Battlefield 2: Modern Combat (PS2, Xbox)

Battlefield 2: Modern Combatin piti ilmestyä jo viime vuonna, mutta jossain vaiheessa EA:lla tajuttiin, ettei konsolinettipeleistä vielä ole hyväksi bisnekseksi. Silloin joukko suunnittelijoita laitettiin hikoilemaan. Heidän tehtävänsä: muuttaa suosittu verkkopeli yksinpeliksi.

Uskon että joku porukasta sai oivalluksen: ”Pelaaja on kummallinen eläin. Se haluaa saada palkintoja kaikesta, mitä se tekee!” Ja niinpä tähän haluun rakentuu koko Battlefield 2: Modern Combatin yksinpelin houkutus.

Suurelle sotasirkukselle on tehty Burnoutit. Pelaaja kerää pisteitä eli mitaleja ja nousee niiden avulla sotilasarvosta toiseen. Palkinnoksi avataan uusia aseita ja parannetaan vanhoja.

Ja totta kai sotilas saa mitalinsa kaikesta mahdollisesta: sadas tarkka-ampujatappo, ensimmäinen joukkosurma kranaatilla ja niin edelleen. Sama saavutuksiin pyrkiminen on tuttua EA:n urheilupeleistä.

Toimintapelin henki tulee vielä vahvemmin esille, kun pelaajaa palkitaan erikseen tapposarjoista hetken kestävillä erikoiskyvyillä: tuplaterveys, pikatulitus tai vaikkapa vahinkokerroin.

Uudenlainen tyyli toimii. Vaikka pistesysteemi tekee Battlefieldistä entistä vähemmän sotaa ja vielä enemmän sirkusta, homma sopii pelisarjan henkeen. Yksinpelille on rakennettu hauska pohja.

Agentti Smith?

Hyvä pohjakin menisi hukkaan, ellei sen tueksi tehdä kunnon tehtäviä. Tekijät ovat yrittäneet päästä mahdollisimman kauas Battlefieldien peruspelistä eli lippujen valloittamisesta. Yksinpelissä puolustetaan tukikohtia, puhdistetaan alueita vihollisista, tehdään maihinnousuja, hypätään laskuvarjolla vastustajan niskaan, räjäytetään siltoja ja vyörytetään.

Vain välillä pelimoottorin peruslogiikka paistaa läpi: vihollisia syntyy lipun eli tukikohdan ympärille kunnes se on valloitettu. Ja joskus tehtävässä vain puetaan lipunvaltaus ”tiedustelun” tai muun yhtä mielikuvituksellisen nimekkeen alle.

Jo sellaisenaan yksinpeli olisi onnistunut, mutta hommaa tukee vielä yksi tärkeä idea. Pelaaja ei ole sidottu yhden sotilaan rooliin, vaan hän voi ja hänen täytyy loikata taistelijasta toiseen, jotta tehtävät onnistuisivat.

Hotswapiksi kutsuttu temppu on sijoitettu ohjaimeen yksinkertaisesti. Kun pelaaja siirtää tähtäimen liittolaisen päälle, sen tunnus vaihtuu sinisestä valkoiseksi – sitten vain painetaan Xboxilla Y-nappia tai PS2:lla kolmiota, ja aika pysähtyy. Nopea, näyttävä animaatio linkoaa pelaajan kentän halki uuden hahmon näkökulmaan ja kello alkaa taas rullata. Varsinkin maasta helikopteriin tai päinvastoin hypätessä homma tekee vaikutuksen: tunne taistelukentän hallinnasta on todellinen.

Ominaisuudesta on iloa myös puhtaasti pelin tasolla. Kun pelaaja jää takalinjoille antamaan tarkka-ampujalla hyökkäystukea, olisi muussa pelissä edessä pitkä juoksu kärkijoukkoon. Nyt etulinjaan loikataan napin painalluksella ja tekoäly saa huolehtia taakse jääneistä hahmoista.

Ripaus TimeSplittersia

Lisäksi Battlefieldin yksinpelistä löytyy ripaus TimeSplittersiä. Menestys sotakentillä avaa erilaisia haasteita, joilla voi taas ansaita lisää pisteitä.

Battlefield 2: Modern Combatin kaiken nerokkaan arcade-kikkailun tukena pyörii yllättävän mielenkiintoiseksi ja jopa vakavaksi mietitty juoni. Pelaaja taistelee vuorotellen NATOn ja Kiinan joukkojen komentajana ja kamppailee Kazakstanin hallinnasta.

Molempien puolien uutiset ja kenraalit puhuvat samoista tapahtumista, mutta niille tarjotaan jyrkästi eroavia tulkintoja. Kun pelaaja räjäyttää vihollisen helikopterikentän, toisten mukaan sitä käytetäänkin avustuskuljetuksiin. Hävitetty silta on puolestaan historiallinen maamerkki. Ja ollaanko täällä kansakuntaa vapauttamassa vai öljyn perässä?

Vaikka juoni onkin lopulta puettu pönäkkään ja stereotypioita vilisevään videopelityyliin, täytyy yrityksestä nostaa hattua. Sillä aikaa kun realismillaan ylpeilevät, viralliset Tom Clancy -pelit hekumoivat sodan ihanuutta, koko homman lekkeriksi lyövä Battlefield onnistuukin tarjoamaan pitkästä aikaa fiksuimman pelikommentin nykypäivän sodista.

Tekniikkapuoli ontuu kuitenkin tekoälyssä ja vihollisten määrässä. Nyt laajoissa kentissä huomaa, kuinka viholliset katoavat toiselta alueelta ja ilmestyvät taas toisaalle pelaajan liikkuessa. Teho ei myöskään riitä antamaan älyä kaikille vihollisille ja omille kavereille. Pelaaja on kentällä ylivertaisen fiksu olento.

Netissä paukkuu

Nettipelitestissä Modern Combat toimii tekniikan puolesta ilman ongelmia. Pelinä homma palaa takaisin pc:stä tuttuun meininkiin, eivätkä yksinpelin uudistukset yllä tänne. Kaksi joukkuetta kamppailee yhä kartalla tiettyjen pisteiden hallinnasta. Kuolleet syntyvät uudestaan johonkin hallintapisteistä ja meno jatkuu kunnes toiselta joukkueelta loppuvat elämät.

Eri pelikertoihin mahtuu lähes loputtomasti vaihtelua. Pelin säännöt taipuvat monenlaiseen temppuiluun ja kikkailuun. Räiskintäjuoksemisen vaihtoehtona joku miinoittaa vihollisen ajoneuvot, toinen lentää helikopterilla valtaamaan kaukaisia hallintapisteitä ja yksi kyttää tornissa tarkkuuskiväärin kanssa.

Pelin kauneusvirheet ovatkin kuitenkin pientä verrattuna siihen saavutukseen, johon Battlefieldin yksinpelin luojat ylsivät. Suositusta nettipelistä on saatu aikaan menevä konsolipeli, joka sekä säilyttää sarjan sotasirkuksen ja kaaoksen hengen että ylittää nettipelien yksinpeleille ominaisen botmatch-tunnelman. Netissä se on edelleen aito Battlefield.