Uusimmat

Arvostelu: Tales of Berserian salaliittosoppa ponnistaa Final Fantasyn varjosta

22.02.2017 09:47 Eric Hartin

Tales of BerseriaTekijä: Bandai Namco
Julkaisija: Bandai Namco
Testattu: PlayStation 4
Saatavilla: PC, PlayStation 4
Pelaajia: 1, 2 (yhteistyötilassa samalla laitteella)
Arvostelija: Eric Hartin

Tales of Berseria

Bandai Namcon Tales-sarja on aina jäänyt Final Fantasyn varjoon, vaikka Tales ei ikänsä puolesta paljoa Square Enixin lippulaivaropesarjalle kalpene. Talesien taso on kuitenkin vaihdellut hurjasti, joten miten käy Berserian kanssa – onko se huippua vai kökkö?

Vaikka Final Fantasy -pelejäkin on tehty älyttömän paljon, päihittää Tales ne silti määrällisesti mennen tullen. Sen pääsarjaa on näet tehty nippu enemmän.

Tämä on myös eräänlainen ongelma, sillä Talesit ovat laadultaan hyvin vaihtelevia. Siinä missä edellissukupolven Tales of Vesperia oli erinomaista anime-seikkailua, niin seuraavat Tales of Graces, Tales of Xillia sekä Tales of Zestiria olivat enemmän tai vähemmän keskinkertaista huttua.

Erityisesti yllämainittu Zestiria on relevantti peli, sillä Berseria sijoittuu samaan maailmaan. Berseria kertoo nimittäin tarinan tuhansia vuosia Zestiriaa edeltävästä ajasta. Se selittää monia asioita Zestirian maailmasta, mutta mitään kriittisiä yksityiskohtia ei missaa, vaikkei edellistä peliä olisi pelannutkaan.

Berserian ensimmäiset tunnit ovat puhdasta kostotarinaa. Pääsankaritar Velvet Crowen sisko sekä poikaystävä on murhattu. Tämä toimii katalyyttinä maailmanmatkailulle murhaajaa jahdatessa. Yksinkertaisena alkava juoni muuttuu pikaisesti hyvinkin monimutkaiseksi, kun soppaan heitetään tuhansia vuosia vanhoja ennustuksia, salaliittoja sekä ämpärikaupalla henkilödraamaa.

Tales of Berseria

Ihan rehellisesti sanoen juoni jätti allekirjoittaneen täysin ulapalle suurimman osan ajasta.

Tuttuun anime-tyyliin dialogi on täynnä jargonia, jota hädin tuskin selitetään millään tapaa. Onneksi hahmojen interaktioista saa paljon irti, vaikka pääjuoni jättääkin totaalisen kylmäksi. Hahmot kun ovat lopulta suhteellisen yksinkertaisia arkkityyppejä, joiden motivaatioita on helppo ymmärtää. On kostonhimoista soturia, menneestään vähän pukahtavaa maagityttöä ja poika, jolla on mystisiä maailmaa muuttavia voimia.

Jos toinen puoli Berseriasta kulutetaan erinäisissä välipätkissä, toinen puoli on silkkaa taistelua. Sitä nimittäin piisaa. Reaaliaikainen taistelujärjestelmä on tuttu jo aiemmista Taleseista. Vaikka pelaajalla on ryhmä mukana, ohjastaa hän vain yhtä hahmoa jättäen loput tietokoneen ohjattaviksi. Tietokonekavereille voi antaa ohjeita, mitä tehdä seuraavaksi ja ohjattavaa hahmoa voi vaihtaa.

Järjestelmä vaikuttaa monimutkaiselta alkuun, mutta meno muuttuu nopeasti silkan napin hakkaamiseksi.

Vaikeammilla vaikeustasoilla rivivihut kestävät kyllä osumaa, mutta niiden lakoamiseen ei tarvita kuin saman hyökkäyksen hakkaamista uudestaan ja uudestaan. Pomovastukset Sentään vaativat miettimään lähestymistapaa. Jo siksikin, että vaikeustason noustessa pomot rankaisevat pienimmästäkin mokasta kuolemalla.

Tales of Berseria

Noin muuten meno on Tales of Berseriassa kauttaaltaan maksalaatikkoa.

Uusia alueita nähdään tiuhaan tahtiin, juonikin puksuttaa taustalla samaa vauhtia ja näennäisesti uutta nähtävää löytyy koko ajan. Tämä on ehkä osa ongelmaa, sillä mikään Berserian alueista ei jäänyt vahvasti mieleen. Hyvänä esimerkkinä uusien taisteluliikkeiden löytyminen ei välttämättä hirveästi innosta, jos kaikki vastustajat lakoavat jo muutaman ensimmäisen tunnin aikana löytyneillä työkaluilla.

Jos kuvailisi Berserian perisyntiä yhdellä sanalla, se olisi ”tasapaksu”. Mikäli pelaajan suurin haave on kuluttaa noin 40 tuntia anime-välipätkien katsomiseen, niin Tales of Berseria hoitaa tonttinsa hyvin. Noin muutoin kaikki mitä Berseria tekee, on tehty toisaalla muodossa tai toisessa paremmin.