Battlefield: Hardline (PC, PS3, PS4, Xbox One, Xbox 360)

30.03.2015 14:36 Juho Anttila

Tekijä: Visceral Games
Julkaisija: Electronic Arts
Testattu: Xbox One
Saatavilla: PC, PlayStation 3, PlayStation 4, Xbox One, Xbox 360
Pelaajia: 1, 2-66 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.battlefield.com/hardline
Arvostelija: Juho Anttila

Ei ole helppoa tehdä vaikutusta, kun peli tuomitaan jo lähtökuopissaan täysihintaiseksi lisälevyksi. Battlefield: Hardlinellä on kuitenkin enemmänkin sanottavaa, viehän peli klassisen Battlefieldin aivan uudenlaiseen ympäristöön.

Rosvo ja poliisi -leikin kehittäjäksi on värvätty epätasainen Visceral Games. Toisaalta vaihtunut kehittäjä antaa toivoa siitä, että Hardline esittelisi ehkä ensimmäistä kertaa Battlefield-sarjan historiassa oikeasti toimivan yksinpelikampanjan tutun moninpelirymistelyn rinnalle.

Poliisiteemasta puhuttaessa toiveissa vilahtaa heti The Wire, mutta kovin pitkälle ei Hardlinen kampanjaa tarvitse pelata huomatakseen, että esikuvaa kannattaa sittenkin hakea vähän keskinkertaisempien kyttäsarjojen suunnalta. Löytyy niin pahoja rikollisia, sympaattisempia ei oikeasti niin pahoja rikollisia, likaisia poliiseja ja ah niin tuttuun tapaan hyvin vähän puhtoisia sankareita.

Se Hardlinen tarinan kunniaksi on sanottava, että keskivaiheilla pakkaa pyöritetään niin, että varomaton pelaaja saattaa jopa vahingossa yllättyä. Tarinan lopetus on myös, epäuskottavuudestaan huolimatta, kohtuullisen tyylikäs. Ottaen huomioon sen, minkälaista huttua Battlefield-sarjan yksinpelikampanjat tyypillisesti tarjoavat, Hardlinen tarina voidaan tuomita ainakin osittaiseksi onnistumiseksi.

Kohtuullisen tarinan lisäksi kiitosta voi antaa myös pelin tunnelmalle, joka onnistuu varsinkin alkuvaiheessa luomaan oivaa poliisisarjamaista tunnelmaa. Etenkin suvantokohdat tukevat tarinaa hyvin, kun taas loppua kohden meininki lipsahtaa hivenen liikaa perinteisemmän räiskintäeepoksen tunnelmiin.

Hipihipihiljaa

Poliisiteema tuo mukanaan myös merkittäviä pelillisiä uudistuksia. Näkyvimpänä niistä Battlefield: Hardline on ennen kaikkea hiippailupeli. Toki lähes joka kohtauksen voi räiskiä läpi vanhaan malliin, mutta peli ainakin yrittää kannustaa poliisimaiseen lähestymistapaan.

Kovin haastavaa hiippailukokemusta ei tällä kertaa ole tarjolla. Vihollisten näkemä alue näytetään ystävällisesti minikartalla eivätkä vihulaiset ole muutenkaan kovin herkkiä huomaamaan pelaajaa. Lisäksi avuksi tarjotaan pidätysmekanismia, joka kuitenkin kääntyy loppua kohden itseään vastaan.

Pelaaja voi nimittäin pidättää vihulaisia vilauttamalla näille virkamerkkiään ja niputtamalla pahat miehet sen jälkeen verrattain väkivallattomasti. Yhtä aikaa voi vangita kolmekin vihollista, kunhan muistaa osoitella kaikkia vuoron perään aseellaan. Huomiotta jätetyt pidätettävät kun saattavat keksiä ryhtyä väkivaltaisiksi.

Ovela pelimekaniikka ylläpitää tunnelmaa, mutta sitä on myös aivan liian helppo käyttää hyväksi. Parhaassa tapauksessa kokonaisen vihollislauman voi niputtaa houkuttelemalla ilkiöt yksi kerrallaan nurkan taakse pidätettäväksi. Lisäksi, enempää spoilaamatta, pelin keskivaiheilla nähtävän juonenkäänteen jälkeen koko pidätysmekanismi tuntuu olevan ikään kuin millin verran väärässä paikassa.

Toinen tunnelmaa syövä ongelma on pelin tekoälykaveri, tai -kaverit. Suurimman osan aikaa mukana on apuri, joka osallistuu tulitaisteluihin ja auttaa muun muassa pidätyksissä. Vähän samaan tapaan kuin The Last of Usissa, jossa ongelma ei sentään vaikuttanut näin räikeältä, apurit ovat kuitenkin täysin näkymättömiä.

Yritä siinä sitten eläytyä huikean jännittävään hiiviskelyhaasteeseen, kun partneri heiluu samanaikaisesti avoimesti vihollisten näköpiirissä ilman että nämä viitsivät korvaansa lotkauttaa. Olen myös aivan varma, että partneri osaa teleportata, siinä määrin vikkelästi kaveri ilmestyy vierelle aina tilanteen revetessä tulitaisteluksi.

Melkein, muttei ihan

Battlefield: Hardlinen yksinpelikampanja yrittää kovasti. Yllä mainittujen ominaisuuksien lisäksi muun muassa nykypeleille niin yleiset salaisuudet on niputettu ovelasti etsintäkuulutettujen rikollisten pidättämiseksi ja todisteiden keräämiseksi. Todisteet puolestaan on niputettu rikostutkinnoiksi, jotka valmiiksi tullessaan antavat lisää taustaa pelin tarinalle. Ovela idea, joka antaa salaisuuksien metsästämiseen hieman kaivattua lisäpotkua.

Pariin kertaan muuten kovin lineaarinen kampanja avaa maailmansa myös laajemmin. Alligaattoreiden hallitsemalla suolla riittää tilaa ja tutkittavaa ja viimeinen kenttä tarjoaa myös lähes täysin vapaan peliympäristön. Mukavaa vaihtelua tyypilliseen putkijuoksuun, mutta samalla Hardline altistaa itsensä vertailulle ihan eri genren pelien kanssa, eikä suoritus ihan riitä.

Niin paljon kuin Hardline yrittääkin, sellaiset tekijät kuin Far Cry 3 ja Far Cry 4 sekä Dishonored tai vaikkapa ensimmäisen Crysis tekevät avoimen maailman vapaan hiippailun sen verran paremmin, että Battlefied: Hardline jää väkisinkin paitsioon. Toisaalta se, että mainitut pelit nousevat mieleen Battlefield-pelin yksinpelikampanjasta puhuttaessa kertovat siitä, että Visceral Games edes yrittää tehdä jotain erilaista.

Lopputulemana käteen jää hyvä, mutta ei ongelmaton yritys. Itse nautin Battlefield: Hardlinen yksinpelikampanjasta pääosan aikaa sen puutteista huolimatta ja toivon, että Visceral Games saa mahdollisuuden viedä ideoitaan eteenpäin jatko-osan muodossa. Vaikka ihan maaliin saakka ei päästykään, on tässä vaiheessa syytä muistaa, että hyviä poliisiaiheisia pelejä löytyy markkinoilta lopulta – anteeksi puujalkavitsi – rikollisen vähän.

Leikitään rosvoa ja poliisia

Sitten päästäänkin sanomaan se vanha totuus: Battlefield-pelit ovat ennen kaikkea moninpelejä. Kuten alussa jo mainittiin, moni oli valmis tuomitsemaan Battlefield: Hardlinen vain täysihintaisena myytäväksi lisäsisältöpaketiksi erinomaiseen Battlefield 4:ään. Ihan niin synkästä tilanteesta ei ole kyse, sillä on mukaan saatu aimo annos teeman mukaista tekemistä.

Mukana on viisi kokonaan uutta pelimuotoa, joista moni toki ottaa mallia tutuista pelityypeistä. Näistä ensimmäinen on Heist, jossa rikolliset yrittävät tyhjentää pankkiholvin poliisien luonnollisesti pistäessä vastaan parhaansa mukaan. Asymmetrinen pelimekaniikka toimii suhteellisen mukavasti, mutta teemasta huolimatta itse toiminta haiskahtaa lopulta aika paljon perinteiseltä Battlefield-räiskinnältä vain hieman poikkeavalla pintasilauksella maustettuna.

Blood Money korostaa ongelmaa vielä entisestään. Nyt molemmat joukkueet tavoittelevat rahakasaa. Rikolliset tahtovat rahat omaan käyttöönsä, poliisit puolestaan keräävät rahat todisteeksi. Blood Money on uusista pelimuodoista kaoottisin, sillä kohteita on kartalla vain yksi, mikä johtaa helposti ruuhkautumiseen. Näppäränä mausteena rahaa voi varastaa myös vastapuolen kotipesästä, mikä on omiaan levittämään muuten sumppuuntuvaa peliä.

Hotwire on ideatasolla koko paketin pirtein yllätys. Pelimuoto on kopio perinteisestä Conquestista, jossa pisteitä saa sekä kontrollipisteitä valtaamalla että vihollisia tappamalla. Hotwiressä kontrollipisteet ovat kuitenkin autoja ja pisteitäkin saa vain silloin, kun ajokki on liikkeessä. Oiva idea, josta ei vauhtia puutu. Hotwire on samalla pelimuodoista se, joka lipsahtaa ehkä helpoimmin kaoottiseksi säheltämiseksi.

Pienemmälle ja kilpailullisemmalle porukalle on tarjolla kaksi pelimuotoa. Rescuessa poliisit yrittävät pelastaa ainakin toisen kahdesta panttivangista rikollisten pistäessä kampoihin. Crosshairissa poliisit puolestaan saattavat turvaan tärkeää todistajaa. Rikollisten tehtävänä on päästää vasikka hengiltä ennen kuin tämä saadaan saatettua oikeustalolle. Sekä Rescue että Crosshair iskevät takuulla niiden pelaajien hermoon, joiden pelillinen tausta kumpuaa Counter-Striken perillisistä.

Tutun ja tuntemattoman rajamailla

Yllä mainittujen uusien pelimuotojen lisäksi tarjolla on myös perinteinen Conquest sekä pienellä että isommalla porukalla sekä lähes pakollinen Team Deathmatch. Itse olisin jättänyt nämä pelimuodot pois. Kun tarkoituksena on tarjota jotain uutta, olisi rohkea veto ohjata pelaajat uuden tekemisen pariin sen sijaan, että tarjottimelle lätkäistään varmuuden vuoksi myös tuttua ja turvallista. Nyt vaarana on, että merkittävä osa pelaajista parveilee jo ennestään tuttujen pelityyppien pariin ja uudet innovaatiot jäävät paitsioon. Enemmän ei aina ole enemmän.

Tuttuus iskee myös hahmoluokista, aseista ja saavutuksista puhuttaessa. Käytettävissä on vähemmän yllättäen neljä hahmoluokkaa ja peli on tungettu täyteen jos jonkinlaisia haasteita, saavutuksia ja muuta kerättävää. Tämän tyyppisissä peleissä moinen on toki nykypäivänä käytännössä pakollista, mutta pelatessa ei voinut välttyä ajatukselta, että mainittu sisältö on raapaistu suoraan kopiokoneesta vain nimet ja grafiikat muuttaen.

Vaikka monenlaista puutetta riittääkin, yksi asia on selvää. Battlefield: Hardline lyö pöytään tarpeeksi paljon uusia ideoita ja uutta tekemistä, että pelin myyminen omana kokonaisuutenaan on oikeutettua. Voi kun ideoita oltaisiin vain uskallettu ja ehditty hioa vielä hieman pidemmälle. Spin-off-fiilis ei lätkähdä kasvoille ihan märän rätin lailla, mutta katseen rajamailla se kummittelee koko ajan.

Kiitosta voi hyvien, joskin hieman vajaaksi jäävien ideoiden lisäksi jakaa myös teknisestä onnistumisesta. Visceral Games lupasi jo viime vuonna, että Battlefield: Hardlinen julkaisu tulee sujumaan sulavasti ja lupaus myös pitää. Ainakin Xbox One -konsolilla tekniikka pelasi paria yksittäistä jumittumista lukuun ottamatta hyvin, ellei jopa erinomaisesti, eikä verkkoviivekään juuri haitannut. Näinä surkeiden julkaisukatastrofien aikoina suoritus on mieltä lämmittävä.

Harvemmin myös kommentoin suoraan antamiani tähtiä, mutta Battlefield: Hardlinen kohdalla on pakko tehdä niin, siitäkin syystä, että pisteytys oli erityisen hankalaa. Pohdin pitkään neljän tähden arvoista kiitettävää arvosanaa, mutta lopulta puolikas putosi viivan alta kahdesta syystä.

Yllä jo esille tuodut puutteet syövät lupaavaa kokonaisuutta vääjäämättä. Battlefield: Hardlinen pahin vihollinen on kuitenkin Battlefield itse. Kaikista uusista ideoista huolimatta, jos juuri nyt tahtoisin pelata Battlefield-peliä, tarttuisin Hardlinen sijaan kaikilla lisäreillä lihotettuun Battlefield 4:ään. Tilanne voi muuttua, kun nähdään, minkälaisella lisäsisällöllä Visceral Games teostaan vielä kuorruttaa. Toistaiseksi Hardline on kuitenkin vain hyvä peli, jonka parissa käydään viihtymässä jonkin aikaa, kunnes kutsu kuuluu takaisin sarjan lippulaivan pariin.