Binary Domain (PS3, Xbox 360)

07.03.2012 17:08 Miikka Lehtonen

Tekijä: Sega CS1
Julkaisija: Sega
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1, 2-10 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.sega.com/binarydomain/
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Japanilaisilla on vähän väliä tapana tajuta länsimaisia ilmiöitä riemukkaasti väärin. Kuka muistaa vielä Xenogearsin version kristinuskosta ja sen lopputuloksen: Jeesus-tyyliin ristillä roikkuvan Duracell-pupun? Voi Japania!

Nyt nousevan auringon maa jättää uskonnon rauhaan ja pureutuu asiaan, joka on kieltämättä monille lähellä uskontoa: Terminator-elokuviin.

Binary Domainin maailmassa robotit ovat tulleet jäädäkseen. Tietenkin japanilaisten kehittämä robottiteknologia mullisti koko maailman, mutta sitten paha amerikkalainen robottiyhtiö varasti heidän keksintönsä ja ajoi idän ja lännen miltei sotatilaan. Tehtiin uusi Geneven sopimus, jossa tällä kertaa muun muassa kiellettiin robotit, jotka näyttävät ihmisiltä. Riemukkaan japanilaisesti nämä robotit on nimetty hollow childreneiksi, ontoiksi lapsiksi.

Kriisi kärjistyy kun käy ilmi, että japanilaiset tehtaat ovat paitsi valmistaneet laittomasti näitä salarobotteja, myös lähettäneet niitä eri puolille maailmaa odottamaan… Niin, mitä? Tätä selvittämään, syyllisiä pidättämään ja pahennusta aiheuttamaan lähetetään monikansallinen iskuryhmä, joka tunkeutuu salaa Japaniin pistämään paikalliset rikkurit ojennukseen.

Koska kyseessä on Yakuza-pelisarjan isän peli, tarina ei toki pysy näinkään yksinkertaisena, vaan yllätykset ja toinen toistaan hämmentävämmät juonenkäänteet seuraavat toisiaan.

Perinteistä räimintää

Binary Domain oli ennakkopuheiden perusteella noin 95% perustason 3rd person –räiskintäpeli. Pelaajan ohjastama karski sotaveteraani ja hänen riemukkaiden / loukkaavien stereotyyppiensä täyttämä ryhmä suhaavat pitkin Japania kolmen miehen porukoissa räiskien kaikkea vastaantulevaa.

Aseita on tarjolla reippaasti, erilaisia vihollisia myös. Hauskasti pelin robottiviholliset myös koostuvat pienistä palasista ja hajoavat tulituksen alla näyttävästi ja tyydyttävästi. Kun kontrollitkin ovat vielä kohdallaan, tarjolla on räiskintäkokemus, joka ei välttämättä varsinaisesti yllätä, mutta ei myöskään ärsytäkään.

Eikä voi liikaa hypettää sitä tyydyttävää tunnetta, kun päästelee konekiväärillään robottikööriin ja saa palkinnokseen pinon lentäviä irtoraajoja ja maassa ryömiviä robottitorsoja. Räiskintä on jatkuvasti hauskaa ja vihollisvalikoima sen verran monipuolinen, että peli pysyy tuoreena alusta loppuun saakka.

Binary Domainille tämä ei riitä, vaan se yrittää nousta massan yläpuolelle lisäämällä soppaan suhteidenhoitoa. Pelaajan mukana roikkuvat tiimikaverit eivät ole vain kaksiuloitteisia pahvikuvia, vaan kaikilla on teoriassa oma persoonallisuutensa. Mitä fiksumpia käskyjä heille jakaa ja mitä enemmän heidän kanssaan on samaa mieltä, sitä enemmän tiimikaverit pelaajaa auttavat ja sitä parempi tunnelma ryhmässä on. Näin siis ainakin paperilla.

Käytännössä Binary Domainin ennakkoon mainostetuin ominaisuus on myös sen kömpelöin. Tehtävän aikana annetut käskyt eivät tunnu vaikuttavan lainkaan tiimikaverien fiilikseen, joten väliin on tungettu kohtauksia, joissa tiimi kävelee hitaasti kaupungin läpi ja joku toteaa jotain tyyliin ”Hei, tissibaarit ovat aika jees, vai mitä?” ja pelaaja saa valita yleensä kolmesta vastausvaihtoehdosta. Kyllä ja ei ovat vielä aika loogisia, mutta ”Daaaaamn!” –tyyliset kolmosvaihtoehdot ovat aina arpapeliä. Onko tämä nyt humoristinen ”Damn you nasty!” –tyylinen toteamus, vai vetääkö kaveri herneet nenäänsä? 50-50.

Näiden vastausten, sekä päättömän kanan lailla tähtäimen eteen hyppivän kaverin selkään ammuttujen kutien määrän, mukaan suhteet sitten määräytyvät. Jos kaverit ovat vetäneet viherkasvit tarpeeksi syvälle sieraimiinsa, voi käydä niin riemukkaasti, että kun pelaaja kaipaisi taistelun aikana elvytystä, kaveri haistattaakin pitkät paskat. Mikä on kieltämättä realismin huippua. Muistan itsekin, miten inttiaikana päätimme porukalla, että sodassa kukaan ei sitten kanna sidontapaikalle sitä yhtä paskapäätä, joka kannatti jääkiekossa Jokereita. Rajansa kaikella!

Ja siinä se vaikutus sitten suunnilleen olikin. Urbaanien nettihuhujen mukaan pelin loppuratkaisu muuttuu sen mukaan, millaiset välit pelaajalla on hänen ryhmäläisiinsä. En päässyt moista itse testaamaan, mutta lopun tapahtumien perusteella kyllä uskon sen.

Ei siinä vielä kaikki

Mitäpä olisi 3PS-peli ilman puolivillaista moninpelitilaa? No ei ainakaan Binary Domain! Tarjolla on niin neljän pelaajan horde mode –tyylistä co-opia että 10 pelaajan perinteistä lipunryöstöä, kontrollipisteiden hallintaa ja deathmatchia. Nettipeli itsessään on ihan hauskaa, mutta jo muutamaa päivää pelin ilmestymisen jälkeen peliseuran löytäminen oli vaikeaa. Samat naamat pyörivät pelistä toiseen ja ihan rehellisesti sanoen moninpeli ei tarjoa mitään, mitä ei löytyisi kymmenestä muusta pelistä paremmin.

Moninpeli on siis hieman tyhjä arpa, mutta yksinpeli on hauska kokemus. Ainakin kerran. Tämän jälkeen jonkinlainen New Game+ -tyylinen pelitila tarjoaisi ruutia toiseen kierrokseen, mutta moista ei löydy.

Ennakkoon hypetetyt suhteet tiimiin jäävät torsoksi, mutta onneksi taustalta löytyvä 3PS-kokemus on sen verran vahva ja tyydyttävä, että kahdeksan tunnin mittainen yksinpeli vierähti läpi mukavasti. Toistakin kierrosta olisi voinut harkita, mikäli pelistä olisi löytynyt New Game+ -tyylinen pelitila, mutta moisesta ei ole tietoa, joten kerralla mentiin. Mukava yllätys!