Blackwell Epiphany (PC)

20.05.2014 14:30 | Pekka Leinonen

Tekijä: Wadjet Eye Games
Julkaisija: Wadjet Eye Games
Testattu: PC Windows 7 64-bit, i-7 4770k, Geforce GTX 770, 16 Gt muistia
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Windows ME tai uudempi, prosessori, 64 Mt muistia, 350 Mt levytilaa
Pelaajia: 1
Muuta: Viisiosaisen sarjan päätösosa, ladattava peli, hinta noin 15 e
Pelin kotisivu: http://www.wadjeteyegames.com/games/blackwell-epiphany/
Arvostelija: Pekka Leinonen

Viisiosaisen Blackwell-sarjan päätösosa repii sielun kappaleiksi, tuhoaa itse maailmankaikkeuden perusesanssia, nostaa pistoolin ohimolle, saa kyyneleet muuttumaan vereksi, tekee hulluksi, hakkaa päätä kivetykseen ja Keinonen vapautuu raudoistaan. Epiphany on lopullinen loppu, universumin raja sekä helvetin hieno peli.

Mitäpä tuumaisitte siitä, että olette kotonanne tekemässä sitä mitä nyt yleensä teette ja yllättäen ovesta paukkaa pari tyyppiä sisään ja ilmoittaa, että olemme pahoillamme, mutta olette kuollut. Katselette ympärillenne ja kaikki vaikuttaa normaalilta, ellette ole nauttineet muutakin kuin mummon pullottamaa mustikkamehua.

Tietysti mietitte että mitä hörhöjä nuo on ja uhkaatte poliisilla tai pesäpallomailalla. Karu totuus on kuitenkin se, että makaatte jossain roskapankissa kolme luotia rinnassa ja rauhaton sielunne on jäänyt ikuisesti tietokoneelle katsomaan netistä kisuvideoita. Tämä on normipäivä Rosangela Blackwellin elämässä ja Joey Mallonen kuolemassa; viedä teidät valoon häiritsemästä ihmisiä.

Surullinen sunnuntai

”Se alkoi kuin mikä tahansa keikka. Raportti omituisesta ilmiöstä, tai siis New Yorkiin suhteutettuna tavallista omituisemmasta ilmiöstä, vuosia sitten hylätyn hotellin nurkilla. Pikaisen tarkistuksen jälkeen, jeah, haamuhan se siellä. Ja aina sama juttu, ei nämä ikinä usko puhetta. Tämä duuni olisi sata kertaa helpompaa, jos vaeltajat voisi vain tempaista rajan taakse ilman että heidän täytyy ymmärtää maallisen majansa jo lahonneen. Vuosien kokemuksella saimme Rosan kanssa tytsyn heräämään ja heitettyä valoon.

Kiitimme itseämme hyvästä työstä ja mietimme että eiköhän ollut tämä ilta siinä. Tässä duunissa valitettavasti ylityötunnit ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Näin kuinka Rosan silmät laajenivat, kun naamioitu mies tuli vastaan kadulla ja kiskaisi povarista 22-kaliiberisen. Ensimmäinen yllätys oli se, että Rosa ei ollut kohteena vaan joku pummilta näyttävä kaveri, jolla oli selkeästi tärkeää asiaa. Varmaan tarvitsi rahaa bussilippuun. Toinen ja suurempi yllätys tapahtui sen jälkeen kun hänen sielunsa irtosi ruumiista. Ajattelin tässä vaiheessa, että kerrankin tästä tulisi helppoa, tuoreet kalmot ovat helppoa saalista. Olen nähnyt vuosien aikana kaikenlaista, mutta tämä vei voiton kaikesta. Sielu kirjaimellisesti repeytyi kappaleiksi silmiemme edessä. Sitä ei konkreettisesti enää ollut olemassa millään olemisen tasolla. Mitä helvettiä juuri tapahtui? Ovatko säännöt muuttuneet? Ainoa mistä olin varma, että tästä tulisi todella pitkä yö”

Niin pitkä on matka

Blackwell on kulkenut kunniakkaan tien Point & Click -seikkailuina vuodesta 2006. Useimmissa peleissä tuntuu olevan ongelma pitää yllä laatua, mutta Dave Gilbert on vain selkeästi oppinut vuosien varrella virheistään ja jokainen osa on kehittynyt edellisestä ja kerrankin on onnistuttu lopettamaan pelisarja juuri oikealla tavalla. Epiphany onkin selkeästi myös laadultaan sarjan kulminaatiopiste.

Niin kuin aina käy pelisarjojen päätösosissa, herää kysymys voiko pelin pelata tuntematta aikaisempia osia ilman että on pihalla kuin hippi hevifestareilla? Pitkään pohdittuani vastaan: kyllä voi. Ongelmaksi muodostuu tosin se, että suuri osa pelin nyansseista – ja mitä tärkeimpänä emotionaalisesta muilutuksesta jää kokematta. Lähimmäksi vertauskohteeksi sanoisin, että pelaisi The Walking Deadin viimeisen luvun ennen edeltäviä: kirjoitus on hyvää, dialogi on mainiota, hienoja kohtauksia riittää ja meno on muutenkin onnistunutta, mutta se vahva tunnelataus ei ole päässyt kertymään eikä näin ollen loistava lopetus tunnu oikeastaan missään. Suosittelen lämpimästi aloittamaan aivan alusta.

Kaksin aina kuolleempi

Seikkailupelien toinen tärkeä puolisko eli puzzlet ovat parhaimpia mitä vähään aikaan olen ratkonut. Blackwellin vitsi on aina ollut elävän ja kuolleen yhteistyö. Rosa voi poimia esineitä, käyttää niitä ja puhua ihmisille, mutta ei pääse lukitusta ovesta sisään. Joey ei voi vaikuttaa ympäristöönsä kuin puhaltelemalla vaikkapa käsikirjoituspinkan lattialle, mutta häntä ei ovet ja portit estä. Otetaan esimerkki. Pitäisi saada ovikoodi. Vaihdetaan Jokkeen, hän leijailee ovesta läpi, lunttaa koodin tietokoneen ruutuun jätetystä lapusta jonka jälkeen Roosa näppäilee itsensä sisään.

Puzzlet ovat myös reaalimaailman mittakaavassakin yleensä loogisia. Pitäisi saada paikan osoite tai lisätietoa jostain henkilöstä. No, kirjoitetaan nimi netin hakupalkkiin ja ’vot, jo löytyy. (ehkä) Muistiinpanoja vertailemalla tullaan uuteen johtopäätökseen, jolla hiillostaa paremmin lajitoveria. Yllätyin miten vähän inventaariolla oli osuutta ongelmiin. Suurin piirtein pari kertaa kaadetaan kahvikuppi jään päälle tai avataan ovi avaimella. Silti homma toimi kuin viisi laukausta päähän. Ja mikä parasta, kertaakaan ei koota muistilappua palasista kokoon tai pyöritellä palapeliä.

Eteerinen kauneus

Musiikit. Ne soljuvat korviini kuin joen virtaus kesäisessä aamuyössä. Suljen silmäni ja kuuntelen kaihoisan kaunista pianoa kunnes postiluukun kolahdus herättää minut todellisuuteen. Ammun postinkantajan ja jatkan eteenpäin. Ääninäyttelijät lataavat hahmoihinsa suurta tunnetta. Dialogi Rosan ja Joeyn välillä on niin hyvin kirjoitettu ja näytelty että kiroan jos vahingossa tilkkaan hiirellä repliikin ohi. Miten grafiikat? Noh, kahtokee kuvista. Parasta retrografiikkaa mitä markkinoilta löytyy. Peli ei bugita mainittavasti, kaadu tai jumita.

Valoa kohti

On aika jättää hyvästit. Sanotaan että kun on aika lähteä, on lähdettävä tyylillä. Tämän Blackwell Epiphany tekee esimerkillisesti. Tarina, puzzlet, musiikit, kirjoitus, ääninäyttely, Joeyn ja Rosan keskeinen kemia ja tyylikäs lopetus. Siinä ovat hyvät puolet. Miinukseksi lasken vain keston: peli on ohi 5-6 tunnissa, mutta parempi muutama tunti hyvää humalaa kuin sata hautansa kaivamista.

 

Lisää aiheesta

Primordia (PC)

Resonance (PC)

Lue myös

Broforce-ennakko (Linux, Mac, PC)

Dark Souls 2 (PC)

FTL: Faster Than Light Advanced Edition (iOS, Linux, Mac, PC)

Pinball Arcade (multi)

Saint Seiya: Brave Soldiers (PS3)

Strider (PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One)

 

Muropaketin uusimmat