Arvostelu: Tom Clancy’s Ghost Recon Wildlands on Ubisoftin kunnianhimoisin peli

Tekijä: Ubisoft Paris
Julkaisija: Ubisoft
Testattu: PlayStation 4
Saatavilla: PC, PlayStation 4, Xbox One
Pelaajia: 1, 2-4 (internetissä)
Arvostelija: Niklas Isberg

Tom Clancy’s Ghost Recon Wildlands on lähes täysin nettimoninpelin varaan rakennettu taktinen räiskintä, joka pistää muut kaltaisensa häpeään. Se onkin yksi suurimmista hiekkalaatikkotemmellyksistä koskaan.

Wildlands sijoittuu tulevaisuuden Boliviaan, jota pyörittävät huumekartellit. Neljän palkkasotilaan tiimi jalkautuu maahan tarkoituksenaan vapauttaa se huumeparonien ylivallasta ja antaa ihmisille pieni toivon kipinä paremmasta huomisesta. Vallankaappaus vaatii yleensä hieman suuremman joukon, mutta taistelijat eivät ole aivan eilisen teereen poikia.

Tom Clancyn Ghost Recon -sarja vietti hiljaiseloa kolme pitkää vuotta, mutta nyt tullaan rytinällä takaisin. Wildlandsin ihmisjahti keskittyy huumeparoni El Sueñon metsästykseen. Kaveri on luonut maasta varsinaisen imperiumin, sillä joka nurkassa kokkaillaan amfetamiinia. El Sueñon juttusille päästään vasta pitkän taipaleen jälkeen, sillä ensiksi kuulusteltavana on kasa käskyläisiä. Pikkupohatat antavat ripotellen uutta informaatiota rakkaasta johtajastaan.

Taistelun tueksi bolivialaiset vastarintamiehet ja -naiset toimittavat muun muassa kranaatinheitiniskuja sekä tiedustelupartioita. Avunannot helpottavat puhdistusoperaatiota, jonka leikkikenttänä toimii koko Bolivia. Ja voi pojat, maa on hämmästyttävän laaja.

Polttavan auringon alla

Ghost Reconin Bolivia on verrattavissa Grand Theft Auto V:ssa nähdyn San Andreasin massiivisuuteen, mutta maailma tuntuu sitäkin isommalta. Maa jakautuu useaan eri alueeseen, jotka tarjoavat tutkittavaa todella pitkäksi aikaa. Puuhastelua on niin tarina- kuin sivutehtävien muodossa. Juonelliset tehtävät keskittyvät lähinnä El Sueñon ja tämän käskyläisten jahtaamiseen, eikä tarina yllätä juuri lainkaan.

Tehtävien suorittaminen pysyy melko suoraviivaisena. Kartalta paikannetaan haluttu kohde, hypätään ajoneuvoon ja päristellään määränpäähän. Tukikohtia vartioi yleensä vaihtelevan kokoinen lauma sotilaita, jotka voi halutessaan bongata etukäteen ilmasta käsin lennokin avulla. Paikantamisen hyödyllisyyteen havahtuu viimeistään silloin, kun vihollisvoimien tulivoima pääsee yllättämään. Havainnollistamisen jälkeen tuli on vapaa, ja papatus jatkuu kunnes viimeisenkin rähisijän kasvot osoittavat kohti maata. Palkinnoksi satelee kokemuspisteitä, uusia taitoja sekä aseiden osia.

Taitopisteiden sekä parannuksien keräily aiheuttaa lievää riippuvuutta, mikä johtaa usein siihen, ettei peliä voi lopettaa ennen kuin tärkeät päivitykset on haettu. Ghost Recon Wildlands houkutteleekin lähtemään metsästysretkelle, sillä kaikki uudet ominaisuudet ja aseet pitää löytää itse.

Aseiden osia sekä taitoja avataan ratsaamalla vihollisten tukikohtia. Lähestymistapoja missioihin on oikeastaan vain kaksi: Rambona sisään tai hiljaa hiipien.

Jälkimmäinen tapa osoittautui useasti järkevämmäksi, sillä hahmot eivät kestä luotisadetta Teräsmiehen tapaan. Varsinkin tekoälyn ohjastamien partnerien kanssa rynnäkön tekeminen ei ole kovin viisasta, sillä kavereita saa käskyttää jatkuvasti. Tekoäly puuhaa omiaan, vaikka itse olisikin jo täyttä häkää menossa tyhjentämään läheistä varastorakennusta. Onneksi tyypit tajuavat sentään palauttaa pelaajan henkiin nopeasti.

Aaveena liikkuminen on sen sijaan helppoa. Vihollisia voi merkitä, jolloin kaverukset liikkuvat asemiin ja jokainen haluttu kohde tipahtaa hiljaisesti maahan. Samankaltainen taidokas ampuminen ei luonnollisesti onnistu moninpelissä, vaikka käskyjä voikin jaella mikrofonin välityksellä. Kohteita on kuitenkin mahdollista merkata ystäviä varten valmiiksi.

Kaik yhes koos

Kavereita Wildlandsissa tarvitaankin, sillä ilman niitä toiminta kuivuu kasaan nopeasti.

Yhteistyö tekee touhusta hauskaa, ja hyvän porukan kanssa yö vaihtuu nopeasti aamuksi. Vaikka tehtävät toistavat pitkälti itseään, on räiskintä aivan erilaista silloin kun tiimi toimii. Kokemusta parantaa entisestään saumaton sessioihin liittyminen ja niistä poistuminen.

Tom Clancy’s Ghost Recon Wildlands on lähes täydellinen hiekkalaatikkokokemus. Maan ympäri voi kulkea kaksi- ja nelipyöräisillä, helikoptereilla sekä lentokoneilla. Ajoneuvoilla liikkuminen on usein vaivalloista, sillä ajotuntuman kiikkeryys tekee pärinästä rasittavaa. Siivekkäillä eteneminen on onneksi siedettävämpää. Jalkaisin taivaltaminen on myös mahdollista, josta fast travel -toiminto tekee nopeaa.

Kartan laajuuden vuoksi voisi olettaa, että latausajat ja piirtoetäisyydet aiheuttaisivat mojovaa nikottelua. Hämmästyttävää kyllä näin ei kuitenkaan ole. Edes tavallisella PlayStation 4:llä tahkotessa ruudunpäivitys ei säikähdä pienestä ja se pysyy jatkuvasti hyvin tasaisena. Kaukana olevat vuoretkin piirtyvät nätisti huolimatta sääolosuhteiden ja kellonaikojen vaihtelusta.

Lisäksi koko Bolivia on mallinnettu uskottavasti. En ole koskaan käynyt maassa, mutta siitä huolimatta ympäristö tuntuu autenttiselta. Pelloilla piehtaroi laamoja ja muita eläimiä ja kaduilla vaeltavat siviilit valittavat huonoa selkäänsä espanjaksi. Näiden pikku yksityiskohtien lisäksi jäin ehkä hieman kaipaamaan tuhoutuvaa ympäristöä, sillä erityisesti autolla on helppo jäädä jumiin. Kaikkea ei voi kuitenkaan saada.

Ghost Recon Wildlandsin vaikutteet nojaavat vahvasti muun muassa Mercenaries-sarjaan, jonka teema ja toiminta ovat samalla viivalla: suuria räjähdyksiä sekä tiukkaa menoa. Erona entisaikojen hitteihin saa Wildlandsista eniten irti laajan kaveripiirin avulla. Yksinäisiä susia ei periaatteessa hyljitä, mutta tehtävien yksitoikkoisuus alkaa puuduttaa paljon nopeammin itsekseen seikkaillessa. Mutta jos olet etsinyt loistavaa kavereiden kanssa pelattavaa, on Wildlands todellakin maininnan arvoinen.

Huumeparonien kukistaminen ei ole koskaan ollut näin hauskaa. Viva la Revolucion!