Assassin’s Creed III: Liberation (PS Vita)

07.02.2013 15:30 | Tero Lehtiniemi

Tekijä: Ubisoft
Julkaisija: Ubisoft
Testattu: PS Vita
Saatavilla: PS Vita
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu:Assassin’s Creed III: Liberation
Arvostelija: Tero Lehtiniemi

 

Assassin’s Creed -peleistä on vuosien saatossa muotoutunut Ubisoftin lippulaiva. Ripauksen tylsästä ja huonon taistelusysteemin piinaamasta avoimen maailman salamurhapelistä on pikkuhiljaa kasvanut merkittävä pelisarja, joka tosin tuntuu jatkuvasti harhautuvan yhä kauemmas alkuperäisistä juuristaan. Taistelu sentään toimii nykyään.

Sonyn hyvien pelien ja ilmeisesti myös ostajien puutteesta kärsivä PlayStation Vita -konsoli saa kunnian olla ensimmäisen oikean, siis todella täysimittaisen käsikonsoli-assasiinin alusta. Yritys on kunnianhimoinen, mutta kaatuu ehkä pääpelejäkin pahemmin pelisarjan helmasynteihin.

Liberation ei sijoitu varsinaiseen Assassin’s Creedin tarinajatkumoon. Sen päähenkilö on nimeltään Aveline de Grandpré. Kuten nimestä saattaa arvata, päähenkilömme on tällä kertaa nainen. Tarkemmin sanottuna rikkaan kauppiaan ja entisen orjan tytär, joka viettää päivänsä New Orleansin 1700-luvun loppupuoliskon ylhäisöpiireissä.

Pelin tarina on täysin sidoksissa Avelinen omaan elämään, eikä normaalista Assassin’s Creedien salajuonihötöstä ole juuri tietoa. Liberation on yksinkertaisesti virtuaalitodellisuusfirma Abstergon kauppaama simulaattori, ei sen enempää.

Maailmaltaan Liberation on sarjalle uskollinen. Pelialueet, kuten New Orleans ja sen läheinen suoalue Bayou, ovat pullollaan etsittävää, tutkittavaa sekä suoritettavia sivutehtäviä. Lisämaustetta salamurhaamiselle tuovat Avelinen kolme eri asustetta. Orjaksi naamioituneena tämä herättää vähän huomiota mutta on haavoittuva. Aatelispuku rajoittaa akrobatiaa mutta suo rauhan ympäristöltä. Lisäksi mukana on tietysti salamurhaajapuku, jonka suoman ketteryyden ja taistelukyvyn vastapainona on vartijoiden jakamaton huomio.

Avoin maailma onkin Liberationin parhaita puolia. Sitä tutkii mielellään, ja Avelinen alter-egot tuovat tehtäviin mukavaa vaihtelua. Pöytäkonsolien kanssa ulkonäössä kisailu tosin kostautuu satunnaisina suorituskykyongelmina, joista silmiinpistävin on satunnainen hahmojen piirtyminen aivan liian lähellä.

Nyt loppuu se kikkailu

Assassin’s Creed -sarja sotkeutuu toisinaan liikaa omaan nokkeluuteensa, ja pelisarja on jatkuvasti luisunut yhä kauemmas vapaasta salamurhasimulaatiosta. Liberationissa tämä elementti on selkeästi esillä, ja se näyttää rumaa naamaansa juonitehtävissä. Juoni on pullollaan tympeitä hiiviskely- ja varjostustehtäviä jotka rakenteeltaan ovat enemmän armottomia puzzleja kuin kiinnostavaa salamurhaleikkiä. Toisinaan toki juonikin loistaa, mutta ei riittävästi.

Tarinatila luo itsestään liian tehokkaasti kuvaa jonkinlaisena pelaajaa kiusaavana sivujuonteena, joka jää mobiilipelaamiseen paremmin soveltuvan ja hyvin toimivan avoimen maailman varjoon.

Asiaa ei luonnollisestikaan auta se, ettei Liberation hyödynnä asetelmaansa tarpeeksi. Orjakysymys jää alkuasetelman jälkeen taka-alalle, eikä irrallisuus AC-kaanonista myöskään rohkaise paneutumaan stressaavaan juoniosioon.

Liberation sortuu myös uuden laitteen perusvirheeseen: Vitan hienoja ominaisuuksia on haluttu hyödyntää erilaisilla minipeleillä ja muulla kikkailulla, mutta valitettavasti puolivillainen toteutus tekee tuloksista melko katastrofaalisia. Peli olisikin ollut paljon parempi ilman niitä.

Assassin’s Creed: Liberation on ristiriitainen peli. Parhaimmillaan se on äärimmäisen toimiva, sisäänsä imevä ja mielenkiintoinen. Pahimmillaan taas turhauttava, yhdentekevä ja pelaajaansa jopa suorastaan kiusaava.

Avoimen maailman salamurhaseikkailuna Liberation on Vita-mittakaavalla toimivaa viihdettä, mutta turha kikkailu ja huonoilla tehtävillä pilattu tarinatila laskevat pisteitä. Sääli, sillä Liberation on perustaltaan hyvä peli.

Lisää aiheesta

Assassin’s Creed III (PC, PS3, Xbox 360)