Assassin’s Creed Unity (PC, PS4, Xbox One)

19.11.2014 17:55 Miikka Lehtonen

Tekijä: Ubisoft Montreal
Julkaisija: Ubisoft
Testattu: Xbox One
Saatavilla: PC, PlayStation 4, Xbox One
Laitevaatimukset: PC Windows 7, Intel Core i5-2500k, 6 Gt muistia, DirectX 11 -yhteensopiva näytönohjain
Pelaajia: 1, 2-4 (internetissä)
Pelin kotisivu: Assassin’s Creed Unity
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Ubisoftin Assassin’s Creed –pelisarja on vuosien varrella kokenut hyviä ja huonoja hetkiä. Viimeksi oltiin mielestäni hyvän ääressä, sillä pidin Black Flagista kovasti. Kun Ubisoft vielä lupaili suuria ja puhui kivoja tuoreinta peliä demotessaan, ehdin jo innostua.

Siinä määrin innostuinkin, että kun Jukka tarjosi valintaa Call of Dutyn ja Assassin’s Creedin väliltä, valitsin Assassin’s Creedin. Ja väärin valitsin.

Assassin’s Creed –pelien, tai helvetti vie, yleensäkin Ubisoftin open world –pelien kaava ei varmasti enää yllätä ketään. Olet Ubisoft-sankari, eli nuori, komea ja aina kaikelle sarkastisesti virnuileva nuori mies, joka heitetään keskelle muinaisia salaliittoja ja elämää suurempia tapahtumia. Juokset läpi juonitehtäviä, avaat sumun peitossa olevan kartan uusia alueita kiipeämällä korkeisiin paikkoihin ja teet miljoonia sivutehtäviä.

Siinä sivussa asiat bugaavat enemmän tai vähemmän. Lopputekstien pyöriessä olosi on todennäköisesti sellainen, että kokemus oli ihan jees, mutta se olisi voinut olla vähän parempi, jos X. Assassin’s Creed –pelien tapauksessa X on tunnettu jo vuosien ajan ja se osoittaa selvästi pelin juonitehtäviin, jotka ovat usein täyttä paskaa, näin kauniisti sanoakseni.

Olemme kaikki hajoilleet niihin: seuraa tätä tyyppiä, varjosta tuota kaveria, jahtaa tätä jantteria. Hups, astuit metrin liikaa vasemmalle. Hups, juutuit kiinni kalakoriin. Hups, vartija bugasi ja katsoi väärään suuntaan. Kuolit, aloitetaanko uudestaan vai joko riitti?

Olin hyvin innoissani, kun Ubisoftin kehittäjät lupasivat ja vannoivat, että Assassin’s Creed Unity korjaa tämän ongelman. Black Flagin esittelemä mahdollisuus arvostella tehtäviä oli kuulemma tehnyt tehtävänsä ja Ubisoftilla tiedettiin, mistä pelaajat pitivät – ja vielä merkittävämmin, mistä eivät.

Niinpä olinkin aika pirun yllättynyt, kun jo vartin sisään pelin aloittamisesta jahtasin jotain ranskalaisheeboa pitkin kalamarkettia ja tehtävä epäonnistui hahmoni hypättyä roikkumaan kojun seinälle kohteen kaasuttaessa kohti Bastognea. Oletteko nyt helvetti vie tosissanne?!

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Bienvenue en France

Kuten varmasti kaikki tietävät, Assassin’s Creed Unity sijoittuu Ranskan vallankumouksen aikaan. Giljotiini jauhaa yöt ja päivät, fanaatikot partioivat kaduille ja lain turvasta ei ole tietokaan, kun sivistynyt älymystö tuulettaa hieman kotimaansa poliittista ilmapiiriä.

Peli ottaakin aihepiiristään kivasti irti, sillä meno on usein hyvinkin brutaalia. Toki se Assassin’s Creedien perushölmöys nähdään taas, eli jos keksit vaikka puoli tusinaa sellaista hahmoa, jotka olisivat tuttuja Ranskan vallankumouksen ajalta, voit olla noin 99,9% varma siitä, että jossain vaiheessa heität heille tehtävää.

Siinä sivussa sitten jahdataan kerjäläisten kuningasta, joka tekee alaisilleen pakkoamputointeja (”kansa maksaa enemmän rammalle kuin ehjälle kerjäläiselle”), vapautetaan vankeja, murhataan toisinajattelijoita ja tehdään miljoona sivutehtävää. Samalla jahdataan mystisiä salaliittolaisia, jotka tappoivat paitsi isäsi, myös ottoisäsi. Eikö niille perkeleille mikään riitä!?

Perustyyliin tarina on mitä on. Muinaisia salaliittoja, lähitulevaisuuden hakkereita, kohtalon sormen osoittavaa heiluttelua ja mystisiä artifakteja koko rahan edestä. Ketä kiinnostaa? Ei ainakaan minua. Ei enää. Black Flagissa oli sentään sankari, joka osasi ottaa kaiken sopivalla vakavuudella (eli ei lainkaan vakavasti) ja se sai myös muun pelin tuntumaan hauskalta ja viihdyttävältä. Nyt kaikki on niin haudanvakavaa paatosta, että. Ne pienemmät tarinat, joiden ympärille sivutehtäviä on kiedottu, ovatkin sitten edes vähän viihdyttävämpiä, joskin tosiaan myös hyvin synkkiä.

Sivutehtäviä on valtavat määrät. Suunnilleen kaikki aiemmin tutut aarrejahdit ja keräilyt löytyvät taas nyt muun muassa murhamysteereillä tuettuina. Osa niistä on ihan kivoja. Itse tykkäsin murhamysteereistä, jotka eivät nyt mitään tarinankerronnan mestariteoksia ole, mutta ovatpa silti vaihtelua. Kävellään murhapaikalla, haastatellaan todistajia, etsitään todistusaineistoa ja lopuksi syytetään jotakuta. Ihan kivaa. Samaa ei valitettavasti voi sanoa monista muista sivutehtävistä, jotka ovat joko sitä samaa perushiippailua kuin päätehtävätkin, tai loputonta esineiden keräilyä milloin milläkin verukkeella.

Ongelmia paratiisissa

Valitettavasti kaikki ei suinkaan ole kunnossa ranskanmaalla. Itse pelailin peliäni Xbox One –konsolilla, mutta sillä ei ole seuraavan lauseen kannalta kamalasti väliä: Assassin’s Creed Unity ei pyöri kovin hyvin. Kun ruudulla on paljon porukkaa – kuten käytännössä aina – ruudunpäivitysnopeus tipahtaa masentavan alas.

Muutenkin bugeja ja töksähtelyjä esiintyy. Välillä hahmot putoavat maan sisään, tehtäviä ei voi oikein suorittaa koska skriptaus kusee ja niin edelleen. Pari päivitystä tuli jo, lisää on tulossa ja ongelmat jatkuvat.

Nämä tekniset ongelmat ovat kuitenkin pientä verrattuna niihin suurempiin ongelmiin. Niistä ensimmäinen on se, että pelaaminen on edelleen täyttä tuskaa. Ubisoftin pojat ovat tuunailleet kontrollejaan pelaajien hajoiltua siihen, että perusliikkuminenkin on ollut jo useamman pelin ajan aika hankalaa. Niin se on edelleen.

Ongelmat ovat tutut: peli tulkitsee liikaa pelaajansa aikeita ja tunkee liikaa juttuja saman napin taakse. Niinpä kun ajat takaa varasta kalamarketilla, juoksunapin pohjassa pitäminen tarkoittaa, että jos juokset liian lähelle jotain estettä, Arno hyppää roikkumaan siihen. Tilanteesta riippuen B-nappi tekee noin 1500 erilaista juttua esineiden käyttämisestä miekan poispistämiseen. Arvatkaa, miten usein tulee juuri väärä?

Vielä ikävämmin välillä ei tule mitään. Itse hajoilin useamman kerran siihen, että ruudulla näkyy kehoitus painaa vaikkapa B:tä ja taklata tehtävän kohde. Painan B:tä. Mitään ei tapahdu. Painan uudelleen. Ei vieläkään. Taon ärräpäitä sanellen B-nappia peukku valkoisena ja sitten, jossain siinä 26. painalluksen kohdalla, vihdoin tapahtuu. Sama pätee myös hyppyihin ja moniin muihin juttuihin, joten onpas kiva failata vaikka aikarajoitettuja hyppytehtäviä sen takia, että Arno ei vain suostu hyppäämään kattokruunusta toiseen.

Merkittävämpi ongelma on se, että pelaaminen ei ole niin hauskaa kuin sen pitäisi olla. Kaava on jo liian tuttu ja nähty liian monta kertaa. Black Flagin selvästi parasta antia oli merellä sekoileminen, jota nyt ei nähdä. Tilalla on liian vakavaa ja huumorintajutonta draamaa ja liian vanhanaikaista tehtäväsuunnittelua. Ne kaikki alussa kuvaamani perinteiset ongelmat? Löytyvät yhä. Turhan usein.

Tarjolla olisi ollut myös co-opia, mutta sitä ei arvostelujakson aikana päästy testaamaan. Tiettävästi co-op on ihan kivaa puuhaa jos sattuu pitämään Assassin’s Creedien perusmeiningistä. Onpa tarjolla kuitenkin paljon hahmon kustomointia ja muuta sellaista.

Kolikon vastapainona Unitystä löytyy myös mikromaksuja. Räikeitä sellaisia. Oikotie parhaisiin varusteisiin – joiden hankkiminen on muuten hankalaa ja hidasta – kulkee pulittamalla vino pino riihikuivaa rahaa. Tai mitäs jos tehtävän epäonnistuessa peli mainostaisi, että voit muuten sitten ostaa kolmen minuutin asebuffin, jolla tehtävä ehkä sujuisi paremmin? Keittäisikö? Niin minullakin. Varsinkin kun peli itse esittää mikromaksut niin naurettavan tökerösti (”hakkeroi peli virtuaalivaluutalla!”) että hetken kuvittelin kyseessä olevan tökerön parodian. Mutta eipä ollut.

Tai miten olisi se, että pelimaailma on piukassa arkkuja, joita ei voi avata ilman, että pelaa jotain hämärää tablettimobiilipeliä? Tai toisia arkkuja, joita ei voi avata ilman jonkinlaista Ubisoft-verkkotunnusta?

On ehkä jotenkin sopivaa ja kuvaavaa, että juuri Ranskan vallankumousta käsittelevässä pelissä kävi näin. Ubisoftin kehittäjätkin lupasivat vallankumousta ja kaikkea uutta ja ihmeellistä, mutta pölyn laskeuduttua jäljellä oli lisää samaa hieman uudenlaisen kuoren alle piilotettuna. Seuraavaksi jäädään sitten ihmettelemään, päätyykö joku vertauskuvallisesti giljotiiniin. Oli miten oli, itse en Assassin’s Creed Unityä ostaisi kuin korkeintaan alennusmyynnistä.

Tämän jälkeen onkin hyvä kerrata pelin ohjaajan haastattelu, pitää pokerinaama, ja miettiä, että mikä meni pieleen? Assassin’s Creed Unity –haastattelu: teimme uusiksi kaikki ydinjutut

Toinen mielipide (Xbox One)

Assassasin’s Creed -sarja, jos joku, on intensiivisen lypsämisen kohde. Pelkästään viime vuonna julkaistiin kolme peliä, joskin Liberation HD oli aiemman käsikonsolipelin uudelleenlämmittely. Suurin uusi AC oli Unity, tai ainakin sen piti olla. Se halusi niin kovasti uudistua, kiertää sarjan toistot ja synnit kaukaa, sekä olla ensimmäinen täysin uuden sukupolven salamurhapeli.

Olihan se, mutta ei edes vaihtelevalla menestyksellä. Ubisoft kynsi Unityllä jäätävän syvylle, eikä mikään toiminut. Eikä toimi täysin vieläkään. Jotain kertoo myös se, että peliin tuli eräässäkin vaiheessa päivitys, joka oli koko alkuperäisen pelin 40 gigan kokoinen. Jotain on sössitty ja pahasti.

Jos peliä tarkastelee kaikkien bugien ja epämääräisten toimimattomuuksien läpi, niin aika olikin jo uudistua ja suunta on oikea. Kiipeily on huomattavasti ripeämpää ja loogisempaa. Eksoottiset näppäinasettelut vaativat pienoista totuttelua aluksi, mutta ehkä vanhatkin fanit oppivat pelaamalla pääsarjan seitsemännen osan muutokset.

Mitä aiheeseen tulee, niin kelpaa. Ranskan synkkä vallankumousjakso on kiehtovaa koettavaa ja iskee meikäläiseen heti AC-Italian ja Karibian jälkeen parhaiten. Päähenkilö Arno Dorian toimii ihan okei, ja hänessä on jotain samaa kauhukakaramaisuutta kuin nuoressa Eziossa, vaikka samalle tasolle hahmo ei nouse. Todelliseksi pääosaesittäjäksi nousee siten taas peliympäristö. Alun Versailles mukailee vähän pienemmän kylän henkeä, mutta Unity saa kunnon historiapuhtia Pariisissa. Mukavat puitteet syntyvät niin monituisista rakennuksista kuin myös vaikkapa Notre Damen katedraalista. Kaupunki elää ja se on sarjan tähänastisista paikoista ehdottomasti monipuolisin ympäristö.

Mutta kun peli ei vain toimi. Ruudunpäivitys tökkii Pariisin ihmispaljouden keskellä. Bugeja löytyy siellä ja täällä. Niistä aiheutuu yllättäviä kuolemia, outoja hahmonjunnaamisia, oudosti warppailevia AI-hahmoja ynnä muuta. Immersio kärsii ihan todenteolla. Bugeja on niin paljon, ettei pelaaminen ole enää edes hauskaa.

Optimisti luulisi, että yhteistyötila edes lievittäisi tätä kamalaa vihlontaa, mutta ei. Sekoilu ja päänsärky vain nousevat yksinpeliäkin pahemmaksi: ajoittain ruudunpäivitys notkahtaa täysin pelikelvottomaksi ja outo verkkoviive närästää. Mistään ei oikein tule mitään, kun ongelmat ovat jossain muualla kuin sohvan ja teeveen välissä. Kokemus on kauttaaltaan ahdistava. Toivottavasti se saataisiin kuntoon, sillä kokisin Pariisin ihan mielelläni sekä yksin että yhdessä muiden kanssa. Se olisi upeaa, kun Assassin’s Creedin pelimaailmaan on saatu näinkin mielenkiintoista elämää ja sykettä.

Joku voisi tehdä pienen minipelin, jossa syystä tai toisesta sylettävillä digitaalisilla peleillä voisi viskoa vesilintuja. Unity on kamala tapaus hyvällä idealla. Sääli.

Kalle Laakso

Nelinpeli:

Lisätietoja: https://muropaketti.com/pelit/nelinpeli/

Yksinpelivideota:

Co-op-moninpelistä kiinnostuneille viisi gameplay-videota:

Assassin’s Creed Unity –ensikosketus – vallankumouksen hirviöt [osa 1]

Assassin’s Creed Unity –ensikosketus – historiallista virtuaalimatkailua [osa 2]

Assassin’s Creed Unity –haastattelu: teimme uusiksi kaikki ydinjutut

Assassin’s Creed Unity –haastattelu: Pariisi on pelin päähenkilö

Assassin’s Creed Unity –haastattelu: vallankumouksen kaaoksen ymmärtäminen oli haasteellista

Videoblogi: viikonlopun peliputki, Call of Duty, Assassin’s Creed, tulevat megapelit ja paljon muuta