Arvostelu: Total War: Three Kingdoms on loistava stategiapeli – piristää tuttua pelisarjaa onnistuneesti

Creative Assembly palauttaa Total War -sarjansa muutaman vuoden jälkeen takaisin historiallisiin aikoihin, mutta onko lohikäärmeiden ja taikojen maailmasta enää paluuta?

Julkaisupäivä: 23.5.2018
Studio: Creative Assembly
Julkaisija: Sega
Saatavilla: PC (Windows, testattu)
Pelaajia: 1-2
Ikäraja: 16
Peliä pelattu arvostelua varten: 35 tuntia

Strategiapelien suurruhtinas Total War siirtyy Warhammer-periodista takaisin juurilleen. Vaikka historiankirjoja raotettiin sivuosa Total War Saga: Thrones of Britannian myötä, varsinainen emosarja palaa ensimmäistä kertaa neljään vuoteen takaisin historiallisiin tapahtumiin. Lasku tehdään kuitenkin pehmeästi, sillä uudeksi aikakaudeksi on valittu Kiinan romantisoitu Kolme kuningaskuntaa ja tämän tarunhohtoiset sankarit.

Total War: Three Kingdoms vie strategiapelien ystävät 200-luvun Kiinaan. Historiallinen ajanjakso on toiminut aiemmin lähteenä lukuisille kirjoille, elokuville ja peleille (mm. Dynasty Warriors), ja etenkin Total War -sarjan kannalta otollisesti kyseessä on myös Kiinan yksi verisimmistä ajanjaksoista. Siitä huolimatta tekijät ovat nyökänneet kehityksessään myyttien ja tarujen suuntaan hyödyntämällä sovituksessaan sekä fiktiivistä Romance of the Three Kingdoms– että historiallista Records of the Three Kingdoms -kirjaa.

Peli suosii lähtökohtaisesti näistä ensimmäistä, jolloin kunkin osapuolen legendaariset johtajat käyttäytyvät elämää suurempien sankareiden lailla. Käytännössä hahmot muistuttavat tällöin hivenen aiempien Warhammer-osien johtajia yksilöllisine kykyineen ja rivisotureita niittaavine taitoineen, mikä korostaa lähdemateriaalien romantisoitua puolta. Historiallista tarkkuutta kaipaavat voivat pelata kampanjat myös perinteisesti, jolloin johtajat ratsastavat rintamalle osana joukkoja.

Valitsee pelityylikseen lopulta kumman tahansa, Total War: Three Kingdoms näyttäytyy hyvin tutulta ystävältä. Laajemmassa strategisessa karttanäkymässä hallinnoidaan omaa valtakuntaa, kinastellaan muiden osapuolien kanssa ja suunnitellaan suurempia linjoja. Armeijoiden kohdatessa siirrytään puolestaan taktiseen rintamanäkymään, jossa joukko-osastot ja kenraalit ottavat toisistaan mittaa äärimmäisen loppuun hiotussa kivi, sakset, paperi -pelissä (knoppitieto: myös KSP on alkujaan kiinalainen keksintö).

Three Kingdoms parantaa onneksi kokemusta monin eri osa-aluein. Thrones of Britanniasta on napattu pelisarjaan strategisuutta lisäävä läänijärjestelmä, jossa kaupunkia ympäröivät maatilat, kaivokset ja laidunalueet. Jälkimmäiset tarjoavat ensisijaisesti heikosti puolustettuja – tosin tällä kertaa ylipäätään miehitettyjä – resursseja, jotka viisas kenraali nappaa valloitusretkellään haltuunsa ensimmäisenä. Esimerkiksi valtion tyhjät riisivarannot tietävät samalla, etteivät armeijat enää täydenny, jolloin linnoitetut kaupungitkin kukistuvat helpommin. Tämä muokkaa myös omia puolustuslinjoja, sillä armeijoitaan ei voi enää piilotella muurien takana turvassa.

Samalta saarivaltiolta on lainattu niin ikään armeijoiden realistisempi kasaaminen. Kaupunkeihin ei tarvitse enää rakennella tiettyjä pytinkejä saadakseen vaikkapa jousimiehiä riveihinsä, vaan kaikkia joukko-osastot on värvättävissä läänistä riippumatta. Yksiköt saapuvat valmiuteen myös välittömästi mutta vajaakuntoisina. Armeijoiden tarvetta joutuukin ennakoimaan, sillä housut kintussa yllätetty kenraali menettää muutaman kriittisen vuoron aikana ison osan läänistään.

Ennakointia helpottaa diplomatia, joka on ollut pelisarjan murheenkryyni lähes jokaisessa osassa. Tällä kertaa edistysaskelia on onneksi otettu harpaten selkeyttämällä kanssakäymisiä ja lisäämällä useampia vaihtoehtoja sopimusten sytykkeeksi. Tekoäly tuntuu myös toimivan aavistuksen viekkaammin, vaikka tietyt hölmöydet nostavat toisinaan yhä päätään. Kerran tasavahva kenraali ehdotti sodan päättämistä ryhtymällä heidän vasalliksi, jolloin päätin huvikseni testata, onnistuisiko sama toisinpäin pientä lisämaksua vastaan ja onnistuihan se. Toisaalta myöhemmin tämä samainen vasalli puukotti minua selkään, kun huomasi minun käyvän sotaa kaikkien muiden ympäröivien osapuolten kanssa.

Diplomatiasuhteiden lisäksi pelaajan tulisi huolehtia myös ihmissuhteista, jotka ovat siirtyneet osa osalta likemmäksi Crusader Kings -pelejä. Kullakin kenraalilla, perillisellä ja aatelisella on omat mieltymykset, piirteet ja outoudet, jotka määrittelevät tämän tyytyväisyyden. Verisiteet voi pyrkiä korvaamaan isommalla rahapussilla, mutta pahimmassa tapauksessa liian hapan kenraali loikkaa itsenäiseksi tai vaihtaa puolta. Mekaniikka on vahvasti liitoksissa myös pelin uusittuun vakoojajärjestelmään, jossa omia luottomiehiä voi lähettää naapurikuningaskuntiin potentiaalisiksi kenraaleiksi tai kirstunhoitajiksi ja aiheuttaa sitä kautta harmia – sama toimii tietty toisinpäin.

Pienet ja isot uudistukset johtavat lopulta siihen, että Total War: Three Kingdomsin strateginen osuus on pitkästä aikaa muutakin kuin vain vuorosta toiseen etenemistä. Erilaisia mittareita ja seurattavaa on toki valtava määrä, eikä peli edelleenkään opasta järin helposti näiden saloihin (aiempien pelisarjan osien kokemus auttaa suuresti). Tähän lukeutuu uusi värikoodattu käyttöliittymä, joka läpileikkaa koko helahoidon teknologiapuusta ja rakennusten ominaisuuksista aina kenraalien rooleihin asti.

Lyhkäisyydessään kullakin hahmolla, rakennuksella ja teknologialla on oma rooli, jota samanvärisyys korostaa. Esimerkiksi vihreät kenraalit ovat taistellessa parhaimmillaan toisia kenraaleja vastaan, mutta he lisäävät myös asukkaiden kasvua ollessaan kaupunkien johtajia. Samaan tapaan he antavat pieniä bonuksia samanvärisille yksiköille, jotka on puolestaan sidottu teknologiapuussa samoihin sävyihin. Esimerkiksi uusia jousiampujia halutessaan joutuu hivenen oudosti kehittämään talouteen liittyviä teknologioita. Järjestelmä on samanaikaisesti hyvin looginen ja äärimmäisen hämärä.

Yksilölliset kyvyt yltävät myös valittaviin johtajiin, jotka muokkaavat samalla hivenen pelityyliä. Esimerkiksi historiallinen hyvä tyyppi Liu Bei pystyy kääntämään Han-kaupunkeja puolelleen ilman taisteluja, kun taas manipuloiva Cao Cao käyttää diplomaattista pääomaa parantaen tai heikentäen muiden suhteita keskenään. Vaihtelevat pelityylit eivät missään nimessä yllä Total War: Warhammereiden tasolle monipuolisuudessaan, mutta ne tuovat silti reilusti syitä palata taistelemaan Kiinan herruudesta eri osapuolten riveissä.

Valitettavasti sotanuijan painava varjo tuntuu siinä pelin toisessa taktisemmassa osapuolessa. Total War: Three Kingdoms tarjoaa edelleen erinomaista reaaliaikaista taktikointia, mutta lohikäärmeiden, trollien, jättiläishämähäkkien ja valtavien loitsujen jälkeen on vaikea innostua yhtälailla keskenään identtisten armeijoiden välisistä kahinoista. Asteen suurempi ongelma on toiminnan muuttumattomuus.

Three Kingdoms kärsii monien hittipelien tapaan siitä, että se on onnistunut hiomaan antinsa huippuunsa. Valtavien armeijoiden väliset taistelut ovat edelleen äärimmäisen nautinnollisia koitoksia, jossa taktinen älykkyys päihittää usein määrällisesti suuremmat joukot. Logiikka toimii yksinkertaisten voimasuhteiden varassa, jossa keihäsmiehet päihittävät hevoset, hevoset jousiampujat ja jousiampujat jalkaväen. Näiden keskinäinen pyörittely sekä varsinaisen taistelutantereen hyödyntäminen esimerkiksi mottien tai metsän varjossa tehtyjen koukkausten avulla on usein avain voittoon.

Romantisoidussa kampanjassa taisteluihin tuodaan tosin yksi lisä, kenraalien väliset kaksinkamppailut, jossa haasteen hyväksyttyä ottelijat kirmaavat toistensa tykö muiden jatkaessa sotaa näiden ympärillä. Voitokkaampi osapuoli palaa taistelusta henkensä lisäksi moraaliboostin kera, joten kaksintaistelut eivät ole ainoastaan filmaattinen lisä. Myös yllämainitut hahmojen väliset suhteet vaikuttavat taisteluihin positiivisesti tai negatiivisesti, mikä kannustaa yhtäältä pitämään välit kunnossa komentajien välillä. Esimerkiksi erään idioottimaisen kaksintaistelun häviön päätteeksi yksi kenraaleistani kieltäytyi kokonaan taistelemasta ja seurasi tyytyväisenä muun joukko-osastoni teurastusta sivusta – kiitos siitä.

Taktinen puoli on siis edelleen äärimmäisen nautinnollista pelattavaa, ja harva tunne on yhtä huumaava kuin altavastaajana täpärään voittoon päättyvä kiperä taistelu. Totuus on silti se, että sitä se on ollut jo todella monen vuoden ajan, eikä Total War -sarjojen julkaisutahti ainakaan helpota asiaa.

Silti Total War: Three Kingdoms on erinomainen strategiapeli genren ystäville ja askel parempaan pelisarjan kohdalla. Sen monet lisäykset tuntuvat hyviltä ja monipuolistavat kokemusta, minkä lisäksi peli pyörii teknisesti lähes ongelmitta (arvosteluversio kaatuili kyllä ärsyttävän usein, mutta tämä korjaantunee jo julkaisupätsiin). Toivoisin silti Creative Assemblyn hidastavan tahtiaan, sillä vaikka lajityyppi ei ole yhtä saturoitunut kuin esimerkiksi toimintaroolipelit, uusi suursota vuodessa on silti aavistuksen liikaa…

…paitsi Warhammerin kohdalla. Uusi Total War: Warhammer tänne ja heti!

TOTAL WAR: THREE KINGDOMS

”Total War: Three Kingdoms on juuri sitä mitä pelisarja nyt kaipaakin.”