Batman: Arkham Asylum (PC, PS3, Xbox 360)

02.09.2009 19:00 Miikka Lehtonen

Maailman suosituimpiin sarjakuvasankareihin kuuluva Batman on elävä – tai no, elävä ja elävä – todiste siitä, että suosio ei aina tarkoita menestystä kaikilla aloilla. Muiden viihteen muotojen mainosta tasostaan huolimatta Batman on nimittäin sukkaillut aika urakalla videopelien saralla.

Nyt valitettavaan trendiin tulee yllättävä käännös, sillä pienen pelikehittäjän Batman: Arkham Asylum tajuaa vihdoin paitsi Lepakkomiehen, myös hyvän pelin perusteet. Tuloksena on vuoden parhaisiin peleihin kuuluva teos.

Batman: Arkham Asylum on yllättänyt vuoroin miltei kaikki sitä pelanneet, sillä sen lähtökohdat eivät ole helpot. Lisenssipeli, supersankaripeli, tuntemattoman kehittäjän peli, ilmestyy alkusyksystä… Perinteisesti näillä aineksilla ei ole tehty ihmeitä, mutta sitä kivempaahan se on, kun joku onnistuu.

Arkham Asylumin loisto alkaa siitä, että peli todella tajuaa Batmanin. Vaikka joku onneton voisi helposti kuvitella, että kaikki trikoisiin pukeutuvat viittahemmot ovat samasta kankaasta leikattuja, totuus ei voisi olla kauempana totuudesta. Batmanin ympärille on vuosikymmenten aikana kasattu sen verran myyttiä, että hahmo alkaa hiljalleen tuntua elävältä, samoin kuin se maailma, jota hän asuttaa.

Kenties tässä on onnistuttu niin hyvin, koska peli tarjoaa vain pienen kaistaleen Batmanin maailmaa. Arkhamin mielisairaala on maailman vaarallisimmille rikollisille tarkoitettu hoitola, johon valtaosa Batmanin voittamista superrikollisista on päätynyt. Turvajärjestelyt ovat huipputasoa eikä vankilasta uskota olevan mahdollista paeta. Mutta mitä jos joku haluaakin murtautua sisään?

Tästä alkaa pelimme: Batman on taas kerran vanginnut Jokerin ja toimittaa tämän nauttimaan pitkästä kakustaan. Jokeri on kuitenkin junaillut käyntiin salajuonen, jonka avulla hän kaappaa haltuunsa Arkhamin vankilasaaren. Yllättäen Batman ja vino pino sivullisia ovat samaisen linnoituksen vankeina, seuranaan yhteiskunnan hylkiöt, jotka haluavat tappaa heidät kaikki kamalilla tavoilla.

Monipuolinen sankari

Batman-pelistä kun on kyse, Arkham Asylum pyrkii mallintamaan kaikki Batmanin osa-alueet: maailman paras etsivä kulkee avoimella saarella ratkoen ongelmia, löytäen salaisuuksia ja vihjeitä, sekä tietenkin pätkien turpaan Jokerin miltei loputtomia kätyreitä.

Salaisuus piilee siinä, miten erinomaisen hyvin peli yhdistelee kaikkia näitä osa-alueita. Yksikään ei pääse varjostamaan muita, eikä yksikään tunnu päälle pultatulta. Peli vaihtelee täysin saumattomasti rauhallisen tutkimusmatkailun ja vihjeiden keräilyn, päätä huimaavan kiipeilyn ja tiukan taistelun välillä saaden kaiken maistumaan ja tarjoten pelaajalle jatkuvasti jotain uutta ja mukavaa.

Toisin kuin voisi ehkä kuvitella, räjähtävä toiminta ei ole pelin pääasiallinen ajanviettotapa, vaan suuria pätkiä pelistä kuluu rauhallisissa tunnelmissa. Batmanin pitää vaikkapa selvittää, mihin Jokerin kätyrien kaappaamat lääkärit ovat päätyneet ja mitä heille aiotaan tehdä. Tässä vaiheessa heitetään päälle niin kutsuttu etsivänäkö, joka kuvaa Batmanin yliluonnollisen tarkkoja aisteja.

Maisema värjäytyy sinertäväksi ja kaikki esineet korostuvat kirkkaasti taustasta. Näin voi etsiä vihjeitä, kätkettyjä reittejä ja kerättäviä bonusesineitä. Jopa viholliset näkyvät seinien läpi, joten voi varautua aina pahimpaan.

Etsivätila nousee oikeuksiinsa Batmanin mielettömän leluarsenaalin myötä. Uusia varusteita keräillään vahvan Metroid-henkisesti: suuri osa pelialueesta on aluksi pelaajan ulottumattomissa, mutta kun tarina etenee ja Bruce Wayne saa käyttöönsä uusinta rautaa, yllättäen pelialue laajenee ja salaisuuksia löytyy reippaasti aiempaa enemmän.

Tutkimusmatkailua harrastaisi mielellään jo ihan omaksi ilokseen, sillä pelimaailma on hillittömän komea ja tunnelmallinen, tuoden enemmän kuin vähän mieleen parin vuoden takaisen Bioshockin erinomaisen meiningin ja karun tunnelman. Lisätäkyjä tarjotaan Riddlerin muodossa, sillä veikkonen on kätkenyt peliin 240 salaisuutta, joita Batmanin pitäisi ratkoa. Osa on puhtaasti kerättäviä esineitä, osa taas ratkottavia salaisuuksia.

Peli roikottaa salaisuuksia erinomaisesti pelaajan nenän edessä, sillä kun tämä vaihtaa aluetta, peli rajaa listaamansa salaisuudet vain lähiympäristön kätköihin ja lupailee, että kun selvität, milloin lintu on paras kaveri sateessa, saat jotain mukavaa bonuskivaa. Bonuskivan joukosta löytyy muun muassa Arkhamin vankien haastatteluja, jotka ovat tunnelmasta pitäville kultaakin kalliimpia.

Turpaan kaikille

Batman-pelistä kun on kyse, etsivä löytää usein salaisuuksien ohella ikävyyksiä. Peli jakaa rikollisten kohtaamiset karkeasti kahtia: tiukaan toimintaan ja vaanimiseen. Batmania lukeneet tietävät, että miehen arsenaalin tehokkaimpia aseita on hänen vihollistensa tuntema pelko. Usein paras ratkaisu onkin sujahtaa salamannopeasti katon rajaan väijymään vihollisia, jolloin näitä voi teloa mitä mielikuvituksellisimmin keinoin.

Kun yksi onneton kävelee Batmanin piilopaikan alta, tämä pudottautuu niskaan ja tempaisee ressukan roikkumaan katon rajaan silmukkaan. Tämä luonnollisesti ahdistaa vaanitun kavereita, joiden pelonsekaista uhoa on aina hauska kuunnella, varsinkin kun tietää että herjoja heittävä kiväärimies on kävelemässä suoraan aiemmin viritettyyn ansaan.

Joskus ei ole mahdollisuuksia vaania, vaan ongelmat ratkotaan kunnon turpasaunalla. Taistelu on vahvan kombopohjaista ja ideana on yhdistellä paria perusliikettä saumattomaksi tanssiksi, jossa eri puolilta tulevat viholliset saavat vuoron perään turpaansa jotta raikaa. Lyönnit, heitot ja sidonnat seuraavat toisiaan saumattomasti ja vihollisen kuin vihollisen hyökkäykset voi joko väistää tai kääntää näitä vastaan helposti napin painalluksella. Syvyyttä löytyy yllättävän paljon ja todellinen mestari palkitaan erinomaisen tyydyttävällä ja näyttävällä taistelusysteemillä, jonka parissa viihtyy mielellään.

Tämä on hyvä juttu, sillä pääpelin lisäksi tarjolla on jokunen kymmenen haastehuonetta, joissa Batmanin tehtävänä on joko piestä kumoon tietty määrä Jokerin kätyreitä tai vaania näitä varjoista. Peli pitää kirjaa suoritusten tasosta, palkitsee onnistujia ja rankkaa kaikki leaderboardeihin. Yllättävän addiktiivista puuhaa.

Taistelusysteemin – ja oikeastaan koko pelin – suurin heikkous löytyy pomotaisteluista. Vaikka Batmanin rikollisvalikoimasta on poimittu peliin suuri osa parhaimmistosta, muun pelin mielikuvituksellisuutta ja tunnelmallisuutta ei ole siirretty pomomatseihin. Ne ovat yleensä tiukan kaavamaisia ja vielä noudattavat usein tismalleen samaa kaavaa. Jätetään pelaajille sen verran haastetta, että sen kaavan saatte keksiä itse. Onneksi pomomatsit vievät vain murto-osan koko pelin kestosta eivätkä näin pilaa kokemusta.

Vuoden mestariteoksia

Kun naputuksen aiheet jäävät näin vähiin, voidaan puhua todellisesta mestariteoksesta. Mikäs sen ilahduttavampaa kuin se, että huippupeli yllättää näin puskista. Itse en ennakkoon odottanut peliltä juuri mitään, mutta kun tutut ryhtyivät elokuun alussa puhumaan kuiskaillen game of the year -ehdokkaasta, intoni nousi. Penseän pelitoimittajan luontainen skeptisyys nousi samaa tahtia. Vuoden peli? Älkää viitsikö, aikuiset miehet. Eihän Batman-peli voi olla oikeasti niin hyvä.

Voi se. Arkham Asylum on äärimmäisen tunnelmallinen pelikokemus, joka viehättää niin monilla tavoilla, ettei niitä kaikkia pysty edes pukemaan sanoiksi. Erinomaisen pelattavuuden ja loistavan audiovisuaalisen toteutuksen – pelissä kuullaan monia legendaarisen Batman-piirretyn näyttelijöistä, muun muassa erinomainen Mark Hamill Jokerina – ohella pelattavuus on täyttä rautaa, maailma uskomattoman kiehtova ja pelisuunnittelu niin mainiota tasoa, että suuret pelitalot saisivat ottaa siitä oppia.

Mahdollisia makukysymyksiä lukuun ottamatta pelistä löytyy kovin vähän valittamisen aihetta, mutta sitäkin enemmän ylistettävää. Lopputuloksena on pelikokemus, joka on niin herkullinen, että jouduin väkisin rajoittamaan omaa pelaamistani. En halunnut millään, että peli loppuisi kesken. Kun näin kuitenkin kävi reilun 12 tunnin jälkeen, edessä oli vielä reilusti ensimmäisellä kierroksella ohi mennyttä sisältöä, kerättäviä salaisuuksia ja voitettavia haasteita.

Hillittömän hyvä peli, joka viihdyttää varmasti pelialustasta tai Batman-mieltymyksistä riippumatta.

Tekijä: Rocksteady
Julkaisija: Eidos
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: Windows XP / Vista, 3GHz Pentium 4, 1 Gt keskusmuistia, 9 Gt kiintolevytilaa, 256 Mt DirectX 9.0c -yhteensopiva näytönohjain
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.batmanarkhamasylum.com
Miikka Lehtonen

Toinen mielipide

Aina ei ehdi pelaamaan kaikkea, ja Batman-pelikin odotteli hyllyssä pitkään parempia aikoja. Lyhyehkön ensivilkaisun perusteella ehdin jo uhoamaan, että onhan se hyvä peli, mutta ei ihan NIIN hyvä. Viittaveijarin seurassa vietetyn unettoman viikonlopun jälkeen on harvinaisen mukava myöntää joutuvansa syömään sanansa.

Pelin koukuttavuuden salaisuus piilee siinä, millä taidolla ja rakkaudella erilaiset osa-alueet punotaan sujuvaksi kokonaisuudeksi, joka näyttää ja tuntuu autenttiselta Batman-simulaattorilta. Nyt tutkin ympäristöä etsivänäön avustuksella löytääkseni etenemisreitin, seuraavaksi vaanin asemiestä katonrajasta käsin, minkä jälkeen vuorossa onkin rosvojoukolle jaeltava turpasauna. Vaikka pelaajaa kuljetetaan tapahtumien läpi suhteellisen tiukassa talutusnuorassa, illuusio siitä, että juuri minä teen päätökset, säilyy.

Pelimekaniikka on myös saatu tuntumaan tuoreelta. Ubisoftin kehittäjien sietäisi ottavan mallia Batmanin reaktiopohjaisesta taistelujärjestelmästä, jotta seuraavan Assassin’s Creedin mättöihin saataisiin lisää ryhtiä. Hiiviskely ja salapoliisihommat saivat moisia ennestään vierastavankin innostumaan enkä ihan heti muista, koska olisin viimeksi jaksanut etsiä käsiini jonkin pelin kaikkia piilotettuja salaisuuksia.

Tunnelma on kaikki kaikessa, kun halutaan motivoida pelaaja muuhunkin kuin vain pääjuonen läpijuoksemiseen. Mark Hamillin Jokeri vie potin kotiin, mutta muissakaan ääninäyttelijöissä ei ole valittamista. Kenttiin kätketyt ääninauhat kertovat pieniä tarinoita, jotka on pakko kuulla loppuun asti. Synkän goottilainen tapa kuvata kieroutunutta vankilamielisairaalaa saa pelin tuntumaan välillä jopa selviytymiskauhulta.

Graafinen toteutus on pääosin erinomaista, mutta väripaletti lipsahtaa valitettavasti välillä penseän vihertäväksi. Pieni kauneusvirhe ei kokonaisuutta pääse pilaamaan. Sen sijaan kopiokoneesta pullautetut pomotaistelut tahraavat muuten kiiltävää pintaa. Olisihan noissa nyt voinut käyttää hieman enemmän sitä mielikuvitusta, jonka tuotoksia muu peli suorastaan pullistelee.

Batman: Arkham Asylum oli yksi menneen vuoden ehdottomista yllättäjistä. Se yhdistelee hyvin toteutettua tuttua ja turvallista, syvällistä hahmontuntemusta ja uusia ideoita sekoitukseksi, jonka parissa uni ei meinaa maistua, vaikka aamulla olisi kuinka aikainen herätys. Jos ”Battiksen” seikkailut ovat vielä kokematta, on vaikea keksiä syitä olla marssimatta pelikauppaan heti ensi tilassa.

Juho Anttila