Arvostelu: World of Final Fantasy on fanien unelmapeli Pókemon-mausteilla

Tekijä: Square Enix
Julkaisija: Square Enix
Testattu: PlayStation 4
Saatavilla: PlayStation 4 & PlayStation Vita
Pelaajia: 1
Arvostelija: Miikka Lehtonen

World of Final Fantasy on todennäköisesti vuoden iloisimpia peliyllätyksiä, jos sattuu olemaan sarjan suuri ystävä jo ennestään.

Final Fantasy -peleillä on historiaa jo miltei 30 vuoden ajalta. Näiden vuosien varrelle mahtuu lukemattomia pelejä ja hahmoja, jotka kaikki ovat jollekin kovin rakkaita. Niinpä onkin ihme, ettei tästä vuosikausien nostalgialäjästä ole aiemmin juuri ammennettu inspiraatiota uusiin peleihin.

Toisaalta ehkä on ihan hyvä, että näin ei ole tehty, sillä kun World of Final Fantasy tekee juuri näin, se tekee sen suurella sydämellä, rakkaudella ja sen verran hyvin, että muut nostalgiapelit olisivat vain vähentäneet sen tehoa.

World of Final Fantasyn voisikin ehkä tiivistää näin: se on sarjan pitkäaikaisten ystävien unelmien peli.

Muistojen maailmassa

World of Final Fantasy on tarinaltaan, sisällöltään ja toteutukseltaan täyttä metapeliä. Se on peli, jonka ovat kehittäneet Final Fantasyn ystävät muille kaltaisilleen. Peli kertoo tarinan kaksosista, jotka siirtyvät outojen tapahtumien kautta omasta kotimaailmastaan Grymoiren maailmaan. Grymoire on maailma, jossa kaikkien Final Fantasy -pelien tapahtumapaikat ja hahmot kohtaavat saumattomasti.

Kyseessä ei kuitenkaan ole niin outo maailma kuin ennakkoon voisi kuvitella, sillä nopeasti käy ilmi, että Lann ja Reynn ovat kotoisin Grymoiresta ja vieläpä ansioituneita sankareita siellä – he eivät vain muista koko asiasta tai oikeastaan yhtään mistään muustakaan mitään. Niinpä kaksikko lähtee matkalle etsimään muistojaan, sukulaisiaan ja maailman pelastusta.

Apuna on itseään jumalaksi kutsuva nuori nainen, sekä outo kettukeiju, joka opastaa kaksikkoa paikasta toiseen.

Tarina ja maailma ovat aivan täpötäynnä viittauksia Final Fantasy -pelien historiaan. Tuttuja hahmoja ja paikkoja tulee vastaan jatkuvalla syötöllä. Milloin kohdataan Final Fantasy X -pelistä tuttu Yuna tekemästä uskonnollisia seremonioita metsäjärvellä, milloin taas autetaan Final Fantasy IV:stä tuttua Rydiaa, Final Fantasy VII:stä kaikkien varmasti muistamaa Tifaa tai vaikka Final Fantasy XIII -pelin hahmoja näiden tehtävissä.

Kyseessä ei ole pelkkä halpa Family Guy -henkinen ”hei muistatko [NOSTALGIAJUTUN]” -kalastelu, vaan hahmot on upotettu hauskasti osaksi tarinaa. Peli vääntää jatkuvasti vitsiä pelisarjan kliseillä, fanien sisäpiirin vitseillä ja yleisestikin. Vaikka sitä ei helposti uskoisi, World of Final Fantasy on vuoden hauskimpia pelejä. Se on hyväntahtoinen ja positiivinen, sen hahmot ovat sympaattisia ja kirjoitus ensiluokkaista. Myös käännös toimii oikein hyvin ja monet varmasti hankalat vain japania puhuville kirjoitetut vitsit on käännetty hienosti englanniksi.

Kun pelillä on pituuttakin vielä sellaisen normaalin Final Fantasyn verran – eli useita kymmeniä tunteja – rahalle todella saa vastinetta. Ja nyt, ystäväni, pääsemme siihen pelin outoon osioon.

Gotta catch ’em all!

World of Final Fantasy hurmaa ykkösellä tarinansa ja megasöpön, sarjakuvamaisen ja hempeän värikkään grafiikkansa avulla. Samalla myös uudet versiot klassisista Final Fantasy -biiseistä hemmottelevat fanien korvia. Hempeilystä siirrytään kuitenkin yllätysten maailmaan kun itse pelaaminen alkaa. Kun ensimmäisessä taistelussa tulee vastaan pino toistensa päiden päällä seisovia vihollisia, alkaa jo aistia, että World of Final Fantasy ei ole ehkä aivan sarjan perustason peli.

Taistelut kyllä ovat pintapuolisesti tuttuja kaikille vanhempien sarjan pelien ystäville. Ne sujuvat yhä vuoropohjaisesti: pelaajat ja viholliset hyökkäilevät vuorollaan ja sitten odotetaan, että aikajana tuo taas oman vuoron aktiiviseksi. Normaalien lyöntien ohella tarjolla on kamalasti erilaisia kykyjä ja loitsuja niiden klassisten ”tuli on heikko jäälle” -sääntöjen mukaan. Ja sitten? Sitten World of Final Fantasy muuttuu Pokémoniksi.

Reynn ja Lann eivät itse ole kovin kummoisia taistelijoita, mutta se on ihan okei. Heillä kun on huippuharvinainen kyky kesyttää Grymoiren maailmaa asuttavia mirageja, jotka ovat klassisten Final Fantasy -vihollisten chibisöpöjä versioita. Kukin niistä vaatii ensin omat kikkansa, jotta ne voi pyydystää. Alussa riittää, että vain kuluttaa vihollisten kestopisteitä ja nakkaa niitä pelin versiolla pokepallosta. Myöhemmin täytyy kuitenkin tehdä jo jos jonkinlaisia kevätjuhlaliikkeitä, jotta kovemmat ja harvinaisemmat viholliset saa liitettyä tiimiinsä.

Kaikilla elukoilla on oma versionsa Final Fantasy X:stä tutusta Sphere Gridistä, eli eräänlainen ristikko, johon sijoitellaan kykypisteitä. Näin saa avattua käyttöönsä erilaisia bonuksia ja kokonaan uusia kykyjä. Ja sitten on aika pinota hirviöt. Kirjaimellisesti.

Kaikilla hirviöillä ja hahmoille, myös Reynnillä ja Lannilla, on oma kokonsa. Isot kuuluvat pinon pohjalle, keskikokoiset keskelle ja pienet päälle. Pino toimii aina yhtä aikaa ja summaa yhteen kaikki kykynsä ja ominaisuutensa. Kyvyt myös kombottuvat yhteen: jos kaikki kolme pinossa olevaa hirviötä osaavat heittää vaikka heikon fire-taian, se muuttuu paljon tehokkaammaksi firagaksi. Reynn ja Lann voivat itse muuttaa kokoaan suuren ja keskikokoisen välillä, joten kustomointimahdollisuuksia riittää valtavasti.

Pinoilla pidetään muutenkin hauskaa, sillä vihollisetkin osaavat kasata niitä. Kun samassa jöötissä seisoo pari kivikovaa tankkia ja yksi heikko maagi, hyökkäyksiään ei voi kohdistaa siihen helposti kumottavaan maagiin, vaan kaikkien kesto laskee tasaisesti – ellei pinoa sitten ensin kaada. Kovat hyökkäykset kun horjuttavat uhriaan ja kun tämä tarpeeksi horjuu, koko keko leviää turvalleen ja hajoaa alkeisosiinsa.

Taistelu on ihan hauskaa, mutta ei mitenkään suunnattoman erikoista. Kun pääsee pinossa seisovien chocobojen aiheuttamasta huvituksesta yli, tarjolla on perustason Final Fantasy -taistelua, joka olisi kaivannut ehkä vähän tuunailua, nopeutusta ja uudistuksia. Toisaalta eipä taistelu koskaan myöskään varsinaisesti ärsytä. On vain vähän harmi, että kun koko muu peli tuntuu niin uudenlaiselta ja hauskalta, taisteluun ei ole keksitty mitään ihmeellisempää kuin ryhmän pinoaminen pariin kekoon.

Herkkua sarjan faneille

Olen ihan rehellinen: kiinnostuin World of Final Fantasystä ensimmäisten kuvakaappausten myötä. Megasöpö taidetyyli ja niistä sarjan parhaista (eli SNESille julkaistuista) peleistä tutut hahmot ja paikat kaappasivat sydämeni. Itse peli lunastaa helposti odotukseni ja vieläpä ylittääkin ne, tarjoillen oikeasti hauskaa, lämminhenkistä ja viihdyttävää pelattavaa kymmenien tuntien ajaksi.

On vaikea sanoa, miten kaava vetoaisi ihmiseen, jolla ei ole hempeitä muistoja sarjan peleistä. Kaipa hänkin siitä jotain irti saisi, sillä hirviöiden keräily on hauskaa ja huumorista löytyy myös useammille aukeavia tärppejä. Mutta turha sitä totuutta on kierrellä: World of Final Fantasy on sarjan nostalgianälkäisille faneille tehty herkkupala, ja kun itsekin satun sellainen olemaan, nautin siitä kovasti.

Jos itsekin muistelet lämmöllä kummitusjunia, lentoaluksia, Cidejä ja Mako Reactoreja, pelaa ihmeessä World of Final Fantasyä.