Blacklight: Tango Down (PC, PS3, Xbox 360)
Futuristista FPS-sodankäyntiä lähitulevaisuudessa. Varusteita, jotka voisivat olla jo melkein totta. Joukkuepohjaista verkkoräiskintää ryyditettynä kokemuspisteiden myötä avattavilla uusilla varusteilla.
Yllä kuvattu ei kuulosta varsinaisesti viime vuosien omaperäisimmältä peli-idealta, mutta edullisella hinnallakin on oma painoarvonsa. Onko Blacklight: Tango Down laatua halvalla vai suoraan alehyllyyn suunnattua kuraa?
Ideassa on tiettyä tenhoa. Call of Dutyn ja Battlefieldien kaltaiset verkkoräiskinnät myyvät miljoonia. Mitä, jos tarjolla olisi sama kokemus, mutta edullisella latauspelien hinnoittelulla? Viitisentoista euroa on hinta, jonka myyntimiehet saavat helposti kuulostamaan vuosikymmenen parhaalta diililtä.
Yksin aina kuivakampaa
Halvempi hinta ei tule ilmaiseksi, se lienee kaikille selvää alusta saakka. Nyt leikkurin alle on joutunut yksinpeli. Ei eeppistä juonta, ääninäyttelyä, välianimaatioita, huumoria tai riipaisevia juonenkäänteitä. Neljä enemmän yhteistyöpeliä varten kasattua Black Ops -tehtävää saavat täyttää myös yksinpelin roolin.
Sanomattakin lienee selvää, ettei kuivahkoista co-op-haasteista ole luottokortin vingauttamisen oikeuttajiksi, edes porukalla pelattuna. ”Liian vähän ja liian ilotonta” on yhtälö, joka saa suuntaamaan katseen väistämättä kilpailullisemman moninpelin suuntaan.
Sillä rintamalla sisältöä löytyy onneksi enemmän. Erilaisia pelimuotoja löytyy seitsemän ja karttojakin on tarjolla täydet kymmenen. Mitään kovin omaperäistä on turha odottaa, joukosta löytyy tavallisesta ja joukkuepohjaisesta kuolonottelusta lähtien ne kaikki moneen kertaan ennestäänkin nähdyt klassikot. Kentälle mahtuu kerrallaan korkeintaan 16 soturia, mutta täysimittaiset ottelut tuntuvat olevan enemmän poikkeus kuin sääntö.
Tutut ominaisuudet, vähän uutta
Pelattavuus ei, ehkä jopa hieman yllättäen, ole aivan sieltä kehnoimmasta päästä. Liikkuminen on sujuvaa ja ampuminenkin tuntuu napakalta, kunhan pääsee ensin yli tähtäysjärjestelmän omituisuudesta. Luodit nimittäin eivät lennä sinne, minne piippu näyttää osoittavan, vaan selkeästi tämän pisteen yläpuolelle. Ominaisuus hämää etenkin aseen piippua pitkin tähdätessä, mikä aiheuttaa turhia kuolemia siitäkin huolimatta, että ruudulla näkyy myös luotien oikeaa suuntaa osoittava tähtäin.
Löytyy pelistä toki myös omiakin ideoita. Futuristiset sotilaat pukeutuvat huipputeknologiseen kypärähärveliin, johon on istutettu myös seinien läpi tutkailun mahdollistava röntgenkatse. Kikkaa voi kuitenkin käyttää vain pienen ajan kerrallaan. Oikean ajoituksen valitseminen on yksi niistä taidoista, jotka erottavat noviisit veteraaneista.
Hienostunut elektroniikka on altis häiriöille ja sitä myös hyödynnetään. Jos sähkömagneettinen pulssi katkaisee virrat laseista, muuttuu soturi helpoksi, sokeaksi kohteeksi. Savukranaatti korvautuu näkökentän pikselimössöksi muuttavalla häiriökranaatilla. Pelillisesti ero ei ole suuren suuri, mutta tunnelma rakentuu kummasti, kun vehkeet ovat kontekstin mukaiset.
Kokemus- ja päivitysjärjestelmässä riittää syvyyttä. Tasoja on tavoiteltavana 70 ja Call of Duty -sarjan kuuluisaksi tekemään tapaan uutta pientä kivaa avautuu käytettäväksi koko ajan. Aseparannusten lisäksi pelin myötä avautuu myös torakon nokkaan ripustettavia koristeita, jotka paitsi näyttävät persoonallisilta, myös vaikuttavat tappovälineen ominaisuuksiin. Ei ehkä realistista, mutta silti näppärä pikku idea.
Harmi kyllä päivitysten selaaminen on tehty suorastaan harvinaisen hankalaksi. Kylmiä värejä ja häiriöitä yhdistelevä käyttöliittymä yrittää luoda futuristisen huipputeknologista vaikutelmaa, mutta lopputulos on suttuinen ja epäselvä. Juuri ansaitsemiaan palkintoja on hankala löytää menuviidakon seasta, mikä syö pahasti pelin koukuttavuutta.
Halpa kopio on halpa kopio
Valitettavasti myös ongelmia riittää. Suurin niistä on peliä vaivaava keskinkertaisuus. Maisemat ovat ladattavaksi peliksi nättejä, mutta lajityyppinsä valioihin verrattuna silti karua katsottavaa. Rahalleen saa, ladattavien pelien hintaluokassa, kohtuullisesti vastinetta, mutta sisällön määrässä ja laadussa ei päästä isompien tasolle.
Tästä voineekin jo johtaa pelin suurimman ongelman. Blacklight: Tango Down yrittää eräänlaista silmänkääntötemppua: ”Hei, me teimme ladattavan pelin, verratkaa meitä muihin samanlaisiin sen sijaan, että asettaisitte meidät samalle viivalle esikuviemme kanssa.” Edullisesta hinnasta on tehty myyntiargumentti, jonka taakse on helppo piiloutua.
Hyvä yritys, mutta ei mene läpi. Ladattavien pelien vahvuus löytyy mahdollisuudessa kokeilla uusia ideoita tai tarjota hyllypelejä pienimuotoisempia vaan ei suinkaan heikkolaatuisempia elämyksiä. Budjettilaatuisen pelin tarjoaminen hinnalla, jolla alennuksesta saattaa saada mukaansa aitoakin asiaa, tuoksahtaa siitäkin huolimatta, että graafinen toteutus nyt on keskimääräistä latauspeliä kiiltävämpi.
Ristiriita näkyy väliinputoamisena. Blacklightista ei ole korvikkeeksi esikuviinsa kyllästyneille. Toisaalta se ei ole myöskään tarpeeksi helposti lähestyttävä houkutellakseen uusia pelaajia verkkoräiskeen pariin. Kun pelaajamassaa ei kerry, ei kokemus koukuta. Matseja joutuu jo nyt odottamaan liian pitkään eikä päätyminen ”yksi vastaan kaksi” -tyyliseen minisotaan ainakaan kannusta yrittämään uudestaan.
Ei Blacklight huono peli ole, ainoastaan keskinkertainen ja väärässä paikassa. Jatko-osa on jo suunnitteilla, toivoa sopii, että sitä pystytään myymään muillakin tekijöillä kuin pelkällä halvalla hinnalla. Muuten teos uhkaa hukkua kilpailijoiden alle, oli jakelukanava sitten mikä hyvänsä.
Tekijä: Zombie Studios
Julkaisija: Ignition Entertainment
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1-4 yhteistyöpelissä verkon kautta, 2-16 verkkopelissä
Pelin kotisivu: http://playtangodown.com/
Juho Anttila
