Beyond: Two Souls (PS3)
Tekijä: Quantic Dream
Julkaisija: Sony
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3
Pelaajia: 1, 2 (samalla koneella)
Pelin kotisivu: http://beyond.eu.playstation.com/fi_FI/home
Arvostelija: Miikka Lehtonen
David Cage ei tyydy tavanomaiseen, vaan kulkee aivan omia polkujaan. Kuten pioneereilla joskus käy, omat polut johtavat vaihtelevasti kulta-aarteen luo tai harhaan. Ja valitettavasti tällä kertaa tie on vienyt enemmän kohti jälkimmäistä.
Kunnianhimoa Beyondista ei todellakaan puutu, vaan Cage on lähtenyt tosissaan tekemään sitä ensimmäistä oikeaa interaktiivista elokuvaa. Tästä alkavat myös ongelmat.
David Cagen edellinen peli oli persoonallinen ja mielestäni aika jättionnistuminen. Synkkä ja aikuiseen makuun tehty Heavy Rain käsitteli vaikeita ja harvoin puhuttuja asioita, kuten lapsen menetystä ja vanhemmuuden paineita yllättävänkin lahjakkaasti ja kiehtovasti. Tykkäsin kovasti ja kehuin peliä myös Domessa.
Beyond jatkaa suunnilleen siitä, mihin Heavy Rain lopetti, sillä kyseessä on taas samanlainen interaktiivinen elokuva. Mutta siinä missä Heavy Rain oli pääosin hidastempoinen ja maanläheinen pohdinta vaikeista asioista, Beyond haluaa olla Stephen Kingin käsikirjoittamaa tieteistoimintaa. Eikä David Cage taida olla ihan Stephen King, sillä jos Beyondista täytyisi nostaa yksi ongelma muiden yläpuolelle, syyttävä sormi osoittaisi todennäköisesti käsikirjoitusta.
Jodie, mutta ei Foster
Kyseessä on tarina tytöstä, mutta ei mistään tavallisesta tytöstä. Nuori Jodie kun on syntymästään asti kuljettanut mukanaan näkymätöntä ystäväänsä, Aidenia. Mystisellä valonsäteellä Jodieen kiinnitetty Aiden on näkymätön ystävä, suojelija ja miltei pala Jodien sielua. Kuten moisesta väistämättä seuraa, tytön elämä ei ole ollut herkkua, vaan jo nuorena selittämättömät ilmiöt veivät sairaaloiden kautta armeijan salaiseen tutkimuslaitokseen, jossa hänen yliluonnollisia kykyjään yritettiin hyödyntää.
Jodie kuitenkin haluaisi olla kuin kuka tahansa meistä muistakin, joten edessä on ongelmia. Ja takana myös, sillä Beyond kerrotaan kokonaan takaumien kautta. Peli alkaa miltei loppuhuipennuksestaan ja palaa sitten ajassa taaksepäin hyppien kohtauksesta toiseen Jodien elämässä. Nyt ollaan pienenä tyttönä leikkimässä lumisotaa, nyt nuorena naisena CIA:n koulutusleirillä. Sitten ollaan hakemassa ensisuudelmaa teinibileistä, myöhemmin taas kodittomana lumisilla kaduilla.
Ajan kanssa leikkiminen on periaatteessa todella tehokas, mutta myös vaikea kirjoittamisen laji. Hyvä käsikirjoittaja voisi käyttää takaumia maalatakseen pelaajan jo näkemiä kohtauksia uudella valolla, kääntääkseen odotuksia katolleen ja tuodakseen tarinaan yllättäviä paljastuksia.
Beyond ei tee näin, vaan ajassa hyppiminen tuntuu halvalta kikalta. Kerran pelin läpi pelattuaan sen voi pelata uudelleen läpi kronologisessa järjestyksessä, mikä tavallaan jo kertoo paljon siitä, miten kohtaukset on rakennettu. Ei sinänsä mitään uutta valoa tai yllättäviä paljastuksia, vaan lineaarinen tarina, joka kerrotaan pätkissä.
Lisäksi peli kompastuu siihen, että jos olemme jo nähneet, että Jodie selviää hengissä vaikka 21-vuotiaaksi asti, on tavallaan hieman turha yrittää rakentaa kamalasti jännitteitä sen varaan, että selviääkö 16-vuotias Jodie todella vaarallisesta tilanteesta hengissä vai ei.
Cage on yrittänyt tehdä pelistä tavallaan Jodien elämänkerran. Nuori nainen on selvästi ehtinyt elämänsä aikana moneen paikkaan ja tilanteeseen, mutta lyhyiden vinjettien kautta koettuna tämä tunnelma ei aivan välity, vaan kokonaisvaikutelma on pätkivä. Tärkeät ja keskeisetkin hahmot jäävät kaksiuloitteisiksi, koska pelillä on kamala kiire heittää vastaan jo 15 uutta tyyppiä, joita ei 10 minuutin päästä enää nähdä koskaan uudelleen, mutta jotka ovat olevinaan kamalan tärkeitä Jodien elämässä.
Käsis siis yrittää aivan liikaa ja kompuroi toteutuksessakin, mutta yhdestä asiasta täytyy nostaa pelille hattua: näyttelijänsuorituksista. Heavy Rainin tapaan kaikki animaatiot on tehty vangitsemalla oikeiden näyttelijöiden kasvoja ja eleitä. Pääosiin on kiinnitetty ihku Ellen Page ja aika useinkin mahtaviin suorituksiin pystyvä Willem Dafoe, jota tosin nähdään aivan liian vähän. Kaksikko, samoin kuin monet muutkin näyttelijöistä, ovat tehneet todella hyvää työtä.
Beyond on parhaimmillaan, kun se unohtaa kauhean kohkauksen ja koohottamisen, vetää henkeä ja antaa näyttelijöiden tehdä työtään. On oikeasti sydäntäraastavaa katsoa pinkkiin pupupyjamaan pukeutunutta Jodie-tyttöä sanomassa hyvästejä vanhemmilleen armeijan tutkimuslaitoksessa, tai Jodien ja tämän epävirallisen tutkija-ottoisän välille muodostuvaa isä-tytär-suhdetta. Jos peli olisi malttanut tarjoilla enemmän tätä ja vähemmän räjähtävää toimintaa, arvosana olisi helposti vähintään pisteen korkeampi ja puhuisimme vuoden peli -kandidaatista.
Heavy Rainin vahvuuskin oli se, että tapahtumat olivat suuressa mittakaavassa pieniä, mutta niitä kokeville ihmisille valtavan suuria. Tämä fiilis välitettiin myös pelaajalle. Ei se kaivannut mitään eeppistä maailmanpelastamista tai elämää suurempia kuvioita, eikä olisi kaivannut Beyondkaan.
QTE cutie
Hieman Heavy Rainin tavoin myös Beyond luottaa omaperäisiin kontrolleihin, mutta nyt hieman järkeistettynä. Jodie liikkuu vasemmalla tikulla. Oikealla katsellaan ympärilleen ja tehdään kaikkea muutakin mahdollista, sillä Jodien lähiympäristöön ilmestyy interaktioita osoittavia palluroita, joita aktivoidaan tyrkkäämällä kohti tikulla. Heavy Rainista tutut eleet ja outo liikkumismekaniikka ovat siis jääneet historiaan.
Quick Time Eventejä löytyy yhä reippaasti, sillä olipa Jodie väistelemässä saatanallisen hengen hyökkäyksiä, juoksemassa palavassa talossa tai ammuskelemassa terroristeja, toimintakohtaukset hoidetaan niiden avulla. Peli hidastuu ja sitten ideana olisi tuuppia oikeaa tikkua ”Jodien liikkeen suuntaan”, jotta neiti väistää palavat parrut ja vihaiset kirvesmiehet. Mutta liikkeen suunta on usein vähän epäselvä käsite. Jodie väistää alaspäin ja työntää käsiään hieman yläoikeaa kohti. Mihin heilutat tikkua?
Eipä silti, että väärä vastauskaan olisi fataali, sillä pelissä ei juuri ole varsinaisia fail stateja. Vaikka hommansa ryssisi miten totaalisesti, kohtaukset jatkuvat aina, mutta hieman eri tavalla. Ja tämä sitten vesittääkin viimeistään ne vaaralliset ja uhkaavat kohtaukset. Heavy Rainissahan päähenkilöt saattoivat kuolla, mutta yhden henkilön pelissä se ei tietenkään onnistu.
Tai no – ei ihan yhden, sillä onhan Jodiella mukanaan Aiden. Kolmionappia painamalla voi usein vaihtaa Aidenin perspektiiviin ja leijailla sitten ympäriinsä tönimässä esineitä, kuristamassa ihmisiä ja etsimässä salaisuuksia. Aiden on se pelin pääasiallinen ongelmanratkontamekanismi, sillä kun Jodie jumittuu johonkin, Aidenin täytyy käydä kaatamassa seinä, murhaamassa sheriffit tai suojaamassa Jodie pudotukselta.
Ongelma tulee siitä, että yliluonnollinen ja megatehokas liittolainen on aika voimakas juttu. Sellainen, joka vie aika pitkälti haasteen ja vaaran rippeetkin pelistä. Ja niin tarinan sitä vaatiessa Aiden ei vain toimi. Yhtenä hetkenä hän suojaa Jodieta voimakentällä tämän ajaessa prätkällä viiden auton ja SWAT-tiimin läpi, mutta hetkeä myöhemmin pari pesismailoin varustettua teiniä pääsee yllättämään Jodien tyhjällä ja valaistulla kujalla, oletettavasti koska Aidenilla oli liian kiire kaivaa nenäänsä.
Ongelmat eivät ole suuria, joten pelattavuus menee pääasiassa ”ihan kiva” –luokkaan. Kuriositeettina mainittakoon mahdollisuus kaksinpeliin. Siinä missä normaalisti pelaaja hyppii Aidenin ja Jodien välillä, kaksinpelissä toinen pelaaja ohjaa Aidenia. Tämä voisi olla esimerkiksi mainio tapa kokea pelin riemuja vaikka harvemmin pelaavan puolison tai kaverin kanssa, joskin Aidenin osiot ovat välillä yllättävänkin haastavia. Muutamassa kohtauksessa pitäisi pystyä todella nopeasti tekemään paljon asioita tai perseelleen menee. Eihän se peli toki siihen lopu, mutta kuitenkin.
Harha-askeleita ja lupausta
Beyondissa olisi ollut niin paljon potentiaalia. Idea oikeasti näyttelevistä ammattilaisista videopelin pääosissa on selvästi toimiva, sillä jo nyt Ellen Page ja Willem Dafoe kumppaneineen vetävät todella mainiot näyttelijänsuoritukset. Mutta idea yksistään ei tuo autuutta, vaan sitä pitäisi hyödyntää oikeassa pelissä.
Beyond olisi voinut olla se peli, sillä se on välillä suorastaan erinomainen. Osa kohtauksista on todella kiehtovaa ja laadukasta katsottavaa ja jos peli olisi koostunut enemmän niistä rauhallisista ja rakentavista kohtauksista, arvosana olisi ollut korkeampi. Mutta väliin on tungettu paljon täytettä, turhaa toimintaa ja älytöntä menoa. Ja ne ovat niitä hetkiä, jolloin Beyond taas on huonoimmillaan. Toiminta ei milloinkaan ole kovin luontevan tuntuista ja lisäksi rymistelykohtauksissa pelin suurin vahvuus – Ellen Page – jää hyödyntämättä.
On myös mainittava, että Beyond on aikamoista kertakäyttöviihdettä. Siinä missä Heavy Rainin lopputekstien jälkeen olisin halunnut palata heti näkemään tarinan kaikki vaihtoehtoiset kohtaukset, Beyondista sain tarpeekseni sen noin 10 tunnin aikana, mitä läpipeluuni kesti. Tarina oli nähty, eikä minulle jäänyt juuri halua palata uudelleen sen pariin. Niinpä 69 euron hintalappu on aika tyly.
Mutta toisaalta David Cage on myös tehnyt paljon oikein, sillä Beyondista voi nostaa esiin useita kohtauksia, jotka toimivat pelaamisen historiassa miltei ainutlaatuisen hyvin. Oikeasti tunteelliset ja toimivat pelikohtaukset ovat vielä sen verran harvinaisia, että nostan varovasti peukkua jo siitä, että joku oikeasti yrittää. Toivottavasti yrittää jatkossakin ja ehkä ensi kerralla tulee taas napakymppi.
Lisää aiheesta
Sanotaan David Cagesta mitä muuta tahansa, miehellä riittää pokkaa pienen kylän tarpeisiin. Yhdessä tiiminsä kanssa Cage on tehnyt vähän pelejä ja aina täysin normaalin pelaamisen rajojen ulkopuolella. Tarinankerronnan kehittäminen ja rohkean kokeelliset ratkaisut ovat aina olleet miehen tavaramerkkejä, eikä Heavy Rain tee poikkeusta paitsi yhdessä asiassa: tällä kertaa miehen kokeilut osuvat napakymppiin.
Peli yhdistää upealla tavalla erilaisia tehokeinoja, niin tekniikan kuin tarinankerronnan rintamilla. Esimerkiksi kameran ja kuvakulmien käyttö on ainutlaatuisen tehokasta. Tapahtumia voidaan esittää jaetulla ruudulla yhtaikaa useammasta näkökulmasta – välillä tämä on vain tehokeino, välillä toisessa kuvassa näytetään lähestyvää toista hahmoa ja hätistetään pelaajaa pikaisiin toimiin, ennen kuin aika loppuu.
Lue myös
Forza Horizon autopakettikatsaus (Xbox 360)
