Arvostelu: The Padre on yksi historian huonoimmista kauhupeleistä – Arvosana jää väkisinkin puoleen tähteen

28.04.2019 09:07 | Ilari Hauhia

Virallisen kuvauksensa mukaan The Padre on ”retrotyylillä tehty 3D-kauhuseikkailu, joka lainaa klassikkokauhupelien perinteitä.” Kyseessä saattaakin olla yksi pelihistorian kauhistuttavimmista pelikokemuksista, mutta sitä tavoitetta on tuskin saavutettu kehittäjien toivomalla tavalla.


Julkaisupäivä: 18.4.2019
Studio: Shotgun with Glitters
Julkaisija: Feardemic
Alustat:  PC (Windows, Testattu) & Nintendo Switch
Pelaajia: 1
Peliä pelattu: Noin 6 tuntia


Pelikriitikon uralla on tullut vastaan sekä loistavia että hieman kehnompia pelejä. Samalla on tullut opittua, että indiepelien kanssa kannattaa tavallisesti pitää mieli avarana. Vaikka The Padren käytännössä suoraan Minecraftista lainattu ulkoasu herättää jo alkuun kysymyksiä, voisi sen takana periaatteessa odottaa vaikka kuinka kiinnostava seikkailu. Kiinnostava ei kuitenkaan ole paras mahdollinen adjektiivi The Padren kuvailuun. Parempi sana olisi hirveä.

Periaatteessa kauhupelin on hyvä olla hirveä, mutta The Padre saavuttaa oman hirveytensä varsin epätoivotulla tavalla.

Ensimmäisenä huomio kiinnittyy jo edellä mainittuun peli vokseligrafiikkaan ja pelin päähenkilöön, joka muistuttaa erehdyttävästi Minecraftin Endermania. Grafiikka ei ehkä miellytä kaikkien silmää, eikä se näytä kovin pelottavalta, mutta sinällään se ei vielä ole huono ratkaisu. Useat indiepelit ovat kyenneet tiiviiseen tunnelmaan varsin erikoisillakin graafisilla ratkaisuilla. The Padre on myös varsin kevyt ja se toimii tarvittaessa huonommallakin pelikoneella.

The Padren suurimmat ongelmat ovatkin pelimekaniikoissa. Kyseessä on vanhanaikainen seikkailupeli, jossa päähenkilö kutsutaan mystiseen kartanoon selvittämään kadonneeseen henkilöön liittyvää mysteeriä. Mysteerin selvittäminen voi kuitenkin pysähtyä varsin lyhyeen. Jo ensimmäisistä huoneista ulos löytäminen voi osoittautua varsin vaikeaksi, sillä The Padren tarjoamat pulmat ovat varsin epäloogisia ja siten niiden ratkominen on erittäin turhauttavaa. Varsinkin alussa vastassa on useita lukittuja ovia, joihin täytyy löytää avaimia.

Yhden avaimen voi esimerkiksi saada löytämällä toisesta huoneesta nuken, joka täytyy kiikuttaa toiseen päähän kartanoa lauluja itsekseen laulelevalle zombinaiselle, joka vaihtaa sen avaimeen. The Padre ei tosin anna mitään vinkkiä siitä, että zombi haluaisi itselleen nuken tai mistä sellaisen voisi löytää.

Pelaajan tuleekin lähinnä kliksutella ympäri huoneita ja toivoa, että jostain tapahtuu jotain, kuten että vaatekomerosta tupsahtaa esiin sopiva nukke. Klikkailua hankaloittaa entisestään se, että The Padren kamerakulmat ovat varsin erikoisia.

Toisessa kohtaa jo hieman pidemmällä The Padressa pelaaja löytää hahmon, joka seisoo tupakka kädessään pihalla. Pelaajan täytyy osata tarjota tälle aivan pelin ensimmäisestä huoneesta löytyneitä tulitikkuja, jotta tarina voi jatkua.

Ensimmäisessä huoneessa laatikkoon piilotetut tulitikut jäivät kuitenkin helposti huomaamatta. Mikäli näitä ei heti alussa löytänyt, on vaikea arvata että pelaajan tulisi kävellä aivan alkuun asti etsimään sopivia tulitikkuja. Mikäli tulitikut löytyvät jo valmiiksi inventaariosta, ei vielä riitä että tupakoivaa henkilöä klikkaa hiirellä. Sen sijaan pelaajan tulee seisoa tämän lähellä ja selata koko inventaarion läpi ja käyttää tulitikut sen kautta.

Eräässä pulmassa huoneesta löytyneessä kirjeessa pelaajaa kehotetaan ”sammuttamaan huoneesta kaikki valot”. On vielä kohtuullisen helppoa arvata, että pelaajan tulisi sammuttaa huoneessa palavat kynttilät. Mutta kas kummaa, vain osa kynttilöistä on ylipäätään mahdollista sammuttaa. Seinällä olevat kynttilät ovatkin ilmeisesti vain koristeita, eikä niitä voi edes klikata ja ne eivät liity pulmaan millään tavalla.

Kovin vaikeasti hahmotettavien pulmien lisäksi The Padre tarjoaa ”kamppailua” ja se jos mikä vasta kauhistuttaakin. Pelihahmo on aseistettu sorkkaraudalla ja myöhemmin myös pistoolilla. Sorkkaraudalla lyödessä vihollista vain klikkaillaan epämääräisesti ja jää nähtäväksi, kumpi kamppailun voittaa. Pelihahmon elinpisteistä ei kerrota mitenkään, vaan jossain kohtaa pelaaja vain heittää veivinsä.

Osa vihollisista on puolestaan niin vahvoja, että ne tappavat pelihahmon joka kerta ensimmäisestä kosketuksesta. Ikinä ei voi tietää, onko vastaan kävelevä haamu sellainen, jota pitäisi vetää sorkkaraudalla turpaan vai sellainen jonka luota pitäisi pötkiä pakoon hippulat vinkuen.

Kuolema voi yllättää myös varsin erikoisilla tavoilla. Eräästä laatikosta voi löytää ”Dark Souls -lautapelin”. Mikäli esinettä käyttää, kuolee pelaaja välittömästi saatetekstin ”Mitä oikein odotit tapahtuvan?” -kera. Vitsi voisi olla hauska, ellei The Padressa olisi mekaniikkaa, jossa pelaaja voi uudelleensyntyä vain rajallisen verran kertoja. Mikäli raja ylittyy, katoaa pelaajan koko progressio savuna ilmaan ja kaikki on aloitettava alusta.

Kokonaisuudessaan The Padre on erittäin turhauttava kokemus. Sen pulmat ovat pitkälti hyvin epäloogisia, kamppailu heikosti toteutettua eikä se edes näytä hyvältä. Ehkä parasta The Padressa on pelihahmon B-luokan ääninäyttely, jossa mikrofoniin on öristy vuorosanoja matalalla kurkkuäänellä. Sen huonoudelle voi sentään vielä nauraa, siinä missä muuten The Padresta on lähes mahdotonta saada mitään iloa irti.

THE PADRE

”The Padre on kamalilla pelimekaniikoilla ja epäloogisilla pulmilla täytetty seikkailu joka kannattaa kiertää mahdollisimman kaukaa.”