Arvostelu Scott Pilgrim vs. the World: The Game jakaa pelaajat varmasti kahteen leiriin – mutta hienoa että peli on taas saatavilla
Scott Pilgrim vs. the World: The Game – Complete Edition vie pelaajan kohti rakkautta yksi ilkeä eksä kerrallaan.
Julkaisupäivä: 14.1.2021
Studio: Ubisoft Montreal
Julkaisija: Ubisoft
Saatavilla: PC (Windows), PS4/5 (testattu), Xbox One, Nintendo Switch & Stadia Pelaajia: 1-4
Ikäraja: 12
Peliä pelattu arvostelua varten: 4 tuntia
Bryan Lee O’Malleyn luoma sarjakuva Scott Pilgrim tunnetaan varmasti parhaiten sen Edgar Wrightin vuonna 2010 julkaistusta erinomaisesta elokuvasovituksesta. Leffan kanssa samanaikaisesti julkaistiin myös perinteitä kunnioittava beat ’em up Scott Pilgrim vs. the World: The Game, joka nousi kulttipeliksi niin genren kuin alkuperäisen sarjakuvan fanien keskuudessa. Peli kuitenkin poistettiin myynnistä vain neljä vuotta myöhemmin lisenssisyihin vedoten.
Nyt kuusi vuotta myöhemmin ja kymmenen vuotta alkuperäisen sarjakuvan päättymisen jälkeen Ubisoft tuo tuotoksen takaisin myyntiin. Scott Pilgrim vs. the World: The Game – Complete Edition sisältää emopelin lisäksi kaikki siihen jälkeenpäin julkaistut laajennukset, mutta muutoin sisältöön ei ole koskettu. Jotain uutta odottavat joutuvat siis pettymään, mutta peliä kaiholla kaivanneet voivat viimein verestää muistojaan klassisen mätkintäpelin parissa.
Ikäisekseen peliksi Scott Pilgrim vs. the World: The Game toimii nykypäivänä edelleen yllättävän hyvin. Beat ’em up on toki genrenä melko ajaton, eivätkä vuodet ole muuttaneet sen tuotoksia liialti. Lajityypin viimeaikaisten tuotosten rinnalla Scott Pilgrimin tuntuu tosin vanhentuneelta muun muassa epätarkkojen kontrollien osalta, eikä sen grindivetoinen eteneminen tunnu vieläkään hyvältä ratkaisulta. Mutta vastapainoksi sen omaperäinen ulkoasu ja ennen kaikkea Anamanaguchin rokkaavat sävellykset takovat euforiaa yksi biitti kerrallaan.
Sarjakuvaa ja sen pohjalta tehtyä elokuvaa mukaillen pelissä mätetään polku läpi Ramona Flowersin sydämeen. Löyhästi näihin pohjautuva juoni seuraa Scottia ystävineen, kun nämä hakkaavat hipstereitä, näyttelijöitä ja muita laitapuolen kulkijoita ympäri Torontoa seitsemässä eri kentässä, jotka päätyvät aina pomotaistoon Flowersin pahoja entisiä poikaystäviä vastaan.
Ja aivan kuten alkuperäisteoskin myös peli nyökkäilee lukuisten klassikoiden suuntaan, joista ilmiselvin kumarrus suunnataan Mariolle.
Varsinainen mättö ei sen sijaan poikkea liioin genren perusteista, joskin toteutustapa tekee touhusta turhan grindaavan ja rajoitetun. Pelin roolipelielementtien vuoksi hahmoilla on kokemustasot ja statsit, jotka määrittelevät näiden voimakkuuden ja kykyvalikoiman. Alkuun lyöntejä on vain kahta erilaista, mutta hahmon kehittyessä repertuaariin tulee muun muassa vastaiskut ja tehokkaammat erikoislyönnit. Toisin sanoen taistelu muuttuu aavistuksen monipuolisemmaksi vasta, kun hahmoja on kehittänyt tarpeeksi.
Lajityypille sopimattomampi piirre tulee statseista. Pelissä on muutama eri vaikeustaso, minkä lisäksi jokaisella hahmolla on päivitettävät arvot voimakkuudelle, kestävyydelle, nopeudelle ja mielenlujuudelle. Nämä eivät kuitenkaan poikkea hahmokohtaisesti, vaan ne alkavat aina nollasta. Lisäpisteitä voi kerätä ostamalla kenttiin kätketyistä putiikeista erinäistä krääsää, joihin tuhlataan vihollisilta tippuvia kolikoita.
Valitettavasti statsit määrittelevät aivan liiaksi sen, millainen pelikokemus on. Jos hahmojaan ei päivitä, ovat vastustajat alusta lähtien tappavia, eivätkä omat iskut tee vahinkoa juuri lainkaan. Monille pelin ensimmäinen kenttä osoittautuneekin jo todella haastavaksi kaikkein helpoimmalla tasolla. Kerätyt kolikot säästyvät onneksi pelikerrasta toiseen, joten hiljalleen kamoja ostaessa hahmoaan saa kestävämmäksi ja voimakkaammaksi, mikä kallistaa vaa’an puolestaan toiseen ääripäähän: lopulta vihollisista ei ole mitään haastetta, kun nämä kaatuvat pomoja myöten jo muutamista osumista.
Toisin sanoen peliin on vaikea saada sopivaa balanssia, vaan se on usein joko äärimmäisen vaikea tai sitten liian helppo. Esimerkiksi yhtä pomotaistelua on käytännössä mahdoton päästä kuolematta läpi, sillä liian heikolla hahmolla ei yksinkertaisesti ennätä tuhota esteenä olevia seiniä tarpeeksi nopeasti tieltä. Jälkimmäinen myös edellyttää juuri turhauttavaa grindiä, sillä kolikoita saadakseen samoja kenttiä joutuu mättämään läpi useita kertoja vain kerätäkseen rahaa kauppareissuihin. Rakenne taistelee pelin koko ydinajatusta vastaan, vaikka kolikkoidea on lainattu suoraan sarjakuvasta – tässä yhteydessä se ei kuitenkaan toimi.
Vaikka grindauksesta ei koskaan pääse täysin eroon, toimii Scott Pilgrim vs. the World: The Game huomattavasti paremmin silti seurassa kuin yksin. Tuolloin ylenpalttisten vihollismäärien yhteinen kurmotus ja aivoton mättäminen kutittaa juuri sitä oikeaa kohtaa matelijan aivoistamme. Peli on myös yllättäen viihdyttävintä juuri kavereiden kera, jota tuetaan joko samalta sohvalta käsin tai verkon välityksellä.
Scott Pilgrim vs. the World: The Game on eittämättä ilouutinen monille, jotka ovat odottaneet pelin saapumista takaisin kauppapaikkoihin. Se on säilytetty kaikin puolin entisellään, joten fanit ovat pelin parissa välittömästi kuin kotonaan. Sen ominaispiirteitä joko vihaa tai rakastaa, mutta teoksen tuominen takaisin pelattavaksi on silti erinomainen teko Ubisoftilta.
SCOTT PILGRIM VS. THE WORLD: THE GAME – COMPLETE EDITION
”Vanhan koulukunnan mätkintä onnistuu kaappaamaan alkuperäisen sarjakuvan viehätyksen upeasti.”
