptauksen vuoksi AI:kaan ei tuntunut luontevalta: vihut pörrää yhtä ja samaa rundia. Myöskään alkupään hahmot – punaniskaperhe – eivät olleet kovinkaan mielenkiintoisia seurattavia ja heidän repliikit toistivat itseään. Mutta ehkä tuota voisi tarkastella positiivisessa mielessä: tuotti suunnatonta nautintoa lahdata heitä.

Itse en kokenut kauhunhetkiä. Eli se ei ollut mielestäni pelottava vaikka kauhupelinä sitä markkinoidaankin. Survival aspektia löytyy sitten enemmän.

Hienosti on peli kuitenkin toteutettu ja ekan naamanpersoonan ratkaisu toimii mallikkaasti – paremmin kuin aiemmissa osissa. Tässä mielessä voisi puhua mestariteoksesta, mutta itse en antaisi sille ihan täyttä kymppiä.

Edit: Nyt kun peli on pelattu läpi niin mielipiteeni ei ole muuttunut.

Spoiler

Muropaketin uusimmat