Arvostelu Xbox Series X/S:lle julkaistu The Falconeer on komea ja kunnianhimoinen yhden miehen luomus – ikävä kyllä, muuta hyvää ilmasotapelistä on vaikea löytää
Kunnianhimoinen yhden miehen projekti on kaunis indie-peli, jonka kohdeyleisö on tiukasti rajattu.
Julkaisupäivä: 10.12.2020
Tekijä: Tomas Sala
Julkaisija: Wired Productions
Saatavilla: PC (Windows), Xbox Series X (testattu)/S & Xbox One
Pelaajia: 1
Ikäraja: 12
Peliä pelattu arvostelua varten: 7 tuntia
Xbox Series -konsoleiden julkaisupelinä saapunut The Falconeer on kieltämättä kunnianhimoinen teos. Kyseessä on käytännössä yhden miehen, Tomas Salan, tekemä avoimen maailman lentosotapeli, jossa siivekkäät koneet on korvattu ihan vain siivekkäillä. Se on näyttävä, laaja ja fantasiamaailmaltaan ihan kutkuttava, mutta siinä on yksi pieni ongelma.
Se on lentosotapeli.
Genressä itsessään ei ole tietenkään mitään vikaa, mutta siitä kiinnostuneet ovat historiallisesti olleet varsin pieni rajattu ryhmä. Niche-ryhmän ulkopuolelta on pyrittykin houkuttelemaan käyttäjiä juuri The Falconeerin maailman avulla, joka on fantastinen näkemys ilmavoimista. Lentokoneiden sijaan pilotit liitävät taivaita pitkin valtavilla haukoilla, joiden selästä ammutaan sähköistettyjä energiapalleroita. Myös viholliset muuttuvat hyvin pian lentäviksi rauskuiksi, valtaviksi jättiravuiksi ja simpukankuorilla varustetuiksi tykkitorneiksi.
Pelimaailmana toimii avoin Great Ursee -valtameri, joka koostuu mysteerisen halkeaman poikkileikkaamasta vallista ja tätä ympäröivistä saarekkeista sekä niissä asuvista heimoista. Kappaleisiin jaettu kampanja on pelattavissa vapaassa järjestyksessä, jolloin taivaita liidellään jonkun osapuolen riveissä tekemässä hanttihommia. Toisin sanoen joko hyökäten, puolustaen tai saattaen kriittisiä kohteita.
Tarinatehtäviä ei ole kuitenkaan pakko lähteä tekemään, vaan maailmaa voi tutkia omaan vapaaseen tahtiin ja suorittaa vastaavia hanttihommia eri kaupungeissa. Ympäristöön on kätketty omat salaisuutensa, minkä lisäksi uusia satamakaupunkeja avataan käytettäväksi ostamalla erinäisiä lupia. Rahaa tienanneet voivat törsätä tienestinsä puolestaan haukkaansa tai varustustaan päivittämällä.
Pidemmän päälle ongelmaksi muodostuu tosin tehtävän toisteisuus. Yllä mainitut kolme tehtävätyyppiä ovat ainoat, joita kierrätetään niin tarina- kuin sivutehtävissä. Kuoltuaan nämä joutuu lisäksi aloittamaan aina alusta, jolloin pahimmillaan kartan toisessa päässä sijaitseville alueille joutuu lentämään kyllästymiseen saakka. Toisinaan niihin tosin pääsee pikamatkustamaan, mutta tämän loogisuus ei oikein koskaan ennättänyt selvitä.
Taistelut itsessään jäävät saavat kaipaamaan hieman lisää.
Toiminta tuntuu periaatteessa hyvin perinteiseltä koiratappelulta, joissa pelaaja pyrkii liitämään vastustajien perässä pitäen samalla oman peräb puhtaana vihollisista. Vaihtoehtoisesti hitaammin liikkuviin kohteisiin tehdään oikeaoppisia syöksyjä ja kaarretaan vähän kauempaa taas uuteen iskuun. Kaikki tämä kuulostaa paperilta ihan kivalta, mutta käytännön toteutus ei ole yhtä haltioitavaa.
Lentotaistelut muuttuvat nopeasti kaoottisiksi yhteenotoiksi, joissa viholliset ennättävät vain vilahtaa ruudulla ja vaikeustasosta riippuen pelaaja on joko kuollut sekunneissa tai ei koskaan. Automaattitähtäys hoitaa lisäksi kaiken likaisen työn pelaajan puolesta, eikä nokkaansa tarvitse kuin osoittaa oikeaan suuntaan ammusten hakeutuessa kohteeseen. Isommat viholliset kestävät puolestaan niin tolkuttoman määrän osumaa, että todellinen väsytystaistelu käydään pelaajan itsensä kanssa.
Toisin sanoen toimintaan on vaikea löytää sopivaa balanssia, eikä ilmataisteluista pääse juuri sen takia nauttimaan. Esimerkiksi periaatteessa hyvin samantyyppinen Star Wars: Squadrons hoitaa vastaavan homman huomattavasti mielekkäämmin – ja tietty Tähtien sodan kera.
The Falconeer näyttää tosin upealta. Sen omaperäinen maailma houkuttelee tutkimaan, ja kaukaisuuteen jatkuvan meren päällä lennellessä on jotain kaukaisen haikeaa. Kyseessä on samalla ensimmäisiä 120 Hz -pelejä Xbox Series -konsoleilla, joten tätä tukevien televisioiden omistajat pääsevät nauttimaan annista todella sulavissa merkeissä.
Valitettavasti kaiken kauneuden alle kätkeytyy hyvin keskinkertainen tuotos, joka tosin saattaa upota asteen paremmin genrelle vihkiytyneille. Samojen tehtävien tahkoaminen sekä varsinaisten ilmataistelujen nihkeä tyydytys eivät kuitenkaan jaksa kiinnostaa kauaa, jos oppikouluaan ei ole käynyt nimenomaan pilvien seassa.
THE FALCONEER
”Kaunis mutta toisteinen ilmataistelupeli ei jaksa kannatella pitkään.”
