Arvostelu: Super Mario Odyssey on tuleva klassikko ja hyvä syy ostaa Nintendon uusi konsoli

14.11.2017 09:34 | Miikka Lehtonen | 2228

Nintendon Switch-konsolin julkaisusta asti odotettu Super Mario Odyssey on vuoden hyväntuulisin peli ja mahdollisesti kaikkien aikojen paras Mario-peli.


Julkaisupäivä: julkaistu / Tekijä: Nintendo / Julkaisija: Nintendo  / Saatavilla: Nintendo Switch / Testattu: Nintendo Switch / Pelaajia: 1-2 / Ikäraja: 7


Kuten Mario-peleissä yleensäkin, prinsessa Peach on siepattu myös Super Mario Odysseyn alussa. Mario saa jo pelin introssa turpiinsa, ja Bowser suhaa häävarustellun lentolaivansa kanssa kohti alttaria Peach kainalossaan. Mario ei ole kuitenkaan lyöty, sillä hän sattuu putoamaan älyllisten hattujen asuttamaan kaupunkiin, josta hän löytää uuden ystävän.

Cappy-hattu päässään Mario lähtee eeppiselle pelastusmatkalle, josta irtoaa varmasti viihdettä joka makuun.

Kuten kaikki Super Mario Odysseyn ennakkomainontaa nähneet varmasti tietävät, Cappy on pelin selkäranka ja kantava juju. Hattua heittelemällä Mario voi kerätä kolikoita, aktivoida kytkimiä niin, ja tietenkin myös siirtää tietoisuutensa miltei mihin tahansa vastaantulijaan. Käytännössä kaikki viholliset ja useimmat neutraalit hahmot – sekä joskus vaikka taksit, viemärinkannet tai jättimäiset pihvit – ovat Mariolle avoimia kohteita, jotka voi ottaa komentoonsa hattua heittämällä.

Myös Tyrannosaurus Rexin.

Kaikilla valloitettavilla vastaantulijoilla on omat kykynsä ja pelitapansa, joita pitää osata hyödyntää, jotta tie eteenpäin aukeaa. Haasteet ovat todella monipuolisia ja yllättäviä, varsinkin jos yrittää keräillä kentistä myös niitä kätkettyjä tai syrjään sijoiteltuja aarteita. Homman nimenä on kerätä kustakin maailmasta vähintään sen verran kuunsirpaleita, että Mariota ja Cappya kuljettava lentävä hattu saa tarpeeksi virtaa kantaakseen seuraavaan maailmaan.

Käytännössä kussakin maailmassa on oma pieni tarinansa, jonka suorittamalla Mario ja Cappy avaavat tien eteenpäin. Joskus pitää vaikka häätää älykkäiden haarukoiden ruokamaailmasta isoa pataa hätyyttelevä lintu tai pelastaa kukkamaan pyhä puutarha Bowserin roboteilta. Tarinatehtävissä on useampia pienempiä alatehtäviä ja peli osaa aina opastaa avuliaasti seuraavan tavoitteen suuntaan.

Tämä ei kuitenkaan ole kuin murto-osa pelin sisällöstä, sillä vapaaehtoisia haasteita ja kätkettyjä juttuja löytyy joka maailmasta kymmenittäin. Kuten Mario-peleissä yleensäkin, lopputekstit – jotka minulla pyörivät noin 10 tunnin pelaamisen jälkeen – eivät ole suinkaan pelin loppu, vaan oikeastaan sen kunnon alku. Lopputekstien jälkeen peliin aukeaa kokonaan uusia maailmoita tutkittavaksi, sekä paljon uutta sisältöä niihin entisiinkin.

Pelattavaa riittää yhteensä kymmeniksi tunneiksi, jos haluaa tehdä ja nähdä kaiken mahdollisen.

Vuoden iloisin peli

Super Mario Odyssey on puhdasta Nintendo-magiaa. Vaikka Shigeru Miyamoto, Koji Kondo ja muut Mario-veteraanit ovat siirtyneet valvoviin tehtäviin ja jättäneet homman uuden sukupolven vastuulle, sitä ei todellakaan huomaa – ainakaan negatiivisessa mielessä. Super Mario Odyssey kun on alusta loppuun äärimmäisen viimeistelty, erinomaisen hyvin suunniteltu ja ratkiriemukas paketti.

Hieman huolestuttavasti peli yrittää jo käynnistyksen yhteydessä ehdotella, että mitäs jos koittaisit pelata kahdella irroitetulla Joyconilla ja hyödyntäisit liikeohjauksia. Itse en näin tehnyt, vaan pelasin Pro-ohjaimella, mutta näinkään ei liikeohjauksilta välty kokonaan. Hieman erikoisesti Switchin ohjaimesta hyödynnetään oikeastaan vain kolmea nappia samalla kun moni tärkeältä vaikuttava toiminto jää kokonaan liikeohjauksen varaan. Todellisuus ei ole ihan niin synkkä kuin voisi olettaa, sillä kontrollit ovat intuitiiviset ja heiluttelua ei oikeasti kamalasti tarvitse harrastaa.

Kun tästä alkujärkytyksestä toipuu, edessä on puhdasta digitaalista dopamiinia. Pelin valtavat maailmat on suunniteltu erinomaisesti. Ne ovat täynnä loogisia reittejä, joita seuraamalla löytää aina uusia tehtäviä ja jotain uutta ja kivaa. Reitiltä poikkeaminenkin kannattaa, sillä maailma on myös ladottu aivan täpö täyteen salaisuuksia, kerättäviä juttuja ja pieniä silmäniskuja sarjan faneille. On suorastaan hämmentävää, että näin iso pelimaailma on saatu tuntumaan näin elävältä ja sisältörikkaalta!

Kaikesta näkee myös, että Super Mario Odyssey on tehty rakkaudella Mario-sarjaa ja sen historiaa, mutta myös sen faneja kohtaan. Se tuntuu samaan aikaan modernilta ja sujuvalta peliltä, sekä osalta klassisten pelien jatkumoa. Veikkaan, että useimmat Mario-fanit ovat jo aivan lääpällään ihastellessaan Mario-viiksiin sonnustautuneita siepattuja vihollisia tai jammaillessaan New Donk Cityssä Mario-tunnusmusiikkia soittavan orkesterin kanssa.

Apua tiukoissa paikoissa

Mario kerää pelin edetessä käyttöönsä kymmeniä erilaisia asusteita, joista osa on kunkin maailman tyylille suunniteltuja (jäämaailmassa voi pukeutua talvitakkiin ja huppuun, rannalla taas uikkareihin ja snorkkeliin), kun taas monet ovat taas niitä samanlaisia pienoisia silmäniskuja pelisarjan ystäville. Tuossa on Marion puku Wrecking Crew -pelistä! Tuossa taas Doctor Mario! Enkä viitsi edes spoilata, mitä kaikkea kivaa pelin läpäistyään saakaan eteensä…

Mukana on myös erinomaisen hauskoja pieniä osioita, joissa Mario livahtaa putken kautta läheiselle seinälle piirretylle 2D-tasolle. Tällöin kentän musiikki ja grafiikat vaihtuvat NES-henkisiksi versioiksi kulloisesta kentästä ja Marion asuste – olipa se mikä tahansa – on myös piirretty rosoisena 2D-grafiikkana.

Peli on jatkuvasti hyväntuulinen, iloinen ja kannustava. Tämä ulottuu myös pelattavuuteen, sillä mukana on taas klassinen avustusmoodi uusille pelureille ja lapsille. Tällä kertaa se ei vain ole loukkaavan huonosti tehty, vaan mukavan hienovarainen. Jos epäonnistuu jossain kentässä tai pomotaistelussa muutaman kerran, peli saattaa heittää Mariolle muutaman ylimääräisen sydämen, mikä auttaa eteenpäin.

Vaikeustaso on muutenkin saatu hyvin kohdalleen, sillä pelin lopputekstit saa katseltua suunnilleen kuka tahansa. Päätehtävät ovat sangen helppoja ja sujuvia, mutta ne tuntuvat silti viihdyttäviltä. Sivupoluille astuva saa enemmän haastetta ja kun siirtyy niihin lopputekstien jälkeisiin osioihin, kyvyt punnitaan tosissaan. Super Mario Odyssey ei silti käytännössä koskaan tunnu epäreilulta, vaan jälleen jaksaa koko ajan opettaa ja ohjata pelaajaa kehittämään taitojaan.

Vuoden parhaita pelejä

Tämä arvostelu tuntuu aikamoiselta ylistyslaululta, mutta siihen on syynsä: Super Mario Odyssey on ällistyttävän hyvä peli. Olisin vain halunnut pelata sitä muista velvollisuuksistani piittaamatta, mutta samalla en halunnut, että se loppuu.

Peli näyttää hämmentävän hyvältä, pyörii silkkisen pehmeästi ja on täpötäynnä A-luokan musiikkia. Melkoisena erikoisuutena Mario-pelissä mukana on muutamia oikeiden artistien laulamia biisejä, mikä kuulostaa paperilla puhtaalta Sonic-perseilyltä, mutta toimii käytännössä erinomaisesti. Siihen on syynsä, että yksi pelin biiseistä – Jump Up, Super Star! – nousi iTunesin sinkkulistan kärkisijoille jo ennen pelin julkaisua.

En oikeasti keksi Super Mario Odysseystä mitään todellista valitettavaa, sillä se tuntuu alusta loppuun hillittömän hyvältä peliltä. Nintendon parhaissa peleissä on sitä jotain, mikä tekee niistä ajattomia klassikkoteoksia ja inspiroi loputtomia kopioijia tavoittelemaan samaa. Super Mario Odyssey suorastaan pursuaa sitä jotain. Aika näyttää, miten Super Mario Odyssey lopulta sijoittuu Mario-pelien listalla, mutta kärkisijoille joka tapauksessa. Se on ehdottomasti vuoden parhaita pelejä ja hyvä syy ostaa Switch.

 

SUPER MARIO ODYSSEY

4/5

”Super Mario Odyssey on ällistyttävän hyvä ja kiva peli, joka nousee taatuksi Mario-klassikoksi.”