Atelier Ayesha Plus: The Alchemist of Dusk (PS3, PS Vita)

07.07.2015 16:07 Kalle Lounela

Tekijä: Gust
Julkaisija: Koei Tecmo
Testattu: PlayStation Vita
Saatavilla: PlayStation 3, PlayStation Vita
Pelaajia: 1
Muuta: Kesto yli 25 tuntia
Pelin kotisivu: http://www.koeitecmoamerica.com/ayesha/
Arvostelija: Kalle ”HCJorma” Lounela

Tänään kerron teille tarinan miehestä, joka pistettiin alkemiatytön sieviin kenkiin ja sai elämänkumppanikseen virtuaalisen padan. Kertomuksen tekee upeaksi se, että herramme löysi iloa tekemisestä, jota hän ei ollut pitänyt miellyttävänä muiden pelikokemusten aikana. Lukulasit päähän, se on menoa nyt!

Esineiden valmistus on suuri osa montaa roolipeliä. Usein valmistaminen on pakollinen paha, jolla pelaaja saa harvinaisia romppeita ja rohtoja. Eräs pelisarja kuitenkin lähestyy rakentelua eri tavoin: Atelierien pääpainona on kerätä lukemattomia raaka-aineita mystisen alkemian harjoittamista varten. Muut roolipelaamisen ilot saavat tyytyä kunnioitettavaan sivuosaan, kun pelaaja uppoutuu tuntikausiksi keittelemään kattilallansa.

Tähän mennessä olen halunnut tavarani ilman craftailyn poppaskonsteja, koska siihen opeteltavat systeemit ovat joko tylsiä tai tympeän monimutkaisia pitääkseen mielenkiintoani yllä. En ollut tutustunut Atelieriin aiemmin, mutta siihen tuli tilaisuus PlayStation Storen alennusten aikaan. Eräs luotettava JRPG-fanipoika antoi suosituksensa ja vingautin visalla itseni tuntemattomaan.

Ja ensimmäistä kertaa nautin tavaroiden askartelusta täysin hönkäyksin. Ho-Oh!

Söpöjen tyttöjen seikkailut

Ennen kuin jatkan tarinaani, vakavamielinen varoitus on paikallaan: Atelier Ayesha sisältää söpöjä tyttöjä enemmän kuin sydän kestää. Henkilöihin on panostettu japanilaisten roolipelien tyylin, joten he ovat mainion muistettavia. Atelieria pelatessaan rentoutuu ihan Animal Crossingin tyyliin. Mihinkään ei ole kiire, liikkuminen on vapaata ja taisteluistakin tulee vain hymy naamalle, kun tytöt tuulettavat voiton kunniaksi.

Vaikka hoppu loistaa poissaolollaan, on pelaajan rajoitteena erittäin toimiva aikasysteemi. Kalenteri pyörii päivä kerrallaan, mutta vain materiaalien kerääminen, maailmankartalla matkustaminen ja alkemiapadalla hääräily edistää ajan kulkua. Retkeni päämäärän kannalta kohtalokkaaksi osoittautui palava innostukseni kokkailua kohtaan – kuukaudet vilahtivat huomaamattani silmieni edessä.

Seikkailulla on kolmen vuoden aikaraja, jonka jälkeen peli pamauttaa pöytään yhden useista tylsähköistä lopetuksista. Kuten lopetukset, itse juoni on lattea ja yksinkertainen. Käytännössä se on vain tekosyy lähteä etsimään uusia paikkoja ja sopanvääntötaitoja. Päähenkilötytön, Ayeshan, sisko on kadonnut jälkiä jättämättä rohtoaineita poimiessaan. Eräs päivä sankarittaremme kuulee mahdollisesta pelastuskeinosta ja hetkeäkään epäröimättä hän lähtee matkalle maailman ääriin. Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen siihen, että pelastamista vaatii tällä kertaa sisko eikä totutusti koko maailma.

Tarina ei kuitenkaan haitannut, sillä keskityin hahmoihin ja heidän vuorovaikutukseensa. Dialogi oli harvoin tylsää, mutta aivotoimintaa mullistavaa höpötystä saa etsiä muualta. Muun muassa sivutehtävien aiheet ovat usein arkipäiväisiä, siinä vain jutellaan ruuanlaitosta ja lähdetään sitten matkaan. Päivittäisistä jutuista puhuminen kuitenkin luo rentouttaa ilmapiiriä, lopun tunnelmasta toi graafinen ilme ja musiikki.

Upeaa musaa, urpoa koodia

Useimmiten pelien tillutukset ovat taustahälyä, mutta ei Atelier Ayeshassa. Kappaleet ovat iloisia, surullisia, jammaavia ja muistettavia. Sekosin laskuissani kuinka monta kertaa pääni lähti keinumaan musiikin tahdissa juoksennellessani ympäri maita ja mantuja. Hankin ilosoinnut koneellenikin kuunneltavaksi, mitä ei satu jokainen päivä.

Teos julkaistiin alkujaan PlayStation 3:lle, jolla kuulemma esiintyi ongelmia ruudunpäivityksen kanssa. Arvostelussani oli myöhemmin julkaistu Vita-käännös, jota vaivaa sama takkuilu. Grafiikka on kaunista katseltavaa ja harvat piirretyt kohdat ovat ilo silmälle, mutta kaupungissa vierailu on diashowta. Muita pieniä teknisiä ongelmia esiintyy, ja koko toteutus antaa tekijöistä amatöörimaisen kuvan. Kummasti epäammattimaisuus ei häirinnyt, koska kovasta yrityksestään huolimatta teknisen puolen kömmähdykset eivät lannistaneet peli-iloani.

Lisäainepaakut pitävät ruuan tuoreena

Matkan varrella mätetään vihollista pataan kolmihenkisellä joukkiolla, jonka osanottajat – päähenkilöä lukuun ottamatta – voi valita itse monipuolisesta hahmokaartista. Henkilöt avautuvat pikkuhiljaa tarinan edetessä. Taistelut ovat kuin vuoropohjaisia puzzle-pelejä: sivulla on hyökkäysjärjestystä esittävä jana, valikoista valitaan millä liikkeellä hyökätään ja liikkeen toteutuksen aikana voi jatkaa liikesarjaa kanssahahmojen erikoiskyvyillä. Mielenkiintoa lisää erityisesti hahmojen sijoittelu vihollisten ympärille, koska arvatenkin kylmät niskalaukaukset tekevät enemmän vahinkoa hirviöihin. Näitä yhdistelemällä saa aikaiseksi tappavan putken ja parhaassa tapauksessa ei itse ota yhtään osumaa.

Päähahmolla käytetään enimmäkseen kotitekoisia paukkuja ja rohtoja, muiden mätkiessä taikuudella ja aseilla. Uusia taitoja avautuu säännöllisin väliajoin mikä pitää näpyttelyn tuoreena. Tasojen mukana saadaan lisää taitopisteitä tuttuun tapaan vaikkapa hyökkäykseen, mutta eniten hahmon vahvuutta saa varusteita tekemällä ja tuunaamalla. Ayesha voi kokkailla padassaan vaikkapa onnenamulettia, väriainetta tai piikiven. Kahdella viimeisellä parannetaan varusteiden potentiaalia huomattavasti.

Alkemia on ihmeellistä. Sillä voi koostaa jonkin hienon hyödykkeen yksinkertaisista raakaosista ja mahdollisesti käyttää sitä vielä hienomman asian tekemisessä. Padan sekoittelu on helpoimmillaan yksinkertaista lukujen tutkiskelua, mutta touhuamisesta saa monimutkaista, jos niin tahtoo. Tavaroita on kymmeniä, ellei satoja erilaisia – kokonaisuudesta paistaa minkä osa-alueen kehittämiseen resurssit on käytetty. Innostuin tekemään tavaroita useiksi tunneiksi ja nautin täysin jokaisesta hetkestä.

Lukuisia tavaroita innostetaan tekemään perinteisen ”tuo minulle asia X” –tehtävien varjolla, mutta myös palkitsemalla kukilla. Kyllä, kukilla jotka kilisevät kuin kolikot ruudun ylälaitaan. Kukkasia jaetaan avokätisesti seikkailun aikana muun muassa alueen putsaamisesta vihollisista ja se on erittäin miellyttävä tapa palkita pelaajaa.

Parhautta

Atelier Ayesha on helposti omaksuttavan tiivis JRPG-paketti, mutta salojen oppiminen vaatii taitoa. Epäonnistumisista ei rankaista vaan sen sijaan olalle taputetaan kannustavasti, toisaalta homma ei ole helppoa läpijuoksua. Mekaniikkojen hienoimpia kikkoja ei myöskään kerrota pelaajalle suoraan, joten mukavien ahaa-elämysten saaminen on arkipäivää.

En voi olla suosittelematta näin monella rintamalla vahvasti taistelevaa teosta. Ainoa este voi olla erittäin japanimainen tyyli, mutta se ei ymmärrettävästi ole kaikkien juttu. Kaikki muut: hankkikaa, rentoutukaa ja nauttikaa!