Arvostelu: Torment: Tides of Numenera voisi olla tuleva klassikko, jos se ei loppuisi kesken

Tekijä: inXile Entertainment
Julkaisija: Techland
Testattu: PC Windows 10, Intel Core i5-4670k, 16 Gt muistia & GeForce GTX 1080
Saatavilla: Linux, Mac, PC, PlayStation 4 & Xbox One
Laitevaatimukset: PC Windows 7 tai uudempi, Intel Core i5, 8 Gt muistia & GeForce GTX 460
Pelaajia: 1
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Jos joku meistä putoaisi muutaman kymmenen kilometrin korkeudelta kadulle, tarina päättyisi roiskahdukseen ja sotkuun. Tormentin päähenkilön tapauksessa isku maahan on kuitenkin vasta tarinan alku.

Syykin tähän on selvä: pelin sankari on osa kuolematonta jumalaa, joka on kadonnut jälkiä jättämättä.

Eiköhän tästä seikkailu saada aikaiseksi!

Muutamaa vuotta sitten alkanut Kickstarter-buumi on ollut monella tavalla ristiriitainen juttu, mutta sen hyvät puolet ovat olleet erinomaisen hyviä. Kickstarterin avulla olemme saaneet monta sellaista peliä, joihin perinteiset julkaisijat eivät olisi koskeneet, mutta jotka osoittautuivat lopulta erinomaisen tervetulleiksi.

Tyypillinen tämän koulukunnan peli on hengellinen perillinen jollekin 90-luvun pelilegendalle, joka syystä tai toisesta vain jäi ilman toivottua ja kaivattua jatko-osaa. Tätä porukkaa on myös Torment: Tides of Numenera, joka on epävirallinen jatko-osa yhdelle kaikkien aikojen legendaarisimmista PC-roolipeleistä eli Planescape: Tormentille.

Tällainen lähtöasetelma voi helposti olla myös painolasti, sillä legendan tasolle on hankala yltää. Torment kuitenkin onnistuu tässä mainiosti.

Yllä kuu, alla maa

Torment: Tides of Numenera alkaa erinomaisen mielenkiintoisesta asetelmasta. Pelihahmo avaa ensimmäistä kertaa ikinä silmänsä ja huomaa putoavansa kuusta kohti alla häämöttävää maan pintaa. Voisi kuvitella, että tällainen peli ei monta minuuttia kestä, mutta kuolema ei ole tässä tapauksessa kuin väliaikainen hidaste. Piakkoin käy ilmi, että pelaajan oudolle kuolemattomuudelle on hyvä syy. Hän on Muuttuvana jumalana tunnetun kuolemattoman olennon tuorein ruumis, jonka jumala on syystä tai toisesta hylännyt.

Jumala jätti jälkeensä ikään kuin läksiäislahjana pinon outoja voimia, kuten miltei ehdottoman kuolemattomuuden sekä kyvyn sukeltaa esineiden ja ihmisten kautta näiden menneisyyteen ja muuttaa menneitä tapahtumia. Yhdessä ”tähdenlennon” putoamispaikalle saapuneiden uusien tuttaviensa kanssa pelaaja lähtee etsimään isäänsä, paikkaansa maailmassa ja vastauksia mieltään askarruttaviin kysymyksiin.

Tormentin tarina on pääosin mainiota tasoa, sillä se uskaltaa olla rauhallinen ja pohtiva. Peli ei hoppuile suuresta toimintakohtauksesta toiseen, vaan keskittyy aika perustavanlaatuisiin filosofisiin kysymyksiin ja niiden vastauksiin. Tämä tarkoittaa tietenkin, että luettavana on pienen romaanin verran tekstiä, joten lukemista kammoksuvien ei kannata vaivautua. Itse kuitenkin pidin Torment: Tides of Numeneran tarinasta ja sen oudoista hahmoista hyvinkin paljon.

Yhtä paljon pidin myös hurmaavasta maailmasta, joka on jonkinlainen unenkaltainen happotrippiversio Maasta. Lukemattomat katastrofit ja sodat ovat paukuttaneet maapallon takaisin kivikaudelle. Menneiden aikojen ja sivilisaatioiden rauniot täplittävät alkukantaisten kylien ja asutusten ympäristöä, ja vähän väliä asukkaat löytävät reliikkejä menneiltä ajoilta.

Maapallon todellisuus on myös vähän hatarampi kuin nykyään, sillä sieltä sun täältä löytyy portteja ja repeämiä, jotka johtavat toisiin aikoihin, todellisuuksiin ja ulottuvuuksiin. Tällainen maailma on tietenkin mitä parhain tilaisuus kirjoittajille levitellä luovia siipiään ja näin on myös tehty.

Torment: Tides of Numeneran tarina vie pelaajaa toinen toistaan ihmeellisempiin paikkoihin. Eräs kaupunki on rakennettu jättimäisen biologisen olennon vatsaan. Toinen taas on muinaisen maagisen sodan seurauksena lipsahtanut irti ajasta ja heiluu nyt usean eri aikakauden välimaastossa. Eikä ihan joka fantasiaroolipelissä suinkaan päästä vierailemaan planeetalle eksyneessä avaruusmuukalaisten aluksessa opastamassa sen eksyneitä siirtolaisia kohti kotia.

Tällaiset yllättävät käänteet pitävät tarinan koko ajan tuoreena, koska pelaaja ei voi ikinä aavistaa, mitä seuraavan kulman takana odottaa.

Torment ansaitsee myös suitsutusta siitä, että se on oikea roolipeli. Pelaajalle annetaan paljon tilaisuuksia rakentaa hahmolleen haluamansa kaltaista persoonallisuutta ja sitten toteuttaa sitä. Tarinan käänteet ja jopa ilmeisesti kokonaiset suuremmat juonikokonaisuudet muuttuvat merkittävästi pelaajan valintojen mukaan, mikä on aina roolipeleissä kiva juttu.

Tarinan, ja oikeastaan koko Tormentin, suurin ongelma on, että peli loppuu hyvin yllättäen. Olin itse aivan loppumetreille saakka varma, että lähestyin ehkä tarinan puoliväliä ja sitä suurta yllättävää käännettä, joka heittäisi alkupuoliskon rakentamat odotukset katolleen ja paljastaisi ne todelliset tavoitteet, joita sitten loppupelin ajan jahdattaisiin. Sen sijaan peli päättyi, kun pelikellossa seisoi 15 tunnin lukema.

Tämä tuntuu vähintään oudolta, sillä vielä muutamaa viikkoa sitten pelin kehittäjät lupailivat pelille 45-50 tunnin kestoa. En kuitenkaan aivan helpolla keksi, miten olisin voinut missata 2/3 pelin tarinasta. Sisällöstä todennäköisesti missasin paljonkin, sillä Torment on tehty pelattavaksi useita kertoja. Monet valinnat ovat toisensa poissulkevia ja näin yhdellä pelikerralla ei yksinkertaisesti voi nähdä kaikkea.

Erilaista mekaniikkaa

Torment: Tides of Numenera ei ole tarinaltaan tai maailmaltaan mitään tyypillistä Dungeons & Dragons -kamaa, eikä se ole sitä myöskään pelattavuudeltaan. Inspiraationa on toiminut samanniminen pöytäroolipeli, jonka mekanismit on siirretty aika tarkkaan sellaisinaan tietokonepeliin. Ratkaisu toimii mainiosti.

Kaiken selkärankana toimivat kolme ominaisuutta: voima, nopeus ja älykkyys. Ominaisuudet ovat tavallaan pistepooleja, joista voi sitten ammentaa lisää onnistumisen mahdollisuuksia erilaisiin testeihin. Raskaalla miekalla osuminen voi olla voimatesti, kauppiaan suostuttelu alentamaan hintoja taas älykkyystesti. Erilaiset kyvyt, persoonallisuuspiirteet ja sen sellaiset antavat perusonnistumistodennäköisyyden, jota voi sitten boostailla heittämällä peliin relevantteja ominaisuuspisteitä.

Pisteet palautuvat aina maksimiarvoonsa kun pelaaja lepää majatalossa. Systeemi on hauska ja mukavan erilainen. Hahmot tuntuvat oikeasti uniikeilta, eikä kukaan voi olla superhyvä kaikessa. Mainiona oivalluksena ryhmän muut jäsenet voivat avitella testeissä, jolloin esimerkiksi heiveröinen maagi voi pyytää rotevaa taistelijaa murtamaan edessä olevan oven.

Systeemi ei ehkä toimisi aivan näin hyvin, jos pelisuunnittelu ei olisi muutenkin todella monipuolista. Torment ei esimerkiksi kutsu taisteluitaan lainkaan taisteluiksi, vaan kriiseiksi. Kyse ei ole mistään ”olen uniikki lumihiutale” -hipsteröinnistä, vaan filosofisesta näkemyserosta. Taisteluihin kun on aina muitakin ratkaisuja kuin miekalla huitominen. Vihollisille voi puhua, ympäristöä voi käyttää hyödykseen ja niin edelleen. Kehitystiimi lupaili, että koko pelin voi pelata läpi ilman ainuttakaan tappoa, minkä kyllä uskon.

Kuten arvata saattaa, taistelut eivät myöskään ole hirveän yleisiä. Mitään satunnaiskohtaamisia pelistä ei löydy lainkaan, vaan kaikki kriisit ovat ennalta määriteltyjä osia pelistä. Eivätkä ne suinkaan ole pelkkää ”me vastaan viholliset” -vääntöä. Eräässä kriisissä yhden ryhmän jäsenen täytyy yrittää hakkeroida muinaista navigaatiotietokonetta samalla kun muut harhauttavat vartijaa kiertoajelun muodossa. Erinomaisen nokkelaa ja oivaltavaa menoa!

Miltei legenda itsekin

Torment: Tides of Numeneran tarina on erinomainen, hahmot ovat kiinnostavia ja mekaniikat erottuvat positiivisesti massasta. Tältä osin kasassa olisi ollut aineksia peliin, joka tultaisiin muistamaan vielä vuosien päästä.

Nyt ongelma on kuitenkin se, että Torment tuntuu enemmänkin olevan noin 3/5 tästä erinomaisesta pelistä. On vaikea sanoa, mitä Tormentin kehitysjakson aikana on tapahtunut. Leikkauksia on kuitenkin tapahtunut, sillä peli tuntuu tyngältä – potentiaalisia ryhmänjäseniä on leikelty pois, kokonaisia kaupunkeja on poistettu maailmasta ja niin edelleen. Selittääkö tämä sen, miksi tarinan loppu tulee niin yllättäen? Olisiko välissä pitänyt alun perin olla vielä reippaasti enemmänkin sisältöä?

Mene ja tiedä!

Nykykunnossaan Torment on siis kyllä pelaamisen ja kokemisen arvoinen roolipeli, mutta en silti voi olla miettimättä harmissani, millainen klassikko se olisi voinut olla.