Batman: Arkham Origins (PC, PS3, Xbox 360)
Tekijä: Warner Bros. Montreal
Julkaisija: WB Games
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Tulossa: Wii U
Laitevaatimukset: Windows Vista, Core 2 Duo E4600, 2 Gt keskusmuistia, GeForce 8800 GTS
Pelaajia: 1 (offline), 2-8 (internet)
Pelin kotisivu:http://www.batmanarkhamorigins.com/
Arvostelija: Miikka Lehtonen
Rocksteadyn Batman-pelit tekivät vihdoin sen, mitä sarjispeleiltä on pitkään odotettu: ne olivat erinomaisia. Ilman mitään liennyttäviä liitesanoja. Laatupelejä alusta loppuun. Rocksteady tekee parhaillaan kolmatta peliä, mutta Batman tulee silti.
Tällä kertaa puikoissa on uusi tiimi ja vaikka Batman ei vieläkään romahda perus-tuuban tasolle, ei tuorein osa yllä yhtä huikeisiin korkeuksiin kuin edeltäjänsä.
Tähän saakka Batman-peleissä on kuljettu ajassa eteenpäin. Arkham Asylumin tapahtumien jälkeen Bruce Wayne jahtasi Jokeria pitkin Arkhamin katuja Batman: Arkham Cityssä. Sillä välin kun Rocksteady oletettavasti valmistelee sitä seuraavaa eeposta, Warner Bros. Montreal palaa ajassa taaksepäin kertomaan niin sanottua origin-tarinaa, eli niitä taustoja, jotka kertovat, miksi sankarista tuli sankari tai pahiksesta pahis.
Kun ennakkomarkkinoinnissa vielä mainostettiin, että pääosassa olisi nuorempi, särmikkäämpi ja kokematon Batman, moni odotti tämän näkyvän myös pelattavuudessa. Toisin kuitenkin käy, sillä Batman: Arkham Originsin origins-meininki ulottuu vain tarinan tasolle.
Hyvää joulua, Battis!
Arkhamissa on jouluaatto, mutta ei kovin iloinen sellainen. Hirvittävä lumimyrsky on pakottanut kaikki kunnialliset ihmiset piilottelemaan kodeissaan, mikä toki heille sopiikin, sillä kaduilla riehuu loputon rikollisten joukkio. Korruptoituneet poliisivoimat ovat rikollisten edessä voimattomia ja usein suoraan heidän komennossaan. Kaupunki huutaa pelastajaa ja sellaisen se myös saa.
Arkham Originsin alussa Batman on vielä suuren yleisön silmissä tuntematon tekijä. Varjoissa kuiskitaan mystisestä lepakosta, joka saalistaa rikollisia yön pimeydessä. Poliisit kiistävät kaiken, mutta vannovat keskenään, että jos väkivaltaisen hulttion käsiinsä saavat, niin Battikselle on luvassa kurinpalautusta.
Tähän myräkkään Bruce Wayne sitten suuntaa tutkimaan vankilapakoa, jonka on järjestänyt pahamaineinen Black Mask. Ei mene aikaakaan ennen kuin Batmanin ja pahiksen sukset ovat kunnolla ristissä, sillä Black Mask on palkannut kuusi kivikovaa salamurhaajaa yhdellä tarkoituksella: tappakaa lepakko. Tänään.
Mikään ei toki ole niin yksinkertaista kuin ensisilmäyksellä voisi olettaa – jos ylläoleva nyt yksinkertaiseksi kelpaa – sillä kohta varjoissa kuiskitaan myös toista nimeä Batmanin ohella. Kuka on mystinen Jokeri ja miten hän liittyy tapahtumiin?
Käykin ilmi, että Arkham Origins ei varsinaisesti ole Batmanin origin-tarina. Hän on operoinut pelin alkaessa jo useita vuosia ja tuntuu hahmoja pientä yliampuvaa väkivaltaisuutta lukuunottamatta ihan siltä tutulta ja turvalliselta Batmanilta. Tämän sijaan kyseessä on Batmanin ja Jokerin yhteinen origin story. Tarina siitä, miten tuomiopäivään saakka kisaamaan tuomittu kaksikko kohtasi ensi kertaa.
Myöhempiin Batman-tarinoihin tutustuneille jokerikaasut ja monet muut jutut ovat tietenkin tuttuja, eikä pelikään niitä varsinaisesti sen kummemmin selittele. Lähtöoletuksena on selvästi, että pelaaja tuntee lepakkonsa ja nyt vain pääsee katselemaan vierestä tuttuja tapahtumia uudesta perspektiivistä. Sama fiilis jatkuu pelattavuudessakin.
Missä ovat uudistukset?
Vaikka en olisikaan ennakkoon tiennyt Arkham Originsin kehityskuvioista, olisin pystynyt ne aika helposti arvaamaan. Ilmassa kun on sellaista käryä, kuin olisi katsomassa, miten Iron Maidenin tribuuttibändi vetää läpi kokoelman esikuviensa parhaita hittejä. Ihan taidolla toki, mutta silti koko ajan on sellainen fiilis, kuin olisin nähnyt ja kuullut tämän kaiken ennenkin hieman paremmin toteutettuna.
Arkham Cityn tavoin myös Arkham Origins sijoittuu avoimeen pelimaailmaan, jossa Battis suhaa tuttujen lelujensa avulla katolta toiselle. Juonitehtävät vievät yhä Batmanin suljettuihin ja kiinteisiin tiloihin, mutta kaduillakin riittää tekemistä. Satunnaisten rikosten pysäyttely, vihollisten mättäminen ja muutamien sivutehtävien tekeminen pitkittävät pelikokemusta, mutta eivät pääasiassa lisää siihen paljon hohtoa.
Kun kyseessä oli kerran ajassa taaksepäin palaava tarina, olisin odottanut, että Batmanin leluarsenaali olisi ollut hieman erilainen. Mutta ei. Arkham Citystä tutut lelut – myös ne, jotka Batman olevinaan pelien aikana kehitti – ovat käytössä pienillä lisäyksillä ja tuunauksilla tuettuina. Niinpä peli tuntuu alusta saakka todella tutulta, eikä se tuntuma siitä mihinkään häviä.
Ikävää on se, että puhtaan peruspelattavuuden kopioinnin ohella Warner Bros. Montreal on lähtenyt kopioimaan myös ideoita ja sisältöä aiemmista peleistä. Muistatko ne osiot, joissa Batman harhaili pelkokaasujen tai muiden hallusienten voimin painajaismaisissa maisemissa, taisteli areenalla vihollisaaltoja vastaan ja niin edelleen? Kaikki löytyvät pelistä taas kerran, mitä nyt vähän vähemmän hohdokkaina, koska innokkaan vihollisharvennuksen seurauksena Arkham Originsiin on Jokerin kaveriksi riittänyt enää lähinnä C- ja D-tason vihollisia.
Merkittävin poikkeus aiempaan onkin todella se, että monet pelin osa-alueet eivät tunnu aivan yhtä viimeistellyiltä ja tuunatuilta kuin ennen. Aiemmin niin hyvä kamera osoittaa nyt välillä mihin sattuu, mikä turhauttaa taistelussa reippaasti. Ei se ole kiva, että saa ruudun ulkopuolelta sellaisen osuman, jota ei edes ikinä nähnyt, koska kamera sojottaa outoon suuntaan. Ongelma on erityisen akuutti, koska vaikeustaso on selvästi kovempi kuin ennen. Viholliset puskevat alusta saakka päälle suurissa ja sekavissa laumoissa. Kuolinkin Arkham Originsin alkupuoliskolla jo useammin kuin aiemmissa peleissä yhteensä.
Jotain uuttakin. Koska Batman on etsivä, hän pääsee joskus myös leikkimään sitä. Pelin varrelta löytyy muutama rikospaikka, joita täytyy tutkia tapahtumia edestakaisin kelaillen ja johtolankoja etsien, jotta Batman pystyy selvittämään, mitä on tapahtunut. Hauskaa, mutta kun niitä etsiväosioita on todellakin vain muutama.
Kaipaatko lisää Batmania?
Merkittävin uudistus Batman-pelimytologiaan on moninpeli, mikä kuulostaa paperillakin jo niin kamalalta idealta, että oksat pois. Mutta hieman yllättäen se toimii. Ainakin välillä. Gears of War -henkisessä räimeessä pelaajat ottavat yhteen kahden rikollisjengin leivissä kisaten vaikka siitä, kuka onkaan kukkulan kuningas, Jokeri vai Bane.
Kärpäsenä sopassa mukana on myös supersankari tai pari. Batman, joskus vaikka Robin mukanaan, vaanii varjoissa ja ilmastointiventtiileissä onnettomia rikollisia ja sitten listii näitä yksi kerrallaan. Matsin edetessä pahispelaajat voivat hetkeksi hypätä Jokerin tai Banen rooliin ja pistää supersankareille kunnolla kampoihin. Hauska idea, mutta tasapainotus oli ainakin kirjoitushetkellä aivan päin mönkää.
Batmanilla ja Robinilla pelaaminen on todella hauskaa, mutta satunnaisella peruspahiksella ei niinkään. Niinpä käykin niin, että moninpeli taitaa jäädä vain kiinnostavaksi kuriositeetiksi. Harmi, sillä sen kehittäneellä Splash Damagella oli selvästi lennokkaita ideoita sen verran, että niistä olisi voinut hioa ihan kokonaisen pelinkin.
On korostettava, että Arkham Origins ei ole huono peli. Ehei, se on ihan pätevä avoimen maailman supersankaripeli. Ongelma on vain siinä, että sen suorat edeltäjät ovat kaikkien aikojen parhaita supersankaripelejä. Arkham City jakoi hieman mielipiteitä, mutta se on yleisesti hyväksytty fakta, että Arkham Asylum on päättyvän konsolisukupolven parhaita pelejä.
Arkham Origins ei siis pääse edeltäjiensä tasolle, mutta oliko sitä edes reilua olettaa? Kehitystiimin tehtävä ei ole varmastikaan ollut helppo heidän yrittäessään seurata Rocksteadyn jalanjäljissä. Ja onhan ihan asiallinen Batman-pelikin parempi kuin ei Batman-peliä. Jokaisen itsensä ratkaistavaksi jää, kaipaako ”ihan asiallista” Batman-pelattavaa 69 euron edestä.
Toinen mielipide
Arkhamin synkkyys on pelottava, jos tekijänä ei ole alkuperäistä Rocksteady-poppoota. Batmanin Arkham-pelit ovat selvästi viime vuosien parasta supersankarointia, mutta kun vetovastuu siirtyi kolmannen osan kanssa muualle, olo oli kuin roistolla Batmania odottaessa. Pää sekaisin ja jännittää. Origins kyllä lunasti osan odotuksista, mutta olo on silti katkeran suloinen.
Parin vuoden takaisen Cityn jälkeen olikin mukava saada uusi Arkham-peli. Homma toimii edelleen hyvin, eikä Rocksteadyn Arkham-universumissa ole moitittavaa. Synkkää pahisten pieksemistä ympäri pitäjää kaikilla kivoilla laitteilla ja virityksillä makeat trikoot päällä. Samaan syssyyn kun lisää vielä valmiiksi lämmitetyt fanit, hyväksi kirjoitetut hahmot, asiallisen ääninäyttelyn ja muutenkin sujuvan juonen, niin Batmaneily on tuskin koskaan ollut hauskempaa?
Tööt! Väärin niin kuin Jokeri sanoisi. Originsista jää katkera fiilis hukatun potentiaalin takia. Batman on edelleen Batman ja taistelut ovat taattua laatua, mutta ei niistä mitään uutta enää saa kahden edellisen osan jälkeen. Toisekseen lupaus nuoremmasta ja kokemattomasta Batmanista oli ikävä kyllä huuhaata. Bättis tappelee ja käyttää vehkeitään kuin edellisten Arkhamien konkari. Nuoruutta hyödynnetään vain hieman juonessa, jossa eräässäkin vaiheessa kaupungilla häärää joku tuntematon roisto, joka kutsuu itseään Jokeriksi. Tylsä veto tekijöiltä. Mystisestä syystä Bättiksellä on lähes entisenlaisensa vehkeet, ja uusien härpäkkeiden kansa mielikuvitus on ollut hakusessa.
Suloista taasen on se, että yritys päästä Batmanin lähteille on kuitenkin ihan onnistunut ja hyvä yritys. Vaikka Origins ei yllä edellisten pelien tasolle, niin ajoittain aika lähelle kuitenkin. Jotain omaakin on keksitty. Mutta kun edelliset Arkhamit olivat niin vakuuttavaa jälkeä, että väkisinkin miettii Originsin oman idean koetessa: mitähän Rocksteady olisi keksinyt asiasta tai sen tilalle?
Uusimmalla Arkhamilla onkin täytettävänään hitusen liian isot saappaat, mutta toisaalta onhan siinä kuitenkin sen verran pelattavaa, että se on kaikesta huolimatta tervetullut lisäys sarjaan. Onnistuminen on kuitenkin sen verran rimaa hipoen suoritettu, että katse kääntyy entistä tiukemmin seuraavaan, siihen alkuperäisen poppoon tekemään jatko-osaan Bättiksestä.
Kalle Laakso
Kolmas mielipide
Batman -pelejä on tullut viime aikoina ulos jo hieman liian tiheässä tahdissa. Arkham Asylum oli ilmestyessään erinomainen peli, jonka tahkosin läpi kolme kertaa eri vaikeustasoilla. Niinpä odotukseni olivat korkealla Arkham Cityn julkaisussa, mutta petyin silti pahasti siihen. Hajanainen juoni, tylsä kaupunki ja käytännössä identtisenä pysynyt pelattavuus saivat aikaan sen, että jätin pelin kesken. Odotukseni eivät olleet korkealla Arkham Originsin suhteen, enkä näin ollen enää pettynytkään.
Originsin juoni sijoittuu aikaan ennen Arkham Asylumia ja on jopa Arkham Cityn tarinaa parempi. Juonen langat pysyvät hyvin kirjoittajien käsissä, eikä se rönsyile turhan pahasti. Vastaantulevat pahikset ovat aikaisempaa tuntemattomampia, mutta toki tuttuja sarjakuvien ja Lepakkomiehen ystäville.
Pelin suurimmat haukut tulevat samasta asiasta kuin Cityssä. Miten voi olla mahdollista että pelisarjaa ei ole vieläkään uudistettu juuri lainkaan? Batmanillä on käytössään samoja leluja, taistelut noudattavat samaa tuttua kaavaa ja jopa animaatiot ovat identtisiä edellisten pelien kanssa. Positiivinen yllätys olivat tarinan kuluessa eteen tulevat rikospaikat, joissa sankarimme täytyy selvittää tapahtumien kulku. Mistään kunnon pulmista ei kuitenkaan ole kyse, sillä tutkiminen on luokkaa ”katso paikkaa B ja paina nappia, jolloin näet mitä tapahtui”. Toinen uudistus on myös mukana oleva nettipeli, mutta siitä en innostunut ollenkaan.
Pelin maailmaan on ahdettu juonen ohella runsaasti sivutehtäviä. Arvuuttajan piilottamien pakettien etsimiseen, Pingviinin asekuljetusten turmelemiseen, Anarkyn piilottamien pommien purkamiseen ja vaikka mihin muihin aktiviteetteihin voi upottaa runsaasti pelitunteja. Tämä aiheutti oudon tuttuja värinöitä, sillä Assassin’s Creed luisui jo aikaisemmin samoille raiteille. Olisin halunnut enemmän kunnollista sisältöä, sillä tällaiset ”etsi X piilotettua Arvuuttajan pakettia” -tehtävät tuntuvat todella mielikuvituksettomilta ja turhilta. Asylumissa oli sentään selvitettävänä kevyitä Arvuuttajan jättämiä sanallisia arvoituksia, joita oli mukava miettiä rosvojen turpiin mättämisen ohessa.
Batman: Arkham Origins on sarjaan tutustuneille todella tuttu kokemus. Se parantaa edellisestä osasta juonen ja lisätehtävien määrän osalta, mutta jää muutoin junnaamaan paikalleen. Niinpä sitä on hankala suositella kenellekään. Sarjan konkarit saattavat kyllästyä ja sarjaan nyt tutustuvien kannattaa kokeilla mieluummin Arkham Asylumia. Siinä on hienon kompakti pakkaus, eivätkä jatko-osat ole vielä nousseet sen tasolle.
Leevi Rantala
