Arvostelu: Wolfenstein II: The New Colossus on yksi vuoden parhaista räiskintäpeleistä

02.11.2017 12:11 | Ilari Hauhia | 3030

Wolfenstein II: The New Colossuksessa BJ Blazkowiczia ei haittaa, vaikka vastassa onkin koko Yhdysvallat valloittanut ylivoimainen natsiarmeija. Blazkowicz ottaa rynkyt molempiin käsiin ja lähtee yhden miehen sotaretkelle, sillä yksi motivoitunut kapinallinen vastaa armeijallista natseja. Tuloksena on eräs vuoden parhaista räiskintäpeleistä.


Julkaisupäivä: julkaistu / Tekijä: MachineGames / Julkaisija: Bethesda  / Saatavilla: PC,  Xbox One,  PlayStation 4  / Testattu: PlayStation 4 / Pelaajia: 1


Wolfenstein II: The New Colossus jatkaa suoraan siitä, mihin Wolfenstein: The New Order jäi. Pelin alussa paljastetaan, että BJ Blazkowicz saatiin kuin saatiinkin pelastettua The New Orderin lopussa tuhoutuvasta linnoituksesta. Wolfensteinin sankari herää viisi kuukautta myöhemmin huonokuntoisena, mutta sentään elossa.

The New Colossus sijoittuu vaihtoehtoisen aikajanan 1960-luvulle, jossa natsiarmeija voitti toisen maailmansodan ja valtasi siinä sivussa Yhdysvallat. Natsivalta ei ole kuitenkaan onnistunut kukistamaan pinnan alla piilottelevaa kapinajoukkoa, jonka keulahahmoksi Blazkowicz jälleen kerran päätyy. Apunaan Blazkowiczillä on pieni, mutta sisukas tukijoukko, joka mahdollistaa natsismia vastustavat sotaretket.

Pelimekaniikkojensa puolesta Wolfenstein: The New Colossus jatkaa The New Orderista tutulla linjalla, mikä on oikein hyvä asia. Wolfensteineille tuttuun tapaan Blazkowicz ei tyydy vain yhteen aseeseen, sillä tosimiehillä on käsissään aina vähintään kaksi rynnäkkökivääriä. Tai laserase ja rynnäkkökivääri. Tai konepistooli ja haulikko. Tai vaikka astetta isompi tulipalloja ampuva kuolemanhärveli, joka vaatii jopa Blazkowiczin kaltaiselta lihaskimpulta kahden käden käyttämistä.

The New Colossus tarjoaa siis pelaajalle monia erilaisia asevaihtoehtoja, joita voi yhdistellä parhaaksi näkemällään tavalla. Natsien lanaaminen on hauskaa, ja pelaaja voi itse päättää, millä lähestymistavalla armeija laitetaan matalaksi.

The New Orderin tavoin Blazkowicz voi halutessaan hiippailla pitkin tasoja, vetää sotakirveellä kurkut auki ja kadota paikalta vähin äänin. Toisaalta The New Colossus tarjoaa myös perinteisestä all out -räiskinnästä pitäville DOOMia muistuttavan kokemuksen, jossa hiiviskely jätetään neideille ja näytetään, kuinka luodit saavat sisäelimet lentämään. The New Colossuksen kentät tarjoavatkin pelaajalle lähes loputtoman määrän panoksia ja sitäkin enemmän vihollisia, joihin lyijyä voi upottaa.

Ammusten lisäksi pelaajan tulee kerätä tasoista myös elinpisteitä palauttavia lääkintäpakkauksia sekä muun muassa kuolleilta vihollisilta tippuvia suojia, jotka parantavat Blazkowiczin kestävyyttä. Resurssien haaliminen voikin välillä tuntua jossain määrin puuduttavalta. Elinpisteet ja suojat myös hupenevat vaikeustasosta riippuen melko nopeasti tai vaihtoehtoisesti silmänräpäyksessä, mikäli pelaaja joutuu tulituksen keskelle.

Wolfenstein: The New Colossuksen vaikeustaso määritellään seitsenportaisella asteikolla, ja halutessaan pelin vaikeustason voi nostaa niin korkealle, että se haastaa varmasti kokeneimmatkin FPS-pelaajat raivon partaalle. Tavalliset kasuaalipelaajat saanevatkin ihan tarpeeksi haastetta jo kahdella tai kolmella alimmalla vaikeusasteella.

Noin 10-15 tuntia kestävän kampanjan toisella puoliskolla kenttien tyhjentämisestä tulee vielä entistäkin hauskempaa, kun Blazkowicz saa käyttöönsä uutta natsiteknologiaa.

Pelaaja voi valita, haluaako hän itselleen pelihahmon kutistavan haarniskan, jolla mahtuu aiempaa pienempiin koloihin. Muita vaihtoehtoja ovat vertikaalisia mahdollisuuksia avaavat teleskooppijalat sekä ovien ja vihollisten lävitse rynnimisen mahdollistava suojapuku. Natsiteknologian avulla pelaajalle aukeaa entistä enemmän erilaisia reittimahdollisuuksia The New Colossuksen kartoissa ja räiskinnän loppuun mennessä kaikki kolme yhdessä tekevät liikkumisesta todella hauskaa.

The New Colossus loistaa jo pelkkänä räiskintäpelinä, mutta sen lisäksi uuteen Wolfensteiniin on upotettu yksi vuoden parhaista tarinoista. Pelissä esiintyvät henkilöt ovat personaallisia ja pidettäviä. Välillä Blazkowiczin sotaretket saavat suorastaan absurdeja käänteitä, jotka saavat pelaajan kasvot väkisinkin vääntymään hymyn ja äimistyksen välimuotoon.

On mukava huomata, että vielä nykyäänkin jotkin pelistudiot välittävät perinteisestä yksinpelistä ja hyvästä tarinankerronnasta. Ensinnäkin The New Colossus on yllättävänkin ajankohtainen poliittinen kannanotto, joka esittää vastalauseensa eri rotujen eriarvoisuudelle sekä muille yhteiskunnallisille ongelmille. Pelin kehittäjät ovatkin aiemmin todenneet, että videopelit ovat hyvä tapa esittää niin sanottuja ”what if” -skenaarioita, joissa pelaajat voivat eläytyä hyvinkin erilaiseen todellisuuteen.

The New Colossus esittää natsien vastaisen sotaretken lisäksi myös hyvin henkilökohtaisen tarinan Blazkowiczistä itsestään. Kapinan johtohahmona esiintyvä Blazkowicz joutuu natsien lisäksi kamppailemaan omaa itseään ja tunteitaan vastaan, sillä Blazkowiczin menneisyys on rankka ja täynnä perheväkivaltaa sekä muita ongelmia. Kaiken keskellä on kysymys siitä, milloin väkivalta on oikeutettua ja kuinka pitkälle väkivaltaa voidaan jatkaa.

Tarinaa viedään eteenpäin Wolfenstein: The New Colossuksen tasoista löytyvillä kirjeillä ja muilla teksteillä sekä hahmojen välisellä dialogilla. Näiden lisäksi The New Colossus sisältää elokuvamaisia cutskenejä, jotka saattavat kuitenkin välillä venyä jopa liian pitkiksi. Välillä tulee pakostakin mieleen, onko kyseessä räiskintäpeli vai -elokuva. Toisaalta cutskenet on helppo hypätä yli, mikäli haluaa keskittyä vain ja ainoastaan The New Colossuksen tarjoamaan räiskintään.

Kokonaisuudessaan The New Colossus on joka tapauksessa yksi lähiaikojen positiivisimmista pelikokemuksista, josta on vaikea löytää mitään pahaa sanottavaa. Räiskintä on graafisesti juuri sopivan näyttävää ja hauskaa. Lisäksi peli kertoo samalla loistavan, tunteikkaan ja monitahoisen tarinan. Brutaalista väkivallastaan huolimatta Wolfenstein: The New Colossus onnistuu tarinankerronnallaan näyttämään myös kapinan hauskan ja inhimillisen puolen.

Samalla The New Colossus todistaa myös erään tunnetun väittämän vääräksi: sota voi todellakin kaivata yhtä miestä.

 

WOLFENSTEIN II: THE NEW COLOSSUS

”Wolfenstein II: The New Colossus on yhden miehen tarinarikas sotaretki, josta on vaikea keksiä mitään pahaa sanottavaa.”