Arvostelu: Super Seducer on vuoden varmasti huonoin peli ja täydellinen kusipääsimulaattori

28.02.2018 08:22 | Teemu Purhonen

Tunnettu sovinisti Richard La Ruina on saanut päähänsä viedä tyhmiltä rahat pois julkaisemalla nipun videoita itsestään ja kutsumalla lopputulosta peliksi. Super Seducerissa ei ole kuitenkaan mitään pelattavaa, ja sen hauskuuskin on kiusallisen tahatonta.


Julkaisupäivä: 6.3.2018 / Tekijä: RLR Training Inc / Julkaisija: RLR Training Inc / Saatavilla: PC & PS4 / Testattu: PC / Pelaajia: 1 / Ikäraja: 16 / Peliä pelattu arvostelua varten: 7 kivuliasta tuntia


Kenelle tulee #metoo-aikoina mieleen edes suunnitella peliä, jossa naiset ovat pelkkiä halun kohteita, jotka tulee vietellä esittämällä normaalia, mukavaa ihmistä?

Vastaus:

Richard La Ruinalle, joka on kirjoittanut oikein kirjan asiasta.

Super Seducer on hauska samalla tapaa kuin persesyöpä.

Aluksi ajatus pelin muotoon puetusta viettelyoppaasta voi naurattaa. Pian hymy kuitenkin hyytyy ja kipu alkaa, kun tajuntaan hiipii ymmärrys siitä, että itseään superviettelijäksi kutsuva tyyppi on täysin tosissaan. Richard La Ruina on sen tason egoisti, että hänen on pitänyt tuoda omaa erinomaisuuttaan esille jopa jollain niin surkealla tekeleellä kuin tämä peli.

Ensinnäkin Super Seducerissa ei ole mitään pelattavaa. Se koostuu eri skenaarioiden ympärille rakennetuista videoista, joissa valitaan toimintatapoja muutamasta eri vaihtoehdoista. Sen jälkeen näytetään uudella videolla tämän toiminnan seuraukset. Jos viettely menee mönkään, ilmestyy ruutuun jälleen video, jolla La Ruina kommentoi tekoa. Sitten yritetään uudelleen, koska La Ruinan kattavan tutkimustyön mukaan naiset ovat kuin koneita, joita pitää osata käsitellä oikein – ja joihin kaikkiin toimii samat nerokkaat viettelytemput.

Hohhoijaa.

Ja tämä onkin ainoa syy miksi tätä naurettavaa roskaa voi kutsua videopeliksi: Super Seducer koostuu erilaisista videoista ja siinä pelataan (kuvitteellisten) ihmisten tunteilla.

On vaikea ymmärtää, kuka voisi oppia Super Seducerista mitään. Ainoa ihmisryhmä, joka tulee mieleen on La Ruinan tyyppiset solipsismista kärsivät säätäjät, joille aivan normaalit sosiaaliset tilanteet tuottavat hirvittäviä haasteita.

Super Seducerista ja sen promokuvista paistaa todella surkeasti läpi se miten tosissaan Richard La Ruina on roolistaan viettelymestarina. Hän on täysin vailla minkäänlaista itseironiaa ja kuin menneille vuosikymmenille pysyvästi jäänyt teinipoika, jolle status on kaikki kaikessa, ja status on yhtä kuin naiset.

Mutta on Super Seducerissa jotain viihdyttävääkin – ei tosin sillä tavoin kuten La Ruina on halunnut tai toivonut.

Parhaimmillaan Super Seducer toimii kuin Tim and Eric Awesome Show, Great Job! -sarja, sillä se on niin käsittämättömän mauton ja absurdi. Eikä tätä erikoisuutta edes pysty ottamaan kovin pitkään vakavasti, niin naurettava tekele se on. Samasta syystä Super Seducer ei ole niin kiistanalainen kohupeli kuin millaisena sitä markkinoidaan. Se on ainostaan vaivaannuttava kusipääsimulaattori.

Vitsiksi peli on kuitenkin kallis.

Super Seducer maksaa 20 euroa, ja on täysin mahdotonta keksiä mitään muuta syytä sen hankkimiseksi kuin hetkellinen huumoriarvo tai poikkeavan väkevä päihtymistila.


SUPER SEDUCER

”Super Seducer on pelin nimellä kulkeva monumentaalinen videotaideteos ja alttari seksismille.”