Borderlands (PC, PS3, Xbox 360)

12.11.2009 16:40 Miikka Lehtonen

Lootinhimo on tosiasia, jota ei kannata aliarvioida. Diabloon ja moneen massiivimoninpeliin on hukattu satoja tunteja vain, jotta virtuaalimutka kasvaisi pari senttiä. Voisi kuvitella, että kun aina niin addiktiivinen loottiralli yhdistetään alati mielenkiintoiseen post-apokalyptiseen maailmaan, tuloksena on kova peli. Jos näin kuvittelee niin oikeassa on.

Borderlands on peli, joka tuntuu nettikeskustelujen perusteella yllättäneen monet perusteellisesti. Vaikka minun kaverilistallani moni odottikin peliä innolla, harva oikeastaan tiedosti, mistä siinä on kyse. Ei ihme, sillä kyse ei suinkaan ole mistään tuikitavallisesta tusinaräiskinnästä, vaan persoonallisuutta löytyy.

Pelin tapahtumapaikka, Pandoran planeetta, ei teknisesti ottaen ole post-apokalyptinen, vaan enemmänkin eräänlainen futuristinen versio villistä lännestä. Käytännössä ero on kuitenkin vain semanttinen: talot ovat hökkeleitä, asutusten ulkopuolella riekkuu mutantteja ja murhanhimoiset jengit suhaavat ympäriinsä hätäisesti kyhätyillä romuautoillaan.

Voi perustellusti kysyä, miksi ihmeessä kukaan haluaisi asua tällaisella syrjäisellä kaatopaikkaplaneetalla, mutta syy löytyy syvemmältä. Planeetan pinnan alla uskotaan piilevän suunnaton määrä muukalaisten jälkeensä jättämiä artifakteja, joista suuryritykset maksaisivat hulluja summia rahaa. Muitakin syitä löytyy, sillä planeetalle saapuvat palkkasoturimme jahtaavat kukin omia haamujaan – yksi siskoaan, toinen pelastusta menneille murheilleen ja kolmas puhdasta voittoa.

Maailmassa siis löytyy, mutta tämä ei vielä kerro itse pelistä paljon mitään. Koittakaa pysyä kärryillä: Borderlands on kuin neljälle pelaajalle suunniteltu massiivimoninpeli (tiedän, tämä on melkoinen ristiriita, mutta pysykää nyt mukana), joka yhdistelee hahmonkehitystä hyvään FPS-toimintaan. Vaikka MMO-leima tuntuukin näin pienellä pelaajamäärällä harhaanjohtavalta, pelisuunnittelu on puhdasta massiivimoninpeliä.

Pelaajat ramppaavat pelialueelta toiselle etsien asutuksia ja näistä saatavia tehtäviä. Näitä sitten suoritetaan joko yksin tai kaverien kanssa paremman lootin ja kokemustasojen toivossa. Kokemustasojen karttuessa sijoitellaan kykypuihin pisteitä ja avataan näin uusia kykyjä. Siinä sivussa selvitellään planeetan salaisuuksia ja ihmetellään, kuka hitto se sinun pääkopassasi puhuva naisääni oikein onkaan.

Pelattavuus kohdallaan

Borderlands kuulostaa hyvin erikoiselta cocktaililta, mutta jonkin jumalaisen kosketuksen tai sitten vain Gearboxin tyyppien taitojen ansiosta homma toimii. Perusräiskintä toimii oikein muikeasti ja metrin paremmin kuin muut FPS/RPG-hybridit. Osumat eivät ratkea puhtaasti pelaajan omalla taidolla, vaan myös hahmon aseenkäsittelykyky vaikuttaa, mutta silti tuntuu jatkuvasti siltä kuin pelaajan kohtalosta vastaisi hänen oma hiirikätensä, eikä satunnaislukugeneraattori.

Kukin pelin neljästä hahmoluokasta pelaa myös omalla tyylillään. Varuste- ja kykyvalinnoilla voi hieman hienosäätää sitä, miten aikoo pelata, mutta pääasiassa arkkityypit ovat ennalta määrätyt. Yksi räiskii kaukaa, toinen tukee ryhmän taistelua ja pari muuta viihtyvät lähitaistelussa. Kullakin hahmoluokalla on oma erikoiskykynsä, jonka avulla sotilas pudottaa kentälle ryhmää avustavan konekivääritornin ja berserkki lietsoo itsensä verenhimoiseen raivoon, jossa raajat lentävät ja naiset itkevät.

Kukin hahmoluokista on erittäin soolokelpoinen, mutta parhaaseen tulokseen päästään luonnollisesti kun kaikki neljä temmeltävät yhtä aikaa kentällä. Tällöin kaikki hauskat kyvyt pääsevät oikeuksiinsa, kun esimerkiksi sotilaan luodit parantavat osuessaan tiimikavereita ja metsästäjä pystyy jähmettämään vihollisia paikalleen, jotta berserkki-Brick voi käydä repimässä näiden päät irti.

Pelaajien määrän lisääminen on myös hyvä tapa saada peliinsä haastetta, sillä mitä useampia pelaajia kentällä mellastaa, sitä enemmän vihollisia näitä vastaan tulee. Yksinpelissä triviaali kohtaus onkin yllättäen täysi painajainen kun oven takana kykkii parikymmentä moottorisahaa heiluttavaa kääpiötä, mutanttihirviötä ja jengiläistä. Nämä ovat myös niitä pelin huippuhetkiä, kun kaikki taistelevat kykyjensä äärirajoilla ja sydämet tykyttävät ylikierroksilla.

Mä loottihuora oon…

Muutenkin mainio paketti kruunataan runsaalla tehtävävalikoimalla sekä sillä jo mainostetulla lootilla. Kehitystiimi hehkutti ennakkoon että pelistä löytyy ”noin ziljardi” erilaista asetta. Luku on ylitseampuva, mutta kertoo, mistä on kyse. Diablon tai World of Warcraftin tavoin pelistä löytyy periaatteessa rajattu määrä perusaseita, mutta näitä voidaan muokata runsailla ja mielikuvituksellisilla tavoilla.

Perushaulikko voi kuulostaa tylsältä, mutta mitäs sanoisit tarkkuustähtäimellä varustetusta haulikosta, joka ampuu räjähtäviä luoteja? Tai miten olisi sähköisiä ammuksia ampuva konepistooli, joka tyhjentää koko lippaansa alle sekunnissa? Tai epätarkka kivääri, joka osuessaan tekee 10000% normaalivahingostaan? Kaikki nämä ja kirjaimellisesti tuhansia muita joko satunnaisesti tai tieten tahtoen tehtyjä aseita löytyy Pandoran hietikoilta.

Aseiden ohella hahmoaan voi kustomoida erilaisilla suojakilvillä, kranaattimodeilla ja hahmoluokkaa uusilla ja erilaisilla kyvyillä tuunaavilla palikoilla. Näin kranaattinsa voi muuttaa vaikka teleporttaaviksi, tarttuviksi tai viholliselta pelaajalle kestopisteitä siirtäviksi.

Aluksi voi tuntua melko karulta, että hahmoilleen ei saa näiden parin palikan ohella muita uusia varusteita. Ei kypäriä, ei panssareita, ei mitään, mikä muuttaisi yhden sotilaan näyttämään erilaiselta kuin kaikki muut. Käytännössä ratkaisu kuitenkin toimii. Pelin ideana on olla nopeatempoinen ja kepeä, eikä hirvittävän syvällinen varustetuunaus olisi välttämättä sopinut peliin.

MMO-tunnelma kärsii kuitenkin siitä, että monet tällaisten pelien perusominaisuuksista puuttuvat. Varusteita ei voi esimerkiksi vaihdella kaverien kanssa, vaan ainoa tapa saada kerran lootittu mutka kaverille on pudottaa se maahan ja toivoa, että tämä ehtii ensin paikalle. Varusteista ei myöskään voi mitenkään heittää noppaa, vaan nopeat syövät hitaat. Kaverien kanssa tämä ei ole ongelma, mutta enpä pelaisi satunnaispelaajien kanssa.

Hyvä peli, kehnompi versio

Pelinä tarkasteltuna Borderlands olisi selkeästi suosituspeukun arvoinen, mutta kuten turhan usein on tapana, tekninen toteutus syö kermat kakun päältä. Unreal Engine 3:n varaan rakennettu Borderlands näyttää todella hyvältä ja pyörii modernilla koneella jouhevasti, mutta muusta toteutuksesta ei voi olla samaa mieltä. Tuurista riippuen lukuisat ongelmat ovat joko pieniä ärsykkeitä tai täydellisiä pelinpysäyttäjiä.

Merkittävin ongelma co-op-pelin kannalta on se, että pelin verkko-ominaisuudet eivät toimi kaikilla. Jotkut selviävät porttien avaamisella, toiset heittävät koko reitittimensä auki ilman, että peli silti saa yhteyttä kavereihin. Osasyy ongelmiin lienee siinä, että jopa Steamin kautta ostettuna peli käyttää online-komponenttinaan GameSpyn palvelua.

Myös bugeja löytyy, vieläpä sangen harmillisia sellaisia. Jotkut onnettomat ovat menettäneet hahmonsa liittyessään online-peleihin, toisilla taas peli kaatuilee aivan tauotta.

Vaikka kävisi yhtä hyvä tuuri kuin minulla ja peli toimisi muuten mainiosti, PC-käännös juontaa selvästi juurensa konsoleille. Gearbox mainosti ennakkoon tuunanneensa Borderlandsin käyttöliittymän uusiksi juuri PC:tä varten, mutta ei kovin hyvällä menestyksellä. Käyttöliittymä on puhdasta konsolia, mitä nyt välillä nuolinäppäinten ja enterin ohella pitää myös huitoa hiirellä.

Nettihuhut kertovat että päivitystä on luvassa, mutta siihen saakka kärvistelemme.

Kaikesta tästä huolimatta suosittelen kuitenkin Borderlandsia, joskaan en virallisesti peukun kera. Ostin itse pelin jo ennakkoon, koska PC-versiota ei arvosteluun kuulunut. En tunne tehneeni huonoa hankintaa. Päin vastoin, ennen kuin Dragon Age vei elämäni, pelasimme peliä harva se ilta kaverien kanssa pitkälle aamuyön tunteihin saakka. Borderlands on myös peli, josta löytyy vieläpä reilusti uudelleenpeluuarvoa. Kun lopputekstit pyörivät, kivikovan hahmonsa voi heittää uusintakierrokselle, jossa edessä on entistä kovempia haasteita ja palkintoja.

Vaikka pelin PC-versio jääkin Kokeile-peukun tasolle, pelin konsoliversio on suoraan Suosittelemme-peukun arvoinen. Toimiessaan Borderlands on hillittömän hauska ja addiktiivinen peli, josta ei meinaa millään saada tarpeekseen. Valitettavasti tämä toiminta ei ole mitenkään taattu tai automaattinen juttu, vaan tuurista riippuen sen eteen voi joutua tekemään kovasti töitä.

Tekijä: Gearbox
Julkaisija: 2K Games
Testattu: PC Windows 7, Intel Core 2 Duo E6600, Radeon HD4870, 4 Gt keskusmuistia
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: Windows XP, Pentium 4 2,4GHz tai vastaava, GeForce 8600 GS tai vastaava DirectX 9.0c -yhteensopiva näytönohjain, 2 Gt keskusmuistia
Pelaajia: 1-4 (lähiverkko, internet)
Pelin kotisivu: http://www.borderlandsthegame.com
Miikka Lehtonen

Toinen mielipide (PS3)

Myönnettäköön, että Borderlands ei juurikaan herättänyt minkäänlaisia tuntemuksia, kun näin sen alkuperäisessä muodossaan. Tylsän harmaat maisemat toivat liian voimakkaasti mieleen Mass Effectin sivutehtävät persoonattomilla planeetoilla. Siksi tämän vuoden E3:lla näytetty traileri yllättikin niin positiivisesti. Huumorilla, muutenkin rennolla olemuksella sekä hienolla uudella piirroskuvamaisella tyylillä täytetty traileri herätti heti mielenkiinnon, eikä sen jättämä positiivinen tunne ole kadonnut vielä toisenkaan läpipeluukerran jälkeen.

Borderlands tekee kaiken sen erinomaisesti, mitä tämän genren peleiltä odotetaan. Taistelut ovat hauskoja ja haastavia, hahmonkehityksestä löytyy yksinkertaisesta systeemistä huolimatta mukavasti syvyyttä ja vihollisten tiputtamien aarteiden keräämisessä on koukkua niin kuin Diablo 2:ssa konsanaan. Vaikka yksinpeli saattaa viihdyttää joitain pelaajia, Gearbox rohkaisee kaikin mahdollisin tavoin pelaamaan Borderlandsia moninpelinä. Moninpelissä pelaajien kimppuun heitetään alusta asti pahempia vihollistyyppejä, niistä saa enemmän kokemuspisteitä ja vastustajien tiputtamat tavarat ovat parempia.

Toinen kovasti mainostettu piirre Borderlandsissa ovat aseet, joita riittäisi useammankin sodan tarpeisiin. Yllättäen ennakkopuheet niiden erilaisuuksista pitävät hyvinkin paljon paikkansa. Tietenkin osassa aseista erot jäävät pieniksi, mutta eri muuttujien yhdistetty vaikutus siihen, miltä ase ”tuntuu” käsissä ja minkälaista vahinkoa se aiheuttaa vihollisissa, voi olla todella iso eivätkä kaikki erot edes käy välttämättä ilmi pelin tarjoamista numeroarvoista.

Borderlands on siinä mielessä hyvä roolipeli, että pelaajan taidoilla on suuri merkitys. Vaikka varustuksella ja kyvyillä on oma merkityksensä, monesti selviytymisessä on enemmän kyse siitä kuinka hyvin tähtäin löytää pääosumia, kuinka hyvin ottaa suojasta hyödyn irti ja kuinka hyvin osaa väistellä paikallisten petojen kuolettavia kynsiä.

Ei voi myöskään tarpeeksi ihailla, kuinka hyvin Gearbox on onnistunut tasapainottamaan pelin vaikeustason. Se ei käy oikeastaan ikinä liian helpoksi. Kuoleman vaara on aina läsnä, olettaen ettei tee jotain alkupään sivutehtäviä vasta pääjuonen läpäistyään. Vaikka heikommat viholliset kaatuvat suhteellisen helposti, ne voivat isossa ryhmässä saada silti yllättävänkin paljon vahinkoa aikaiseksi, jos ei ole varovainen. Toisaalta taas pelaajan tasoa pahemmat viholliset tuhoavat suojakilven hetkessä ja saattavat helpostikin tappaa yhdestä iskusta. Tämä korostuu etenkin toisella läpipeluukerralla, jolloin heikoimmatkin viholliset ovat melko kovia vastuksia ja pelaaja kohtaa alusta asti enemmän badass-tittelillä varustettuja vihollisia.

Töks töks

Vaikka Borderlands tekee monia asioita oikein, se myös kompastelee muutamissa asioissa. Olematon pääjuoni tulee ensimmäisenä mieleen. Musta huumori ja omalla tavallaan vinksahtaneet hahmot viihdyttävät pelaajaa matkan varrella, mutta vakavammin otettava pääjuoni on turhankin ohkainen eikä loppuratkaisu ole kovinkaan kummoinen. Tuntuu kuin vakavampi juonenkuljetus oltaisiin heitetty mäkeen vanhan tyylin ohella. Tehtäväsuunnittelukin voisi olla hieman parempaa, sillä se sisältää liikaa yksinkertaisia noutotehtäviä.

Tekniset ongelmat ovat myös läsnä. Ruudunpäivityksen heilahtelut ja ihmeellinen töksähtely harmittavat eniten, sillä ne huomauttelevat selkeimmin, ettei pelin koodia ole optimoitu riittävän hyvin. Monesti ruudulla saa tapahtua todella paljon ilman että ruudunpäivitys siitä kärsisi. Toisinaan hidastelua esiintyy, vaikka vastassa on vain muutama vihollinen. Muut bugit ja häiriöt ovat paljon satunnaisempia, joten ne eivät ole hirveän usein pelaamisen tiellä, jos ollenkaan. Borderlands olisi kuitenkin kaivannut ehkä vielä kuukauden tai pari lisää kehitysaikaa, jotta niistä oltaisiin päästy kokonaan eroon.

Pienistä ongelmistaan huolimatta Borderlands on erinomainen peli. Se ei ehkä tarjoa maailman syvällisintä kokemusta, vaan lähinnä yksinkertaista ja hauskaa moninpeliviihdykettä. Tämä lähestymistapa ei todennäköisesti vetoa pelaajiin, jotka etsivät jotain Falloutin tyylistä syvällisempää roolipeliä, mutta miksipä sen tarvitsisikaan. Se on rehellisesti oman pienen alagenrensä edustaja ja tekee monet asiat paremmin kuin suurin osa kilpailijoistaan.

Petteri Kaakinen

Kolmas mielipide (Xbox 360)

Borderlands on mekaniikaltaan äärimmäisen vanhanaikainen. Lähimmät vertailukohdat ovat toiminnalliset, ylhäältäpäin kuvatut roolipelit, kuten Diablot tai Baldur’s Gate: Dark Alliancet. Massiivisia, World of Warcraftin tapaisia verkkoroolielejä kokeilleille Borderlands tuntuu myös äärimmäisen tutulta. On pieniä ja isompia tehtäviä, jotka kuitenkin kaikki sisältävät enemmän ja vähemmän tappamista ja tuhoamista.

Pelin tekijät puhuvat osuvasti roolipeliammuskelusta. Holvin metsästys on taustatarina, mutta pääroolissa on hahmojen kehittäminen ja tavaran sekä rahan kerääminen. Yksin pelattuna Borderlands vaatii todella rautaisia hermoja sen yksitoikkoisuuden vuoksi. Puhutaan grindaamisesta eli saman jauhamisesta. Borderlandsissa grindataan simppeleitä tehtäviä, joiden valikoima on nopeasti nähty. Välillä etsitään aseen osia, toisinaan pitää tappaa tietty määrä pahiksia tai suurpahis, tai sitten on räjäytettävä kolme polttoainesäiliötä. Valehtelematta tylsää, kuin arkinen työnteko, mutta kuten tosielämässäkin, työkaverit ja palkkapäivä auttavat jaksamaan.

Borderlands suorastaan vaatii useamman pelaajan panosta. Se on riemastuttavaa ryhmätyötä jo jaetulla ruudulla, vaikka pelaajia on vain kaksi. Verkon avulla mukaan mahtuu enintään neljä pelaajaa, jolloin pelaamisen hauskuus kasvaa suoraan suhteessa ryhmän kokoon. Roolijako ja hahmojen erikoisominaisuudetkin korostuvat. Kuka on porukan hyökkääjä ja kuka puolustaa ja parantaa haavoittuneita. Jotain ei kuitenkaan mielellään jaeta ja se on mammona. Nopein ehtii ensin ja löytäjä saa pitää.

Borderlands hellii fanejaan, joille pienetkin muutokset pelissä riittävät. Alun grindaamisen jälkeen käyttöön annetaan auto, tosin vain yhdenlainen, ja kätevät kaukosiirtimet. Kentät muuttuvat pikkuhiljaa kiinnostavimmiksi ja avoimimmiksi, erilaisten pahisten määrä kasvaa ja ystävällismielisiin tuttavuuksiin törmää useammin. Tehtäviä saa useista paikoista yhtä aikaa. Tekemistä riittää, panokset ja palkkiot nousevat. Todellinen haasteellisuuskin paljastuu vasta parinkymmenen kokemustason jälkeen.

Jos saman puurtaminen tuntuu ajatuksena puuduttavalta, ei Pandora ja sen visuaalinen suunnittelu anna enempää armoa. Ei, vaikka sarjakuvakuvittaja John Byrnen piirrostapaa matkiva omaperäinen ulkoasu säväyttääkin. Jos apokalyptinen, lähes kokonaan ruskean sävyn valtaama maisema ahdistaa, Borderlandsista on syytää pysyä kaukana. Vehmaampiakin ympäristöjä on, mutta näiden näkeminen vaatii tuntien ja taas tuntien kuluttamista erämaassa.

Borderlands on nimenä todella osuva. Se kuvaa pelin teemoja ja ulkoasua, mutta myös viestittää siitä, kuinka mielipiteet jakautuvat pelin suhteen. Borderlands, raja-alue, jättää toiselle puolelle useamman pelaajan toimintaroolipeleistä pitävät ja toiselle jäävät tarinavetoista, yksinkin koettavaa seikkailua kaipaavat.

Antti Mutta

Neljäs mielipide (PC)

Borderlands oli pitkään kummitellut takaraivossani pelinä, joka kiinnostaisi kaikkien kehujen jälkeen aivan hillittömästi. Eräänä päivänä sitten totesin, että nyt ei ole oikeastaan mitään kiireistä tehtävää ja olisi aikaa pelatakin jotain. Ja kuin kohtalon oikusta, Borderlands oli lisäreineen Steamissä hurjassa alennuksessa.

Sitten ei ollutkaan vähään aikaan vapaa-ajan pulmia, sillä Borderlands imaisi vauhdikkaasti mukaansa. Roolipelistä on turha puhua, mutta vapaamuotoisena, seikkailuhenkisenä räiskintänä se oli suorastaan oivallinen tapaus. Räiskintä on hyvää ja monipuolista. Pelimaailma kuvataan visuaalisesti omintakeisesti, minkä lomassa käsikirjoitus tuo eteen toinen toistaan omituisempia ja vinksahtaneempia hahmoja. Etäinen, rappeutuva planeetta ei ole se ihan leppoisin paikka asua.

Aivan erityisen herkullista oli namistella asevalikoimalla. Voi hemmetti sitä aseiden ominaisuuksien määrää. Tulivoimaan vaikuttavien ominaisuuksien ohessa tussareiden erityispiireet, kuten vaikkapa mahdollisuus sytyttää kohde tuleen tai antaa heille sähköiskuja, toi puuhaan lystikästä virittelyn makua. Uusia aseita kertyy koko ajan mukaan roppakaupalla, mutta mitä niistä mielisi kantaa? Reppuhan on kohta täynnä megapyssyjä, jos niitä ei karsi ja myy ankaralla kädellä.

Tekemistä Borderlandissä riitti roppakaupalla. Sivutehtäviä riittää hillittömästi, mutta halutessaan myös pääjuonen seuraaminen sujuu varsin suoraviivaisesti. Allekirjoittaneelta läpipeluuseen upposi 27 tuntia, minkä jälkeen tarjolla olisi vielä runsaasti suorittamattomia sivutehtäviä ja tietysti lisäreiden herkkuja.

Kymppieurolle riitti siis vastinetta. Suosittelen!

Jukka O. Kauppinen